En muslim igen
makimik / 29.3.2017
Lontoon viime viikon terrori-iskusta alkavat olla faktat sen verran selvillä kuin ne tulevat olemaankaan. Tekijän varsinaista motiivia ei ehkä koskaan saada tietää, mutta tiedetään, että hän oli Englannissa syntynyt muslimi. Sukutaustaltaan osin maahanmuuttajataustainenkin, mutta ei kuitenkaan muslimiyhteisössä kasvanut, vaan vasta aikuisiällä muslimiksi kääntynyt. Jotain päätelmiä tästä voidaan tehdä. Säännönmukaisesti nykyään mediassa esille nousevien terrori-iskujen tekijät […]

Lontoon viime viikon terrori-iskusta alkavat olla faktat sen verran selvillä kuin ne tulevat olemaankaan. Tekijän varsinaista motiivia ei ehkä koskaan saada tietää, mutta tiedetään, että hän oli Englannissa syntynyt muslimi. Sukutaustaltaan osin maahanmuuttajataustainenkin, mutta ei kuitenkaan muslimiyhteisössä kasvanut, vaan vasta aikuisiällä muslimiksi kääntynyt. Jotain päätelmiä tästä voidaan tehdä.

Säännönmukaisesti nykyään mediassa esille nousevien terrori-iskujen tekijät tuntuvat olevan muslimeja. Onko tämä todenmukainen kuva tositilanteesta vai mediaharhaa, jossa vain muslimien tekemät iskut nostetaan mediassa esille? On hyvin vaikea saada objektiivista kokonaiskuvaa siitä, kuinka suuri osuus joukkosurmista ja terrori-iskuista todella on muslimien tekemiä, mutta en voi välttää sitä päätelmää, että on se huomattavan suuri.

Tarkkaan ottaen pitäisi myös pitää erillään terrori-iskut ja muut joukosurmat. Terrori-iskusta voidaan puhua silloin, jos tekijällä on jokin varsinainen päämäärä, jonka toteutumista hän haluaa edistää luomalla ympäröivään yhteiskuntaan pelkoa. Jos tuollaista päämäärää ei ole, kysymys on vain joukkosurmasta. Lontoon viime viikon isku näyttäisi olevan ennemmin yksittäisen turhautuneen ihmisen tekemä joukkosurma kuin varsinainen terrori-isku, vaikka sitä on terrori-iskuna uutisoitu, ja siten sen pitäisi rinnastua ennemmin esimerkiksi kouluampumisiin, jollaisia meillä Suomessakin ovat tehneet tavalliset kantasuomalaiset, esimerkiksi tunnetut Jokelan ja Kauhajoen tapaukset.

Toisaalta terrori-iskun ja joukkosurman raja on usein myös häilyvä. Jos henkilö tekee joukkosurman ja nimeää sen innoittajaksi esimerkiksi islamistisen liikkeen, on sen vaikutus lopulta kuitenkin aika sama kuin varsinaisen terrori-iskun.

Onko sitten pääteltävä, että islam on varsinainen merkittävä syy joukkosurmiin?

Joskus islamin ja uskonnollisuuden osuutta surmatekoihin pyritään kiistämään sanomalla, että vaikka tekijä oli uskontoaan aktiivisesti harjoittava muslimi, niin teon syy on kuitenkin lähtöisin jostain aivan muusta. Tekijä esimerkiksi oli maahanmuuttajataustansa takia täällä Euroopassa syrjäytynyt ja syrjityn maahanmuuttajayhteisön kasvatti, mikä on antanut varsinaisen syyn katkeroitumiseen ja valtaväestön vihaamiseen. Joskus varmasti näin onkin ja ilman muuta nykytilanne, jossa monissa Euroopan maissa on suuria muslimiväestöjä, jotka elävät köyhinä ja usein työttöminä, synnyttää väestöryhmien välille vihaa. Mutta ei tämä asiantila kuitenkaan poista sitä, että jos ihminen tekee surmatekonsa islamin nimissä ja on saanut inspiraation islamin aatteista, kuten pyhästä sodasta ja islamilaista valtiota tavoittelevasta ISIS-järjestöstä, ainakin osasyy on islamin opeissa itsessään.

Eikä ainakaan tämän Lontoon iskun tekijän tapauksessa ollut mitään syrjäytymistä aiheuttavaa maahanmuuttajataustaa. Hän oli elänyt nuoruutensa aivan tavallisen englantilaisväestön keskuudessa, ihonväriltään tummempana kyllä, mutta muuten tavallisena englantilaisena yhtenä muitten joukossa.

