Vapaa-ajattelijain Liitto ry

Uskonnottomien etu-, oikeusturva- ja kulttuurijärjestö

Näin ajattelen (Osa 4)
Raimo Rintamäki / 15.1.2022
Ateismi on liian suppea elämänasenne. Se kieltää vasta jumalat. Naturalistisen näkemykseni mukaan sielun ja kaikkien muidenkin henkimaailman olioiden olettaminen on tarpeetonta. Keskustellaan tästä tarkemmin vaparien discod kanavalla #perusteelisemmat-pulinat.   Mitä on kokemus ja mitä on järki? John Dewey tekee otsikon kysymyksen kirjansa Filosofian uudistaminen luvun Kokemuksen ja järjen muuttuneet käsitykset alussa. Tukeudun seuraavassa omalla twistillä […]

Ateismi on liian suppea elämänasenne. Se kieltää vasta jumalat. Naturalistisen näkemykseni mukaan sielun ja kaikkien muidenkin henkimaailman olioiden olettaminen on tarpeetonta. Keskustellaan tästä tarkemmin vaparien discod kanavalla #perusteelisemmat-pulinat.

 

Mitä on kokemus ja mitä on järki?

John Dewey tekee otsikon kysymyksen kirjansa Filosofian uudistaminen luvun Kokemuksen ja järjen muuttuneet käsitykset alussa. Tukeudun seuraavassa omalla twistillä osittain tämän luvun ajatuksiin.

Onko järki jotakin yli empiiristä kokemuksen ulko- ja yläpuolella olevaa, jota tarvitaan varmojen totuuksien ja periaatteiden tavoittamiseen vai onko se vain kumuloitunutta kokemusta? Myös empiristit myöntävät, ettei kokemus kohoa yksittäisen, kontingentin ja todennäköisen yläpuolelle, mutta suhtautuvat tähän pragmaattisesti. Koska mitään ikuisten ideoiden Platonin taivasta eikä kokemuksen ylittävää puhdasta järkeä ole olemassa, on selvittävä sillä mitä on eli kokemuksella.

Uusi käsitys kokemuksesta ja järjestä

Se mitä kutsumme puhtaaksi järjeksi on todellisuudessa vain subjektiivisiin mieliin kumuloitunutta kokemusta.

Platonin, Aristoteleen ja skolastikkojen metafyysinen käsitys kokemuksesta oli täysin erilainen kuin mitä se on nyt. Heille kokemus tarkoitti lähinnä vain taitojen oppimista yrityksen ja erehdyksen menetelmällä. Tämän kokemuksen tuottaman käytännön taidon ei katsottu olevan tietoa. Tiedolla ymmärrettiin vain synnynnäisiä ikuisia ideoita ja totuuksia, jotka voitiin löytää vain ajattelemalla eli puhtaalla järjellä.

Empiristit hylkäsivät tämän synnynnäisten ideoiden opin järjen autoritäärisenä ilmentymänä. Tilalle tiedon perustaksi tuli kokemus: biologiaan perustuva käsitys sellaisena kuin kokemukset todella eletään. Missä tahansa on elämää, siellä on käyttäytymistä ja toimintaa. Elämän on säilyäkseen oltava sekä jatkuvaa että sopeuduttava ympäristöönsä; ei passiivisesti, vaan ympäristöä aktiivisesti muokaten. Mitä korkeampi elämänmuoto, sitä tärkeämpää on ympäristön uudistaminen. Kokemus on toiminnallista: eliö ei vain odota passiivisena liikkumatta ulkoisia vaikutuksia, vaan vaikuttaa myös itse ympäristöönsä ja altistuu näin myös oman toimintansa seurauksille. Tätä tekemisen ja sen seurauksille altistumisen yhteyttä (dialektiseen materialismiin käytäntöä) kutsumme nyt kokemukseksi.

Uuden ajattelun filosofiset seuraukset

Käytännöllä eli kokemuksen uudella ymmärryksellä on filosofisia seurauksia. Eliön ja ympäristön välinen vuorovaikutus on nyt ensisijainen tosiasia eli peruskategoria. Tiedosta tulee kokemuksen johdannainen, pohjimmiltaan toissijainen. Tieto liittyy elämän säilymisen ja kehittymisen jatkumoon. Aistit eivät vastaanota ympäristöstä ”tiedon atomeja” vaan välittävät aistimuksia eli ärsykkeitä. Mieli rakentaa toiminnan ja aistimusten yhteenkietoutumisesta dynaamisia simulaatiomalleja maailmasta, joiden toiminta tuottaa mielikuvien virran eli ajattelun. Aistimukset eivät siis ole tiedon osia vaan virikkeitä pohdinnalle ja päättelylle. Ne provosoivat ja haastavat tutkimiseen, mikä johtaa tietoon eli subjektiivisiin mielen malleihin.

