Poliitikko Juha Sipilä (kansanedustaja, entinen pääministeri) joutui äskettäin vastaantulijan hyökkäyksen kohteeksi. Voi kai sanoa, että pahoinpitelynkin kohteeksi, tai yrityksen ainakin, vaikka ei hänelle siitä fyysisiä jälkiä jäänyt kuin ehkä jokunen mustelma. Tapaus tallentui valvontakameran videolle, sen verran kaukaa kylläkin, että tapahtuman yksityiskohtia tallenteelta ei näe, mutta jonkinlaisen kuvan kuitenkin.
Mikä asiassa nosti pientä kohua on, että syntyy sellainen vaikutelma kuin Sipilä olisi hieman liioitellut hyökkäyksen laatua, kun hän ennen valvontakameratallenteen julkituloa sanoi, että häntä lyötiin nyrkeillä. Valvontakameran kuvassa tapahtuma näyttää kuitenkin vain yhdeltä tönäisyltä, mitä edelsi jokin sanallinen suukopu. No, tähän en sinänsä enempää takerru, sillä tallenteen resoluutio ei riitä sulkemaan pois sitä, että nyrkkiäkin olisi käytetty.
Mikä sai minut ottamaan tämän tapauksen esille blogikirjoitukseni teemaksi, on, että olemme nykyään erilaisten videokameroitten kuvakentässä enemmän kuin uskoisimmekaan. Tuskin tässäkään tapauksessa kumpikaan osapuoli, Sipilä tai päällekarkaaja, odotti, että spontaani kohtaaminen suojatiellä jäisi johonkin videokuvaan.
Kaupunkiemme kadut ovat nykyään tulvillaan erilaisia valvontakameroita. Jos ihminen liikkuu kaduilla pitkin kaupunkia, niin hänen liikkeitään pystytään tarvittaessa melko hyvinkin jäljittämään, reaaliaikaisesti tai jälkeenpäin tallenteilta. Käsittääkseni tallenteita myös aivan aktiivisesti käytetäänkin rikosten selvittämiseen, vaikka poliisi varmaankin tarkoituksellakin pitää aika matalaa profiilia tämän asian kanssa. Ehkä niin on hyväkin, on kaiketi yhteiskunnan ja rehellisten ihmisten etu, että rikolliset eivät ole täysin tietoisia siitä, kuinka hyvin heidän liikkeensä ovat selvitettävissä. Toisaalta on varmaankin väistämätöntä, että vähitellen me kaikki tulemme tietoisiksi siitä, kuinka kattavan, ja koko ajan kasvavan, kameravalvonnan kohteina olemme.
Valvontakamerat eivät ole ainoita, jotka voivat ottaa kuvaa yllättäen missä tahansa. Nykyäänhän melkein jokaisella on puhelimessaan koko ajan mukana videokuvaamiseen pystyvä laite. Autojen kojelaudoilla pidetään kameroita kuvaamassa liikennetapahtumia, droonit lentelevät ympäriinsä kamerat mukanaan. Kameratekniikan kehittyminen pienemmäksi ja halvemmaksi on tuonut päivittäiseen elinympäristöömme aivan uskomattoman määrän videokuvaa tallentavia laitteita. Ja suuri muutos on tapahtunut varsin äkkiä, alle kahdessa vuosikymmenessä. Ei 1990-luvulla vielä kukaan kanniskellut päivittäin mukana videokuvaamiseen pystyvää laitetta, jos valvontakameroita rakennusten seinissä jonkin verran olikin.
Tuo Juha Sipilän tapaus ja sen selvittely on vain yksi pieni satunnainen kohtaaminen, jolla tuskin on laajempaa merkitystä, mutta samaa ilmiötä laajemmassa ja merkittävämmässä mittakaavassa edustavat muun muassa viime aikojen mielenosoitukset ja mellakat Yhdysvalloissa ja Venäjällä. Molemmissa käydään valtataistelua valtiovallan hallinnasta, johtoasemista, jotka kuuluvat maailman merkittävimpien joukkoon. Mellakoitten suhteet vallankäyttötapoihin ovat erilaiset, kun toisessa valtiovalta pyrkii turvaamaan sitä, että demokraattisesti valittu presidentti pääsee hoitamaan virkaansa, toisessa taas valtio, jolle demokratia on vieras periaate, pyrkii kaikin voimin estämään sitä, että maahan jatkossakaan valittaisiin presidenttiä demokratian keinoin, mutta paljon tilanteissa on samaakin. Kaksi vastakkaista leiriä pyrkii nostamaan johtajaansa valtaan, ihmiset ovat kaduilla mielenosoituksissa, tilanteet menevät kaoottisiksi ja väkivaltaisiksi mellakoiksi. Ja sen jälkeen erilaisten videotallenteitten kautta sitten pyritään selvittelemään, kuka teki mitä ja kuka on saatava teoistaan vastuuseen.
