Janne Vainio
Todellisuus uskonnonvapauslain varjossa:
Pakkouskontoa Porissa
Uskonnonvapauslaki muuttui viime vuonna. Samalla
uudistettiin laki perusopetuksesta, joka säätelee uskonnottomien
lasten asemaa. Uuden lain mukaan uskonnollisiin yhdyskuntiin
kuulumattomat lapset on automaattisesti sijoitettava
elämänkatsomustiedon opetukseen, eikä heitä enää voida pitää
uskonnonopetuksessa, jolleivät lasten huoltajat toisin ilmoita.
Käytännössä periaate on osoittautunut kuolleeksi kirjaimeksi.
Kristinuskon laiton pakkosyöttö jatkuu kuten ennenkin; lukuisat
ateistiperheet eri puolilla maata ovat joutuneet käymään sitkeää
taistelua puolustaakseen lastensa ihmisoikeuksia. Kouluviranomaiset
ovat vedonneet "siirtymävaiheeseen", josta ei kuitenkaan tässä kohdin
ole laissa sanottu mitään. Uskonnottomat vanhemmat ovat yhä vaarassa
menettää lastensa huoltajuuden vain siksi, etteivät he pakota
lapsiaan rukoilemaan ja lukemaan uskontoläksyjä.
Poliisit kimppuun lain noudattamisesta
Räikein esimerkki koululaitoksen harjoittamista lasten
uskonnonvapauden loukkauksista löytyy Porista. Satakunnan
vapaa-ajattelijoissa toimiva Sirpa Sarja, kahden uskonnottoman
pojan (Arto, 9 ja Ilari, 12) äiti, on saanut poliisit niskaansa, kun
hän on kieltäytynyt panemasta lapsiaan evankelis-luterilaiseen
uskonnonopetukseen, johon Kalaholman koulun rehtori Antti
Saarikoski oli sijoittanut heidät omavaltaisella päätöksellään,
jonka suulliseksi perusteluksi rehtori oli esittänyt oman
kristillisen vakaumuksensa. Porin koulutoimenjohtaja Jari
Leinonen on tehnyt lasten äidistä tutkintapyynnön, koska tämä on
koulutoimen mielestä laiminlyönyt tehtävänsä huolehtia, että lapset
täyttävät oppivelvollisuutensa.
Taustalla oli lasten äidin ja tämän Kaskisista kotoisin olevan
ex-aviomiehen välinen huoltajuuskiista. Vanhemmilla on
yhteishuoltajuus, mutta lasten uskonnoton asema on juridisesti täysin
kiistaton, ja näin ollen perustuslain 11 § suojaa heitä
osallistumasta vieraan uskonnon harjoittamiseen vastoin tahtoaan.
Syksyllä 2003 lasten isä oli kuitenkin lähettänyt koululle kirjeen,
jossa vaati lasten osallistumista uskonnonopetukseen ja koulun
hartaustilaisuuksiin, jotta nämä saisivat "opetusta yhdestä
yhteiskuntamme keskeisestä arvomaailman perustekijästä."
Rehtori ja koulutoimenjohtaja olivat molemmat tulkinneet tilanteen
mielivaltaisesti siten, että huoltajien välillä vallitsi kiista
lasten uskontokunnasta, ja katsoivat tällä tekaistulla perusteella,
että lapset tuli yhä pitää enemmistötunnustuksen mukaisessa
opetuksessa. Perusteena käytettiin valinnaisaineita koskevaa
määräystä, jonka mukaan tilanteissa, joissa huoltajat eivät pääse
yksimielisyyteen ainevalinnoista rehtori voi päättää asian parhaaksi
katsomallaan tavalla. Peruste oli virheellinen, koska uskonto ja ET
eivät ole valinnaisaineita, vaan kullekin katsomuskunnalle pakollisia
aineita.
Jumala auttoi huoltajuuskiistassa
Isä, joka oli eronnut kirkosta jo ennen vuonna 1999
tapahtunutta avioeroa, on nyt äidin arvion mukaan aloittanut pelin,
jonka tavoitteena on saada lasten huoltajuus kokonaan itselleen. Isä
oli itse ottanut lapset kirkosta pois, mutta vaati näille siitä
huolimatta uskonnonopetusta. Marraskuussa 2003 isä oli pannut
vireille huoltajuuskiistan vaatien lasten yksinhuoltajuutta sillä
perusteella, ettei kasvatusperiaatteista päästä yhteisymmärrykseen.