Koska aistien ei enää ajatella välittävän ympäristöstä atomistista tietoa, tulee myös kanttilaisten ja jälki kanttilaisten a priorien käsitte- ja kategoriasyntetisointikoneistojen kehittely tarpeettomaksi. Kokemus itsessään sisältää yhdistämisen ja järjestämisen periaatteet, jonka uudet kategoriat eivät ole enää yliempiirisen metafyysisen tieto-opin rasittamia vaan kehittyviä, eläviä ja käytännöllisiä mielen malleja, joiden toiminta on mielikuvavirtoina ilmenevää ajattelua.

Elämä ja ajattelu on toimintaa

Jopa ameballa on oltava jonkinlainen jatkuvuus ajallisessa toiminnassaan ja sen on mukauduttava sitä ympäröivään tilaan. Elämä, kokemukset ja ajattelu eivät ole vain hetkittäisiä aistimuksia vaan eliön kontrolloimia tapahtumasarjoja. Tämän ymmärtämiseksi on siirryttävä vanhasta olemisen logiikasta uuteen tekemisen logiikkaan. Elävien olioiden toiminta on aina yhteydessä ympäristöön; mitä tulee ennen ja mitä sen jälkeen. Sekä elämää ylläpitävät geneettiset toimintamekanismit että myös opitut sosiaaliset ja kulttuuriset mielen mallit ovat elämää ja ajattelua ylläpitäviä toimintasekvenssejä.

Tämä elämän toiminnallinen sisäinen järjestys tekee yliluonnollisen ja yliempiirisen synteesin tarpeettomaksi. Uudet ja parannetut tavoitteet ja menetelmät ovat kehittyneet ja kehittyvät edelleen käytännön toiminnassa saaduista kokemuksista. Kokemuksellinen tietämys on rakentavasti itseään säätelevää. Se herättää, koettelee, laajentaa ja rikastuttaa aiempaa tietämystä monin eri tavoin.

Kokemuksen itsesäätelyyn liittyy valitettavasti moraalisia ja älyllisiä empaattisuuteen ja tietoisuuteen liittyviä vääristymiä, jotka johtuvat mieliimme iskostetun uskonnollisen, metafyysisen ja universaalin ajattelun jäänteistä.

Järki on kokeilevaa ja kehittyvää älyä; ei huikentelevia dogmaattisia luuloja

Järki ei ole ikuisten ideoiden olemassaolon pohtimista vaan toiminnallista ja kokeilevaa älykkyyttä, joka vapauttaa tietämättömyydestä ja perinnäistavoiksi jähmettyneiden menneisyyden ajatustapojen kahleista. Järki eli kokeileva kehittyvä äly koostuu vain mielen dynaamisista malleista; työstettävänä olevista hypoteeseista, jotka hylätään, korjataan tai laajennetaan sen mukaan, miten ne toimivat käytännössä.

Järki on jatkuvassa muotoutumisen tilassa ja vaatii alituista seurausten huomiointia, avointa oppivaa mieltä sekä rohkeutta asennoitua uudelleen. Historiallisen rationalismin järki oli absolutismia, jota käytettiin apologetiikan ja oikeutuksen agenttina vakuuttamaan, että aktuaalisen kokemuksen pahuudet olivat toissijaisia asioiden rationaalisessa kokonaisuudessa ja ne vain näyttäytyvät pahoilta, koska kokemus niistä oli osittaista ja epätäydellistä.

Rationalismin dogmaattisuus ilmenee  erityisen selvästi Kantin yrityksessä tukea ”kaoottista kokemusta” puhtailla käsitteillä, joiden tuli rajoittaa kokemuksesta erillisen järjen huikentelevia luuloja ja kutsui siksi filosofiaansa kriittiseksi. Kant päätteli, että ymmärrys toimii muuttumattomilla a priori -käsitteillä ja pyrki siten osoittamaan vakaiden objektien ja säännöllisten kvaliteettien suhteiden yhteyden kokemukseen.

Tällainen filosofia tarjosi oikeutuksen myös yksilöiden alistamiseen muuttumattomuuden ja valmiiden universaalien prinssippien, lakien alle. Järki ja laki olivat synonyymejä. Järjen astuessa kokemukseen sen ulko- ja yläpuolelta oli myös lain astuttava voimaan ulkoisena ja ylivertaisena auktoriteettina. Kant opetti perustavien käsitysten olevan a priori eli etteivät ne ole kokemuksesta peräisin eikä niitä voi koetella kokemuksissa, joten ilman näitä valmiita asetuksia kokemus on anarkistinen ja kaoottinen.

