Amerikkalaista todellisuutta yli maailman (syyskuu 2020)

Maailmassa on muutaman viikon päästä edessä eräs merkittävimmistä henkilövalinnoista. Neljäksi seuraavaksi vuodeksi valitaan kaiketi kaikkein merkittävin yksittäinen henkilö, Yhdysvaltojen presidentti. Vaalitapahtumaa seurataan vaalipäivänä medioissa eri puolilla maailmaa suorissa uutiskatsauksissa, varmaankin lähes kaikissa maissa, ja tapahtumat sitten tiivistyvät ratkaisuhetkiin ja vaalituloksen selviämiseen vaalipäivän iltaa kohti. Eri maitten mediat pyrkivät välittämään täysin ajantasaisen tiedon riippumatta siitä, mihin aikaan vuorokaudesta paikallista aikaa ratkaisutapahtumat ajoittuvat.

Muistan hyvin esimerkiksi neljän vuoden takaa, miten itsekin kuuntelin aamuyöllä radiosta vaalituloksen muodostumista. Menin silloin vaalipäivän jälkeiseksi aamuksi kuudeksi töihin, joten läpi yön en medioita seurannut, nukkuakin piti välillä, mutta kun aamuyöllä valmistauduin töihin lähtöön ja pyöräilin työpaikalle, seurailin tuloksen muodostumista ja yllättyneitä tunnelmia. Vaalituloshan oli lopulta varsin yllättävä ja valituksi tuli eri ehdokas kuin mitä gallupit olivat viimeiseen asti ennustaneet. Marginaalit kyllä olivat pieniä, niin viime vaiheitten gallupeissa kuin vaalituloksessakin, mutta yllätyskäänne vaalitulos kuitenkin oli.

Nyt maailma on sitten elänyt neljä vuotta Donald Trumpin presidenttiyden kanssa. Vähitellen on jäänyt jopa melko unohduksiin, että vaalitulos oli hyvin kiistanalainen, mutta niinhän se on, että kun vaalitulos on vahvistettu, niin loputtomiin ei voida spekuloida sillä, oliko se aivan laillisin keinoin saatu. Mitään vaalivilppiähän asiassa ei ole todistettu tapahtuneen, joten siltä osin asiaa on pidettävä loppuun käsiteltynä. Kun ei toisin todistettu.

(Pidän kylläkin käytännössä selvänä, että jotain hyvin hämärää niissä vaaleissa tapahtui. Ratkaiseva keikaus oli kolmen merkittävän osavaltion, Floridan, Ohion ja Pennsylvanian, kääntyminen gallupien ennustamasta demokraattien voitosta republikaanien voitoksi. Miten sattuikin, että kolme ratkaisevan merkittävää osavaltiota meni toisin päin kuin gallupien mukaan piti? En tässä yhteydessä nyt enempää spekuloi sillä, kuka ja millä keinolla sen mahdollisesti teki.)

Vapaa-ajattelijana tuota kaikkea seuratessa esille nousee amerikkalaisen poliittisen retoriikan ylipursuava uskonnollisuus. Ehdokkaitten täytyy suorastaan itsestäänselvästi tuoda esille uskonnollista vakaumustaan, muuten mahdollisuuksia voittoon ei käytännössä ole.

Suomalaisena on joskus vähän hämmentävää seurata sitä amerikkalaista julkisuuskeskustelua, jossa keskeiset poliitikot voivat kesken poliittisen puheen aloittaa suoranaisen uskonnollisen julistuksen ja rukoilun. Kyllähän meillä Suomessakin täysin uskovaisia poliitikkoja on, mutta meillä varsinainen uskonnonharjoitus pidetään sentään sivussa poliittisesta keskustelusta. Politiikkaan voidaan kyllä sisällyttää uskonnollisia perusteluja, mutta puhetapa on sentään sillä pohjalla, että muunlaisten perustelujen joukkoon voidaan sisällyttää lauseita tyyliin ”Uskonnollisen vakaumukseni mukaan ajattelen, että…”.

Tiettyjä institutionalisoituja uskonnonharjoittamisen muotoja Suomenkin poliittiseen elämään sisältyy, mm. kirkon sisäisten asioitten säätäminen lainsäädännön muodossa, valtiopäivien avajaisjumalanpalvelukset ja presidentin uudenvuodenpuheen perinteinen tapa toivottaa kansalle ”jumalan siunausta”. Nämä ovat muodoltaan aika paljon hillitympiä asioita kuin Yhdysvaltojen poliittiseen elämään sisältyvät julistukset ja mm. presidentin johtamat ns. rukousaamiaiset, tosin en ole varma, onko se sitten ratkaisevasti parempi, jos uskonnolliset elementit ovat muodoltaan hillittyjä, jos ne sitten kuitenkin vaivihkaa vaikuttavat päätöksentekoon.