Viranomaisten (joista enemmistö on tiedetysti luterilaisia) silmissä
isä on saanut itsensä näyttämään "hyvältä ihmiseltä", joka kantaa
huolta lastensa uskonnollisesta kasvatuksesta.
Jos Sirpa saa tuomion lastensa kouluopetuksen laiminlyönnistä, hän
saattaa olla heikoilla vaatiessaan huoltajuutensa säilyttämistä.
Huoltajuuskiistassa avustanut asiamies Seppo Korkeamäki
kehottikin häntä oman etunsa vuoksi laittamaan lapset edes
väliaikaisesti uskontotunneille, jotta hän ei menettäisi lastensa
huoltajuutta. Äidille on kuitenkin mahdoton ajatus pakottaa lapsiaan
osallistumaan kristilliseen uskonnonharjoitukseen, koska he eivät
usko jumalaan. "En voi tehdä lapsilleni tällaista vääryyttä."
Uskonnonvapauslain mukaan huoltajat päättävät lapsen
uskonnollisesta asemasta yhdessä. 12 vuotta täyttäneen lapsen
uskonnollista asemaa ei kuitenkaan voida muuttaa toiseksi
(esimerkiksi uskonnottomasta luterilaiseksi) ilman hänen omaa
suostumustaan, vaikka lapsen molemmat vanhemmat sitä yksimielisesti
vaatisivat. Lisäksi tilanteessa, jossa lapsen uskontokunnasta ei ole
mitään kiistaa huoltajien välillä, ei ole myöskään mitään
perustuslain 11 §:n sallimaa mahdollisuutta pakottaa lasta
harjoittamaan hänen asemalleen vieraan uskontokunnan mukaista
uskontoa.
Kristillinen armo vai lakihurskaus?
Lakia oli turha lukea rehtorille ja koulutoimenjohtajalle,
joiden vakaumuksen mukaan lakipykälät ilmeisesti tulevat taivaasta.
7.10.2003 Sirpa Sarja jätti koulutuslautakunnalle valituskirjeen,
jossa hän vetosi lastensa uskonnottomasta asemasta koituvaan
oikeuteen siirtyä automaattisesti ET:n opetukseen. Lautakunta päätti
28.10.2003 koulutoimenjohtajan esityksen mukaisesti äänin 5-4, että
lapset määrätään enemmistöuskonnon mukaiseen opetukseen, johon
Kalaholman rehtori jo oli heidät sijoittanut.
Lautakunnan perusteluissa viitattiin uskonnonvapauslain 3 §:n 2.
momentin viittaukseen lakiin lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta,
jonka mukaan lapsen uskonnollisesta asemasta päättävät huoltajat
yhdessä, jollei toisin ole päätetty. Lasten uskonnollisesta asemasta
ei tässä tapauksessa ollut mitään kiistaa, joten peruste oli laiton.
Todellisia motiiveja ei edes salailtu. Rehtori ilmoitti avoimesti
olevansa evankelis-luterilainen. Valituksen esittelijänä toiminut
Marja Oja kouluvirastosta lausui perusteluna
suhtautumiselleen, että hän kyllä uskoo.
Sirpa valitti kouluviranomaisten epäasiallisesta käytöksestä
lääninhallitukseen sekä Turun hallinto-oikeuteen. Lääninhallituksessa
asia painettiin villaisella ilman ylempää valitusosoitetta.
Valituksen käsittelijänä toiminut Riikka Jäntti ilmoitti
jälleen valituksen jättäjälle uskovansa - antaen ymmärtää, että
kyseessä oli viranomaisharkinnassa painava näkökohta etenkin, kun
käsitellään uskonnottomien asioita.
Turun hallinto-oikeus ei käytännössä välittänyt laista sen
enempää. Jumalan laki meni yhä Suomen perustuslain edelle.
Hallinto-oikeuden päätöksessä siunattiin koulutuslautakunnan
aikaisempi päätös.
Ongelma oli ollut vähällä ratketa perheen muuttaessa. Uuden
Vähärauman koulun rehtori Jaana Kujansuu oli suhtautunut
myötämielisesti ET-opetuksen järjestämiseen, ja koulutoimenjohtaja
Leinosen aikaisemman kannan mukaan rehtorille kuuluikin tässä asiassa
päätäntävalta oman harkintansa mukaan. Leinonen oli kuitenkin ottanut
yhteyttä myös Kujansuuhun kieltäen järjestämästä Sirpa Sarjan
lapsille ET-opetusta yhdessäkään Porin koulussa.
Tukea vapaa-ajattelijoilta
Tässä vaiheessa Sirpa soitti Vapaa-ajattelijain liiton
toimistoon, missä toiminnanjohtaja Paula Vasama neuvoi hänelle
pätevän ihmisoikeusasianajaja Markku Fredmanin, joka laati
hänelle valituksen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Hän oli asiasta
yhteydessä myös liiton puheenjohtaja Erkki Hartikaiseen, jolla
on pitkän linjan kokemusta aikaisemmista koulutoimen mielivaltaa
koskevista valituksista.
Tapauksen johdosta porilainen kansanedustaja Mikko Elo (sd)
teki eduskunnassa kirjallisen kysymyksen kirkkoon kuulumattomien
lasten oikeuksista. Asia sai myös paikallista julkisuutta
Satakunnan Kansassa (28.5.2004).
Kiistaa on herättänyt kysymys, voiko huoltajan (tässä tapauksessa
isän) antamalla ilmoituksella olla juridisesti sitovaa merkitystä
lapsen oppivelvollisuuden ja sen laiminlyömisen kannalta. Huoltajan
ilmoituksen nojalla lapsi voi perusopetuslain 13 §:n mukaan
osallistua enemmistölle opetettavaan uskonnonopetukseen, vaikkei hän
kuuluisi mihinkään uskontokuntaan. Asianajaja Fredmanin mukaan
ilmaisumuoto "voi" merkitsee, ettei uskonnottomalla lapsella
tällaisessakaan tapauksessa ole uskonnonopetukseen mitään
oppivelvollisuuden mukaista velvoitetta - eikä uskontotunneilta
poisjääminen tällöin voi olla mikään laillinen peruste tuomita ketään
oppivelvollisuuden suorittamista koskevan valvonnan laiminlyömisestä.
Mikäli siis asemaltaan kiistattomasti uskonnoton lapsi jää pois
uskontotunneilta, tulee hänet lain mukaan joka tapauksessa sijoittaa
ET-opetukseen.
Suomen ratifioiman ihmisoikeussopimuksen mukaan "opetus koulussa
määräytyy lapsen uskontokunnan mukaan" (yleissopimus lasten
oikeuksista 2003, 14. artikla, 6. momentti). Koska perusopetuslain 13
§:ssä ei erikseen säädetä huoltajalle oikeutta velvoittaa lastaan
muun kuin tämän oman uskontokunnan mukaiseen uskonnonopetukseen, 13
§:ää ei voitane laillisin perustein tulkita perustuslain ja maamme
ratifioimien lainvoimaisten sopimuksien vastaisesti. Näin ollen laki
ei anna huoltajalle mitään oikeutta määrätä uskonnotonta lasta
uskonnonopetukseen, jollei lapsi itse siihen suostu. Lapsen
uskontokunnasta huoltajat voivat päättää, mutta tähän heidän
päätösvaltansa uskonnonopetuksen osalta rajoittuu.
Lapsi ei nykyisen lainsäädännön mukaan ole huoltajiensa omaisuutta
vaan itsenäinen oikeussubjekti. Vanhemmilla on lapsiin valtuuksia
vain lain säädöksien nojalla, ei mielivaltaisesti. Jos lapsen
uskonnollinen asema on kiistaton, huoltajalla ei ole oikeutta kävellä
tämän seikan ylitse.
Rehtorit uskontopoliiseina?
Jos lakia voitaisiin todella tulkita niin, että huoltajien
ollessa erimielisiä rehtori voi oman uskonnollisen vakaumuksensa
mukaisesti päättää, osallistuuko lapsi uskonnon vai ET:n opetukseen,
tilanne olisi Sirpa Sarjan mukaan absurdi. Käytännössä se merkitsisi,
että kouluviranomaiset voisivat toimia paikallisina uskontopoliiseina
jotka valvovat uskonnottomien lasten kasvattamista herran nuhteeseen.
"Suomeen tulisi joukko maan sisäisiä uskontopakolaisia.
