Esittely perustuu Helsingin Vapaa-ajattelijat ry:n varapuheenjohtaja Arto Tiukkasen 214-sivuiseen kirjaan: Vapaa-ajattelu Helsingissä 1936-1996. Kirjaa myydään Vapaa-ajattelijoiden toimistosta osoitteessa Neljäs linja 1, 00530 HELSINKI. Toimisto on avoinna arkisin klo 11 – 17.

Ennen vuotta 1937

J. W. Snellman (1806-1881) oli vapaa-ajattelun uranuurtajia. Hän ei kuitenkaan voinut hyödyttää kansaamme rohkeilla, kristinuskoa arvostelleilla mielipiteillään oikeuden ja totuuden puolustajana. Hänen opeistaan kelpasi vain se, mikä sopi kirkollisille piireille, kaikki muu jätettiin pois. Helmikuussa 1887 uskonnonvapauden esitaistelija Viktor Heikel yritti 50 muun huomattavassa asemassa olevan kansalaisen kanssa perustaa Suomen ensimmäisen vapaa-ajatuksellisen yhdistyksen, Suomen Uskonnonvapaus- ja Suvaitsevaisuusyhdistyksen. Säännöt lähetettiin senaatin vahvistettavaksi, joka lähetti ne tuomiokapitulin vahvistettavaksi. Se torjui hankkeen vihaisesti.

1900-luvun alussa Suomeen kehittynyt työväenliike esiintyi voimakkaasti myös kristillisen maailmankatsomuksen vastaisesti. 1903 pidetty Työväen puoluekokous, niin sanottu Forssan kokous, hyväksyi päätöslauselman: 'Uskonto on julistettava yksityisasiaksi. Kirkko on erotettava valtiosta ja kirkolliset ja uskonnolliset yhdyskunnat katsottava yksityisiksi yhdistyksiksi, jotka itse järjestävät sisäiset asiansa. Uskonnonopetus on poistettava kouluista.'

Lokakuussa 1905 perustettiin Ylioppilasyhdistys Prometheus. Yhdistyksen sääntöihin sisältyivät kirkon erottaminen valtiosta ja uskonnonopetuksen lopettaminen kouluissa. Vapaa mielipiteiden ilmaisu uskonnon väärinkäytöstä olikin valtiovallan mielestä maanpetoksellista mielipidettä, ja yhdistys lopetettiin marraskuussa 1914.

Vuoden 1918 sisällissota vei mennessään vapaa-ajattelijaliikkeen järjestäytymisedellytykset. Porvarillinen sivistyneistö näki kirkon yhteiskunnallisen järjestyksen ylläpitäjänä. Kuitenkin 22.12.1917 oli jouduttu antamaan asetus siviilirekisterin pitämisestä, koska jotkut kirkkoa vastustavat olivat keksineet jättää lapsensa kastamatta. Pitihän heidät kuitenkin väestökirjanpitoon saada.

1923 astui voimaan uskonnonvapauslaki: ei ollut pakko olla kirkon jäsen. Vuoden loppuun mennessä siviilirekisteriin kuuluneiden määrä nousi 1 356:sta 21 076:een. Helsingissä kirkosta erosi lähes 4 000 henkilöä.

1930 Helsingissä perustettiin Vallilan Vapaa-ajattelijat. Valtiollinen poliisi vei yhdistyksen paperit jo muutaman kuukauden kuluttua.

28.02.1936 yritettiin perustaa maamme ensimmäinen siviilirekisteriin kuuluviin yhdistys Helsinkiin. Silloin Helsingissä oli 14 132 siviilirekisteriin kuuluvaa. Kokoukselle varattu huone tuli kuitenkin niin täyteen, että kokouksen pitäminen oli mahdotonta.

2.3.1936 pidettiin Helsingissä siviilirekisteriin kuuluvien yhdistyksen perustava kokous. Siitä alkoi nykyisen Helsingin Vapaa-ajattelijat ry:n toiminta. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Helsingin rautatieaseman asemapäällikkö Emil Rautela, joka oli jo vuosisadan alussa kuulunut maamme näkyvimpiin vapaa-ajattelijoihin. Asemapäällikön toimistoasunnosta tuli myös yhdistyksen ensimmäinen toimisto- ja kokoontumispaikka. Ensimmäisen vuoden toimintaan sisältyivät muun muassa hautaustoimistoihin lähetetyt puhujaluettelot ja annetut haastattelut sanomalehdissä.

