Uskonto ja seksi – kivulias yhdistelmä
kimmo / 2.10.2011
Filosofi Bertrand Russell kirjoitti 1900-luvun alussa, että lasten pitäminen tietämättöminä seksiasioista johtaa suurempiin ongelmiin kuin heidän tiedonjanoonsa vastaaminen. Hänen argumenttinsa on yllättävän ajankohtainen, vaikka siitä on aikaa jo sata vuotta. Kiellot ja kiertely nostavat seksin jalustalle ja tekevät siitä erityisasian, johon ei päde normaali järjenkäyttö. Kun seksi nähdään likaisena, vaarallisena tai syntisenä, siihen on mahdotonta […]

Filosofi Bertrand Russell kirjoitti 1900-luvun alussa, että lasten pitäminen tietämättöminä seksiasioista johtaa suurempiin ongelmiin kuin heidän tiedonjanoonsa vastaaminen. Hänen argumenttinsa on yllättävän ajankohtainen, vaikka siitä on aikaa jo sata vuotta.

Kiellot ja kiertely nostavat seksin jalustalle ja tekevät siitä erityisasian, johon ei päde normaali järjenkäyttö. Kun seksi nähdään likaisena, vaarallisena tai syntisenä, siihen on mahdotonta muodostaa luontevaa ja mutkatonta suhdetta.

Russell perusti näkemyksensä viktoriaanisen ajan Englantiin, mutta sama dynamiikka on löydettävissä myös nykyajan seksuaalikäsityksistä erityisesti lähi-idän uskonnoissa kuten kristinuskossa, juutalaisuudessa ja islamissa. Vahvimmin tämä paradoksi elää seksistä pidättäytymisen opissa, joka on onnistunut lähinnä lisäämään seksuaaliongelmia, sukupuolitauteja ja teiniraskauksia niillä alueilla, joilla sitä on kiivaimmin opetettu.

Konservatiivisten uskonnollisten seksuaalikäsityksien ongelmakenttä ei kuitenkaan rajoitu pelkästään uskonnollisiin yhteisöihin tai uskontojen pariin. Niiden vaikutukset kulttuurissamme ovat pitkäaikaisia ja kokonaisvaltaisia.

Konservatiivien puolustustaistelu

Seksuaalipolitiikka on ollut jo useamman vuosisadan ajan liberaalien ja uskonnollisten konservatiivien välistä kädenvääntöä. Nykyisen kaltainen asetelma voidaan jäljittää ainakin 1700-luvulle valistuksen aikaan, jolloin kristinuskoon perustuvaa elämäntapaa ja seksuaalimoraalia alettiin kyseenalaistaa entistä avoimemmin.

Vaikka vapaamielinen ajattelu on ollut voitokasta koko 1900-luvun, junnaa seksuaalipoliittinen keskustelu monesti ikuisuuskysymysten parissa, sillä konservatiivinen positio ei ole juurikaan muuttunut parissa sadassa vuodessa.

Tapainturmelus, moraalin rappio ja säädyttömyys ovat yhä asialistalla – tosin uusilla nimillä, mutta keskustelunaiheet ovat hämmästyttävän samankaltaisia kuin valistusajan polemiikeissa.

Uskonnon rooli seksuaalipoliittisessa keskustelussa on ollut pääsääntöisesti liberaalia ajattelua vastaan. Jos kirkko olisi saanut päättää vuonna 1971 homoseksuaalisuuden kriminalisoinnin purkamisesta, niin monet tuntemamme viihdemaailman ja politiikan henkilöt olisivat parhaillaan telkien takana tai psykiatrian polilla saamassa sähköshokkihoitoa.

Lähi-Idän uskonnot seksin asialla

Lähi-idän uskonnot ovat olleet kautta historiansa hyvin kiinnostuneita ihmisten seksielämästä. Valitettavasti kiinnostus on ollut pääasiassa rajoittamista ja rankaisemista. Historia on täynnä karmeita esimerkkejä itsekastraatiosta, noitien polttamisen kautta poikien pippelien silpomiseen. 

Osa seksille langetetuista rajoituksista on ollut ymmärrettäviä menneisyyden olosuhteiden vuoksi. Esimerkiksi naisten seksuaalisuuden tukahduttamisen perusteet löytyvät patrilineaarisen sukujärjestelmän rakenteista: kun suku rakentuu isän nimelle, on isän pitänyt varmistaa kaikin keinoin, että lapsi on juuri hänen. 

Nykyisin tällaisten ongelmien välttäminen on helppoa. Ehkäisykeinot ovat tehokkaita ja lapsen vanhemmuus voidaan selvittää muutamassa minuutissa. Asenteet tuntuvat kuitenkin muuttuvan joissakin asioissa hitaammin kuin yhteiskunta, vaikka niiden muuttumiselle ei ole varsinaisia esteitä.

Piintyneiden tapojen yksi ylläpitäjä on uskonto, joka pitää kiinni opeistaan ja instituutioistaan, vaikka maailma muuttuisikin. Joustamattomuus onkin elintärkeä vallankäytön rakenne sellaisille järjestelmille, joita ei voi perustella millään yhteiskunnallisilla järkisyillä. 

