Talven selkä taittuu (helmikuu 2018)
makimik / 28.2.2018
Hyvää Kalevalan päivää! Olen tässä viime päivinä tullut ajatelleeksi, että helmikuu on aika mukavaa vuodenaikaa siksi, että siihen ei suomalaisessa elämänmenossa liity oikeastaan mitään leimallisesti uskonnollista juhlaa. Suomalaista vuodenkiertoahan hallitsee ennen kaikkea joulu, jota odotetaan ja valmistellaan jo viikkoja jos ei kuukausiakin etukäteen. Joulun jälkitunnelmissa mennään sitten ainakin loppiaiseen tai vielä nuutinpäiväänkin eli tammikuun 13. […]

Hyvää Kalevalan päivää!

Olen tässä viime päivinä tullut ajatelleeksi, että helmikuu on aika mukavaa vuodenaikaa siksi, että siihen ei suomalaisessa elämänmenossa liity oikeastaan mitään leimallisesti uskonnollista juhlaa.

Suomalaista vuodenkiertoahan hallitsee ennen kaikkea joulu, jota odotetaan ja valmistellaan jo viikkoja jos ei kuukausiakin etukäteen. Joulun jälkitunnelmissa mennään sitten ainakin loppiaiseen tai vielä nuutinpäiväänkin eli tammikuun 13. päivään asti, tai vielä pitemmällekin siinä mielessä, että erilaiset pihoja koristavat jouluvalot pidetään nykyään usein jopa koko talven ajan siellä. Oikeastaan voisi jo puhua ennemmin talvivaloista kuin jouluvaloista.

Vuoden pimeimpään aikaan osuva juhlakausi valoineen on ihan mukavakin, mutta liiallinen jouluhössötys kyllä rasittaakin, ja erityisesti uskonnotonta ihmistä joskus kyllästyttää se uskonnollinen sisältö, jolta joulun aikoihin on vaikeaa välttyä. Monille suomalaisille ns. tapakristityille juuri joulu on ainoa kerta vuodessa, kun jumalanpalveluksessa edes käydään, ja vaikka muuten joulunviettotavoissa on lopulta kuitenkin aika vähän varsinaisesti uskonnollista ainesta, niin vaikeaa joulun aikoihin on kuitenkaan unohtaa sitä, että kristillinen kulttuuri on halunnut nostaa joulun pääsisällöksi oman jumalolentonsa syntymäjuhlan.

Keväällä ajan kulkua hallitsee sitten pääsiäinen ja siihen liittyvien lomapäivien suunnittelu. Eipä useimmille nykysuomalaisille pääsiäinen taida olla senkään vertaa uskonnollinen juhla kuin joulu, taitaa useimmille sen pääsisältönä olla ylimääräiset lomapäivät, joitten aikana ehtii vaikka johonkin Lappiin hiihtämään kevättalven viimeisillä lumilla, mutta sen verran uskontoa pääsiäisenkin ympärillä pyörii, että ei sitä unohtamaan pääse. Ja se groteski tarinankulku, jossa teloitetusta kapinanlietsojasta tehdään kuolemansa kautta koko ihmiskunnan pelastaja, on uskonnottoman maailmankuvan kannalta niin kummallinen ja tarkoitukseton, että mieluummin sitä pakeneekin pääsiäisen ajaksi johonkin, missä koko juhla ei pääsisi juuri näkymään mitenkään.

Kun sitten pääsiäisestä on päästy, niin loppukeväälläkin on vielä helatorstai, joka tosin ei nykyään ole juuri muuta kuin yksi ylimääräinen vapaapäivä, jos sitäkään, sillä kaupat ovat jo kauan olleet helatorstaisin auki ja nyt kiky-sopimuksen takia monet muutkin työpaikat helatorstaina toimivat normaalin arjen tapaan. Taitaa myös kaatuneitten muistopäivä (liputuspäivä, toukokuun 3. sunnuntai) olla jossain määrin uskontoon assosiotuva merkkipäivä, kyllähän sodassa kaatuneita, kuten muitakin vainajia, usein uskonnon kautta muistellaan. Mutta näitä kahta päivää enemmän ainakin minua ärsyttää loppukeväässä jokavuotinen ääliömäinen suvivirsikeskustelu.

Mutta helmikuu tässä vuodenvaihteen juhlien ja kevään välissä on aikaa, jolloin elämä soljuu yleensä ilman mitään ihmeempiä uskontoviritteisiä vouhotuksia. Helmikuulle osuvat Runebergin päivä ja tänään vietettävä Kalevalan päivä, joista kumpikaan ei tunnu mitenkään uskonnolliselta. Kalevalaahan pidetään usein jopa jonkinlaisena kristillisyyden vastapoolina, suomalaisen pakanuuden ajan tai muinaisuskonnon perinteen edustajana, tosin en väittäisi, että suomalainen muinaisuskonto välttämättä yhtään sen rationaalisempi maailmankatsomus olisi ollut kuin kristinusko. Runebergiakaan ei voi pitää minään uskonnollisena hahmona, vaikka hänet kyllä myös virsirunoilijana tunnetaan. Runeberg nimitettiin virsirunojensa takia teologian tohtoriksikin, mutta oli kyllä itse jopa vastahakoinen sellaiselle nimitykselle, joten ilmeisesti hänelle virsien sanoittaminen oli puhtaasti runouden toteuttamista eikä uskonnollisen maailmankuvan ilmentämistä.

Muita helmikuulle osuvia merkkipäiviä ovat laskiainen ja ystävänpäivä. Molemmilla on kyllä uskonnollisetkin taustansa, laskiainenhan on alun perin pääsiäistä edeltävän paaston aloitus ja ystävänpäivä liittyy kristilliseen Valentinus-pyhimykseen, jonka merkkipäivän vietto sitten taas vuorostaan on saanut perinteitä antiikin roomalaisten saman ajankohdan juhlapäivistä. Oleellista on, että nykyiset viettotavat eivät kummankaan kohdalla ilmennä mitään uskonnollisuutta, historiallisten taustojen osalta perinteet kietoutuvat moninkertaisesti sellaisiin uskontoihin, jotka ovat jo poistuneet ihmisten mielistä, eikä niillä niin väliä ole.

Muuten helmikuun etenemistä jäsentää ns. talven selän taittuminen. Valon määrä helmikuussa lisääntyy jo huomattavasti ja lämpötilatkin yleensä kääntyvät nousuun, meillä Etelä-Suomessa tilastollisesti kylmin ajankohta osuu helmikuun alkupäiviin, pohjoisessa jo tammikuun puolelle. Lumen määrä helmikuun mittaan yleensä vielä kasvaa, Pohjois-Suomessa se kasvaa vielä maaliskuun lopullekin asti, mutta toisaalta tässä helmikuun lopulla keskipäivän auringonpaiste riittää jo etelänsuuntaisilla seinustoilla ja rinteillä sulattamaan maahan pälvipaikkoja, vaikka sää muuten olisi kipakkaakin pakkasta.

Niin että nautitaanpa nyt sitten talvesta parhaimmillaan, kun sitä vielä on. Kyllä se talven selkä tänäkin vuonna oikeastaan on jo taittunut, vaikka juuri tänään taitaa olla talven kylmin päivä.

Mikko Mäkitalo, 28.2.2018

[fbcomments]