Vuodet 1937-1945

Yhdistyksen toiminnan ensimmäiset vuodet olivat erittäin vilkkaat. Ulkoista toimintaa sekä kerhotoimintaa järjestettiin, jäsenmäärä kasvoi. Vuodenvaihteen 1936.1937 jäsenmäärä oli 148 ja vuoden 1939 lopussa 628! Suurin osa jäsenistä ei ollut kuitenkaan maksanut jäsenmaksuaan, ja 'kortiston puhdistus' 1940 pudotti jäsenmäärän 272:een. Sota-ajan työ keskittyi sisäiseen toimintaan: jäsenten hautaamiseen ja muistotilaisuuksiin. Julkisiin tilaisuuksiin ei saatu lupaa. Jäsenmäärä alkoi silti hiljalleen nousta.

Toukokuusta 1943 alkaen yhdessäolotilaisuudetkin lähtivät taas liikkeelle. Niihin osallistui 20-50 jäsentä. Tilaisuuksissa pidettiin esitelmiä ja alustuksia sekä luettiin tieteellisiä kirjoja, joista keskusteltiin. Siellä kokoontuivat myös nuoriso ja lauluryhmät.

Yhdistyksen toimintaa vetivät aluksi eteenpäin Rautelan ohella liberaalin sivistyneistön kärkinimet, Ernst Lampen-Iso-Keisari, Vilho Setälä ja Helge Halme ja heidän jälkeensä työväenliikkeen K. L. Kulo ja Veikko Huuskonen.

27.07.1937 Kotkassa pidettiin rekisteröityneiden siviilirekisteriyhdistysten neuvottelukokous, ja Helsingin yhdistys sai tehtäväkseen sääntöehdotuksen laatimisen ja perustavan kokouksen järjestämisen. 21.11.1937 Helsingissä pidettiin Suomen Siviilirekisteriyhdistysten Keskusliiton perustava kokous. Kirkkohan ei tietenkään pitänyt asiasta. Turussa vuoden 1938 alussa pidetyn kirkkokokouksen nimissä annettiin maan 'kristinveljille' kehotus ryhtyä toimenpiteisiin kirkosta eronneiden järjestöjä vastaan. Pari pappia järjesti Rauman siviilirekisteriin kuuluvien yhdistyksen perustavaan kokoukseen matkalla olleen lehtori Lampén-Iso-Keisarin muilutuksen eli kyyditsemiseen muualle. Sisäasiainministeri Urho Kekkonenkin varoitti tällaisista laittomuuksista.

07.07.1945 oli Vapaa-ajattelijain liikkeelle ja Helsingin yhdistykselle tärkeä päivä; Lahden liittokokouksessa liiton nimeksi muutettiin Vapaa-ajattelijain liitto ry ja sen kotipaikaksi Helsinki.

Vuodet 1946-1955

Vapaa-ajattelijain liiton yhdistyksen säännöt velvoittivat yhdistyksiä muuttamaan toimintatapojaan. Nyt ei enää ollut tarkoitus huolehtia vain jäsenten aatteellisista ja käytännöllisistä kysymyksistä, vaan toiminta oli kohdistettava tieteellisen maailmankatsomuksen levittämisen ja tietojen antamiseen siviilirekisterillisille heidän oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan.

Yhdistyksen toimintaa johti puheenjohtajana pitkään Veikko Huuskonen ja hänen jälkeensä Viljo Suutari.

23.01.1946 yhdistyksen vuosikokouksessa päätettiin ottaa yhdistyksen uudeksi nimeksi Helsingin Vapaa-ajattelijat ry. Yhdistyksen nimi ja uudet säännöt merkittiin yhdistysrekisteriin 22.04.1947.Kansainväliset yhteydet ja Vapaa-ajattelijain liittyminen vuonna 1946 Maailman Vapaa-ajattelijain liiton jäseneksi oli liikkeen sodanjälkeisen toiminnan merkittävämpiä tapahtumia. Akateemisen sivistyneistön piirissä alkoi ilmetä mielenkiintoa vapaa-ajattelijaliikettä kohtaan. Näkyvin ilmaus tästä oli professori Viktor Toivo Aaltosen liittyminen Helsingin Vapaa-ajattelijat ry:n jäseneksi kesällä 1947.

