Tampereen vapaa-ajattelijat ry

1/2007

Pääkirjoitus: Uskonnollisten yhteisöjen valtionapu?! - Petri Karisma
Jälleen kerran kulttuuriministeriöstä kuuluu kummia. Kulttuuriministeri Saarela toi uudelleen esille ajatuksen rekisteröityjen uskonnollisten yhteisöjen valtionavusta.
Pakina: Ristisanatehtävä puusta - Tapio Aho
Ensimmäisen ristisanatehtävän laativat joskus muinoin otaksuttavasti roomalaiset kiinnittämällä kaksi lankkua ristikkäin toisiinsa.
Atte Ateisti & Pastori Pyhätosi - Timo Vuorinen
Sarjakuva
Onko kirkolla merkitystä Suomessa? - Petri Karisma
Keskityn kirjoituksessani evankelis-luterilaisen kirkon, eli valtionkirkon merkitykseen Suomessa. Kirkolla on ollut ja on merkitystä suomalaisessa yhteiskunnassa.
Onko kirkolla merkitystä Suomessa? - Ilkka Viio
Merkitys on hankala sana. Joillakin asioilla on paljon merkitystä ihmisen elämään, vaikka hän ei sitä itse tiedostaisi. Jokaisen ihmisen elämään DNA:lla on keskeinen merkitys.
Etsikää itse - Timo Rantala
Minulle on usein kerrottu Pakanasanomajuttujeni lukemisen jälkeen tai muussa keskustelussa, että olen liian yleinen, liian suvaitseva ja liian avoin eri vaihtoehdoille.
Siunaus loukkasi monen punaisen vakaumusta - Teuvo Kantola
Aamulehti uutisoi (22.1.) näyttävästi tapahtumaa Kangasalan kirkossa, jossa piispa Juha Pihkala siunasi vuoden 1918 kansalaissodassa punaisten puolella kuolleet ja Kangasalan joukkohautaan haudatut vainajat.
Pyörimällä taivaaseen - Timo Vuorinen
Kuten tiedämme, synti lähtee kunnon itsekurituksella (vertaa Jeesuksen itsetuhoinen käytös, paasto, katumusharjoitukset, oman selän ruoskinta, ym.).
Jumalaa pornografisoidaan - Kauko Tuovinen
Jumala sitä, jumala tätä; jumala istuu, jumala makaa; jumala edestä, jumala takaa... Koen katselevani pornokuvaa.
Apin palsta Pakottakaa lapset minun tyköni - Api
Jo muinaiset roomalaiset sen tiesivät talvipäivänseisauksen aika on valon ja ilon juhlaa. Sol Invictus, voittamaton aurinko, on juuri saanut otteen pimeydestä ja päivät alkavat hiljalleen pidentyä. Heidän viettämästään, enimmäkseen hyvinkin pakanallisesta Saturnaliasta periytyvät monet nykyiset joulunviettotapamme.
Runo - Timo Rantala
Eroakirkosta.fi - Petri Karisma
Valtionkirkkojen verotusoikeus puhuttaa lehtien sivuilla! Tämä on seurausta kasvaneista kirkosta eroamisluvuista. On vaikea perustella valtionkirkon asemaa, kun väki jättää kirkon kiihtyvään tahtiin.