Vähemmistövaltuutetun virka

Vapaa-ajattelijain liitto esitti keväällä 1996 usealle valtion viranomaiselle, että Suomeen olisi perustettava vähemmistövaltuutetun virka. Ehdotimme, että "sen voisi saada aikaan yhdistämällä ulkomaalaisvaltuutetun ja pakolaistoimiston tehtävät ja lisäämällä siihen yleensä vähemmistöjen ongelmia tuntevia virkamiehiä". Ehdotus on julkaistu Vapaa Ajattelijassa nro 1/1996. Aivan kuin vapaa-ajattelijoiden ehdotus olisi otettu varteen, kun työministeriössä on virkamiestyönä valmistunut esitys vähemmistövaltuutetun viran perustamiseksi Suomeen.

Vähemmistövaltuutetun virka on ilmeisesti suunniteltu perustettavaksi ennen kaikkea etnisten vähemmistöjen näkökulmasta. Siten on epävarmaa, käsittelisikö vähemmistövaltuutettu maailmankatsomuksellisten vähemmistöjen asioita. Liiton mielestä olisi tärkeää, että valtuutettu käsittelisi myös katsomusvähemmistöjen asioita, sillä muuten esimerkiksi uskonnottomat jäävät taas ilman oikeuksiensa puolustajaa valtionhallinnossa. Sen sijaan luulisimme, että ns. etnisten vähemmistöjen asioiden käsittelyssä tulisivat mitä todennäköisimmin esille myös näiden vähemmistöjen uskontoihin liittyvät asiat, kuten esimerkiksi muslimien hautaamisasiat ovat jo tulleet. Valtion viranomaiset ovat käsitelleet pakolaisten asioita katsomusten näkökulmasta. Tällöin tosin näkökulma oli rajattu vain yhteen uskontoon, islamiin. Vähemmistövaltuutetun viran perustamiseen liittyvässä keskustelussa viitataan Suomen juutalais- ja tataarivähemmistöihin. Jos näihin vähemmistöihin viitataan, silloin on otettava huomioon myös uskonnottomien vähemmistö, vaikka heistä suurin osa onkin suomalaista alkuperää.

Vapaa-ajattelijain liitto esittää, että vähemmistövaltuutetun virka olisi laaja-alainen ja käsittelisi asioita alkuperäisessä aloitteessamme esitetyllä tavalla. Teemme työministeriölle, sosiaali- ja terveysministeriölle ja opetusministeriölle lisäksi yhteystyötarjouksen.

Vapaa-ajattelijain liitto on toiminut yli 60 vuotta uskonnottomien ja uskontokuntiin kuulumattomien etu-, oikeusturva- ja kulttuurijärjestönä. Toimimme vapaaehtoistyön pohjalta. Liitolla on vain yksi palkattu työntekijä, joka ylläpitää liiton toimistoa ja hoitaa järjestön talousasiat. Liitolla ei ole palkattua toiminnanjohtajaa tai vastaavaa. Tämä on ongelmallista uskonnottomien ja uskontokuntiin kuulumattomien oikeuksien puolustamisen näkökulmasta. Olemme kuitenkin vuosikymmenien työn tuloksena keränneet paljon tietoa uskonnottomien ja uskontokuntiin kuulumattomien asemasta Suomessa. Tiedon keruu ei ole riittävän perinpohjaista riittämättömien resurssien vuoksi. Liitossa olisi paljon päteviä ihmisiä tekemään järjestelmällistä työtä, mutta ihmisillä ei ole riittävästi aikaa varsinaisen leipätyön viedessä suurimman osan ajasta.

Liitto on työssään tullut siihen tulokseen, että edustamamme kansanosan asemassa on niin suuria ongelmia, että asiaa pitäisi tutkia. Ehdotamme alkuperäisen aloitteemme hengessä, että perustettavan vähemmistövaltuutetun toimistoon perustetaan ainakin yksi virka selvittämään uskonnottomien vähemmistön asemaa Suomessa. Parhaiten tätä ongelmakenttää tuntevat vapaa-ajattelijat, joten toivomme, että virkaa täytettäessä asiasta konsultoitaisiin liiton kanssa. Vapaa-ajattelijoissa on tarvittaessa tämän selvitystyön tekijöitäkin.