Yhteishuoltajuudessa eläville avioerolapsille pitäisi
säännönmukaisesti valita sellainen asuinpaikkakunta, jossa koulun
rehtori on samaa mieltä uskonnottomien oikeuksista. Edes työpaikkaa
uudella paikkakunnalla ei voisi ottaa vastaan ennen kuin on saanut
paikallisen koulun rehtorilta kirjallisen vakuutuksen hänen
kannastaan uskonasioihin."
Vaikutukset menisivät käytännössä vieläkin pidemmälle, koska
tällöin yhteishuoltajuus mahdollistaisi aina sen, että jopa täysin
uskonnottomat vanhemmat käyttäisivät "lapsen etua" imagopohjaisena
lyömäaseena keräämällä itselleen viranomaisten silmissä irtopisteitä
valmiudestaan olla hyvä uskontokasvattaja. "Käräjäoikeudet eivät
voisi enää tehdä yhteishuoltajuuspäätöksiä kirkkoon kuulumattomien
lasten osalta, koska niihin sisältyisi tulenarka riski
huoltajuuskiistojen vireillepanosta käyttäen uskontokasvatusta
muodollisena tekosyynä."
KHO:n päätöstä odotellessa huoltajuuskiista on jo todennäköisesti
ratkennut. Asianajaja Fredman on vaatinut KHO:ta julistamaan Porin
koulutuslautakunnan tekemän päätöksen täytäntöönpanokieltoon
käsittelyn ajaksi, mutta tähänkään vaatimukseen ei toistaiseksi ole
vastattu.
Milloin mielenosoitus?
Vapaa-ajattelijain liiton puheenjohtaja Hartikainen arvelee
pessimistisesti Suomen viranomaisten pysyvän kannassaan loppuun asti.
"Todennäköisesti asia tullaan ratkaisemaan vasta Euroopan
ihmisoikeustuomioistuimessa." Sirpa Sarja peräänkuuluttaa
vapaa-ajattelijoita tällä välin ryhtymään näkyvämpiin toimiin
ihmisoikeuksiensa puolustamiseksi, kun tosiasia on, että
evankelis-luterilaiselle enemmistölle uskonnottomien oikeudet ovat
pelkkää ilmaa. "Tarvittaisiin mielenosoitus eduskuntatalon edustalla
- vaatimuksena että kaikkia edes nykyisin voimassa olevia
uskonnottomien laillisia oikeuksia noudatetaan."
Erityisen närkästynyt Sirpa on pseudohumanistisen suvaitsevuuden
varjolla syötetystä kristillisestä kaksinaismoraalista, jonka
vankeina jopa monet uskonnottomat edelleen ovat. "Vaikka Suomessa on
uskonnonvapaus, asenteet ovat kuin Suomessa olisi uskontopakko;
’kyllä kaikki nyt johonkin uskovat’ on yleinen toteamus.
Keskusteluissa meitä yritetään käännyttää, sen sijaan
me emme saisi käännyttää uskovaisia. Tarvittaisiin joka
kuntaan erillinen koulu kirkkoon kuulumattomille, että syrjintä
saataisiin loppumaan."
Sirpa arvioi, ettei hänen tapauksensa ole ainoa uskonnottomiin
kohdistettu ihmisoikeusloukkaus Porin alueella. Lain noudattamiseen
ylipäätään suhtaudutaan viranomaisten taholta kuin laki olisi
jätepaperia. Yli puolessa Porin kouluja ei edelleenkään ole
ET-opetusta huolimatta uskonnottomien lasten määrästä; lisäksi
koulutoimenjohtaja Leinonen on kieltänyt opettajia tiedottamasta
ET-opetukseen velvoittavasta lainmuutoksesta ainakaan oppilaiden
vanhemmille. Virastossa ei haluta kirkkoon kuulumattomien vanhempien
tietävän, ettei heidän lastensa oppivelvollisuuteen kuulu
uskonnonopetus. Lakia ei siis ole rikottu vain epähuomiossa, vaan
sitä rikotaan suunnitelmallisesti, ja tavoitteena on että
uskonnottomat pysyisivät hiljaa oikeuksistaan.
Sirpa Sarja pitää tilannetta täysin kestämättömänä. "Uskonnottomia
on yksi viidestä; jos meidän laillisia oikeuksiamme ei kunnioiteta
evankelisluterilaisten taholta, seurauksena on sisällissota."
Puhuuko jumala valtion
kautta?
|