Lähi-idän uskonnot ovat olleet mestareita itsensä oikeuttavien instituutioiden luomisessa. Yksi maailmanhistorian härskeimmistä vedätyksistä on synti. Kyseessä on nerokas kontrollikoneisto, jossa sama instituutio lyö ensin ihmisen maahan ja tarjoaa sitten auttavaa kättä.

Ristiriitaista seksuaalipolitiikkaa

Kirkon kannanotoilla ei tietenkään tarvitse olla mitään merkitystä eiuskovalle, mutta kirkon kanta painaa yhä lainsäädäntöä ja viranomaiskäytäntöjä laadittaessa. Historialliset kytkökset eivät purkaudu helposti, vaikka ne tuottaisivat kyseenalaista politiikkaa.

Uskonnollisen konservatiivin seksuaalipoliittisessa ajattelussa hämmästyttävintä on sen ristiriitaisuus. Tiukkoja rajoituksia seksuaalisuuden ilmaisulle kannattava kristitty tulee ajautuneeksi paradoksiin sekä oman uskontonsa ideaalien että kansalaisvapauksien kanssa. Vaikka kristillisen doktriinin ytimessä on rakkaudellisuus, sisältää seksuaalikielteinen eetos lähinnä vihaa ja inhoa. Puhe homoseksuaalisuutta ja seksuaalista vapautta vastaan pyrkii rajoittamaan kohteidensa keskeisiä kansalaisvapauksia ja halventaa heidän arvoaan vedoten johonkin uskonnolliseen elämänideaaliin tai jumalan määräyksiin. Tällainen on kaukana rakkauden kaksoiskäskyn hengestä.

Konservatiivisen ajattelun perusongelma on sen ajautuminen aina ristiriitaan sekä kansalaisvapauksien että erilaisia arvoja kannattavien eetosten kanssa. Konservatiivi olettaa, että juuri hänen esittämänsä seksuaalielämän ihanne on korotettavissa kaikkia sitovaksi säännöksi. Tällöin hän unohtaa joutuvansa itse samanlaisten vaatimusten kohteeksi toisten konservatiivien taholta.

Esimerkiksi yhtenäiskulttuuria vaativa kristitty ei voi perustella millään yleispätevällä argumentilla, miksi kaikkien tulisi alistua juuri hänen vaatimuksiinsa, mutta ei vaikkapa islamistin vaatimuksiin. Konservatiivi joutuu aina tukeutumaan kansalaisvapauksiin puolustautuessaan toista konservatiivia vastaan – ellei hän sitten kannata vastustajien eliminoimista.

Ainoa ratkaisu tälle ongelmalle on liberaali yhteiskunta, jossa jokaisella on mahdollisuus toteuttaa itseään haluamallaan tavalla – niin seksuaalisuudessa kuin uskonnollisuudessakin.

Synti ja häpeä

Kun ihmisen perustavimmat halut nimetään synniksi, voidaan uskottavasti todeta kaikkien ihmisten olevan syntisiä. Synti leimaa ihmisyyden alhaiseksi ja hävettäväksi, kun taas uskonto esiintyy retoriikassaan ja symboliikassaan kaiken ylimaallisen ja korkea-arvoisuuden tyyssijana.

Uskonnolla on aina ollut monopoli syntien nimeämiseen, arvioimiseen ja anteeksiantamiseen. Kaksinaamainen politiikka on ollut hyvin tehokasta, sillä uskonnollisperäistä häpeää potee yhä suuri osa ihmisistä – jopa monet uskonnosta irtisanoutuneet.

Seksuaalisuuteen liittyvä häpeä on niin voimakas kulttuurinen rakenne, että sen on kuviteltu olevan seksuaalisuuteen välttämättä kuuluva piirre esimerkiksi psykoanalyyttisessa traditiossa. Synnin ja häpeän rakenteet värittävät yhä voimakkaasti käsityksiämme yksityisyydestä, säädyllisyydestä ja kunnollisuudesta.

Seksiin ja alastomaan kehoon liittyvät ristiriitaiset reaktiot – himo, hysteria ja paheksunta; koko seksiskandaalin psykologia – perustuvat kaikki uskonnolliselle seksuaalikielteisyydelle. Kiellon, rajoittamisen ja rankaisemisen dynamiikka on tuottanut kulttuurisen skitsofrenian, jossa seksuaalisuus on samanaikaisesti korostettua ja ahdistavaa.

Kulttuurimme ei ole "yliseksualisoitunut" siksi, että paljasta pintaa näkyy mediassa. Kyseessä on tyhjä hokema. Kulttuurimme on yliahdistunut seksuaalisuuden kohtaamisesta. Hälinän vaimentamiseksi voisi toimia päivittelyä paremmin viileän lakoninen suhtautuminen: "Vaatemainoksessa vilahti nänni. Jaa, mitä sitten?"

Tommi Paalanen
Sexpo-säätiö

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *