Vapaa-ajattelijain Liitto ry

Uskonnottomien etu-, oikeusturva- ja kulttuurijärjestö

Ripareista ja Protusta
Vapaa-ajattelijain Liitto ry / 1.12.2020
Nyttemmin en enää allekirjoita kaikkia entisen minäni tekosia. Opetin herkässä iässä oleville lapsille uskontoa! Nyttemmin en ole siitä ylpeä.

Olen viettänyt elämästäni noin vuoden päivät rippikoululeirillä.

Aloitin urani omalla riparilla. Siitä ura jatkui isosen ja kesätyöntekijän rooleissa. Sitten vielä päälle kymmenen vuotta seurakuntapappina. Kokemusta on yhteensä muutamasta kymmenestä rippikoululeiristä. Lyhyimmät kestoltaan viikon verran ja pisimmät jopa 14 vuorokautta (Lapin vaellusleirit).

Että kokemusta on, ja ajattelin sillä heti alkuun rehvastella. Että ei tässä ihan turhia poikia olla.

Paitsi että, nyt jälkeenpäin ajatellen, oikeastaan… se kaduttaa.

Älkää ymmärtäkö väärin. En kadu kaikkea.

Rippukoululeirit ovat monen nuoren elämässä iso ja tärkeä asia. Joillakin nuorilla se on ensimmäinen kerta, kun ovat itsenäisesti yötä poissa kotoa. Useimmat nuoret ovat varmaan ensimmäistä kertaa niin pitkään omillaan eli poissa normaalien läheisten ihmisten seurasta. Saavat aloittaa jollakin tavalla ”puhtaalta pöydältä”. Ovat ehkä vapaampia normaaleista rooleistaan ja pääsevät rakentamaan uutta identiteettiä aikuisuutta kohti. Ja saavat vielä tehdä sen hyvässä ja turvallisessa ympäristössä.

Juu, kyllä se on turvallinen. Työntekijät ovat vastuuntuntoisia ja asiallisia. Minkäänlaisia asiattomuuksia tapahtuu erittäin harvoin.

Rippikoululeirit olivat melkeinpä parasta siinä papin työssä. Nuorten kanssa oli hieno olla. Viisitoistavuotias on vielä niin aito ja avoin elämälle. Ajatus kulkee jo, mutta ei ole vielä jämähtänyt. Hienoja keskusteluja, upeita persoonia, hauskoja tilanteita, vaikeitakin juttuja…

Mutta – ja nyt tulee iso mutta.

Jos konteksti olisi ollut jokin muu kuin uskonto (vaikkapa elämänkatsomustieto tai filosofia), niin voisin muistella tekemisiäni paremmalla mielellä, eikä tarvitsisi katua jälkikäteen.

Omalle uskolle kun kävi niin kuin kävi. Kannettu vesi ei kaivossa pysynyt. Aikuiseksi tullessani etäännyin ja lopulta jätin koko sen maailman taakseni.

Sinne jäi ”Kerran uusko lapsuudeen, sulla ooli suloiineen”.

Nyttemmin en enää allekirjoita kaikkia entisen minäni tekosia. Opetin herkässä iässä oleville lapsille uskontoa! Nyttemmin en ole siitä ylpeä.

Silloin ajattelin sen olevan hyvä asia. Olihan se itsellenikin – näin minulle oli opetettu – elämäni tärkein asia. Luulin kristinuskon olevan ihmiselle hyväksi. Voi miten väärässä olinkaan.

Minulla ei ole kokemusta Prometheus-leireistä. Paitsi yhdestä, jossa vierailin vuosia sitten jossakin paneelissa luterilaisen kirkon edustajana. Tunsin silloin suurta lämpöä katsellessani leirin nuorten touhuja. Hyvin samanlaista näytti olevan kuin ripareilla. Paitsi tietysti yhden asian suhteen. Ja se asia on aika oleellinen.

Jälkeenpäin voi todeta: olisi ollut parempi olla siellä Protu-leirillä. Olisin rakentanut kestävämpää pohjaa, itselleni ja niille nuorille.

Muuten, tuli mieleen, Prometheus oli antiikin mytologian titaani eli jokin jumalan ja ihmisen välimuoto. Myös Raamatussa puhutaan ”jumalan pojista”, jotka olivat jumalien ja ihmisten yhtymisen seurauksena voimakkaita jättiläishahmoja. Raamatun ja antiikin tarustoissa on paljon samaa, ja ne ammentavat osittain samoista myyteistä.

Prometheus loi ihmiset ja varasti tulen ihmisten käyttöön. Tästä ei pääjumala Zeus pitänyt. Rangaistukseksi Prometheus joutui kytketyksi kallioon, jossa kotka nokki joka päivä hänen maksaansa(!), joka aina öisin kasvoi entiselleen. (Lähde: Wikipedia.)

Erikoinen sisäelinvalinta tuo maksa. Olisipa mielenkiintoista tietää, mitä maksa on tuolloin symboloinut.

Prometheus voisi muuten olla rasvamaksasta kärsivien suojeluspyhimys.

Ei ole ollut kunnia tutustua kyseiseen titaaniin sen syvemmin, mutta kuulostaa varsin mielenkiintoiselta hahmolta. Lähtisin hänen kanssaan hyvin mielelläni ”yhdelle”. Meillä voisi olla yhtä sun toista juteltavaa.

Nyt aasinsiltaa äkkiä takaisin.

Nostan hattua Prometeus-leireille. Teette hyvää työtä. Kiitos siitä!

Harry Anttila

Kirjoittaja on entinen luterilaisen kirkon pastori ja Helsingin seudun vapaa-ajattelijat ry:n jäsen.

Kirjoitus on julkaistu lehdessä Uskomaton vapaa ajattelija 3/2020.

Kommentoi

kommenttia

 eroakirkosta.fi | et-opetus.fi | pakkouskonto.fi
Vapaa-ajattelijain Liitto ry