Eikä siinä vielä kaikki, jos videomateriaalia kuvataan ja tallennetaan, mutta oman lisänsä asiaan tuovat internet ja tekoäly. Periaatteessa mikä tahansa videopätkä voi päätyä nettiin, joten meidän on vähitellen oltava tietoisia siitä, että melkein mistä tahansa tapahtumasta voi päätyä videokuvaa nettiin. Salakuvaaminen on asia erikseen, sitä kyllä säädellään lailla ja siitä rankaistaankin, mutta julkisella paikalla kyllä saa kuvata. Saako mitä tahansa julkisella paikalla kuvata ja laittaa nettiin, siitä en ole kovin hyvin selvillä, mutta kaiketi jonkinlaiset yksityisyyden rajat ihmistä lain mukaan aina suojaavat.
Entä sitten, kun koko ajan kehittyvä tekoäly vielä prosessoi netin materiaalia? Tekoälyhän on jo todellisuutta, kyllä kai nykyään kaikille alkaa olla tuttua, että jos vaikkapa etsit jostain tietystä tavarasta tietoa netistä, niin jokin algoritmi huomaa sen ja sen jälkeen selain alkaa lykätä kyseisen tavaran mainoksia vähän väliä nähtävillesi. Jossain määrin nettilaitteet ilmeisesti jo kuuntelevat puhettammekin ja prosessoivat sitäkin vastaavasti käyttöönsä, itselläni ei ole siitä kokemuksia, mutta kyllähän puhetta tunnistavaa ja prosessoivaa tekoälyä on olemassa jo, se on fakta.
Tässä aletaan vähitellen tulla tilanteeseen, jossa jokin laite jatkuvasti näkee ja kuulee, mitä teemme, ja kaikki voi myös päätyä nettiin tekoälyn käsiteltäväksi.
Ei ole itsestään selvää, onko kameravalvonnan laajeneminen hyvää vai huonoa kehitystä, siinä on aineksia molempiin suuntiin. Periaatteessa on ihan hyvä, jos kaikenlainen tapahtuminen tallentuu kameroilla jonnekin, kyllähän sillä sitten on mellakointia ja rikoksia hillitsevää vaikutusta. Mutta kehityksellä on kääntöpuolensakin. Jos on olemassa videotallenteita, niin yleensä on olemassa myös taho, joka hallitsee sitä, mihin tallenteita käytetään ja miten niitä prosessoidaan. Ei pidä luulla, että kaikki, mistä on olemassa videokuvaa, on oikeasti tapahtunutta todellisuutta. Kyllä videokuvia pystytään editoimaan vaikka ruutu kerrallaan ja pikseli kerrallaan.
Ihmisillä ei ehkä yleensä ole rajattomasti aikaa editoida videomateriaalia, tai tarkemmin sanoen, yleensä ei ole niin voimakasta intressiä editoida videomateriaalia, että siihen kannattaisi käyttää kallista ihmistyöaikaa, kun lopputulos olisi kuitenkin erehtyväisen ihmisen tuotos, joka ei ehkä parhaasta yrityksestä huolimatta olisi aidon veroinen. Mutta entäpä jos tähänkin asialle laitetaan tekoäly? Ohjelmoidaan ensin tekoäly A editoimaan halutunlainen video. Sitten laitetaan vielä tekoäly B tutkimaan se, ja ohjelmoidaan A:lle iteraatio: niin kauan kuin B pystyy erottamaan editoidun videon aidosta, editoi sitä paremmaksi.
Entisaikojen ihmiset ajattelivat, että jumala on sellainen olento, joka näkee kaiken, mitä teemme, pystyy käsittelemään kaiken sen tiedon haluamallaan tavalla, luomaan meille haluamansa todellisuuden, ja sitten vielä pystyy halutessaan ohjaamaan myös tulevia tekojamme ja päätöksiämme. (Siitä, onko ihmisellä jumalan tahdon lisäksi jokin oma vapaa tahtonsakin olemassa, vai onko kaikki pelkkää jumalan tahdon tottelemista, on ollut vaihtelevaa tulkintaa.) Nyt, kun olemme jotakuinkin ajaneet perinteisen jumalakäsityksen ulos todellisuudestamme, olemme vähitellen tekniikkaa kehittämällä luoneet ympärillemme järjestelmän, joka ominaisuuksiltaan lähenee jumalaa. Herää kysymys, mihin asti me tätä haluamme kehittää, millä ehdoilla haluamme sitä kehittää, ja onko meillä mahdollisuuttakaan pysäyttää kehitystä.
Luoko tekoäly meille jo videokuvien muodossa todellisuutta, johon emme pysty vaikuttamaan?
Mikko Mäkitalo
28.1.2021