jumalaton kulttuurilehti

Janne Vainio

Seksi ja Humen giljotiini

Westermarck-efektin eettisistä seurauksista

Westermarck-efekti saattaa hyvinkin selittää, miksi sisarusten välisiä seksisuhteita paheksutaan vaistonvaraisesti - mutta sen sijaan tällaisen (tietoista moraalista harkintaa edeltävän) sisarustenvälisen hylkimisreaktion olemassaolosta on vaikea vetää mitään eettisiä johtopäätöksiä. Seksuaalinen vastenmielisyys saattaa olla sosiaalisesti ymmärrettävä syy tietyn teon herättämään rankaisemishaluun, vaikkei se olisi syynä lainkaan moraalisesti hyväksyttävä.

Mistä tarkalleen ottaen puhutaan, jos puhutaan siitä, että jokin asia herättää paheksuntaa kanssaihmisissä? Välitön vastenmielisyyden tunne ei ainakaan ole sama asia kuin moraalinen arvostelma. Moraaliselle arvostelmalle on ominaista jonkin asian järkiperäinen arvioiminen hyväksi tai pahaksi sellaisten yleisten päättelysääntöjen mukaan, jotka koskevat täsmälleen samalla tavoin sekä miellyttäviä asioita että vastenmielisiä asioita.

Entä mitä rankaisuhalu tarkkaan ottaen on? Peruskoulujen välitunneilla näemme pienoiskossa ne mekanismit, joiden kautta yhteisöllinen rankaisuhalu muodostuu. Kyse on sallitusta kiusaamishalusta, jota jossakin yhteisössä pidetään hyväksyttävänä siten, että yksittäisen kiusantekijän ei tarvitse kokea olevansa teoistaan eettisesti vastuussa. Omista tottumuksista poikkeavat seksuaalitavat ovat yksi tyypillinen kiusaamishalua herättävä piirre, koska ne herättävät vaistonvaraista seksuaalisen inhon tunnetta.

Esimerkiksi homoseksuaalisuuden syrjimisen takana ei välttämättä aina ole mitään kristillisiä dogmeja; tietyt seksitavat vain aiheuttavat valtaväestön piirissä vaistonvaraisia inhotuksen tunteita. Monet ihmiset paheksuvat myös pornoa, prostituutiota, sadomasokismia, ryhmäseksiä tai mitä tahansa muuta sellaista joidenkin muiden keskenään harjoittamaa seksikäyttäytymisen muotoa, joka herättää paheksujien keskuudessa ahdistuksen tunnetta enemmän kuin mielihyvää.

Vaistonvaraisilla inhoreaktioilla ei tietenkään ole moraalista arvoa. Silloin, kun arvokeskustelua käydään sen mukaan, mitkä asiat herättävät joissakuissa seksuaalista inhoa, kyse ei todellisuudessa ole mistään moraalikeskustelusta. Kyse on täsmälleen samanlaisesta esteettisestä arvokeskustelusta kuin silloin, kun arvostellaan jonkin tietyn rock- tai filmitähden vetovoimaa tai jonkun kansikuvatytön rintoja tai kalenteripojan muita ulokkeita.

Koska moraalissa on kyse asioiden järkiperäisestä arvioimisesta, moraalista päättelyä sitovat tietenkin myös abstraktit logiikan lait, jotka eivät sido yhteisöllisiä paheksumisen tunteita. Logiikan lakien mukaan puolestaan on mahdotonta päätellä tiettyjen tekojen hyvyyttä tai pahuutta siitä seikasta, että ne ovat tosiasiallisesti vallitseviksi havaittuja tai poikkeavia taipumuksia.

Humen giljotiinin mukaan luonnon tosiasioita koskevista faktaväittämistä ei voida millään tavoin päätellä, millä tavoin asioiden tulisi olla. Se, miten asiat nykymaailmassa ovat, ei anna mitään loogisia perusteita arvioida sitä, miten asioiden tulisi olla. Totuus on loogisesti täysin eri asia kuin hyvyys tai oikeudenmukaisuus. Se tosiasia, että joitakin tiettyjä tekoja tekeviä yksilöitä halutaan melkein kaikissa yhteisöissä kiusata, ei kelpaa eettiseksi perusteeksi.

Arkiajattelu ei aina ole loogista, vaan pyrkii usein selittämään asiat parhain päin siten kuin tuntuu hyvältä ajatella. Ihmisellä on pitkään ollut taipumusta etsiä todellisuudesta joitakin viitteitä jonkinlaisen siveellisen maailmanjärjestyksen olemassaolosta. Oikean ja väärän selittäminen biologialla on vain eräs nykyaikainen esimerkki pyrkimyksestä nähdä totuudessa jotakin moraalia.

Aikaisemmin, kun seksuaalinormien perusteluissa haluttiin vedota totuuteen, puhuttiin Jumalasta ja hänen tarkoituksistaan. Nykyisin totuuden virkaa toimittavat ne "luonnon tosiasiat", joiden vastaisiksi paheksuttu seksikäyttäytyminen selitetään - ikään kuin luonnonlakeja edes teoriassa olisi mahdollista rikkoa. Ajatus luonnonlakien siveellisestä luonteesta periytyy tietenkin katolisen kirkon opeista, mutta nykyisellään se on jo laajalti erkaantunut jumalauskosta.

