Musapalsta - Ihmisyyden ongelmia

Pakanasanomien Musapalstalla on tarkoitus analysoida enemmän tai vähemmän vapaaseen ajatteluun liittyviä äänitteitä. Palstan pitäjän omista tulkinnoista voi ja on suotavaa tarvittaessa käydä keskustelua.

Tarkastelun alla tällä kertaa on rock-musiikissa useita taiteilijoita alati askarruttavat ihmisyyden ja elämisen aspektit. Elämän absurdiuksia yritetään selittää eri uskontojen näkökulmilla, mutta näin oiotaan ja vähätellään kestämättömästi olennaisia ongelmakohtia, esimerkiksi kärsimyksen kysymystä. Elämisessä kun ei pohjimmiltaan ole mitään mieltä. Toisaalta ehkä juuri se tekee täällä taivaltamisesta niin tavattoman mielenkiintoista. Mm. Canterburyn progressiivisen rockin yhtyeissä Soft Machinessa ja Matching Molessa vaikuttanut eksentrikko Robert Wyatt on koko uransa ajan ottanut vahvaa kontaktia elämisen ongelmiin. Miehen maailmankatsomukseen vaikutti suuresti vuonna 1973 tapahtunut onnettomuus, joka halvaannutti hänen alaraajansa. Wyatt putosi humalapäissään ikkunan läpi talonsa kolmannesta kerroksesta. Saatuaan tietää halvaantumisestaan Robert kommentoi äidilleen: "Don't worry, momma! I was always a lazy bastard! (Älä huoli, äiti! Olin aina laiska paskiainen!)".

Wyatt on usein lauluissaan analysoinut miehen ja naisen välistä kompleksista suhdetta. Kummatkin tarvitsevat toisiaan, mutta eivät läheskään aina osaa elää yhdessä. Vuonna 1974 ilmestyneeltä upealta "Rock Bottom" -levyltä löytyy osuva tilitys tästä aiheesta ("Sea Song"):

"When you're drunk I like you mostly late at night, you're quite alright. But I can't understand the different you in the morning when it's time to play being human for a while... Your madness fixes nicely with my own. (Kun olet humalassa, pidän sinusta eniten myöhään illalla, olet O.K. Mutta en ymmärrä erilaisuuttasi aamulla, jolloin on aika leikkiä ihmistä hetken... Hulluutesi sopii mainiosti yhteen omani kanssa.)"

Progressiivisen rockin ilmaisijoista myös Genesis-yhtye pääsi vuosina 1967-1975 melko syvälle ihmisyyden olemuksen pohdinnoissaan. Peter Gabrielin aikakausi yhtyeessä tuotti paitsi nerokkaan kompleksista musiikkia, myös tavattoman monikerroksisia sanoituksia, joista parhaimmillaan voi ammentaa perin kypsää ajattelua. Genesiksen tasokkaimpiin albumeihin kuuluva vuoden 1972 "Foxtrot" paneutuu "Time Table" -sävellyksessä verisen historian kautta ihmisen turhamaisuuteen:

"Why, why can we never be sure until we die or have killed for the answer? Why, why do we suffer each race to believe that no race has been grander? (Miksi, miksi emme voi olla varmoja ennen kuin kuolemme tai tapamme vastauksen tähden? Miksi, miksi kärsimme jokaisen kilpailun uskoen, että yksikään olento ei ole ollut suurenmoisempi?)"

Positiivista elämänasennetta

Neljän vahvapersoonaisen miehen ryhmä Crosby, Stills, Nash & Young on olemassaolonsa aikana riidellyt enemmän kuin viihtynyt sovussa. Hedelmällisimmillään miesten yhteenliittymä on saanut aikaan kuolemattomia sävelmiä (mm. Kentin yliopiston verilöylystä kertova "Ohio", folk-trubaduuri Judy Collinsille omistettu moniosainen tilitys "Suite: Judy Blue Eyes" sekä pirullinen, sukupolvien välistä henkistä kuilua analysoiva "Teach Your Children"). Nelikön hajoamisen jälkeen David Crosby ja Graham Nash lyöttäytyivät yhteen ja levyttivät 1972 rockin unohdettuihin helmiin kuuluvan esikoisalbuminsa. Sen raidoilla Crosby yrittää jäsennellä monisyisiä ajatuksiaan:

"The game of getting money, the game of getting more. The ego game of power, the ugly game of war kills love. Don't you know that? (Peli, jossa kahmitaan rahaa, peli, jossa halutaan enemmän. Itsekäs peli, jossa kahmitaan valtaa, likainen peli, jossa synnytetään sotaa, tappaa rakkauden, tiedäthän.)" ("Games")

"Life is fine even with the ups and downs. And you should have a sip of it, else you'll find it's passed you by. (Elämä on nautittavaa nousuineen ja laskuineen. Sinun täytyy siemaista elämää tai muuten huomaat, että se on kulkenut ohitsesi.)" ("Page 43")

Myös englantilainen The Moody Blues etsi kukoistuksen kautenaan vuosina 1967-1972 elämän tarkoitusta niin kuin monet muutkin 'hamppumuusikot' tuona aikana. Yhtyeen basisti John Lodge kiteytti jotakin olennaista levyn "To Our Children's Children's Children" sävellyksessään "Candle of Life" vuodelta 1969. Toteamus on ehkä hitusen naiivi, mutta elämän kauneimmat asiat usein tahtovat olla sellaisia.

"Something there outside says we're only in the hands of time, falling slowly. It's there for us to know with love that we can go. Burn slowly the candle of life. (Jokin kertoo meille, että olemme vain ajan käsissä, pudoten hiljalleen. Meidän pitäisi tietää, että rakkauden avulla selviämme. Polta hitaasti elämän kynttilää.)"

Edellä esitellyt artistit tarjoavat toki muitakin kiinnostavan monisyisiä melodioita ja tekstejä, joiden kaikkien esitteleminen Musapalstalla ei luonnollisestikaan ole mahdollisuuksien rajoissa. Tässä suhteessa oma-aloitteinen äänitteiden hankkiminen esimerkiksi edullisesti divareista on suotavaa. Allekirjoittanut voi tarvittaessa toimia oppaana tähän aihepiiriin.

Juha Seitz

Edellinen Sisällys Seuraava