Uskon Loppu -videoprojekti

Huomasin vuodenvaihteessa, että internetissä ei ole tarjolla videomuodossa mitään informaatiota uskonvapaudesta, valtionkirkosta, vapaa-ajattelijoista, kirkosta eroamisen tilastoista, ihmisten syistä kuulua kirkkoon, tai vaihtoiehdoista uskonnollisille seremonioille ja perinteille. Varsinkin nuoret hankkivat paljon tietoa tässä muodossa, joten olisi hyvä että netissä olisi heille jotain tarjolla. Hyvin tehty minidokumentti olisi myös tehokasta mainosta toiminnallemme. Lisäksi tällainen videokokonaisuus olisi helppo lisätä linkkinä internetin keskustelupalstoille. Ja jos (kun!) videosta tulisi todella onnistunut, voisi sitä käyttää esim koulujen aamunavauksissa tai uskonto-/et-tunneilla, tai muuten taustamateriaalina jos joku pääsee esittelemään vapaa-ajattelijoiden toimintaa mihin tahansa tilaisuuteen. Näistä syistä päätin aloittaa videoprojektin, työnimeltään Uskon Loppu, jonka on määrä valmistua kevään aikana. Se koostuu näillä näkymin viidestä luvusta, joista kukin on noin 5min pitkä. Videon runko on esitelty alla. Video ei tule pohtimaan maailmankuvia, eikä naureskelemaan uskovaisten kömmähdyksille tms. Siitä tulee lyhyt ja ytimekäs, tunteisiin vetoava ja tyylikäs (ei mikään pelkkä puhuva professorin pää), faktapohjainen, ihmis- ja maanläheinen.

Meillä on Turun vapareiden hallituksessa video-osaamista, ja itselläni on ystäviä jotka alaa myös harrastavat. Kameroita, valoja ja mikrofoneja löytyy, samoin videoeditointiin vaadittavaa ohjelmistoa. Tekniseen toteutukseen vaadittava puoli on siis kunnossa.
Tämä video toteutetaan tiimityönä. Jos olet kaivannut jotain konkreettista toimintaa, miten olla mukana ajamassa uskonnottomien asiaa, niin tämä on sille hyvä hetki. Lue alla oleva videon kuvaus läpi, ja esitä kommentteja – joko blogin keskustelupalstalla, tai sähköpostilla osoitteeseen asello@utu.fi. Mitä sinun mielestäsi tällaisen videon pitäisi pitää sisällään? Jänniä yksityiskohtia joita pitäisi lisätä? Ideoita visuaalisesta toteutuksesta? Minkälaisia tyylikeinoja tulisi käyttää? Tuo runko on kysymysmerkkejä täynnä – osaatko vastata niistä johonkin tai antaa linkin josta tieto löytyy? Myös negatiivinen palaute on erittäin tervetullutta – mitä ei pitäisi videoon liittää? Millä tavalla jotain ei ainakaan pitäisi toteuttaa?

Jos haluat tiiviimmin mukaan projektiin, niin tervetuloa! Allekirjoittaneelle voi ilmoittautua mukaan sähköpostitse asello@utu.fi. Apua tarvitaan nyt suunnittelussa, ideoinnissa ja käsikirjoituksen laatimisessa. Taustojen tutkimista, arkistomateriaalin etsimistä, ja muuta salapoliisityötä on tarjolla paljon. Ja jos harrastat valokuvausta/kuvanmuokkausta/videoiden tekoa tai editointia, niin hommia löytyy myös varmasti. Osallistua voi ihan oman käytettävissä olevan ajan rajoissa – pientä ja suurta tehtävää on molempia jaossa.

Tervetuloa mukaan!
Antti Ellonen
Turun Vapaa-ajattelijat, pj

———————————————–

Intro
– Prometheuksen liekki – vapaa-ajattelijoiden tunnus. Mustalta pohjalta esiin tulee slow-motion liekki, joka muuntuu vapareiden Prometheuksen liekiksi. Tämän voisi ehkä esittää jokaisen kappaleen alussa.
– Joku mielenkiinnon herättävä sitaatti, tyyliin ”vuonna 1990 kirkosta erosi (1000? selvitä) henkeä vuonna 2010 noin 80000. Miksi?” Vastaavia eeppisiä sitaatteja voisi ottaa vaikkapa jokaisen luvun alkuun. Mitä muita sitaatteja olisi?

———————————————–

Luku I – Uskonvapauden lyhyt historia

Tässä luvussa kerrotaan lyhyesti uskontojen historia Suomessa. Miten asiat olivat ennen ja miten ne ovat nyt. Tarkoitus on antaa katsojalle käsitys että asiat eivät aina ole olleet samoin kuin nyt, ja että maallistuminen on ollut kehityssuuntana jo monta sataa vuotta. Lisäksi käydään läpi mitä Suomen laki sanoo kirkosta ja uskonnonvapaudesta.

– Uskonnon vaikutuksia lakiin pidemmällä aikajanalla.
o Miten ruotsin vallan aikaan laki pohjautui suoraan raamattuun ja missä vaiheessa uskonnon lakeja alettiin korvaamaan maallisilla laeilla.?
o Periaatteessa voisi aloittaa niinkin kaukaa kuin kristinuskon saapumisesta Suomeen, uskonnon leviäminen ja ristiretkien väkivalta.
o Kartta-animaatio: mistä uskonnot tulivat, miten ne levisivät.
o Kaikki tämä vaatii historian selvittelyä?