Joskus olen jossain TV-dokumentissa nähnyt, miten terrori-iskun tekijöitten on muitten muslimien suulla todisteltu olevan todellisuudessa aivan muuta kuin muslimeja, että heitä ei koskaan ole nähty moskeijassa rukoilemassa, vaikka he sitten terrori-iskun ovatkin tehneet islamin nimeen. Tämäkään ei kuitenkaan riitä poistamaan islamin syyllisyyttä tehtyihin iskuihin.

Ensinnäkään en varsinkaan muslimiyhteisön omien sanojen nojalla mitenkään voi uskoa, että terrori-iskujen tekijät eivät olisi aitoja muslimeja. Kyllähän uskonnolliset yhteisöt aina puolustautuvat juuri tällä tavalla, väittämällä, että mitään väärää ei ole tehty tai että väärintekijät eivät olekaan yhteisön jäseniä. Kokemukseni mukaan nimenomaan uskonnolliset yhteisöt, enemmän kuin muunlaiset yhteisöt yleisesti ottaen, puolustautuvat juuri näin. Esimerkkinä tästä voi mainita, miten Suomessakin on paljastunut, että lasten hyväksikäyttöä on uskonnollisissa yhteisöissä salailtu vuosikymmeniä, maailmalla vastaavaa tiedetään esimerkiksi katolisesta kirkosta.

Suomesta tiedetään myös, että työpaikkoina seurakunnat ovat työpaikkakiusaamisessa ja työilmapiiriongelmissa kaikkein pahimpia. Ulospäin ongelmista niissä kuitenkin järjestelmällisesti vaietaan ja ylläpidetään sellaista imagoa, että seurakunnathan tekevät kaikille kaikkea hyvää, ja ettei niitä sovi edes epäillä kiusaamisongelmista. (Jottei tämä olis pelkkä perusteeton heitto, tässä linkki Ylen uutiseen: http://yle.fi/uutiset/3-5851513 )

Joku voi kysyä, eivätkö kaikki työpaikat piilottele ongelmiaan. Minun käsitykseni mukaan eivät sellaisella järjestelmällisyydellä kuin seurakunnat. Kyllä normaaleilla työpaikoilla kiusaamiset ja muut ongelmat otetaan esille ja pyritään purkamaan pois, vain uskonnollisissa yhteisöissä niitä järjestelmällisesti salataan.

Islam ei ehkä ongelmiensa piilottelussa ole sen pahempi kuin muut uskonnot, se nyt on vain uskonnollisille yhteisöille tyypillinen piirre. Mutta siitä seuraa, että muslimiyhteisön omat vakuuttelut siitä, että terroristit eivät ole aitoja uskontoa harjoittavia muslimeja, eivät ole oikein minkään arvoisia. Esimerkiksi tämän Lontoon iskun tekijä oli naapuriensa havaintojen mukaan hyvin uskonnollinen ihminen, joten jos hän on tekoonsa saanut osittainkin inspiraatiota islamista, se on osaltaan myös islamin vika.

Toiseksi, vaikka olisi tottakin, että terroristit eivät ole moskeijassa käyviä aktiivisia muslimeja, ei sekään poista islamin uskon ja islamin oppien syyllisyyttä siihen, mitä he islamin nimissä tekevät. Jos henkilö tappaa joukon ihmisiä ja julistaa tehneensä sen islamin nimissä, niin kyllä se on aidosti islamin vika, vaikka henkilö ei koskaan kävisi moskeijassa rukoilemassa. Islamistahan hän on saanut innoituksen tekoonsa, se voi olla toisten muslimien esimerkki, se voi olla imaamien puheet, se voi olla islamin pyhät kirjoitukset, miten vain, syy on kuitenkin islamissa.

Islamia voi tietenkin harjoittaa saamatta siitä syytä tappamiseen. Suurin osa muslimeista harjoittaa sitä saamatta siitä syytä tappamiseen. Mutta tosiasia myös on, että nykymaailmassa islam on syy moniin joukkosurmiin ja terrori-iskuihin. Samaan aikaan islam laajenee alueilla, joilla sitä ei perinteisesti ole juuri ollut, etenkin Euroopassa. Ymmärrettävää on, että monet eurooppalaiset miettivät, millä keinolla islamin leviäminen voitaisiin pysäyttää.

