Vapaa-ajattelijain Liitto ry

Uskonnottomien etu-, oikeusturva- ja kulttuurijärjestö

Post-ateismi — portti spiritismiin?
Raimo Rintamäki / 26.2.2021
Kyllä oikean ateistin näkökulmasta näyttää epäilyttävältä, kun syvästi uskonnollinen filosofi Timo Tapio Puolimatka kehuu blogissaan (KSML 25.5.2020) estoitta kaimansa post-ateistifilosofi Timo Airaksisen Jäähyväiset uskonnolle: Henkisyyden puolustus -kirjaa. Liitin tästä lyhyen mielipide kommentin jo Spiritismi eli henkioppi -blogini loppuun. Esa Ylikoski kommentoi Discordissa sitä näin: ”Tuossa on höpsösti jätetty perustelematta väite, että Timo Airaksisen kirja jättäisi […]

Kyllä oikean ateistin näkökulmasta näyttää epäilyttävältä, kun syvästi uskonnollinen filosofi Timo Tapio Puolimatka kehuu blogissaan (KSML 25.5.2020) estoitta kaimansa post-ateistifilosofi Timo Airaksisen Jäähyväiset uskonnolle: Henkisyyden puolustus -kirjaa. Liitin tästä lyhyen mielipide kommentin jo Spiritismi eli henkioppi -blogini loppuun. Esa Ylikoski kommentoi Discordissa sitä näin: ”Tuossa on höpsösti jätetty perustelematta väite, että Timo Airaksisen kirja jättäisi oven leveästi auki ”sielunvaellukselle”. Eilen (25.2) kävimme kirjasta kiinnostavan keskustelun myös turkulaisten järjestämässä zoom-lukupiirissä. Yritän nyt perustella näkemystäni vähän tarkemmin.

Airaksinen perustelee post-ateismiaan itse sillä, että kun käsite Jumala on niin epäselvä, ettei Jumalan kieltämistä voi määritellä, on myös mahdotonta sanoa olevansa ateisti. No hyvä on, mutta miksei termi agnostikko kelpaa, mitä post-ateismi oikeastaan tarkoittaa, ketkä mahdollisesti ovat käyttäneet termiä aiemmin ja mistä maallikko voisi lukea asiasta vähän enemmän?

Puolimatka tarttuu blogissaan Airaksisen kirjassaan esittämään ajatukseen, että mielikuvitus voi ylittää ajallisen rajan. Se täyttää tuonpuoleisen tyhjiön (s. 34-35). ”Lupaa avata ovet toiseuteen, tämän maailman toiselle puolelle, sinne missä kaikki kysytyt ja kysymättömät kysymykset saavat vastauksen ja ongelmat ovat ratkenneet. Ainoa mikä jää puuttumaan on todentaminen.” (64) 

 

Ajan rajallisuuden harha

Harhateille mielikuvitus vietellään siten, että ”ajallisen rajan ylitys” samaistetaan tontin rajan ylityksen kaltaiseksi tilassa tapahtuvaksi siirtymäksi. Maailma on kuitenkin olemassa vain tässä ja nyt. Mennyttä ei enää ole, ei ole vielä myöskään tulevaisuutta, on vain nyt. Elossa olevan ihmisen kokeman mielikuvien virran eli mielen tuottaa hänen aivoissaan käynnissä olevat dynaamiset neuraaliset prosessit. Aivokuolemassa nämä prosessit pysähtyvät, mielen olemassaolo päättyy ja ruumiin redusoituminen materiaaliseen kiertokulkuun alkaa.

Näin Airaksinen ei kuitenkaan mieltä (sielua) kuvaa vaan määrittelee sen hämärästi henkisyytenä, jonkinlaisena olemassaolon salaisuuden äärelle pysähtyneen mystikon asenteena: ”Mielikuvitus hahmottaa tuonpuoleisen, kun taas mystikko myöntää, ettei tiedä siitä mitään, ei yhtään mitään.”(38) Airaksinen ei sano uskovansa Jumalaan, mutta jättää avoimeksi onko ihmisellä henkimaailmaan kuuluva sielu vai materiaaliseen todellisuuteen kuuluva mieli. Siis onko ihmisellä mieli vai sielu? Kirja antaa vahvaan vaikutelman, että Airaksisen mystisessä humanismissa on joku tuonpuoleinen sielujen parkkipaikka, josta ei tiedetä mitään. Tämänpuoleisuuteen hän taas liittää sinänsä hienot humaanit arvot kuten suvaitsevuus, moninaisuuden ihmettely ja aitouden etsintä.

 

Raivaa tilaa henkimaailman selityksille

Airaksinen eroaa Richard Dawkinsin ja muiden uusateistien pyrkimyksestä  korvata henkimaailman selitykset naturalismilla. Hänen post-ateismi päinvastoin raivaa lisää tilaa henkimaailman selityksille. Sen varjolla, että hän kokee uskonnolliset opit ja toimitukset outoina ilmiöinä, hän jättää kantansa niihin avoimeksi, mutta myöntää kuitenkin tuntevansa tiettyä viehätystä niihin, koska ne tekevät mahdolliseksi kokea ”outoa toiseuden läsnäoloa” tavalla joka ”liikuttaa esteettisesti kauniina, ylevänä ja arvokkaana” (161).

Esittämäni kritiikin vastapainoksi on todettava, ettei kirja huono ollut. Airaksiselle myönnettiin siitä Vapaa-ajattelijoiden Väinö Voipio -palkinto ja Eero Suorsan kirja-arvostelu Vapaa-ajattelijat lehdessä (27.3.2020) otsikolla ”Maanläheisesti uskonnottomuudesta ja henkisyydestä” avaa kirjaan myös muita näkökulmia. 

Puolustan kuitenkin edellä esittämääni. Kirja voidaan lukea kovin monella tavalla. Sen esittämä post-ateismi on uskontojen tavoin samaan aikaan tragediaa, komediaa ja draamaa. Jos nyt ei ihan Jumalaan uskota, niin ”höpsismille”, spiritismille ja sielunvaellukselle jätetään veräjä kovin leveästi raolleen.

 eroakirkosta.fi | et-opetus.fi | pakkouskonto.fi
Vapaa-ajattelijain Liitto ry