Evankelis-luterilaisella kirkolla Suomessa on julkisoikeudellinen asema. Tästä ei ole erimielisyyttä. Sen sijaan aina välillä syntyy keskustelua, voidaanko tästä erityisasemasta käyttää nimitystä valtiokirkko. Julkisoikeuden asiantuntijat puhuvat ainakin valtiokirkollisista piirteistä. Tilastokeskus käyttää kahdesta kirkosta termiä valtiokirkko.

Kirkko itse vastustaa tuota ilmaisua ja haluaisi imagosyistä puhuttavan ”kansankirkosta”. Onpa kirkon piispojen kuultu sanovat, että kirkko ja valtio erotettiin jo 1860-luvulla, kun kunnallishallinto erotettiin kirkosta.

Uusi hassunkurinen sanamittelö valtiokirkosta käytiin lokakuussa 2017. Eroakirkosta.fi -palvelu käytti tiedotteessaan 600 000 palvelun käyttäjän lukeman ylittymisestä valtiokirkko-termiä. STT julkaisi asiasta uutisen (joka ei tosin päätynyt Helsingin Sanomien ja Yleisradion uutisiin). Pari päivää myöhemmin STT julkaisi ”oikaisun”, jossa pahoiteltiin valtiokirkko-sanan käyttöä. Tiedossamme ei ole, kuka piispoista oli vaatinut STT:ltä oikaisua.

Vapaa-ajattelijat pitävät termiä koskevaa sanansaivartelua paljon tärkeämpänä kirkon julkisoikeudellisen erityisaseman nostamista kriittiseen tarkasteluun jo seuraavan, eduskuntavaalien jälkeisen hallituksen ohjelmassa. Erityisesti julkisen vallan tulee kohdella ihmisiä yhdenvertaisesti ”uskonnosta tai katsomuksesta” riippumatta. Jos leikitään, että valtiokirkkoa ei ole, eikö silloin ole sitäkin helpompaa, että kirkon julkisoikeudellinen erityisasema puretaan yhdenvertaisuusperiaatteen nojalla?

Erityisaseman purkaminen voisi tarkoittaa muun muassa seuraavia asioita:

• Eduskunta ei enää vahvista kirkon sääntöjä eli kirkkolakia kirkolliskokousten esitysten pohjalta. Yhdistysrekisterin käsittely riittää niin kuin muiden uskonnollisten yhdyskuntien, säätiöiden ja yhdistysten sääntöjen hyväksymisessä ja muuttamisessa.
• Samalla myös perustuslain 76 § voidaan ja pitää poistaa.
• Verottaja ja vouti eivät enää huolehdi kirkollisverotuksen kautta kirkon rahoituksesta (tuotto yli 900 miljoonaa euroa). Valtion budjettirahoituksen tukea (nyt 114 miljoonaa euroa) harkitaan ja päätetään erikseen kohteiden mukaan tarkastellen (hautaustoimi, väestörekisteri, kirkkorakennukset).
• Peruskoulun ja lukion pakollinen uskonnonopetus ev.-lut. ja ort. kirkon jäsenille lopetetaan. Elämänkatsomustieto avataan kaikille valittavissa olevaksi oppiaineeksi.
• Kirkon pappien ja piispojen nykyinen julkisoikeudellinen virka-asema muutetaan normaaliksi työsuhteeksi
• Valtion tukea saavien hautausmaiden tulee kohdella kaikkia yhdenvertaisesti. Kirkon hautausmaiden yksinoikeudesta valtion tukeen luovutaan ja hautaustoimen monimuotoisuutta lisätään. Kunnat tai uudet sote-alueet alkavat perustaa krematorioita ja niiden yhteyteen tulevia tunnustuksettomia seremoniatiloja.
• Väestörekisteri ja maistraatti luopuvat kirkon vauvajäsenhankinnan asiamiehenä toimimisesta ja alkaa asioida suoraan kaikkien vanhempien kanssa.
• Jumalanpilkan kriminalisoinnista rikoslaissa luovutaan.

Kirkon ja valtion ero kuuluu Euroopan Neuvoston päätöslauselman mukaan eurooppalaisiin arvoihin. Yhdenvertaisuuteen ja uskonnonvapauteen kuuluu julkisen vallan neutraliteettiperiaate, jonka saattamisessa säädöksiin ja käytäntöön Suomella on vielä tehtävää. Paikoin kuntien ja jopa valtiopäivien avajaisten käytännöt muistuttavat kirkkovaltiota.