Pragmaattiseen tietoteoriaan

Perinteisen käsityksen mukaan tietoa olevasta on mahdollista saada kahdella tavalla, empiirisesti eli kokeellisesti ja rationaalisesti eli järkeilemällä. Empiirinen tieto perustuu kokemukseen eli todellisiin havaintoihin reaalimaailman tapahtumista. Rationaalinen tieto perustuu järkeilyyn, joka johdetaan itsestään selvänä pidetystä apriorista tiedosta, mutta kuten edellä on jo osoitettu, kokemusta ylittävää itsestään selvää tietoa ei ole olemassa. 

Fiktionalismin mukaan analyyttinen a priori tieto esimerkiksi luvut ja kaikki muutkin käsitteet ovat vain mielikuvituksen luomia hyödyllisiä fiktioita, joita ei todellisuudessa ole olemassa muualla kuin mielessämme. Näillä ajattelun apuneuvoilla rakennamme todellisuudesta simulaation, jolla voimme vertailla erilaisten toimintavaihtoehtoja seurauksia jo ennen varsinaiseen toimeen ryhtymistä.

Todellisuuden entiteettien lisäksi tällä samalla mielen mekanismilla voidaan mallintaa myös täysin fiktiivisiä asioita kuten uskontoja. Tämän toiminnallisen vastaavuuden vuoksi fakta ja fiktio menevät niin helposti sekaisin. Tieteellinen tieto todellisuudesta on ainakin periaatteessa empiirisesti testattavissa, mutta uskonnollinen ja  metafyysinen a priori tieto perustuvat vain uskoon.

Jo Wienin piiri kiisti kanttilaisen synteettisen a priori -tiedon ja hyväksyi vain analyyttisen a priori -tiedon sekä synteettisen a posteriori -tiedon. Willard Van Orman Quine puolestaan hylkäsi myös analyyttisen a priori -tiedon, joten jäljelle jäi vain synteettinen a posteriori -tieto. Tässä esitetyissä pohdinnoissa on omaksuttu Quinen kanta: tiedolla tarkoitetaan vain kokemusten ja havaintojen avulla saatua empiiristä tietoa; synteettistä a posteriori -tietoa.

Looginen ja kontingentti totuus

Käsitteet looginen ja kontingentti -totuus menevät keskenään helposti sekaisin. 

Looginen totuus tarkoittaa puhtaasti järkeilemällä saavutettua vakuuttuneisuutta, rationaalista totuutta, jolla monen ajattelussa on edelleen Platonin Ikuisten ideoiden konnotaatio. Ne kuitenkin lienevät vain kulttuurikäytännöissä mieliimme iskostuneita ajatustottumuksia (uskomuksia), joista olemme jalostaneet logiikan ja muut formaalit kuvaustavat (eli tarvitsemamme hyödylliset fiktiot). Niitä ei kuitenkaan ole todellisuudessa olemassa muualla kuin korviemme välissä. Formaalilla logiikalla voimme päätellä vain onko ajattelumme (näiden keksimme sääntöjen mukaan) sisäisesti ristiriidatonta emme sitä miten asiat todella ovat. Järkeilemällä ei saada tietoa todellisuudesta; siten vain järjestetään empiiristä tietoa ymmärrettäviksi teorioiksi.

Kontingentti totuus tarkoittaa sitä, että väite on sekä toteutuva että kumoutuva, ts. se voi olla tosi tai epätosi kontekstista riippuen eli siitä miten asiat todellisuudessa ovat. Tämä taas on tutkimuksilla todellisuudesta saavutettavaa empiiristä tietoa, joka sekin on totta vain niin kauan, kun se vääräksi osoitetaan. Occamin partaveitsi on hyvä periaate: teorioista on leikattava pois kaikki ylimääräiset rönsyt. Tämä ymmärretään nykyään nyrkkisääntönä, joka suosii taloudellisuutta ja yksinkertaisuutta erityisesti tieteellisissä teorioissa. Teorioista on karsittava kaikki tarpeettomat oletukset; ainakin ne, joita ei periaatteessakaan voi osoittaa vääriksi (kuten jumalat). On turhaa pohtia onko jumalia olemassa. Siitä ei ole mitään hyötyä. Niiden oletusta ei tarvita tieteellisten teorioiden perustaksi.

Kirjoittajan tarkoituksena on kritisoida luutuneina pitämiään ajatustottumuksia ja provosoida vapareita keskustelemaan ja väittelemäänkin olemisen perimmäisistä kysymyksistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 eroakirkosta.fi | et-opetus.fi | pakkouskonto.fi
Vapaa-ajattelijain Liitto ry