Olemme taas tulleet kekriviikkoon, joten täytyy varmaan minunkin ottaa viimeiset perunat ja porkkanat kasvimaasta.
Ylihuomenna lauantaina sitten taas koko Suomi hiljenee muistelemaan pyhimyksiä ja vaeltamaan hämärtyvässä illassa sukunsa kunnioittettavien vainajien hautojen äärellä. Ilmeet vakavina pysähdytään jokaisen tästä maailmasta poistuneen sukulaisen haudalla, hiljennytään hetkeksi pieneen vaatimattomaan kumarrukseen, luetaan pieni ruokous tai muistovärssy, ja jätetään hiljaiseen yöhön vaimeaa valoaan tuikkiva hautakynttilä muistuttamaan, miten tärkeää on pitää yllä suhdetta niihin, jotka eivät enää vastaa, mutta jotka kuitenkin jatkuvalla läsnäolollaan ovat osa meidän kaikkien maallista elämää. No tämä oli satiiria, eipä Suomi paljoa hiljene. Pyhäinpäivähän ei nykyään juurikaan vaikuta kauppojen aukioloonkaan, joten se on aika tavallinen lauantai. Hautausmaan vierestä iltahämärissä kulkiessa voi nähdä tavallista suuremman määrän kynttilöitä haudoilla, muuten siinä ei suurimmalle osalle suomalaisia ole juurikaan eroa muihin lauantaipäiviin.
Muistan kyllä, miten toisin oli vielä 90-luvulla. Silloinhan kaupat olivat kiinni pyhäinpäivän, samoin kuin muutamana muuna kirkollisena juhlapyhänä. Enemmän ihmisten elämää tietysti rajoitti kauppojen aukiolossa sunnuntai, jolloin kaupat olivat aina kiinni. Muistan hyvin, miten oli muistettava ostaa lauantaina kello 18:aan mennessä seuraaavaksi päiväksi ruokaa, muuten oli turvauduttava tuntuvasti kalliimpiin vaihtoehtoihin, kuten ravintolat, huoltoasemat ja pienet kioskit.
Sunnuntaihin varautuminen meni sentään rutiinilla, mutta vaikeampaa oli muistaa juuri pyhäinpäivän tapaiset yksittäiset pyhäpäivät, joista ehkä kaikkein salakavalin oli juuri pyhäinpäivä, se kun ei koskaan ole oikein erottunut minään erillisenä vapaapäivänä arkipäivien ja viikonlopun rytmistä, olipahan vain lauantai, jolloin kaupat olivat yllättäen kiinni. Siinähän sitten heräsi lauantaiaamupäivään ihmettelemään, mitä nyt söisi kaksi päivää, jos ei ollut muistanut perjantaina varautua.
Kovaa vääntöähän siitä käytiin, että voiko kauppojen aukioloa vapauttaa ja minkä verran voi. En muista, että siinä olisi kuitenkaan paljoa uskontolähtöisesti argumentoitu niin, että pyhäpäivien pitäisi olla pyhitettyjä uskonnonharjoittamista varten, lähinnä esillä pidettiin sellaista näkökulmaa, että kauppojen työntekijöilläkin olisi oltava yksi päivä viikossa vapaana. Kun olemme nyt jo vuosien ajan tottuneet kauppojen olevan auki lähes jokaisena päivänä vuodessa (joulupäivänä taitavat vielä olla kiinni, ovatkohan minään muuna?), tuntuu silloinen kiistely aivan ylimitoitetulta. Ei kukaan tunnu nykyään kaipaavan kauppojen aukiololta pyhitettyjä sunnuntaipäiviä, nykyäänhän monien, etenkin lapsiperheitten, viikkorutiineihin kuuluu, että juuri sunnuntai on päivä, jona käydään kaupassa ja siinä samalla jossain kauppakeskuksen yhteydessä olevissa huveissa. Sunnuntai on siis monille nykyään päivä, joka on pyhitetty kaupassakäynnille, ei kaupassakäynniltä.
Kyllä ihmiset osaavat ilman ylhäältä saneltua ohjailua päättää, minkä verran työpäiviä suostuvat tekemään. Itsekin teen töitä nykytilanteessani siten, että työpäiviä on kaikkina viikonpäivinä, mutta kyllä minulla vapaapäiviä on saman verran kuin normitettua virkamiestyöviikkoa tekevillä.
Pyhäinpäivä on varmaankin se päivä, jota ihmiset kaikkein viimeiseksi haluaisivat palauttaa kauppojen kiinniolopäiväksi, mutta tuskinpa mikään muukaan päivä siinä suhteessa suurta kannatusta saisi. Viettäkää siis hyvä kekrijuhlapäivä, vaikkapa sitten lähimmän ostoskeskuksen palveluista pitkin päivää nauttien.
Mikko Mäkitalo, 31.10.2019