Yleensä olen kuunnellut Ylen Horisontti-ohjelmaa mielenkiinnolla. Viime aikoina sen tyyli on kuitenkin muuttunut. Varsinkin minua on alkanut nyppimään ohjelmassa lisääntynyt tapa keskustella uskonnottomista, vapaa-ajattelijoista ja sekulaareista lähinnä luterilaisten pappien suulla. Ilman, että yhtään vaparia, uskonnotonta tai sekulaaria on mailla halmeilla. 

***

Niinkuin nyt taannoisessa jaksossakin, missä Helsingin yliopiston dosentti, teologian tohtori Niko Huttunen pääsi päästelemään ilmoille pehmoisia ajatuksiaan sekularismista. 

***

Hieman pohjatietoa. Sekulaari valtio on uskontoihin nähden puolueeton ja siinä valtiolliset käytänteet ja instituutiot toimivat irrallaan kaikista uskonnoista ja uskonnollisista näkemyksistä. Vain sekulaarissa valtiossa erilaiset uskonnot ja katsomukset voivat aidosti olla yhdenvertaisessa asemassa. 

***

Huttusen mukaan sekularismi on kuitenkin meillä johtanut juristien tekemään valtiolliseen teologiaan siitä, mitä uskonto on ja missä se voi tulla esiin, vastaamatta minkään tunnustuskunnan käsitystä. Hänen mukaansa graavein tilanne on turvapaikanhakijoiden vakaumusten tutkinta, jossa Huttusen mukaan pyritään löytämään juristiteologian uskonnon määritelmä eikä hakijan omaa uskontoa. Tämä kehitys on Huttusen mukaan uskonnonvapausongelma. 

***

Niko Huttusta voisi sivistää siitä, että demokraattisessa erilaisten yksilöiden ja katsomusten yhteiskunnassa asioita joudutaan määrittelemään, niistä joudutaan neuvottelemaan ja tekemään sopimuksia. Uskonto ei ole tästä mikään irrallinen ilmiö. Mikäli näin ei olisi, me eläisimme diktatuurissa. Ehkä Huttunen ikävöi tämän hallntotavan uskonnollista versiota eli teokratiaa. 

***

Olen Huttusen kanssa samaa mieltä siitä, että kun valtio alkaa puuttua uskonnon sisältöön, se on ongelma. Mutta tämä tarve ei ole lähtöisin sekularismista. Meillä julkinen valta määrittelee uskontojen sisältöjä oman uskonnon opetuksessa. Kirkko on vahvasti ollut sitä mieltä, että oman uskonnon opetus on turvattava. Käytännössä tämä tarkoittaa tällä väestöpohjalla ja systeemillä sitä, että ainoastaan evankelis-luterilaisen uskonnon opetus on turvattu. Oman uskonnon opetus ei VARMASTI vastaa sekulaaria ajatusta ja minä näen sen opetuksen nykymallin mm. uskonnonvapausongelmana. Jos Huttunen on kirkon kanssa samoilla linjoilla, niin tätä ”valtioteologiaa” Huttunen ei vastustane. 

***

Meillä myös määritetään ehdot uskontokunnan rekisteriöintiä varten. Uskonnonvapauslain 2. luvussa uskonnolta edellytetään uskontunnustusta, pyhinä pidettyjä kirjoituksia tai muita pyhiä toimintoja. Lain tarkoituksena on turvata perustuslaissa säädetyn uskonnonvapauden käyttämistä mutta lain pääsisältö kuitenkin näyttää olevan tuon uskonnon määrittelemisessä. Tämäkään tarve ei ole lähtöisin sekularismista. Itseasiassa kun VA-liiton entinen puheenjohtaja Petri Karisma totesi, että kyseinen laki on tarpeeton ja se voitaisiin lakkauttaa, piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen tulkitsi asian niin, että Karisma haluaa lakkauttaa uskonnonvapauden. 

***

Huttusen mukaan ajatus julkisen vallan uskontoneutraalisesta luonteesta on epärealistinen. Hänen mukaansa suomalainen kulttuuri on syväluterilaista ja uskontoneutraalius johtaa pohjoismaisen yhteiskuntaetiikan rapautumiseen. Hänen mukaansa negatiivinen uskonnonvapaus on taattava mutta kaikesta ei tarvitsisi poistaa Jumala- tai Jeesus-sanoja tai järjestää korvaavia tilaisuuksia jokaiselle. Syväluterilaisuuden tunnustamisen vuoksi näihin sanoihin voitaisiin hänen mukaansa suhtautua luontevasti. Uskonnon kohtaaminen ei hänen mielestään ole uskovaiseksi pakottamista. 

***

Huttunen myös kysyy, onko suvaitseva luterilaisuus edelleen se tie, jota myöten suomalaista yhteiskuntaa tulee kehittää. Siihen on helppo vastata: ei ole. Yhteiskunta kehittyy jäsentensä myötä. Ja jos jäsenissä on muitakin kuin yhden uskontokunnan edustajia, niin tätä yksin ei voi ottaa ohjenuoraksi.

***

Kaikki hyvä suomalaisessa yhteiskunnassa ei ole peräisin evankelisluterilaisuudesta. Kuolemantuomion meiltä käytännössä poisti Venäjän tsaari Nikolai I. Kustaa III yritti aikaisemmin samaa mutta säädyt, ETUNENÄSSÄ LUTERILAISET PAPIT, vastustivat tätä. Tämä noin esimerkkinä. 