Vuosi 1949 oli käännekohta. Varsinkin professori Aaltosen väittelytilaisuus pappien kanssa 26.01.1949 veti paljon yleisöä. Kansalaisten kiinnostus vapaa-ajattelua kohtaan lisääntyi. Se alkoi tuntua sekä kirkosta eroamisen vilkastumisena, että yhdistyksen jäsenmäärän lisääntymisenä. Vuodet 1950-1955 olivat kirkostaeroamisen huippuvuosia. Helsingin siviilirekisteriin kuului vuosien 1949 lopulla 26 132 ja 1955 lopulla 45 146 henkilöä. Joissakin Helsingin työläisvaltaisissa seurakunnissa työmiehiä lähti ruokatunneillaan joukolla eroamaan kirkosta. (Eipä ihme, että Helsingin seurakunnat perustivat tehtaissa työskentelevän teollisuuspapin viran 1954. Perusteena oli, että seurakunnat olivat huolissaan yhteyden katoamiseen nimenomaan miehiin ja halusivat teollisuuspapin viran kautta saada yhteyden työläisiin.)

Vuodet 1956-1965

Kolmannen toimintavuosikymmenen alussa yhdistyksen nimi oli muutettu Helsingin Vapaa-ajattelijat ry:ksi, toimialoja ja erityisesti toimintatapoja oli muutettu enemmän ulospäin suuntautuvaan toimintaan, valistustyö ja yhteydenpidot poliittisiin päättäjiin olivat tulleet nyt yhdistyksen toimintaan. Liiton tiiviit yhteydet Suomen Kansan Demokraattisen Liittoon eivät tuottaneet tuloksia. Vapaa-ajattelijoilla oli tosin mahdollisuus tuoda esille ajatuksiaan sanomalehdistössä. Eduskunnassa ei kuitenkaan oltu tehty päätöksiä uskonnonvapauden suhteen. Yhdistyksen valistustilaisuudet, lennäkkien jaot ja kirjelmät tuottinevat tuloksia. Siviilirekisteriin kuuluvien määrä kaksinkertaistui.

Puheenjohtajina toimivat tuolloin Viljo Suutarin jälkeen Arvo Lindstedt, Väinö Muuri ja K.G. Koskelin.

1959 eduskunnassa hyväksyttiin laki ennakkoverolaki. Kirkollisveroa, pikemminkinkin jäsenmaksua, ei pidätetty enää vuoden lopullisessa verotuksessa, vaan nyt se pidätettiin huomaamatta jokaisesta palkanmaksusta vuodesta 1960 lähtien. Kirkosta eroaminen väheni hetkessä murto-osaan aiemmasta niin koko Suomessa, kuin Helsingissäkin.

Vapaa-ajattelijaliikkeen historiassa 1963 ja 1964 olivat merkittäviä. Helsingin yhdistyksen aloitteesta Vapaa ajattelija-lehti muutettiin jäsenlehdeksi. Lehden muuttaminen jäsenlehdeksi merkitsi paljon vapaa-ajattelijaliikkeelle. Nyt jäsenillä oli paremmat mahdollisuudet persoonalliseen valistustyöhön lehden avulla.

Yhdistyksemme järjesti kaksi erityisen paljon yleisöä kerännyttä keskustelutilaisuutta. Ensimmäinen oli 03.11.1964 yliopistolla pidetty paneelikeskustelu aiheesta: sivistyneistö ja kirkko. Teemasta keskustelivat maisteri Pertti Hemanus, kirjailija Pentti Saarikoski, toimittaja Arvo Salo ja pastori Juhani Simokoski. Puheenjohtajana toimi liiton varapuheenjohtaja Timo I. Vasama.

Toinen paneelikeskustelu, Hämäläisen Osakunnan ääriään myöten täydelle salille 19.01.1965, käytiin jumalanpilkasta ja sananvapaudesta vain muutama päivä sen jälkeen, kun oikeusministeriö oli nostanut syytteen Juhannustanssit-romaanin kustantaja Otavaa ja kirjoittajaa, Hannu Salamaa vastaan. Vasama johti puhetta, keskustelijoina olivat kansanedustaja Margit Borg-Sundman, maisteri Pehr Charpienter, maisteri Ralf Friberg, sihteeri Taisto Johtelainen, kirjailija Markku Lahtela, toimittaja Max Rand ja tuomari Väinö Voipio. Yli 400 henkilöä oli koolla. Tunnelma oli erittäin tiivis, ja sanat ryöppysivät sekä kateederilta, että salista hyvinkin kiihkeinä. Keskustelu oli voimakkaasti sananvapautta puolustava.