Minulla ei henkilökohtaisessa elämässä ole paljoakaan kontaktia Yhdysvaltoihin. En ole koskaan käynyt siellä, en muistaakseni läheisesti tunne ketään, joka olisi kotoisin sieltä tai edes koskaan asunut siellä. Harvoin olen edes tavannut ketään amerikkalaisia, joitakin toki silloin tällöin, mutta harvoin.

Television kautta minunkin elämääni amerikkalaista todellisuutta jossain määrin virtaa, olen joskus katsellut paljonkin amerikkalaisia elokuvia ja tv-sarjoja, joitten fiktiivinen ja usein kiiltokuvamainen maailma on tietysti aika eri asia kuin varsinainen amerikkalainen todellisuus, mutta viime vuosina en kovin paljoa niitäkään. Tv-sarjoja on tietysti moneen lähtöön, monella eri maailmankuvalla tehtyjä, kuten on tekijöitä, sillä onhan Yhdysvalloissa eri maailmankuvaa edustavia ihmisiä siinä missä Suomessa tai missä tahansa muuallakin. Jossain määrin kuitenkin tv-sarjojen tarjonnastakin on aistittavissa, että amerikkalainen ajattelutapa suhteessa uskontoon on erilainen kuin suomalainen.

Millaista sitten on ihmiskunnan vallitseva uskonnollisuus? Onko se lähempänä amerikkalaista kuin suomalaista? Luulisin, että amerikkalaista. Suomalainen jäyhä maallisuus on sentään varmaankin aika ääripäässä. Voi olla, että harvassa maassa ilmapiiri on päässyt yhtä vapaaksi uskontojen vaikutuksesta kuin Suomessa. Kokonaiskuvaa on kylläkin vaikea saada, sillä vaikka matkustelisi paljon eri maissa ja olisi aktiivisessa kontaktissa monien erimaalaisten ihmisten kanssa, niin oma kokemusmaailma on joka tapauksessa vain ohut siivu kaikesta siitä, mitä maailmalla on. Helposti se on myös juuri se oman maailmankuvan mukainen kupla, johon valikoituu pääasiassa melko samanlaisia ihmisiä.

Mutta ei poliittisen ylätason seuraaminenkaan tietyn maan elämästä anna sen täydempää kuvaa. Me voimme seurata Yhdysvaltojen presidenttiehdokkaitten debattia ja sen jälkeen presidentiksi valitun julkilausumia, mutta kyllähän pelkästään Yhdysvaltojen politiikassa tapahtuu paljon muutakin, ja tapahtuu monella tasolla. Yhdysvallat on kylläkin suhteellisen presidenttikeskeinen maa, siellä presidentin painoarvo päätösten teossa on suurempi kuin demokratioissa yleensä, mutta on siellä erikseen parlamentti eli kongressi ja on osavaltioitten omat parlamentit ja vielä paikallishallinto. Meille kansainvälisestä uutisvirrasta suodattuu Yhdysvalloistakaan aika vaikeasti mitään muuta kuin presidenttitason tapahtumia. Kongressin tapahtumia jonkin verran kyllä, tosin sieltäkin taidetaan viime vuosilta muistaa lähinnä vain se, miten demokraattinen puhemies Nancy Pelosi teatraalisesti repi presidentin puheen sisältäneet paperit palasiksi.

Kaikkiaan on valitettavaa, miten koko maailman huomio niin paljon kiinnittyy juuri yhteen henkilöön ja hänen valintaansa, kun kuitenkin häntä virkaansa valitsemaan pääsee vain muutama prosentti maailman väestöstä. Yhdysvaltojen osuus maailman väestöstä on viitisen prosenttia, ja siitäkin demokraattisen prosessin tavoitettavuus hieman ontuu, sillä syrjäytyneessä asemassa olevan väestön on vähän vaikeaa rekisteröityä äänestäjiksi eikä äänestysprosentti kovin korkeaksi nousekaan, viime vaalissa se oli 54,7. Mutta lähitulevaisuudessa ei ole odotettavissa muutostakaan sellaista tilannetta kohti, että maailman vaikutusvaltaisimmaksi henkilöksi muodostuisi joku sellainen, jonka valintaan edes jonkin välillisen prosessin kautta olisi osallistunut enemmistö maailman ihmisistä. Kun emme muuta voi, niin pysytelkäämme sitten edes joten kuten selvillä siitä, millainen on se henkilö, joka maailman vaikutusvaltaisimpaan virkaan valitaan.

Sillä mielellä minäkin sitten varmaankin taas marraskuun 4. päivän varhaisaamuna heräilen ihmettelemään, mihin suuntaan maailma seuraavat neljä vuotta menee.

Sanotaan nyt sitten vielä, että toivottavasti Joe Bidenin suuntaan. Vaikka vain sen takia, että kumpikin ehdokas tulisi tässä tekstissä nimeltä mainituksi.

 

Mikko Mäkitalo, 29.9.2020

Jätä kommentti