Uskonnottomien asemassa on paljon ratkaisemattomia ongelmia

Esitämme lyhyesti vain joitakin uskonnottomien vähemmistön kokemia ongelmia suomalaisessa yhteiskunnassa. Ehkä suurin ongelma on se, että uskonnottomat kokevat, ettei heillä ole samoja oikeuksia yhteiskunnassa kuin on uskontokuntiin kuuluvilla. Toinen yleinen ongelma on se, että uskonnottomat kokevat, ettei heitä ole kuultu heidän ongelmissaan.

1. Uskontokasvatus päiväkodeissa: Päivähoitolaissa on erikseen mainittu, että lasten päivähoidossa on uskontokasvatusta. Uskonnonvapauden mukaan uskonnottomien lapset voidaan vapauttaa uskontokasvatuksesta. Tässä on kuitenkin ongelma. Jos uskonnoton perhe pitää kiinni oikeuksistaan, päiväkodin lapsiryhmä hajoaa, ja yhteisyyden tunne katoaa. Jos päiväkodissa ei olisi uskontokasvatusta, lapset voisivat olla koko päivän yhdessä. Jos kuitenkin lapsi vapautetaan päivähoidon uskontokasvatuksesta, se on käytännössä hyvin vaikeata. Jos esimerkiksi päiväkotiryhmä lähtee käymään kirkossa (joka on muuten hyvin yleinen ohjelmanumero kunnallisissa päiväkodeissa), mihin pieni uskonnoton lapsi laitetaan tämän uskonnollisen tapahtuman ajaksi. 3-6 -vuotiasta ei voi jättää yksin, niin kuin koulussa tehdään. Useimmiten lapsi otetaan mukaan vanhemmilta lupaa kysymättä. Ongelma on myös se, että lapsiryhmän hajoamisesta uskontokasvatuksen ajaksi syyllistetään usein oikeuksistaan kiinni pitävän uskonnottoman kodin lapsi, vaikka ryhmän hajoamisen syy on kaikille sopimaton uskontokasvatus.

2. Uskonnonopetus kouluissa: Uskonnottomat eivät voi saada peruskoulusa tai lukiossa uskonnotonta katsomusopetusta, niin kuin uskontokuntien jäsenillä on lain mukaan oikeus saada uskonnollista opetusta. Elämänkatsomustieto ei ole uskonnoton katsomusoppiaine. Se on tosin parempi kuin oli aiempi vaihtoehto uskonnonopetukselle.

Katsomusopetukseen liittyy se ongelma, että jos koululainen ei ole uskontokunnan jäsen, hän joutuu erikseen hakemaan vapautusta uskonnonopetuksesta. Vapautuksen pitäisi tapahtua automaattisesti, siten, että uskontokuntiin kuulumaton ohjataan automaattisesti elämänkatsomustiedon eikä uskonnon opetukseen.

3. Avioliittoon vihkiminen: Uskonnottomien rekisteröidyillä yhdistyksillä ei ole mahdollisuutta saada avioliittoon vihkimisoikeutta niin kuin on rekisteröidyillä uskonnollisilla yhdyskunnilla. Siksi uskonnottomien on käytettävä siviilivihkimispalveluja, jotka kuitenkin on järjestetty hyvin vaihtelevasti riippuen kihlakunnasta. Useat siviilivihkijät eivät suostu vihkimään virkapaikan ulkopuolella esimerkiksi jossakin kauniissa juhlapaikassa. Useat vihkijät eivät suostu vihkimään virka-ajan ulkopuolella. Siviilivihkijät eivät anna vastaavia palveluja myöskään uskontokuntien jäsenille, mutta esimerkiksi valtiokirkoilla on ylivertaiset mahdollisuudet järjestää näitä palveluja. Näin ollen uskonnottomat eivät saa tasavertaista palvelua vihkimisessä.

4. Hautaustoimi: Valtio on suonut evankelisluterilaiselle kirkolle käytännössä yksinoikeuden ylläpitää ns. yleisiä hautausmaita. On tosin kyseenalaista kutsua hautausmaita yleisiksi, sillä hinnoittelussa kaikkia ei kohdella tasavertaisesti. Koska kirkolla on yhteisöverotusoikeus, valtion ja kirkon kesken on vuonna 1982 sovittu, että veron vastineeksi hautausmaita ylläpitävien seurakuntien pitäisi periä yhtenäiset hautapaikka- ja muut hautaustoimen maksut kaikilta, myös kirkkoon kuulumattomilta. Liiton selvityksen mukaan näin ei tapahdu. Valtio ei ole suhtautunut vakavasti esittämäämme ongelmaan. Päin vastoin, ajan kuluessa usean seurakunnan hautaustoimi on liiketaloudellisestikin katsoen muuttunut voitolliseksi kirkkoon kuulumattomien hautaamisessa.

