Pääkirjoitus: Julkinen valta
kimmo / 2.9.2012
Viime vuonna ilmestyi ensimmäinen Uskomaton-lehti. Se on Helsingin vapaa-ajattelijoiden talkoovoimin tuottama (aina) ajankohtainen muistutus uskonnottomien oikeuksista. Ja, hyvää kannattaa kierrättää, sillä se voi jonakin päivänä olla yllättävänkin ajankohtaista. Näin näyttäisi olevan 2010-luvun Suomessa. Sen sijaan, että valtoimenaan keskusteltaisiin pelkästään uskonnottomien oikeuksista, näyttäisi siltä, että moniarvoisen yhteiskunnan tarvitsee lujemmin määritellä uskonnon- ja omantunnon vapauden kysymykset. Liekö […]

Viime vuonna ilmestyi ensimmäinen Uskomaton-lehti. Se on Helsingin vapaa-ajattelijoiden talkoovoimin tuottama (aina) ajankohtainen muistutus uskonnottomien oikeuksista. Ja, hyvää kannattaa kierrättää, sillä se voi jonakin päivänä olla yllättävänkin ajankohtaista.

Näin näyttäisi olevan 2010-luvun Suomessa. Sen sijaan, että valtoimenaan keskusteltaisiin pelkästään uskonnottomien oikeuksista, näyttäisi siltä, että moniarvoisen yhteiskunnan tarvitsee lujemmin määritellä uskonnon- ja omantunnon vapauden kysymykset. Liekö historian ironiaa, että vapaa-ajattelijuus näyttäisi olevan enemmän kuin tilauksessa.

Suomessa on 2000-luvulla tapahtunut historiallisesti merkittävä väestöllinen muutos: maahamme on saapunut kansalaisia maailman joka kolkasta. Maahanmuuttajat ovat tuoneet työpanoksensa lisäksi oman kulttuurinsa ja uskontonsa. Itä-Euroopan nurkassa eletään ihan varoittamatta maahanmuuton (kuviteltua) kriisiä.

Vapaa-ajattelijat ovat sillä tavalla realisteja, että he eivät väitä tietävänsä miten maailma makaa. Heillä on kenties siitä perusteltuja olettamuksia. He eivät ole tiukkapipoisia ateisteja tai vaikka jotkut heistä olisivatkin, he eivät halua kieltää elämältä sen koko värikirjoa. Se, että kieltäytyy jumal-oletuksista tai ei kykene sellaista tuntemaan, ei merkitse ihmisyyden menettämistä. Tästä ei ole pitkä aika kun ateismia demonisoitiin oikein urakalla, mutta hyvin todennäköisesti sinä rakas lukija vuonna 2012 täytät uskonnottoman ihmisen kriteerit mennen tullen.

Vaikka vapaa-ajattelijuus on kriittinen uskontoa kohtaan, sen tarkoitus ei ole kiistää ihmisiltä oikeutta uskoon. Oikeus uskoa tai olla uskomatta on se asia, mitä vapaaajattelijat vaativat itselleen ja kaikille kansalaisille. Ja täsmälleen sama vaatimus pätee monikulttuurisessa yhteiskunnassa – ja se koskee kaikkia.

“Maassa maan tavalla” ajattelu on pesiytynyt Suomen julkiseen valtaan ja – väitän – suomalaiseen kulttuuriin. Valtiokirkon purkaminen on tulevaisuudessa varmasti edessä, mutta yleinen konservatiivius – joka ei vaadi uskontoa tuekseen – elää ja porskuttaa lähes näkymättömissä. Miten me voimme väittää asuvamme milloin missäkin pohjolan paratiisissa, jos emme kykene näkemään näitä yksinkertaisia asioita?

On asioita, joista Suomessa vapaa-ajattelijakin on ylpeä. Meillä on riippumattomat tuomioistuimet ja edustuksellinen demokratia. Meillä ei ole (enää) merkittäviä ristiriitoja uskonnottomien ja valtakulttuurin välillä.

Uskonnolla on oma roolinsa ihmisen elämässä ja julkisissa traditioissa. Jokaisella pitäisi olla oikeus päättää mihin itse haluaa osallistua. Monikulttuurisessa vapaaajattelijuudessa on tasan kaksi vaatimusta. Ensinnäkään, mikään “uskonto” ei voi säädellä kuin siihen vapaaehtoisesti liittyvien elämää. Toiseksi, mikään “uskonto” ei voi yksinään toimia moraalin säätelijänä.

Ilkka Vuorikuru

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *