Rippijuhlan tunnelmia (maaliskuu 2018)
makimik / 29.3.2018
Olin äskettäin sukulaispojan rippijuhlissa. Silloin, kun itse olin rippikouluiässä, kotiseudullani oli vielä käytännössä itsestäänselvyys, että kaikki käyvät rippikoulun. Vaikka meillekin rippikoulun alussa huomautettiin, että eihän tämä rippikoulu mikään pakollinen ole, niin jotenkin järjestelmä oli onnistuttu rakentamaan sellaiseksi, että ei sitä oikein olisi voinut käymättäkään jättää. Jotain on sentään muuttunutkin, eikä rippikoulu nykyään läheskään kaikkien nuorten […]

Olin äskettäin sukulaispojan rippijuhlissa.

Silloin, kun itse olin rippikouluiässä, kotiseudullani oli vielä käytännössä itsestäänselvyys, että kaikki käyvät rippikoulun. Vaikka meillekin rippikoulun alussa huomautettiin, että eihän tämä rippikoulu mikään pakollinen ole, niin jotenkin järjestelmä oli onnistuttu rakentamaan sellaiseksi, että ei sitä oikein olisi voinut käymättäkään jättää. Jotain on sentään muuttunutkin, eikä rippikoulu nykyään läheskään kaikkien nuorten elämään kuulu, mutta kovin hitaasti sen käyvien määrä kuitenkin vähenee.

Tuskinpa rippikoulua käyvistä nuorista monikaan rippikoulussa omaksuu aitoa uskonnollista maailmankuvaa. Sen muistan omastakin rippikoulustani, että jos nyt Raamatun sivuja selattiinkin papin antamien ohjeitten mukaan ja sieltä raamatunlauseita luettiin, olivat varsinaiset ajatukset aivan muualla ja sen verran kuin raamatunlauseitten sisältöön kiinnitettiin mitään huomiota, se tarkoitti lähinnä sitä, että niistä etsittiin mahdollisuuksia vitsikkäisiin väärinymmärryksiin. Koko rippikoulussa olon tarkoitus oli vain käydä läpi se, mikä joka tapauksessa oli käytävä.

Sukulaispoikanikin totesi, että hänellekin pääasia oli vain käydä rippikoulu nopeasti pois alta ja että rippijuhla on sentään mukava juttu.

Kummasti rippikoulun käyminen pysyy vallitsevana tapana jonkinlaisessa uskonnollisen ideologisen paatoksen ja käytännön tapakulttuurin pinnallisuuden ja välinpitämättömyyden ristiriidassa. Tuossa sukulaispoikani rippijuhlassakaan kukaan ei ilmaissut minkäänlaista uskonnollisuutta, joten ilmapiiri oli aivan eri maailmasta kuin sitä edeltäneessä konfirmaatiojumalanpalveluksessa. Kirkossa jumalanpalveluksen tapahtumien keskellä yritin oikein mahdollisimman tarkasti seurata virsien ja rukousten sanoja ja punnita niitten merkityksellisyyttä ihmisen elämälle. Samalla selailin virsikirjan sisältöä muutenkin kuin juuri tuossa tilaisuudessa laulettujen virsien osalta niin pitkälle kuin tilaisuuden kuluessa ehti.

Omalla maailmankuvallani en pysty vähimmässäkään määrin eläytymään tuohon kahden vuosituhannen takaa meille periytyneeseen tarinaan. Kuitenkin ihmiset eri aikoina ovat jaksaneet kirjoittaa valtavan määrän virsisanoitusten materiaalia, joka kietoutuu aina vain tuohon samaan tematiikkaan vapahtajan syntymästä ja kuolemasta. Jotenkin se tarina sitten pureutuu aika monien ihmisten ajatuksiin, koska siitä jaksetaan aina vain kirjoittaa lisää uusia virsiä ja sen ympärille rakennettua jumalanpalvelusten rituaalia käydä läpi uudestaan ja uudestaan.

Suurin osa ihmisistä kyllä on uskonnollisesti välinpitämättömiä ja nykyoloissa Suomessa vain murto-osa tutkimusten mukaan ilmoittaa uskovansa siten kuin kirkko opettaa, mutta pieni aktiivisesti uskonnollisten joukko jaksaa pitää organisaatiota olemassa ja vaikuttamassa. Ja ehkä meistä aika monessa kuitenkin jatkuvasti elää jonkinlainen pieni ajatus siitä, että korkeampiin voimiin uskomiselle on ainakin pidettävä ovi auki. Niin sitten kirkon jäseninä pysytään ja rippikouluakin käydään, vaikka niistä muodollisesti helppoa nykyään olisi jo irrottautuakin.

Ja kyllähän kirkon taholta osataan myös iskeä ovelasti juuri sellaisiin rakoihin, joissa ihmiset ovat vaikutukselle alttiita. Nuorison osalta tämä tarkoittaa sitä, että heille tarjotaan rippikoulua juuri siinä iässä, jolloin he yleensä eivät vielä ole maailmankuvaltaan aivan itsenäisiä ajattelijoita. Hiukankin myöhemmässä iässä nuoret olisivat objektiivisesti katsoen paljon valmiimpia pohtimaan maailmankuvansa perusteita sillä tavalla kuin mitä rippikoulun tarkoituksen voisi katsoa olevan, jos haluaa ymmärtää sen tarkoituksen positiivisessa valossa. Mutta eivätpä he sitten olisikaan enää niin hyvin imaistavissa kirkollisen indoktrinaation vaikutukseen, ja juuri tämä indoktrinointi rippikoulun varsinainen tarkoitus onkin, ei missään tapauksessa omaan ajatteluun rohkaiseminen.

Ovelasti sitten vielä on keksitty rippileirit, joille nuoret on helppoa houkutella tarjoamalla rentoa kesäistä yhdessäoloa juuri siinä iässä, jossa he joka tapauksessa ovat kiinnostuneita yhdessäolosta.

Onneksi meillä on sentään Prometheus-leiritkin.

 

Mikko Mäkitalo, 29.3.2018

 

[fbcomments]