5. Kirkollisvero, yhteisövero: Kirkon lisäksi valtio on useassa yhteydessä väittänyt kirkon yhteisöveroa käytettävän yhteiskunnallisiin tehtäviin. Nämä tehtävät eivät kuitenkaan koske kirkkoon kuulumattomia. Kirkkoon kuulumattomat eivät ole kirkon jäsenrekisterissä (väestörekisteri), hautapaikat ovat kirkkoon kuulumattomille kalliimpia kuin kirkon jäsenille ja kirkon ns. sosiaalityö kohdistuu kirkon jäseniin, ei kirkkoon kuulumattomiin.

Myös 1990-luvun alun taloudellista lamaa on käytetty kirkon yhteisöveron puolustajana. Kun kunnat ovat joutuneet laman vuoksi karsimaan menojaan, karsinta on supistanut kuntien sosiaalipalveluja. Valtio onkin väittänyt, että kuntien supistunutta palvelutarjontaa on voitu korvata kirkon yhteiskunnallisilla palveluilla. Väite ei pidä paikkaansa, sillä yhdenkään valtion tai kuntien menojen säästöpäätösten yhteydessä ei ole vedottu siihen, että kunnallisten palvelujen supistuessa kirkko hoitaa kuntien hoitamattomia tehtäviä. Kuntien palvelutarjonnan heikentyessä ei voidakaan olettaa, että kuntien puolueettoman ja tunnustuksettoman palvelun korvaisi kirkon sosiaalityö, joka ei tietenkään voi olla puolueetonta tai sitoutumatonta, eikä se edes kohdistu kaikkiin. Kirkkoon kuulumatonta ei saa velvoittaa hakemaan apua kirkolta, jos apua ei saa kunnalta. Jos kirkon verovarat riittävät sosiaalityöhön eivätkä kuntien varat riitä, verovarat ohjautuvat luonnollisesti silloin väärälle veronsaajalle.

On käynyt jopa niin, että kunnat ovat kehottaneet vähävaraisia kirkon leipäjonoon. Tämä on ongelma kirkkoon kuulumattoman kohdalla, sillä seurakunnat ovat kieltäytyneet jakamasta esimerkiksi EU-elintarvikkeita kaikille vähävaraisille. Kirkkoon kuulumattomille ei ole annettu EU-ruokaa maa- ja metsätalousministeriön yleiskirjeen ohjeen vastaisesti.

6. Vanhusten hoito: Tuomme esille tapauksen, joka on osoitus siitä, että kirkon ns. sosiaalityö on tarkoitettu vain kirkon jäsenille. Tammikuussa 1998 liittoon otti yhteyttä erään vanhuksen omaiset. Vanhus halusi päästä vanhusten hoitokotiin, mutta koska laitoksen omisti osittain evankelisluterilainen seurakunta, vanhukselle sanottiin, että hän pääsee hoitokotiin vain, jos hän liittyy seurakuntaan. Jos kirkko voi periä yhteisöveroa ns. yhteiskunnallisten palvelujen verukkeella, palveluja on silloin annettava kaikille, sillä veroakin peritään kaikilta. Jos kirkon ns. sosiaalityö korvaa kuntien ja valtion palvelun puutteita, kirkko ei saa rajoittaa palveluitaan vain omiin jäseniinsä tai hinnoitella niitä eri perustein. Kyseisessä tapauksessa on myös uskonnonvapausongelma. Suomessa on uskonnonvapaus, mutta sitä rikotaan, jos hoitokoti vaatii sinne pääsyn ehtona kirkkoon liittymistä. Valtio ei saa hyväksyä tällaista menettelyä.

7. Yliopisto-opetus: Kirkon papisto saa kirkon tarpeisiin räätälöityä korkeakouluopetusta muun muassa perhejuhlien seremonioita varten (syntymä, aikuistuminen, häät, kuolema). Uskonnottomat eivät saa yliopistossa vastaavaa uskonnottomien tarpeisiin räätälöityä opetusta, vaan uskonnottomien järjestön täytyy rahoittaa tällainen koulutus omista varoista.

Yliopiston voimavaroja käytetään muutenkin runsaasti kirkkoa palvelevaan tutkimukseen, kun taas mikään yliopiston laitos ei tutki asioita uskonnottomien järjestöjä palvelevalla tavalla.