Voitaisiinko islam yksinkertaisesti kieltää maissa, joissa se vielä on vähemmistön uskonto? Voitaisiin sitä varmasti yrittää, mutta historia opettaa, että uskonnot eivät yleensä kieltämällä poistu. Joitakin esimerkkejä: Neuvostoliitossa yritettiin kieltää kaikki uskonnot, mutta eivät ihmiset lakanneet niitä harjoittamasta ja nyt kun Neuvostoliitto on romahtanut, ovat sekä kristinusko että islam Venäjällä entistä enemmän voimissaan. Kristinuskoa yritettiin kieltää Rooman valtakunnassa heti alkuvaiheessaan, mutta ei se mihinkään kadonnut, nousi päin vastoin alueen valtauskonnoksi. Juutalaisuutta on yritetty monta kertaa kitkeä pois niin syntyalueeltaan Israelista karkottamalla koko juutalaiskansa pois omasta maastaan kuin sittemmin muistakin maista, joihin juutalaiset ovat päätyneet maanpakolaisina, ja kaiken tämän jälkeen juutalaisilla nykyään on sekä elinvoimainen juutalaisvaltio Israelissa että lukuisia yhteisöjä eri puolilla maailmaa.

Eikä tainnut meiltä suomalaisiltakaan poistua oma muinaisuskomme, vaikka sitä vuosisatojen ajan järjestelmällisesti pyrittiin kieltämään ja estämään, kuuluihan mm. luterilaisten pappien virkavelvollisuuksiin pitkään tuhota suomalaisen kansanuskonnon pyhiä paikkoja. Kuitenkin tiedetään, että hiisien käyttö ja pakanauskonnon käytännöt olivat aivan hyvin voimissaan ainakin vielä 1800-luvulla ja osittain pitkälle 1900-luvulle asti. Taitaa olla lopulta niin, että suomalaisten muinaisuskonto katosi vasta, kun 1800- ja 1900-luvun uudet ajatukset toivat tänne uskonnonvapautta ja koulutustason nousu alkoi tehdä ihmisten mielissä kaikenlaista uskonnollisuutta tarpeettomaksi, samaan aikaanhan täällä alkoi myös kristinuskon alamäki.

Näyttää siis siltä, että kieltämällä uskonnot lopulta vain voimistuvat, joten en yrittäisi ruveta Suomessakaan kieltämään islamia. Toinen keino rajoittaa islamin leviäistä voisi olla rajoittaa maahanmuuttoa niiltä alueilta, joilla väestö on pääosin islamilaista. Tällainen vaatimus on länsimaissa viime vuosina yleistynytkin. On kuitenkin ongelmallista kieltää kaikilta maahanpääsy vain sen takia, että kuuluvat sellaiseen viiteryhmään, jonka piiristä on havaittu nousevan väkivaltaista käyttäytymistä. Joukkosurmiin syyllistyvät muslimit ovat lopulta kuitenkin pieni vähemmistö muslimeista ja jokainen maahan pyrkivä olisi käsiteltävä yksilönä eikä tällaisen rankan yleistyksen mukaan.

Saksa herätti äskettäin huomiota karkottamalla maasta kaksi ulkomaalaistaustaista islamistisen iskun suunnittelusta kiinni jäänyttä miestä. Miehet kuitenkin ovat Saksassa syntyneitä, vain heidän vanhempansa ovat ulkomailta tulleita.

On tietysti helposti mieleen tuleva ratkaisu islamistiongelmaan, että jos päästetäänkin islamilaiset maahanmuuttajat maahan siinä missä muutkin, niin karkotetaan sitten terrorismiin tai muutenkin rikoksiin syyllistyneet takaisin. Uutta on Saksan linjaus, että karkotus voidaan tehdä toisenkin polven maahanmuuttajille, mutta radikaalin islamismin torjumiseen tämä voisi olla toimivaakin, useinhan juuri toisen ja kolmannenkin polven maahanmuuttajat radikalisoituvat.

Olen kuitenkin erittäin epäilevä sen suhteen, että karkotukset ylipäätään olisivat hyvä keino torjua mitään rikollisuutta. Sen linjan ääripäässähän tullaan tilanteeseen, jossa maat pompottelevat rikollista ainesta toisilleen, jos vielä useampaan sukupolveen asti aletaan etsiä paikkaa, johon rikollinen vain voidaan sukujuuriensa takia karkottaa sen sijaan, että hänet käsiteltäisiin omassa maassa. Ei sillä keinolla rikollisuus kokonaisuutena vähene, päin vastoin aiheutetaan lisää juuri sitä juurettomuutta, josta islamilainen radikalisoituminenkin usein kasvaa.

Meillä suomalaisilla on tässä suhteessa oma erityinen lähihistoriamme. Ruotsissa takavuosikymmeninä oli suuri määrä suomalaisia siirtolaisia, joilla oli taipumusta kaikenlaiseen pikkurikollisuuteen, ehkä suurempaankin rikollisuuteen. Silloin Ruotsissa syntyi lentävä lause ”En finne igen” kuvaamaan sitä, että yhtenään juuri suomalainen paljastui syylliseksi rikokseen. Meillä Suomessa on kyllä nykyisinkin enemmän väkivaltarikollisuutta kuin muissa pohjoismaissa, mutta jos Ruotsi olisi ryhtynyt hoitamaan suomalaisongelmaansa karkottamalla kaikki ongelmalliset suomalaiset takaisin tänne, me suomalaiset olisimme nyt vielä suuremmissa ongelmissa.

