Uskonto- ja katsomusasiain neuvottelukunta?

Mikäli uusi neuvottelukunta valtiovallan ja katsomusten kentän yhteydenpitoon halutaan, siinä tulisi olla mukana myös uskonnottomien järjestöjen edustajia. Pelkästään uskontokuntien erityisasemaa entisestään korostavaa neuvottelukuntaa ei mielestämme tarvita.

Kirkkojen taholta on ehdotettu Opetus- ja kulttuuriministeriölle uskontoasioiden neuvottelukunnan perustamista. Asia tuli julki kulttuuri- ja taidepolitiikan osaston ylijohtajan Riitta Kaivosojan puheenvuorossa kirkolliskokouksessa. Ehdotusta perusteltiin muun muassa sillä, että Suomessa on nykyään yhä enemmän uskontokuntia sekä vuorovaikutuksen tarpeella.

Uskonnottomien ihmisoikeus-, edunvalvonta- ja kulttuurijärjestö Vapaa-ajattelijain liitto katsoo, että mikäli uusi neuvottelukunta valtiovallan ja katsomusten kentän yhteydenpitoon halutaan, sellaisen tulisi olla uskonto- ja katsomusasioiden neuvottelukunta (tai vain katsomusasioiden neuvottelukunta) niin, että mukana on uskonnollisten yhdyskuntien edustajien lisäksi myös uskonnottomien järjestöjen edustajia. Pelkästään uskontokuntien erityisasemaa entisestään korostavaa neuvottelukuntaa ei mielestämme tarvita.

Uskonnottomien huomioon ottamista voi perustella sillä, että Suomessa on yhä enemmän uskonnottomia ja suomalainen kulttuuri on ylipäätään maallistunut. Uskonnottomiin kuuluvat Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan ateistit, agnostikot, skeptikot ja uskontojen suhteen välinpitämättömät. Eräiden kyselytutkimusten mukaan yli puolet suomalaisista identifioi itsensä ei-uskonnollisiksi. Liitämme siitä loppuun tutkimustietoa.

Lakisääteinen yhdenvertaisuusperiaate velvoittaa, että ketään ei saa syrjiä uskonnon tai vakaumuksen perusteella. Valtiovallan tulee alkaa näyttää esimerkkiä siinä, että uskonnottomia ei enää syrjitä ja pidetä toisen luokan kansalaisina. Siten uskonnottomien perustamien ihmisoikeus-, edunvalvonta- ja kulttuurijärjestöjen väheksyntää ei tulisi jatkaa.

Uskontojen ja katsomusten vuoropuhelun tarpeellisuutta alleviivaa myös YK:n julistama, helmikuun alussa vuosittain vietettävä ”Uskontojen ja katsomusten yhteisymmärrysviikko”. Vapaa-ajattelijain liitto ry ja Suomen Humanistiliitto ry ovat jo muutaman vuoden osallistuneet Suomessa viikon toimintoihin ja järjestelytoimikuntaan yhdessä uskonnollisten yhdyskuntien kanssa.

Jos uuden neuvottelukunnan tehtävänä olisi vuorovaikutuksen lisääminen, uskonnottomien mukanaolo katsomuksellisen kentän vuoropuhelussa olisi yhdenvertaisuusperiaatteen mukaista. Tähän liittyen, kun Opetusministeriön avustuksissa on nyt määräraha ”Uskontojen vuoropuhelun edistämiseen”, esitämme, että vuodelle 2020 se laajennetaan näin: ”Uskontojen ja katsomusten vuoropuhelun edistämiseen”. Toivomme myös, kun Vapaa-ajattelijain liitolle toiminta-avustus momentilta 29.80.50 evättiin vuodelle 2019, että voimme saada jälleen avustusta vuodelle 2020. Siitä on aikaisempina vuosina ollut maininta budjettiesityksessäkin, mutta viime vuodelta se poistettiin.

Vapaa-ajattelijain Liitto ry