Vuodet 1966-1975

Vapaa-ajattelijoiden jotkut tavoitteet toteutuivat 1968. Kirkosta eroaminen tuli mahdolliseksi myös väestörekisterissä (ei tarvinnut enää mennä seurakuntatoimistoon asiaa allekirjoittamaan), siviilivihkiminen tuli mahdolliseksi myös vihkiviranomaisen virkahuoneen ulkopuolella ja siviilirekisteri muuttui väestörekisteriksi. Kirkosta erotessa ei tarvinnut enää mennä papin luo 'keskustelemaan'. 1969 Helsingissä kirkosta eroaminen kolminkertaistui edelliseen vuoteen nähden.

Yhdistyksen puheenjohtajaksi ryhtyi Koskelinin jälkeen usean vuoden ajaksi Paul. J. Koponen ja hänen jälkeensä Juhani Pösö.

Yhdistyksen tiedotustoiminnan merkittävin tapa olivat lentolehtiset vielä vuosina 1968-1969. Lennäkkejä jaettiin vuoden 1968 kunnallisvaalien vaalipaikoilla 10 000 kappaletta. Vastaanottoa pidettiin 'siedettävänä' Kesäkuussa 1970 suunniteltiin 'siirry sinäkin siviilirekisteriin' -tarramerkkejä. Niitä painatettiin ja kiinniteltiin liikennelaitoksen pysäkkien paperikoreihin ja pylväisiin sekä katujen kulmissa oleviin suojakaiteisiin, kävelyteitä tai pysäköintipaikkoja osoittaviin keltaisiin pylväisiin ja mahdollisesti joihinkin sähkölaitoksen puupylväisiin, varsinkin, jos niissä oli joku muu ilmoitus. Tarrat herättivät huomiota lehdistössä. Helsingin Sanomat kertoi 24.08.70 yhdistyksen tavoitteista ja tarroista, ja Ilta-Sanomat kirjoitti tarroista 25.08. Kirkkoa ne pelästyttivät, ja partiopojat ryhtyivät repimään niitä irti.

Marraskuussa 1971 Helsingin yhdistys mainostoimiston välityksellä, täysin laillisesti, kiinnitytti raitiovaunuihin liikennelaitoksen kanssa tekemän kahden viikon sopimuksen mukaisesti julisteen: 'Siirry siviilirekisteriin – vältyt verosta'. Kolme päivää ne saivat olla paikoillaan, kunnes liikennelaitoksen päällikkö käski repiä ne irti muka hyvän tavan vastaisina.

Kerhotoiminta jatkui entiseen tapaan, ja syksyiset Pakkasjuhlat olivat erityisen suosittuja.

Vuodet 1976-1985

Helsingin yhdistys oli liiton suurimpia yhdistyksiä. Vuoden 1979 lopussa yhdistyksen jäsenmäärä oli 810, joista jäsenmaksunsa maksaneita A-jäseniä 438. Vaikka Helsinki oli maallistuneempi, kuin Suomi keskimäärin, Helsinki oli myös kirkollisuuden ja vanhoillisuuden keskuspaikka. Silti Helsingissä tunnettiin mielenkiintoa valtiokirkon toimintaa vastaan. Vapaa-ajattelullinen toiminta aktivoitui selvästi Helsingissä, ja jäsenistö nuortui 70-luvun viimeisinä vuosina.

Opintokerhotoiminta alkoi. Vuoden 1977 kevättalvella järjestettiin viikonloppuseminaari aiheesta 'Raportti uskonnonvapaudesta'. Tieteellisen maailmankatsomuksen kerho kokoontui 1979 kevätkaudella Kulttuuritalolla, ja seuraavana vuonna jatkoi uskontokriittinen kerho. Vuosikymmenen vaihteessa helsinkiläiset vapaa-ajattelijat saivat lyhyeksi ajaksi uuden, mutta tärkeän vaikuttamismahdollisuuden opiskella ja luennoida Helsingin työväenopistossa. Yhdistys ei tosin saanut läpi omaa nimiehdotustaan: uskonnon ja ateismin historian piiri. Oli kuitenkin huomattavaa, että vapaa-ajattelijat saivat pitää piirissä neljä ensimmäistä luentoa ja osallistua luentosarjan päätteeksi pidettävään paneeliin.

