Tampereen vapaa-ajattelijat ry
3/2004
- Ihmisoikeudet ja perusoikeudet
- Petri Karisma
- Suomen valtio on sitoutunut useilla kansainvälisillä sopimuksilla kunnioittamaan kansalaistensa yhdenvertaisia ihmis -ja perusoikeuksia.
- Muslimit uskonnottomien apuna - Jani Hinkka
- Iltalehti kertoi lauantain 4.9.2004 numerossaan perin mielenkiintoisen uutisen
- Jaska vaatii - Tapio Aho
- Jaska (nimi keksitty, kuten kaikki nimet) muutti aikoinaan Ameriikkoihin, koska hän kaipasi itselleen leveämpää leipää.
- www.eroakirkosta.fi - Petri Karisma
- Alkuvuonna, tammi-elokuussa, on Tampereella ev.lut. kirkosta eroaminen kasvanut noin 50 % verrattuna vastaavaan aikaan vuonna 2003.
- Mitä on uskonnottomuus? - Petri Karisma
- Uskonnottomat ihmiset eivät usko, että jumalia on olemassa, vaan näkevät ihmisen olevan yksin vastuussaan teoistaan ja kuoleman olevan pysyvä.
- Valtionkirkko vai kansankirkko? - Petri Karisma
- Valtionkirkko määritellään sellaiseksi järjestelmäksi, jossa valtio määrää ratkaisevasti kirkon toimintaa.
- Pohjois-Savon Vapaa-ajattelijat - Osmo Määttä
- Pakanasanomien jokaisessa numerossa esitellään jokin sisaryhdistyksemme. Tällä kertaa vuorossa on Pohjois-Savon Vapaa-ajattelijat ry.
- Käännyttäjän päiväkirjasta - Timo Vuorinen
- Mä ajattelin tehdä päivän hyvän työn ja käännyttää jonkun vastaantulijan uskoon; enkä mihin tahansa uskoon, vaan siihen oikeaan, joka pelastaa.
- Ruotsin Evankelis-Luterilainen kirkko kriisissä - Petri Karisma
- Viimeisen kolmen vuoden aikana Ruotsin ev.lut kirkon jäsenmäärä on pudonnut 3.3 prosenttia.
- Historiaa, osa 5: Vuodet 1946-1950 -
Jori Mäntysalo
- Sodat oli sodittu, valtakunta palasi rauhan tilaan.
- Runo - Timo Rantala
- Tehtävä