Nykyään monet Euroopan maat ovat muslimimaahanmuuttajien kanssa aika samantapaisessa tilanteessa kuin mitä Ruotsi oli suomalaisten kanssa. Ruotsin kokemus voinee opettaa, että kyllä maahanmuuttajaongelma on mahdollista hoitaa integroimalla heidät yhteiskuntaan. Kuinka hyvin sitten ruotsinsuomalaisten historia on eurooppalaisilla tiedossa – tuskin kovinkaan hyvin, tuskinpa me suomalaisetkaan osaamme oikein riittävästi tiedostaa ja arvostaa sitä, miten Ruotsi hoiti suomalaisongelmansa.

Hyvä kysymys on, kuinka paljon muslimeja Eurooppa kestää niin, että heidät vielä voidaan integroida täkäläisen yhteiskuntaan. Suomalaiset eivät olisi voineet kasvaa Ruotsissa väestön enemmistöksi, Suomi kun on aina ollut Ruotsia vähäväkisempi maa. Muslimeja on kuitenkin maailmassa enemmän kuin eurooppalaisia, ja kun heidän syntyvyytensä yleensä vielä Euroopan muuton jälkeenkin on kantaväestöä korkeampi, on ajateltavissa tilanne, jossa muslimit lisääntyisivät monissa Euroopan maissa enemmistöksi.

Euroopan maat tasapainoilevat nyt muslimien maahanmuuttopaineen kanssa: siirtolaisia, pakolaisia ja turvapaikanhakijoita otetaan vastaan, mutta muslimien määrän kasvusta ollaan huolissaan ja heidän maahanmuuttoaan pyritään rajoittamaan. Voin nähdä, että hätäratkaisuna Euroopan rajat pyrittäisiin jossain vaiheessa kokonaan sulkemaankin muslimien maahanmuutolta, mutta historia opettaa myös, että rajojen sulkeminenkaan ei yleensä oikein ole toiminut. Kestävä ratkaisu Euroopan ja islamilaisen maailman väliseen epätasapainoon löytynee vain siitä, että eliminoidaan ne tekijät, jotka nyt aiheuttavat muuttopainetta Välimeren eteläpuolelta tänne: elintasokuilu, muut elinolojen erot ja tällä hetkellä erityisesti sisällissodat.

Selvää on, että joudumme tulevaisuudessa elämään sen kanssa, että Euroopassa asuu merkittävä määrä muslimeja. Islamin ongelmien käsittelemiseksi ei auta enempää islamin kieltäminen, rajojen sulkeminen kuin ääriaineksen maastakarkottaminenkaan. Tehokkaimmaksi tavaksi käsitellä islamin ongelmia jää nähdäkseni se, että pidämme tinkimättä kiinni uskonnonvapaudesta. Tänne saa tulla muslimina, täällä saa olla muslimi, täällä saa vaikka ruveta muslimiksi, mutta täällä saa kuka tahansa myös kieltäytyä olemasta muslimi tai lakata olemasta muslimi. Tätä vapautta meidän on tarjottava täällä asuville muslimeille.

Jos me jotain voisimme tehdä maahanmuuttajien kotouttamisessa nykyistä paremmin, niin yksi sellainen asia voisi olla juuri tämä uskonnonvapauden painottaminen. Liian usein olemme liiallisessa suvaitsevaisuusinnossamme korostamassa muslimeille sitä, että saatte olla edelleen muslimeja täälläkin. Olisi myös tehtävä selväksi, että täällä saa kuka tahansa myös luopua islamin uskosta, täällä ihmisiä eivät rajoita islamin omat opit siitä, että islamin uskosta luopuminen on pahin mahdollinen uskonrikos, meidän periaatteemme todella takaavat sen, että jokaisella on täysi uskonnonvapaus.

Täytyy tietysti myöntää, että edellä sanottu on ideaali, joka ei käytännössä aina toteudu. Ei länsimainen oikeusvaltiokaan pysty takaamaan sitä, että jokaisella muslimilla täällä olisi aito mahdollisuus erota muslimiyhteisöstä, kuten ei sitäkään, että jokaisella kantaväestöön kuuluvallakaan olisi aito mahdollisuus erota sellaisesta uskonyhteisöstä, johon on syntynyt ja kasvatettu. Mutta se on ideaali, jota olemme aika lähelle päässeet ja jota entistä lähemmäs voidaan vielä päästä.

-Mikko Mäkitalo 29.3.2017

[fbcomments]