Sunnuntaina 8.11. eli kristikansan suussa pyhänä kirkoissamme luettiin Matteuksen evankeliumista katkelma, johon kuuluu myös tämä:
”…Silloin Pietari tuli Jeesuksen luo ja sanoi: »Herra, jos veljeni yhä uudestaan tekee väärin minua kohtaan, niin kuinka monta kertaa minun on annettava hänelle anteeksi? Peräti seitsemän kertaako?»
»Ei seitsemän, vaan seitsemänkymmentäseitsemän kertaa», vastasi Jeesus.” -Matt 18:21-22
Näin Jeesus siis opettaa meille anteeksiantamisen tärkeyttä. Tärkeä kansalaistaito se onkin. Ilman sitä maailma olisi mennyt sijoiltaan jo ennen kristinuskon kehittelyäkin. Tosin antiikin maailmassa anteeksianto lienee ollut käytännössä lähinnä kansan alimpien kerrosten keskinäisten kiistojen läpikäymistä. Esivallan jakelemat rangaistukset olivat kovia ja yleensä absoluuttisen kertaluonteisia. Silloin ei juuri valtaapitävät anteeksi antaneet, vaikka heitä itseään vastaan ei edes olisi rikottu. Kirkko on ollut kautta vuosisatojen myös anteeksiantamattomuuden tyyssija. Ja on edelleen, vaikka nyt moni nostaa vastalauseen.
Anteeksianto on varsin lujassa meistä monilla. Kauna tuntuu mukavammalta ja kosto ikään kuin oikeutetummalta. Vaikka nyt ei enää tarvitse oman sisällissotamme kauhuista, voinee kuitenkin mainita sen, että kirkko ja kirkon miehet eivät olleet ensimmäisinä anteeksiantamista vangituille punaisille vaatimassa. Päinvastoin. Näiden yleensä laittomienkin teloitusten jälkeen ei näiden ruumiitakaan saanut siunattuun luutarhaan haudata. Toki vuosikymmeniä jälkeen päin asiat paranivat.
Kosto tuntuu oikeutetulta varsinkin heistä, jotka ovat menettäneet väkivallan teossa omaisensa. Mutta monissa läntisissä maissa kuolemanrangaistuksen kannatus on korkeassa kurssissa varsinkin kristillisesti suuntautuneissa. USA:ssa juuri oikeistokristityt ja evankelikaalit kannattavat kuolemanrangaistusta. Siinä rangaistuksessa anteeksianto on kaukana. Kyseessä ei olekaan edes rangaistus, vaan silkka kosto.
Kirkko siis on anteeksiantamattomuuden asialla. Se on sitä siksi, että vaikka meistä monilla anteeksianto on lujassa, on kaikista anteeksiantamattomin kirkon uskon pääkohde, Jumala. Vaikka poikansa opettikin, että anna anteeksi yhä uudelleen ja uudelleen, ei tämän isä anna.
Jos et usko, olet kuoleman oma. Jos syntiä teet eli rikot Hänen diktatorisesti sanelemia sääntöjä, olet kuoleman oma. Jos et polvistu Hänen tai Poikansa edessä, olet kuoleman oma. Joudut helvettiin ikuisiksi ajoiksi. Tulipätsi ja hammasten kiristys on osasi! Eikä armoa tule!
Tuon kirkkosunnuntain 8.11. teksteihin kuului myös 1. Moos 13:5–11, jossa käsitellään Abramin ja Lootin teitten eroa. Loot, kuten tiedämme, lähti oikealle ja löysi tiensä Sodoman ja Gomorran tienoille. Se oli Herran valinta tälle kunnon miehelle, joka sittemmin ryhtyi tyttäriinsä. Ja sitten tiedämme, että Herra ei antanut näiden kaupunkien asukkaille anteeksi. Ei kenellekään! Hävitti nuo kaupungit vielä tehokkaammin kuin grynderit ja korruptoituneet virkamiehet Turun ja Oulun kaupungit… Loot sai anteeksi, vaikka olisi tarjonnut tyttärensä raiskattaviksi ja teki mitä teki itse näiden tyttäriensä kanssa.
-Yki Räikkälä, 12.11.2020