Noususuuntia (helmikuu 2021)

Helmikuun alussa näkyi tuttuun tapaan uutisointia kirkon jäsenmäärien kehityksestä, kun edellisen vuoden väestökirjanpidon tilastot valmistuivat. Yleiskuvassa ei ole suurtakaan uutista siinä, että kirkon jäsenmäärä laskee joka vuosi. Viime vuonna kirkosta erottiin jonkin verran aiempia vuosia vähemmän, mutta toisaalta syntyneitä lapsia liitetään kirkon jäseniksi jatkuvasti entistä vähemmän, ja kokonaiskehitys on tasaisen laskeva.

Turun Sanomat haki uutisointiinsa tuttuun tapaan kirkolle myönteistä näkökulmaa siitä, että paikallisia seurakuntia tarkasteltaessa Mikaelinseurakunta kasvatti jäsenmääräänsä monella sadalla hengellä. Sen avulla sitten saatiin uutisen kärjeksi nostettua sellaista näkökohtaa, että Mikaelinseurakunnassa on ehkä onnistuttu jossain ihmisläheisen paikallistoiminnan kehittämisessä. Minä en tiedä, onko siinä tulkinnassa jotain todellisuuspohjaa, minä elän omaa elämääni täysin kirkoista ja seurakunnista irrallaan, en käytännössä koskaan käy edes kirkkokonserteissa, vaikka ne ovat yleisölle avoimia kirkon jäsenyydestä riippumatta, ja hyvin harvoin tulee kirkkorakennuksissa käytyä turistin ominaisuudessakaan. Joskus harvoin jonkun sukulaisen häitten tai hautajaisisten yhteydessä tulee käytyä.

Todellinen syy Mikaelinseurakunnan jäsenmäärän kasvuun on kylläkin siinä, että Turussa on sattumalta juuri Mikaelinseurakunnan alueella valmistunut äskettäin suuria kerrostaloja, lähinnä Kakolaan ja Linnanfälttiin. Koska yli puolet väestöstä nyt vielä kuuluu kirkkoon ja seurakunta määräytyy asuinpaikan mukaan, uudelle asuinalueelle muuttavista muodostuu paikalliselle seurakunnalle muuttovirta, joka siirtyy seurakunnan jäseniksi täysin hallinnollisilla toimenpiteillä, monikaan ei ehkä ole itse tietoinenkaan siitä, missä seurakunnassa on jäsen, eikä seurakuntansa vaihtumisesta. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän yhdeksästä seurakunnasta Mikaelinseurakunnan lisäksi vain Kaarina viime vuonna kasvoi, ja tietysti siksi, että myös Kaarinaan on valmistunut uusia asuinalueita ja keskustan täydennysrakentamisena uusia kerrostaloja.

Nettijulkaisussa Turun Sanomilla kyllä olikin asia neutraalilla tavalla uutisoitu, paperilehdessä kuitenkin oli haettu esiin tuota oudosti painotettua näkökulmaa. En tiedä sitten, mitä joku katsoo saavuttavansa vinoutuneella uutisoinnilla, kun uutisen luvuista kuitenkin selvästi näkyy, että seurakuntayhtymän jäsenmäärä kaikkiaan on selvässä laskussa.

Enhän minä sitä tietenkään voi sanoa, ettei paikallisen seurakunnan omalla toiminnallakin voisi olla jotain vaikutusta jäsenmääräänsä. Voihan olla, että joitakin ihmisiä päättää liittyä kirkkoon tai jättää eroamatta siitä juuri siksi, että näkee seurakunnalla olevan hyvää toimintaa. Kokonaiskuvassa se tuskin kuitenkaan on merkittävä määrä. Sanomalehden kannalta toisaalta on ymmärrettävää, että jos yhden seurakunnan jäsenmäärä on muista poiketen noussut, niin lehden toimituksessa voi tulla mieleen kysyä seurakunnan henkilökunnalta, miksi niin heidän mielestään on tapahtunut. Ja seurakunnan henkilökunnalle ymmärrettävästi tulee silloin mieleen painottaa juuri oman toimintansa tuloksia enemmän kuin sitä, että kaupungilla on sattumalta juuri sen seurakunnan kohdalle rakennettu kerrostaloja.

Jos Turun Sanomat keksisi kysyä minulta, miksi Turun Vapaa-ajattelijoitten jäsenmäärä viime vuonna nousi, niin kaipa minäkin siihen aprikoisin vastauksena jotain pohdintaa siitä, mitä yhdistyksemme aktiivitoimijoitten joukko on tehnyt viime vuonna hyvin. On meillä ainakin tämä blogipalsta jotakuinkin säännöllisesti aktiivinen, kerran kuussa minulta tulee uusi artikkeli, viime vuonna vain yksi kuu jäi väliin. On meillä myös aktiivinen lukupiiri ja hallitus kerää jatkuvasti ajantasaista tietopankkia ja pitää yhteyksiä muihin yhdistyksiin ja ottaa kantaa yhteiskunnassa tapahtuviin asioihin. Ehkä näissä on ollut aineksia jäsenmäärän kasvamiseen, tai niin ainakin haluaisi väittää, ennemmin kuin kuitata jäsenmäärän kasvu pelkäksi satunnaisheilahteluksi.

Tosiasia nimittäin on, että Turun vapaa-ajattelijoitten jäsenmäärä viime vuonna kasvoi. Ei mitenkään radikaalisti eikä ennätysmäiseksi, olemme sellainen pyöreästi sadan jäsenen yhdistys, niillä nurkilla jäsenmäärämme on pyörinyt, mutta viime vuonna kuitenkin suurempi kuin edellisvuonna.

 

Mikko Mäkitalo

27.2.2021

 

Jätä kommentti