Isä, poika ja box office -hitit
kimmo / 2.10.2011
Keskiajan ihmisen maailma vilisi henkiä ja jumalia. Jumalan tuntemiseksi ei tarvittu edes lukutaitoa vaan riitti kun kuunteli hengenihmisten kertomuksia vapahtajasta ja taivaan isästä. Tieto jumalasta, hänen ominaisuuksistaan, persoonastaan ja etenkin hänen suuresta suunnitelmastaan välittyi totena tarinana. Rahvaan keskuudessa jutut levisivät ja jokainen tiesi miten jumalaa tulee lähestyä ja miksi. 2010-luvulla kirkot vetävät vain vähän väkeä. […]

Keskiajan ihmisen maailma vilisi henkiä ja jumalia. Jumalan tuntemiseksi ei tarvittu edes lukutaitoa vaan riitti kun kuunteli hengenihmisten kertomuksia vapahtajasta ja taivaan isästä.

Tieto jumalasta, hänen ominaisuuksistaan, persoonastaan ja etenkin hänen suuresta suunnitelmastaan välittyi totena tarinana. Rahvaan keskuudessa jutut levisivät ja jokainen tiesi miten jumalaa tulee lähestyä ja miksi.

2010-luvulla kirkot vetävät vain vähän väkeä. Luterilainen usko on yhä selkeämmin jakautunut lahkoihin ja niin sanottu perinteinen luterilaisuus elää valtion instituutioissa ja toinen toistaan ponnettomampien arkkipiispojen kannanotoissa.

Kirkosta on tullut hyväntekeväisyyslaitos ja uskovaisista joko fundamentalisteja tai tapakristittyjä. Mutta miten 2010-luvun ihminen, esimerkiksi sinä, lähestyy jumalaa? Miten sinä rukoilet? Rankaiseeko jumala sinua? Miten hän johdattaa sinua? Millaisia ovat ne merkit, jotka hän sinulle lähettää?

Olisko mahdollista, että käsityksemme jumalasta syntyvät populaarikulttuurissa: elokuvista, televisiosta, lehdistä ja peleistä? Millainen on paholainen? No katso Manaaja. Kenet Jumala pelastaa? No, katso Indiana Jones kolmonen.

Oikeastaan mikä tahansa yhtään draamaa sisältävä kertomus muovaa kuvaa luojasta, johdatuksesta ja tuonpuoleisesta – ja toisin mitä raamattu opettaa. ”Uskon, mutta en niin kuin kirkko opettaa” Turun yliopiston televisio- ja elokuvatutkimuksen professori Veijo Hietala myötäilee ajatusta.

– Varmasti elokuvat tällä tavalla kulttuurissa elävät, hän vahvistaa.

Mutta asia ei ole niin suoraviivainen.

– Esimerkiksi toimintaelokuvissa on selkeä tarinarakenne, joka on peräisin jo antiikin ajalta. Siinä sankari voitta vastustajan ja toiminnan päätöksenä maailman tasapaino palautuu. Kaikissa toimintaelokuvissa paha saa toisin sanoen palkkansa, elokuvien ja vanhatestamentillisen ”silmä silmästä” ajattelun yhteyttäkin tutkinut Hietala pohtii.

Kyse on tavallaan modernista ”kansansuskosta”, joka on halki vuosisatojen vaivannut dogmaattista kirkkoa. Kirkko pyrkii pitämään opetuksensa ”puhtaana” ja vainonnut ”harhaoppisia”.

Havaintoesimerkkinä voi pitää muutaman vuoden takaista Dan Brownin teoksista ja elokuvista käytyä keskustelua. Kirkon edustajat joutuivat tuolloin linjaamaan fiktioelokuvan esittämää todellisuutta vastaan oman dogminsa, mikä lienee ennenkuulumatonta. Ja älytöntä, jos sitä yhtään ajattelee.

Ei ihme, jos nykyihmisen käsitys jumalasta Hollywood-elokuvan tasapainoa ja oikeudenmukaisuutta tuovana hahmona on joskus ristiriidassa uskovaisten jumalan kanssa. Ja voi myös kysyä, onko jopa kirkon jeesus-kuva saman käsikirjoituksen mukaan tehty. Tulee mieleen muutamakin mediakampanja.

Unelmien poikamies jumalan armosta

– Nykyisissä tosi-tv-tutkimuksissa on saatu mielenkiintoisia tuloksia. Niissä vaikuttaa tällainen mentto- be-ajattelu. Esimerkiksi Unelmien poikamies –ohjelmassa ihmiset selittävät voittoaan tai tappiotaan vetoamalla siihen, että ”näin oli tarkoitettu”, Hietala kertoo.

Kohtalonuskon Hietala jäljittää romanttiseen elokuva- ja taideperinteeseen.

– Ajatus, että pari on tarkoitettu toisilleen jäsentää romanttista kertomusta myös tänä päivänä. Ajattelu liittyy suoraan ajatukseen Jumalasta maailmankaikkeuden herrana, Hietala kuvailee.

Visuaalisen kulttuurin haaste

– Kyllä elokuvissa käyntiä voi pitää jonkinlaisena rituaalina ja modernina pyhän korvikkeena, Hietala arvioi.

Suuria tunteita elokuvat ainakin herättävät. Kaikki me tiedämme sen pyörällä päästä tunteen, kun kävelemme pimeästä teatteriluolasta takaisin maailman valkeuteen.

– 2000-luvulla tuonpuoleisten asioiden käsittely on tullut vielä selkeämmin elokuviin, Hietala pohtii.

Selviö on, että 2000-luvulla kulttuuri ja tieto on yhä useammin visuaalista. Kuinka monesti olet esimerkiksi ajatellut omaa elämääsi ikään kuin elokuvana, jota katselet pääsi sisällä?

– Elokuvien ja tv-sarjojen hääkohtaukset esimerkiksi muokkaavat sitä, miten häitä Suomessakin vietetään, Hietala kertoo.

Niin sanottua tapakristittyä tuskin huolestuttaa se, että hänen uskonnollinen orientaationsa saattaa olla peräisin populaarikulttuurista. Sen sijaan elämänsä jumalalle ”antaneelle” ihmiselle ajatus voi olla ahdistava. Mutta hei, ei huolta. It's only a movie!

Ilkka Vuorikuru

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *