Yleinen perustelu uskonnon asemalle valtiossa on lukumäärä. Kun suurin osa kuuluu luterilaiseen kirkkoon, on luontevaa että koulussakin on luterilaisia jumalanpalveluksia. Kun suurin osa on kristittyjä, kuuluu kristillinen sotilasvala varusmiehille. Sama kaava toistuu muissakin asioissa.

Perustelu on suurelta osin kehäpäätelmä.

Eräässä koulussa tarjottiin aitona neutraalina valintana kaikille oppilaille joko pääsiäiskirkkoa tai erästä muuta retkeä. Selvä enemmistö valitsi muun retken, ja tilaisuuden jälkeen vielä opettajalle oli kerrottu että joku oli laittanut lapsensa kirkkoon kun oletti sinne menevän kaikkien muidenkin.

Neutraalin sotilasvakuutuksen valitsee valan sijaan harva. Osuus kuitenkin vaihtelee varuskunnasta toiseen, ja kun tiedotus on ollut neutraalia on useampi valinnut vakuutuksen. Mielenkiintoista olisi nähdä käänteinen valinta: paraatiin kuuluu juhlallinen vakuutus, mutta joka haluaa, voi sen sijaan mennä komentajan huoneeseen vannomaan uskonnollisen valan…

Selkein esimerkki on tietysti jumalanpalvelusten kävijämäärä. Tavallisissa pääjumalanpalveluksissa käyntejä on kolmisen miljoonaa vuodessa, kirkon jäseniä noin neljä miljoonaa. Keskimäärin siis käyntejä on vähemmän kuin yksi vuodessa, ja käytännössä valtava enemmistö ei liene elämänsä aikana kertaakaan tavallisena sunnuntaina kirkossa ollut.

Samaan aikaan koulaisjumalanpalveluksissa käyntejä tulee yli 800 tuhatta. Lisäksi kirkkoon viedään esimerkiksi varusmiehiä. Oman pienen lisänsä tuovat myös valtiopäivien avajaisten jumalanpalvelus ja vaikkapa yliopistojen tohtoripromootioihin sisällyttämät tilaisuudet.

Kun valittavana on sunnuntai-aamuna kirkko tai kävelyretki, yli 98 % lähtee kävelylle.

Niinpä, jos me todella haluaisimme mennä aidon enemmistön mukaan, lopettaisimme saman tien koulujen kirkkokäynnit. Ja, itse asiassa, lopettaisimme myös enemmistöä nyt keinotekoisesti ylläpitävän kirkollisverojärjestelmän.