Sukusiitoksen vieroksuminen saattaa olla biologinen tosiasia, mutta sellaisen tosiasian nostaminen esille on nykyoloissa usein hyvinkin tarkoitushakuista. Suomessa sisarusten välisten seksisuhteiden dekriminalisointia yritettiin viimeksi 1990-luvulla, jolloin esitys herätti laajaa vastustusta. Eettistä keskustelua asiasta ei käyty, vaan sen sijaan vedottiin siihen, että kyse on asiasta, jonka jo tiedekin osoittaa luonnon järjestyksen vastaiseksi.

Sisarusten välisen insestin kriminalisointia on harvoin edes yritetty perustella eettisesti. "Perusteluksi" on tosin tarjottu oletusta geenien rappeutumisesta - mutta mikäli tämä olisi todellinen syy, silloin kielto tietenkin kohdistuisi täsmällisesti ainoastaan suvunjatkamisen kannalta merkitykselliseen suojaamattomaan vaginayhdyntään eri sukupuolta olevien sisarusten välillä. Sukusiitoksen haitallisuus ei anna mitään ymmärrettävää eettistä perustetta rajoittaa esim. veljien välistä tai sisarten välistä kanssakäymistä tai eri sukupuolta olevien sisaruksien välisiä ei-vaginaalisia seksikontakteja.

Seksuaalinen kanssakäyminen on eri asia kuin lisääntyminen - eikä siihen näin ollen voida järkiperäisesti soveltaa mitään lisääntymiseen liittyviä normeja (muutoin kuin korkeintaan sellaisissa erikoistapauksissa, jolloin ihminen sattumalta saa päähänsä harrastaa seksiä jollakin sellaisella tavalla, joka saattaa teoriassa johtaa lisääntymiseen).

Erityisen ongelmallista olisi vetää moraalisia johtopäätöksiä siitä Westermarck-efektin havainnosta, että henkilöt, jotka ovat leimautuneet toisiinsa sisaruksina, eivät helpolla rakastu toisiinsa.

Rakastumisen arvostaminen parisuhteen perustana ei ole mitenkään universaalia. Kiinalainen tapa, jonka mukaan tuleva puoliso kasvatettiin perheessä sisaren tavoin, saattoi päinvastoin olla keino ehkäistä rakastuminen. Suhde, jossa osapuolet ovat leimautuneet toisiinsa sisarusten tavoin, vastaa hyvinkin monen kulttuurin avioliittoihannetta - ja voidaan kysyä, miksi kiihkeää intohimosuhdetta tulisi pitää jotenkin arvokkaampana pohjana sellaiselle pitkäaikaiselle kumppanuudelle, jonka tavoitteena on kestää vakaasti vuosikausia senkin jälkeen, kun rakastuminen on jo kuihtunut.

Länsimaissakaan kaikki ihmiset eivät arvosta kiihkeää intohimoa seksisuhteiden solmimisen perustana, vaan harrastavat seksiä mieluimmin lähinnä ystävien ja tuttujen kesken, jotka tunnetasolla ovat sisaruksien tavoin vertaissuhteita. On totta, että rakastumiskulttuurin puolestapuhujat useinkin paheksuvat myös ns. "vakipanosuhteita" aivan yhtä jyrkästi kuin he paheksuisivat sisaruksien välisiä seksisuhteita - mutta tällaisestakaan tosiasiasta ei kuitenkaan voida loogisesti päätellä mitään eettisiä arvoja.

Nykyaikainen rakastumiskulttuuri saattaa sekin osaltaan olla keino välttää eettisten näkökohtien tuominen ihmissuhdekysymyksiin. Taikavoimat, joiden väitetään olevan kohtalon (= herran) hallussa, eivät ole ihmisten itsensä valittavissa eivätkä näin ollen yksilöiden moraalisen harkinnan alaisia. Niissä määräävät vain henkilöihin ja asioihin kohdistuvat pinnalliset ennakkoluulot, joiden pohjalta rakentuu nopeasti sellaisia tunnetta herättäviä mielikuvia, joita ei tarvitse eikä ole aikaa jäädä erittelemään.

"Liian" pitkään kestänyt parisuhde alkaa usein osallisten mielestä tuntua homehtuneelta. Luultavasti jokainen sellainen parisuhde, joka on kestänyt yli viisi vuotta, on joskus läpikäynyt vaiheen, jossa jompikumpi alkaa valittaa sitä, että asiat luistavat liian hyvin ja että kumppani vaikuttaa liian mutkattomasti "vain" ystävältä tai "vain" sisarelta tai veljeltä. Seksihalutkin viilenevät usein tässä vaiheessa; vaikka seksi sujuisi hyvin, sitä ruvetaan usein ennen pitkää vauhdittamaan elokuvilla, puvuilla ja välineillä ja muunlaisella ei-niin-kiihkeällä eikä niin spontaanilla kikkailulla.

Jos Westermarck-efektillä todella olisi jotakin eettistä painoarvoa, tulisiko meidän silloin paheksua moraalisesti myös seksin harrastamista kiihkeimmän intohimovaiheen ohittaneessa aikuisessa parisuhteessa? Eikö kyse olisi tässäkin tapauksessa selvästi insestisestä pyrkimyksestä tuoda pitkään jatkuneen veljeyden ja sisaruuden tunteen hallitsemaan toverisuhteeseen avoimesti eroottisia virityksiä?

Westermarck ratsastaa jälleen, Osmo Tammisalo