Perinteisten kesä- ja syysretkien sekä Pakkasjuhlien lisäksi järjestettiin ulkomaanmatkoja Leningradiin ja Tallinnaan. Näkyvin toiminta valtiokirkkoa vastaan oli lentolehtisten jakelu, mikä ei jäänyt pois yhdistyksen toiminnasta ainoanakaan vuonna.

Vuodesta 1977 alkaen yhdistys osallistui vappumarssiin. Marsseilla kannettiin upeaa punaista banderollia vuodesta 1982 alkaen. 'Kirkko irti valtiosta' siinä luki suurin, keltaisin, kirjaimin. Seuraavana vuonna banderollin kantajat saivat kuulla nuorison solvauksia ja sitä seuraavana vuonna oli vastassa uskovaisten provokaatio Senaatintorilla 'Jeesus sanoo: Rauhaa teille' -julisteineen.

Retkeilyä jatkettiin vielä vuosina 1981-1983: Kotkan retkeilypäivät, Siikarannan retki, kevätrieha Vuosaaren Kallvikissa, Sirola-opisto, Järvenpää, sekä elokuussa 1983 viimeinen kesäretki Kotkaan. Teatterikäyntejä järjestettiin vielä muutaman kerran. Viisitoista vuotta jatkuneet onnistuneet kesäretket ja neljänä vuonna tehdyt, aluksi hyvinkin suositut teatterikäynnit päättyivät. Nuortunut johtokunta ei ehkä ollut enää kiinnostunut pitämään kontaktia jäsenistöön retkeilyn tyyppisen toiminnan muodossa.

Toisenlaisen kontaktin kohteeksi joutui pitkäaikainen Helsingin yhdistyksen jäsen. Hän seisoi 08.04.1983 Helsingin Tuomiokirkon tasanteella kansanedustajien ja ministereiden mennessä vuotuiseen valtiopäivien avajaisjumalanpalvelukseen. Mies huusi vakaalla äänellä muutaman kerran: 'Kirkko irti valtiosta'. Poliisit retuuttivat kyseisen vapaa-ajattelijan 'Mustaan Maijaan'. 'Pikarangaistuksena' tuli 15 päiväsakkoa haitanteosta virkamiehelle (poliisille). Raastuvanoikeuden ja hovioikeuden käsittelyjen jälkeen voimaan jäi 10 päiväsakkoa.

80-luvun alkupuoli oli koululainsäädännön uudistamisen aikaa. Vapaa-ajattelijat toimivat sen puolesta, että uskonnollinen uskontojen historian ja siveysopin opetus saataisiin muutettua vain kirkkoon kuulumattomille tarkoitetuksi, vapaa-ajattelijoiden tavoitteiden mukaiseksi opetukseksi. Nykyinen elämänkatsomustiedon opetus aloitettiinkin syksyllä 1985.

Vuodet 1986-1996

Vuodet olivat aivan viime vuosiin asti uskontokuntiin kuulumattomien helsinkiläisten lukumäärän voimakkaan kasvun aikaa. Helsingissä oli uskontokuntiin kuulumattomia vuoden 1996 lopussa 126 758. Yhdistyksen jäsenistön rakenne muuttui tuolloin merkittävästi. Jäsenistö koostuu pääasiassa jäsenmaksunsa maksavista jäsenistä. Yhdistyksen toiminnassa vuodet jakaantuvat selvästi kahteen eri ajanjaksoon: vuosiin 1986-1990 ja 1991-1996. 1986-1990 oli melko hiljaisen elon aikaa, varsinkin, jos tilannetta tarkastellaan yhdistyksen ulkoisen toiminnan kannalta. Kirpputorimyynti, joka sai alkunsa kesä-heinäkuun vaihteessa 1988 Hietalahden torilla, oli uusi toimintatapa ja rahoitusmuoto. Jäseniltä kerättiin erilaista kirpputoritavaraa, jota myytiin johtokunnan jäsenten talkoovoimin joko kesähelteellä tai vesisateessa. Myynnin tuotto vaihteli paljonkin. Kirpputorimyynti jatkui seuraavan vuosikymmenen puolelle.

Lasse Sirén ja Reijo Lehtinen toimivat tuolloin puheenjohtajina.

