Jumalanpilkkalaki on kumottava

VAADIMME SEURAAVALTA HALLITUKSELTA

Suomen rikoslain 17 luvun 10 §

Joka julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä on tuomittava uskonrauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

Suomi ei voi puuttua muissa maissa tehtäviin vakaviin uskontoperusteisiin ihmisoikeusrikkomuksiin, jos Suomella itselläänkin on rikoslaissaan uskonrauhapykälä, jossa kielletään ”Jumalan pilkkaaminen” ja uskonnon ”pyhänä pitämien” oppien loukkaaminen.

Kunnianloukkaus ja häiriköinti ovat jo muutenkin rangaistavia tekoja, eikä jumalanpilkkalakia ole sovellettu tasapuolisesti enää pitkiin aikoihin.

Suomen rikoslain 17 luvun 10 § uskonrauhan rikkomisesta sanoo: ”Joka julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä on tuomittava uskonrauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.”

Sananvapaus on eräs keskeisimmistä perusarvoista, joiden päälle sivistyneet yhteiskunnat rakentuvat. Jumalanpilkkakielto rajoittaa sananvapautta epäsymmetrisesti niin, että uskonnot ja heidän Jumalansa saavat täyden suojan, mutta uskonnottomat vakaumukset jäävät ilman suojaa. Jumalanpilkkakiellon poisto rikoslaista toisi uskonnollisia ja uskonnottomia vakaumuksia edustavat ihmiset ajatuksen- ja sananvapauden kannalta yhdenvertaiseen asemaan.

Suomen kuuluisi kansainvälisissä toimielimissä puuttua ensimmäisten joukossa uskontoperusteisiin ihmisoikeusloukkauksiin, joista pahimmillaan on rangaistuksena kuolemantuomio. Koska Suomen rikoslaissa on yhä voimassa jumalanpilkkakielto, Suomi ei voi nyt uskottavasti puuttua maailmalla tapahtuviin uskontopohjaisiin ihmisoikeusloukkauksiin. Tämä on sääli, koska soisi Suomen välittävän maailman uskontojen uhreista.

Vapaa-ajattelijain liitto on esittänyt hallitusohjelmatavoitteissaan jumalanpilkan rangaistavuuden poistamista rikoslaista. Ei saa olla epäselvää, voisiko ranskalainen Charlie Hedbo -lehti toimia Suomessa vai ei. Lehden pilakuvien julkaisu Suomessa on tarpeellinen mielenilmaus sananvapauteen kohdistuvaa väkivaltaa vastaan.

 

Nykyisen Jumalanpilkkalain puitteissa näyttää siltä, että ranskalaisen Charlie Hedbo -lehden toiminta olisi Suomessa rikollista ja lehden pilapiirtäjiä ja toimittajia vastaan voitaisiin nostaa syytteet.

 

Jumalanpilkkakiellon poistaminen lainsäädännöstä ei luonnollisestikaan tarkoita asiattoman käytöksen sallimista. Uskonnollisten tilaisuuksien samoin kuin muidenkin kokoontumisten suojana on laki julkisrauhan rikkomisesta. Rikoslain kunnianloukkauspykälässä on myös kielletty ihmisiä halventava toiminta. Uskonnollisten käsitysten kohottaminen erityisasemaan on ihmisten yhdenvertaisen kohtelun periaateen vastaista.