8. Maahanmuuttajat ja pakolaiset. Valtion viranomaiset ovat kohdelleet eriarvoisesti pakolaisia riippuen siitä, ovatko pakolaiset uskonnollisia tai uskonnottomia. Valtio kustansi erillisen hautausmaan eräälle uskonnolliselle pakolaisryhmälle, mutta uskonnottomien vastaaviin tarpeisiin valtio ei ole edes vastannut kirjeisiin. Valtio olisi toiminut tasapuolisesti ja järkevästi, jos se olisi rahoittanut kaikille tarkoitetun hautausmaan, johon voitaisiin haudata niin suomalaisia kuin maahanmuuttajiakin.

Vapaa-ajattelijain liitto on halunnut osallistua maahanmuuttajia ja pakolaisia koskevaan keskusteluun. Vapaa-ajattelijat halusivat tuoda kantansa valtion erilaisten toimikuntien tietoon. Pyrimme myös jäseneksi näihin elimiin. Liiton edustajaa ei valittu elimiin, mutta ulkoministeriön pakolaisasioita hoitava virkamies lupasi tammikuussa 1996, että Vapaa-ajattelijain liittoa kuullaan asiassa lähiaikoina. Lupauksesta on kulunut yli kaksi vuotta, eikä vapaa-ajattelijoita ole vieläkään kuultu. Asiasta on kirjoitettu kahdesti ulkoministeri Tarja Haloselle. Sen sijaan valtio on tehnyt useita päätöksiä, jotka eivät kohtele maahanmuuttajia ja pakolaisia tasavertaisesti. Liitto on hämmästynyt, että esimerkiksi maahanmuutto- ja pakolaispoliittinen toimikunta ei kuullut vapaa-ajattelijoita, vaikka vapaa-ajattelijoita luvattiin kuulla. Toimikunnan työn pohjalta valtioneuvosto on 16.10.1997 hyväksynyt maahanmuuttaja- ja pakolaispoliittisen ohjelman. Liitolla on näyttöä pakolaisten eriarvoisesta kohtelusta, mutta toimikunta ei kuullut uskonnottomia. Tämäkin on osoitus, että uskonnottomien asema on puutteellinen, eikä valtionhallinnossa ole elintä tai virkamiestä, joka valvoisi tasavertaisuuden toteutumista. On huomattava, että toimikunta kuuli laajasti muita kansalaisjärjestöjä.

Niin kuin on jo tullut todettua, Vapaa-ajattelijain liitto on vuosikymmenet yrittänyt puolustaa uskonnottomien ja uskontokuntiin kuulumattomien oikeuksia. Liitto on kuitenkin joutunut useimmiten toteamaan, ettei se yksin kykene saamaan uskonnottomien asemaa tasavertaiseksi muiden suomalaisten kanssa. Siksi valtionhallintoon olisi saatava sellainen virka, joka ottaisi huomioon myös katsomusvähemmistöt. Vaikka liitto on kirjelmöinyt viranomaisia useasti, useimmiten liitto ei ole saanut edes vastauksia kirjeisiinsä, joissa on kuvattu uskonnottomien kohtaamia ongelmia elämässään.

Uskonnottomilla on paljon ongelmia, vaikka Suomessa on hallitusmuodon mukaan uskonnonvapaus. Monessa ongelmatilanteessa voidaan selkeästi nähdä, että uskontokuntien jäsenet ja niihin kuulumattomat saavat erilaisen kohtelun ja nimenomaan uskontokuntaan kuulumisesta tai kuulumattomuudesta riippuen. On perusteita sanoa, että uskonnottomien kokemassa kohtelussa tai yhteiskunnan palvelussa on havaittavissa piirteitä järjestelmällisestä epätasavertaisuudesta. Siksi pyydämme, että vähemmistövaltuutetun toimistoon perustetaan virka eri katsomusryhmien yhteiskunnallisen aseman selvittämiseksi. Esitämme, että uskonnottomien edustajan, Vapaa-ajattelijain liiton pitkäaikaista kokemusta alalta käytetään hyödyksi sekä virkaa perustettaessa että sitä hoidettaessa.

Vapaa-ajattelijain liitto esittää, että uskonnottomien vähemmistön aseman selvittäminen ja ehdotukset aseman tasavertaistamiseksi voitaisiin mahdollisesti tehdä myös projektityönä. Liiton jäseninä on henkilöitä, joiden koulutus ja kokemus soveltuu tällaiseen selvitystyöhön. Toivomme ministeriöiltä mahdollisimman pikaista yhteydenottoa.

Juha Kukkonen, Robert Brotherus

puheenjohtaja, pääsihteeri
Vapaa-ajattelijain liitto