Viime blogikirjoituksessani pohdin sitä, miten vapaa-ajattelun olemukseen kuuluu kaiken kyseenalaistaminen. Kuten klassinen määritelmä mm. Vapaa-ajattelijan käsikirjan mukaankin kuuluu: ”Vapaa-ajattelija on henkilö, joka luodessaan elämänkatsomustaan pyrkii pysyvästi tarkistamaan ajattelunsa perusteita antamatta auktoriteettiuskon sanella käsityksiään, pitäymyksiään ja ohjeitaan.”
Viime viikkoina elämäämme rajoittamaan on ilmestynyt uusi, yllättävä tekijä, koronavirus. Joudumme kaikki sopeutumaan erilaisiin rajoituksiin ja auktoriteettien sanelemiin toimintaohjeisiin, jotka vieläpä nopeassa tahdissa kiristyvät. Helppoa näihin kaikkiin rajoituksiin sopeutuminen ei ole. Ihmiset ovat viimeiseen asti protestoineet rajoituksia vastaan ja monet pyrkivät elämään kuin mitään ei täytyisikään muuttaa.
Koronavirus on pohjimmiltaan luonteeltaan hyvin eri suunnasta tuleva vapaudenrajoitus kuin uskonnot. Siinä missä uskonnot ovat ihmisen itse itselleen (tai toisille ihmisille) konstruoimia rajoitusjärjestelmiä, korona on ihmiseen ulkopuolelta iskeytynyt häiriötekijä. Uskonnoilla on ihmiskuntaan valtaa juuri niin paljon kuin ihmiset itse antavat niille valtaa, korona elää ihmisessä joka tapauksessa, on ihminen koronasta ja sen seurauksista tietoinen tai ei.
Vapaa-ajattelija ei ole todellisen maailman rajoitteista vapaa, eikä tietenkään vapaudu esimerkiksi viruksesta määrittelemällä ajatuksissaan olevansa siitä vapaa. Käytännön elämän kannalta monet koronan takia suositellut tai määrätyt käytännöt voivat kuitenkin ainakin aluksi tuntua yhtä tarkoituksettomilta kuin uskonnolliset. Niin kauan kuin korona ei ole omassa elämänpiirissä todellisuutta, se on vain epämääräinen uhka jossain ikään kuin toisessa todellisuudessa.
Täysin kyseenalaistamatta ei tarvitsekaan koronan takia määrättyjä rajoituksia hyväksyä, mutta hyvin perustellut rajoitukset vapaa-ajattelija kyllä perustelut punnittuaan hyväksyy.
Kriittisinkin auktoriteettien vastustaja joutuu koronan edessä punnitsemaan, kuinka tarkasti noudattaa ylhäältä annettuja ohjeita. Kasvavan kuolemanvaaran edessä moni kyllä luopuu tärkeistäkin vapauksistaan. Toisaalta voi asiaan suhtautua niinkin, että joskushan tästä kuitenkin kuollaan pois, joten miksi ei jättäisikin sattuman varaan sitä, kuka kuolee koronapandemiaan ja kuka jää eloon. Harva kuitenkaan lopulta jättää vaaran edessä käyttämättä mahdollisuutta välttää vaara.
Eettiseltä kannalta joutuu myös pohtimaan, että vaikka oman kuolemisensa hyväksyisi, niin antaako sen hyväksyminen oikeuden kasvattaa muitten vaaraa joutua tappavan tai vakavia kärsimyksiä aiheuttavan pandemian uhriksi.
Koronan vaikutusta voi myös suhteuttaa muihin syihin, joihin ihmisiä joka tapauksessa kuolee. Koronan pahimmin vaivaamissa maissa kuolleitten määrää lasketaan tällä hetkellä tuhansissa. Italian ja Espanjan kokoisissa maissa esimerkiksi liikenneonnettomuuksiin kuolee joka vuosi tuhansia ihmisiä, joten siihen nähden koronan uhrien määrässä ei olla missään aivan valtavissa lukemissa. Mutta toisaalta koronaan kuolleitten määrä on muutamassa viikossa kertynyt ja paikallisesti kasautunut ja vielä nopeasti kasvava joukko, eikä vielä kukaan tiedä, mihin lukemiin se voi päätyä. Potentiaalisena kuolemanvaarana se siis on kenelle tahansa todellinen uhka.
Olen varmaankin montakin kertaa näissä blogeissakin toistellut näkemystäni, että ihmiset ovat yleisesti ottaen liian auktoriteettiuskoisia ja liian helposti seuraavat auktoriteettien ohjausta. Koronapandemia ei ole näkemystäni asiasta muuttanut, mutta tärkeää on huomata, että asiallisten perusteitten edessä asiantuntija-auktoriteetteja on myös kuunneltava. Tässä vaiheessa kukaan ei pysty sanomaan, kuinka laajaksi pandemiaksi korona voi vielä laajentua, eikä sitä, kuinka paljon sitä on mahdollista rajata rajoittamalla ihmisten käyttäytymistä.
Joka tapauksessa korona on edelleen laajeneva pandemia, eikä missään päin maailmaa ole onnistuttu rajoituksissa kulkemaan pandemian edellä niin, että pandemia ei olisi päässyt tulemaan. Suosituksia on annettu, mutta kun suositukset eivät ole riittävästi muuttaneet ihmisten käyttäytymistä, joudutaan lisäämään ehdottomia määräyksiä rangaistusten uhalla. Tällä tiellä me nyt Suomessakin olemme, pian on tulossa lisää lainvoimaisia pakollisia rajoituksia ihmisten elämään.
Loppukaneettina voisi ehkä todeta, että ihmiset keskittyvät aivan liikaa kuuntelemaan auktoriteetteja sellaisissa asioissa, joissa auktoriteeteille voisi yhtä hyvin viitata kintaalla (mm. uskonnot, massamedian esille nostamat julkkikset, markkinointikoneistojen triggeröimät muotivillitykset) ja unohtavat asiaperusteiset asiantuntija-auktoriteettien antamat suositukset.
Mikko Mäkitalo
30.3.2020