Vuonna 1993 yhdistys sai uuden puheenjohtajan: Juha Kukkosen. Hän jatkaa yhdistyksen puheenjohtajana edelleenkin.

Vuonna 1995 yhdistys järjesti kuusi yleisötilaisuutta muun muassa Töölön kirjastossa ja yliopiston luentosalissa. Yleisötilaisuudet jatkuivat syksyllä. Kokonaan uutena toimintamuotona yhdistys aloitti kuukausikokoontumisten sarjan Kallion kaupunginosassa sijaitsevassa kahvilassa.

Vuonna 1996 2. maaliskuuta vietettiin yhdistyksen 60-vuotisjuhlaa samassa salissa, missä yhdistys oli perustettukin, Työväentalon A-salissa. Kuukausikokoontumiset jatkuivat vilkkaina syksyllä, jolloin yhdistyksessä aloitettiin aivan uutena toimintatapana jäseniltojen pitäminen 'avoimien iltojen' -periaatteella, joihin ulkopuolisetkin olivat tervetulleita. Toiminta jatkuu edelleenkin.

Vuodet 1997-2004

Vuosisadan vaihteessa yhdistyksessä tapahtui näkyviä muutoksia. Talous jakaantui kolmeen eri osaan, varsinaiseen toimintaan, varainhankintaan ja sijoituksien tuottoon, mikä oli mahdollista Teuvo Sivoselta ja Siiri Ruotsalaiselta saatujen huomattavien testamenttivarojen avulla. Yhdistyksen muistopuhujapalvelu siirrettiin Pro-Seremoniain palvelukeskuksen tehtäväksi ja yhdistys aloitti oman lehden julkaisemisen.

Vuonna 1998 julkaistiin 300 kappaleen painoksena kirja nimellä Vapaa-ajattelu Helsingissä 1936-1996, johon edellä esitetty esittely perustuu. Kirjoitustyön teki taloudenhoitaja Arto Tiukkanen. Teos on perusteellinen johdatus Helsingin Vapaa-ajattelijain toimintaan.

Vuonna 1999 siirryttiin, yhdistyksessä jo vuosikymmeniä jatkuneesta muistopuhujapalvelusta, joka oli edellisen toimintavuosikymmenen aikana selvästi laantunut, Vapaa-ajattelijain liiton ja muiden siviilijärjestöjen perustaman, siviilijuhlapalveluja tarjoavan Prometheus-seremoniat Oy:n (Pro-Seremoniat) osakkaaksi. Yhdistys aloitti osallistumisen Vapaa-ajattelijain liiton, Prometheus-leirin tuki ry:n ja Suomen Humanistiliiton kanssa siviilijuhlakulttuurin edistämiseen. Puhujapalvelu lähti voimakkaaseen nousuun ja yhdistyksen puhujat esiintyvät nyt vuosittain useissa kymmenissä siviilijuhlissa. Yhdistyksen jäsen Anneli Aurejärvi-Karjalaisen kirjoittaman teoksen Perheen omat juhlat – Siviiliseremoniat häistä hautajaisiin (WSOY) avulla voidaan entistä paremmin levittää tietoa siviilijuhlista.

Vuoden 2002 joulukuussa aloitettiin yhdessä Karkkilan Vapaa-ajattelijat ry:n kanssa Järjen Ääni -lehden julkaiseminen 1000 kappaleen painoksena. Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä lehti toimii yhdistyksen jäsentiedotteena, jossa julkaistaan kokouskutsut ja tärkeät jäsenille kuuluvat tiedotteet. Vaikka lehti on jäsenten tiedotusväline, siinä julkaistaan myös muuta yleisöä kiinnostavia juttuja vapaa-ajattelusta ja sitä sivuavista aiheista. Lehdestä löytyy tarkemmin tietoa Järjen ääni -sivulla.

Vuonna 2003 kirkosta eroaminen lisääntyi Helsingissä ja lähiseudulla huomattavasti. Syynä eroamisen nousuun oli syksyn 2003 uskonnonvapauslain muutos, joka sallii eroamisen kirjeitse, hautaustoimilain säädökset, jotka edellyttävät luterilaisten seurakuntien hautausmailta yhtenäistä hautapaikkahinnoittelua riippumatta vainajan jäsenyydestä kirkossa sekä Tampereen Vapaa-ajattelijain internetiin (www.eroakirkosta.fi ) perustama kirkostaeroamissivusto.