Älä rankaise uhria (syyskuu 2021)

Viime viikkoina on kovasti keskusteltu kannabiksen laillistamisesta. Tähän keskusteluun antoi sysäyksen Vihreän liiton hyväksymä aloite, jonka mukaan puolue tavoittelee kannabiksen laillistamista.

Kannabista pidetään yleisesti mietona huumeena, jonka käyttämisestä ei ole kovin suurta haittaa terveydelle. Asiasta on vähän vaikea seuloa kaiken tutkitun tiedon joukosta esiin lopullista totuutta, mutta tuskin kukaan väittää tai uskoo, että kannabis ihmiselle hyödyllistä tai edes täysin haitatonta olisi. Kysymys kuuluukin sitten lähinnä, että onko kannabiksella niin suuria haittavaikutuksia, että se kannattaa pitää laissa kiellettynä, vai olisiko kuitenkin parempi sallia kannabis ja keskittyä huumeitten torjumisessa kovempiin huumeisiin.

Siihen keskustelu sitten usein jumittuukin, että toistellaan sitä, että koville huumeille on pidettävä nollatoleranssi ja kaikki keinot ja rangaistukset käytössä, mutta että kannabis vaikutuksiltaan lievänä voitaisiin hyvinkin sallia. Ja toiset sitten vastaavat, että ei pidä sallia, vaan huume mikä huume, kova tai mieto, nollatoleranssi kaikille.

Nostaisin kuitenkin esiin vähän eri logiikan sen arvioinnissa, mitä huumelainsäädännössä ehkä voitaisiin muuttaa. Oleellista on huomata, että huumeketjussa on varsin eri asia, että joku valmistaa huumetta, joku käy kauppaa huumeella ja joku käyttää huumetta. Valmistaja tekee itselleen rahallista voittoa valmistamalla huumetta myytäväksi. Huumekauppias tekee voittoa välittämällä huumetta valmistajalta käyttäjälle. Mutta käyttäjä ei teekään voittoa, hän vain menettää rahaa ostaessaan huumetta omaan käyttöönsä, samalla kun hän saa terveyshaitat huumeen käytöstä. Näin ollen huumeitten käyttäjän voi nähdä olevan ensi sijassa uhri, jota pitäisi auttaa, ei hän ole huumebisneksen varsinainen pyörittäjä.

Tilannetta voi miettiä analogiana esimerkiksi asekaupan eri toimijoihin. Aseteollisuus tekee voittoa valmistamalla aseita ja niitten ammuksia myytäviksi. Asekauppias tekee voittoa välittämällä aseita ja niitten ammuksia valmistajilta käyttäjille. Mutta jos asetarvikkeitten “loppukäyttäjäksi” ajatellaan ihminen, joka saa aseellisen ryöstön yhteydessä luodin kehoonsa, niin ei hän ole missään mielessä se, joka hakee aseen laittomasta käytöstä itsellen hyötyä, jonka tavoittelemisesta häntä pitäisi rankaista. Samoin voidaan huumeitten suhteen loppukäyttäjää pitää vain uhrina.

No tämä analogia nyt ontuu tietysti siinä, että eihän aseellisen ryöstön uhri osta luotia omaan kehoonsa, kun taas huumeen käyttäjä yleensä kuitenkin ostaa käyttämänsä huumeen. Ja kalliit huumeet rahoittaakseen käyttäjä sitten taas useinkin lähtee tekemään rikoksia. Huumeenkäyttäjä ei siis ole koko kuviossa pelkästään sivullinen uhri, mitä aseellisen ryöstön uhri lähtökohtaisesti on. Toisaalta huumeitten kanssa toisinaan tapahtuu, että potentiaaliselle käyttäjälle tarjotaan ensimmäinen annos ilmaiseksi juuri tarkoituksena saada hänet huumekoukkuun ja siten ostamaan huumetta, jolloin huumeenkäyttäjän asema uhrina, rinnastettuna aseellisen ryöstön uhriin, taas tuleekin varsin lähelle todellisuutta.

Tähän voidaankin kehittää sellainen analogia, että kuten aseellisen ryöstön uhrille “tarjotaan” luoti elimistöön siksi, että häneltä sen seurauksena saataisiin ryöstösaaliiksi rahaa, niin vastaavasti potentiaaliselle huumeenkäyttäjälle tarjotaan huumetta siksi, että häneltä sen seurauksena myöhemmin saataisiin rahaa. Vähän väkinäinen analogia kieltämättä, mutta mielestäni kuitenkin analogia, joka jollain tavalla voi auttaa mieltämään huumeenkäyttäjän asemaa uhrina.

Tästä tullaankin sitten siihen, että koska uhria ei pidä rankaista, niin pitäisin täysin mahdollisena, että kaikkien huumeitten käyttäminen dekriminalisoitaisiin. Huumeitten valmistaminen ja kauppaaminen tietenkin saavat pysyä laittomina, ja valmistamiseen ja kauppaan huumeittenvastaisen työn panokset poliisin ja oikeuslaitoksen osalta kannattaisikin suunnata. Käyttäjät ovat enemmänkin uhreja, eivät he tarvitse niinkään rangaistuksia kuin apua.

Tunnettua on, että huumeitten käytön pitäminen laittomana voi enemmän estää käyttäjien avunsaantia kuin auttaa heitä.

Minä en tietenkään ole ainoa tai ensimmäinen, joka näitä näkökohtia on ajatellut. Kyllähän mm. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on kannanotossaan vuodelta 2018 päätynyt siihen, että kaikkien (ja korostan, että nimenomaan kaikkien) huumeitten käytön rankaistavuudesta tulisi luopua, ja Maailman terveysjärjestö WHO on samaa mieltä. Jotenkin tämä keskustelu vain tuppaa jäämään “kannabis kyllä vai ei” -keskustelun varjoon.

Mikko Mäkitalo

28.9.2021

Jätä kommentti