***

Mihin Huttunen vetäisi rajan tässä ”uskontojen kohtaamisessa”? Uskonnonvapaus on yksilön vapautta. Se ei ole valtion, kunnan, koulun tai minkään muun julkisen laitoksen oikeutta harjoittaa uskontoa. Päin vastoin: julkisella vallalla on velvollisuus taata vapausoikeuksien toteutuminen. Se, että julkinen valta järjestää uskonnonharjoittamista, ei ole uskonnon kohtaamista. Uskonnon kohtaamista on uskonnollisten yksilöiden kohtaaminen.  Uskonnonvapaus toteutuu, kun opettajan antaa lapsen lausua ruokorukouksen. Mutta se ei toteudu, kun opettaja pistää lapset lausumaan rukouksen. 

***

Kun päiväkoti vie lapset paikallisen seurakunnan Raamattuhuoneelle ”Godly Play” -tilaisuuteen, jossa ihminen kohtaa Jumalan ja Jumala ihmisen, niin onko tämä Huttusen mielestä vain suomalaisen yhteiskunnan syväluterilaisuuden tunnustamista? Ei mitään tekemistä ”varsinaisen” uskonnollisuuden kanssa?

***

Jos negatiivisen uskonnonvapauden toteutuminen ei edellytä Jumalan ja Jeesuksen poistamista niin ei myöskään luterilaisuuden vaikutusten tunnustaminen edellytä Jumalan ja Jeesuksen tunkemista joka väliin. 

***

Nämä kirkon huttuset ovat nyt tällä vuosituhannella heränneet huomaamaan, mistä perustuslain 11 ja 6 pykälissä on kysymys silloin, kun asia otetaan vakavasti. Että ihmisillä on ihan oikeasti vapaus valita osallistuvatko he (tottakai evlut) uskonnon harjoittamiseen vai eivät. Tästä syystä heidän uusi strategiansa onkin nimittää osaa tästä toiminnasta ”syväluterilaisuudeksi”, joka heidän mukaansa ei nyt varsinaista uskontoa olekaan, jonka he itse määrittelevät, josta ei ole oikeus kieltäytyä ja josta ei edes keskustella. Heiltä on turha odottaa kykyä tunnistaa asiaan liittyvää yksilönvapausongelmaa siinä tilanteessa, kun (evankelisluterilaisen) uskonnonharjoittamisen järjestää julkinen valta. Siis, että julkista valtaa käytetään uskonnon harjoittamiseen ja kohteena on yksilö, jolla tämä vapaus itse asiassa pitäisi oikeasti olla. Esimerkiksi koulussa tai armeijassa. 

***

Heille uskonnonvapaudessa ei ole kyse yksilön oikeudesta uskontoon vaan uskonnon oikeudesta yksilöön. Näin tehdään vapaudesta velvollisuus. 

************************

Lainauksia:

”Negatiivinen uskonnonvapaus eli oikeus kieltäytyä uskonnon harjoittamisesta tulee taata, mutta se ei voi tarkoittaa Jumala- ja Jeesus-sanojen poistamista eikä korvaavien tilaisuuksien järjestämistä kaikkialle, missä J-sanoja saattaa vilahtaa. Kun kulttuurin syväluterilainen luonne tunnustetaan, näihin sanoihinkin voidaan suhtautua luontevasti ja vapaasti. Uskonnon kohtaaminen ja sen tunteminen ei ole uskovaiseksi pakottamista. ”

https://helda.helsinki.fi//bitstream/handle/10138/300460/Suomi_l_pelk_uskontoa.pdf?sequence=1

” On varmaan kaks mahdollista kehistyslinjaa. Yks on tää tällanen neutraliteetti-ideologia, joka ajattelee, että sekularismi on sellanen kattokäsite, jonka alla kaikki voi niinkun turvallisesti olla. Mut siin… Tää on se ensimmäinen juttu. Sen ongelma on ehkä se, et se määrittelee, se joutuu määrittelmään, ja niinkuin meidän yhteiskunta on joutunut jo määrittelemään, mikä on se uskonto ja mikä sen paikka on. Ja meillä on kehittymässä siis erilaisten näiden päätösten perusteella tämmönen niinkun juristien tekemä valtiollinen teologia siitä, mitä uskonto on, miten se ilmenee ja missä se voi tulla esiin. Ja se ei vastaa minkään tunnustuskunnan käsitystä. Ja kaikkein graaveimmillaanhan tää näkyy siis näiden turvapaikanhakijoiden vakaumusten tutkinnoissa, joissa siis ei suinkaan käy niin, että turvapaikanhakija vastaisi oman uskontokuntansa mukaisesti niihin kysymyksiin vaan sen pitää tietää, mikä on tää juristiteologian uskonnon määritelmä. Ja sen pitäis vastata sitä. Ja meillon kähittymässä siis jännästi tän sekularisaation aikana tämmönen valtioteologia ja mun mielestä tää on uskonnonvapausongelma jos tää menee eteenpäin.”

Dosentti Niko Huttunen, Horisontissa 25.8.2019

https://areena.yle.fi/1-50201871