– Jos haluaa räväkämmän alun, niin voisi kertoa että miten kirkko piti ylivaltaansa yllä keskiajalla.
o Tyyliin että ei uskonvapautta, ateismista kuolemanrangaistus, noitia poltettu jne. Pitää tutkia millaisia tuomioita langetettu jumalanpilkasta ja millainen tilanne milloinkin ollut tms.

– Suomi itsenäistyy 1917
o Tätä ennen minkä kirkon jäsen ja minkä lain alainen?
o Arkistokuvia itsenäistymisestä?

– Perustuslaki 1919
o Perustuslain uskontoa koskevat pykälät
o kamera scannaa alkuperäistä dokumenttia

– Uskonnonvapauslaki 1922
o Vasta tällöin luotiin menettely miten erota kirkosta. Miten tätä ennen? Oliko edes mahdollista erota kirkosta?
o Lyhyesti tilastot eroamisista tältä ajalta ja ennen? Oliko eroja lainkaan?

– Ennakkoverolaki 1959
o Vuodesta 1960 lähtien kirkollisveroa ei enää pidätetty erikseen vuoden lopun verotuksessa vaan ennakkoon jokaisen palkanmaksun yhteydessä. Tämä teki kirkollisverosta huomaamattomamman ja kirkosta eroaminen väheni hetkessä murto-osaan.

– (Kirkkolainsäädäntö – lyhyt maininta mikä se on. Ehkä?)

– Perustuslakiuudistus 2000 ja Uskonnonvapauslaki-uudistus 2003
o Mahdollisuus erota kirkosta kirjallisesti,ilman että käy henkilökohtaisesti maistraatissa. Kuukauden ”harkinta-ajan” poistuminen.
o Tämä mahdollisti www.eroakirkosta.fi sivuston luomisen?

– Muita tärkeitä vuosilukuja?

– Muita lakipykäliä jotka tulisi mainita?

– Historian analyysiä – miksi uskonvapauslaki tuli? Mitä vaikutteita ja mistä? Yleinen mielipide tuohon aikaan? Poliittinen ilmapiiri?
o Joku yliopiston historiantutkija tms haastateltavana? Kuka olisi sopiva?

Erikoisefektejä:
– Aikajana kuvan ylä/alareunaan – etenee vuosien mukaan

———————————————

Luku II – Valtionkirkko

Tässä luvussa selitetään mitä tarkoittaa se että Suomessa on valtionkirkko. Kerrotaan mitä erityisoikeuksia se kirkolle antaa.

– Mitä tarkoittaa että on valtionkirkko
o Erioikeuksista: verotusoikeus, oikeus osoitetietoihin, uskonnonopetuksen etuasema, yritysvero, jne jne.
o Näistä tarkat tiedot?
o Mitä muita erityisoikeuksia?
o Asema säilynyt liki muuttumattomana vuosisadan ajan?

– Ruotsissa aloitettu luopuminen valtionkirkkojärjestelmästä, vaikka erityisasema vielä säilyykin. Vuonna 2000 kirkon asemaa heikennetty ja yhteyksiä valtioon purettiin.
o Mitä tarkalleen tarkoittaa?

– Mikä olisi hyvä tapa toteuttaa tämä luku visuaalisesti?
o Kuvasarja kirkoista ympäri Suomen?
o Kuvamateriaalia uskovaisten massatapahtumista, kuten Paavi puhumassa suurelle joukolle katolilaisia, Qiblaa (musta kivikuutio, jolle muslimit tekevät pyhiinvaelluksia) kiertävä ihmismeri ja ehkä joku hindujen massatapahtuman video

————————————————————

Luku III – Vapaa-ajattelijat

Tässä luvussa esitellään pääpiirteittäin uskonnottomien järjestöjen toimintaa nykyään. Kerrotaan vapaa-ajattelijoiden historiasta ja toiminnasta. Liiton puheenjohtaja Petri Karisman haastattelu.

– Vapaa-ajattelijat – Kirkkoon kuulumattomien etujärjestö – historia maailmalla ja suomessa lyhyesti.
o Mitä tähän kannattaisi sisällyttää? Joku liiton slogani, tavoitteet lyhyesti?

– Perustuslakiuudistus 2000 ja Uskonnonvapauslaki-uudistus 2003
o Mahdollisuus erota kirkosta kirjallisesti,ilman että käy henkilökohtaisesti maistraatissa. Kuukauden ”harkinta-ajan” poistuminen.
o Tämä mahdollisti www.eroakirkosta.fi sivuston luomisen (mahdollistiko?)

– Sivuston luoja, vapaa-ajattelijoiden liiton puheenjohtaja Petri Karisman haastattelu
o Haastattelun kautta tuodaan ilmi kaikki toiminta nykyään:
o Toiminta: eroakirkosta.fi, etopetus.fi, uskomaton.fi, bussikampanjat, uskonnottomien hautausmaat, uskonnottomien juhlapuhujien koulutus, prometheusleirit, vaihda raamattu pornoon tempaus, lakiesitykset eduskunnalle, kannanotot lehdistölle, uskonnottomien
oikeusturva, jne jne… – ovatko nämä kaikki edes vapareiden järjestämiä/onko vapareilla näissä sormensa pelissä? Mitä muuta mainitsemisen arvoista löytyy?
o Arkistokuvaa bussikampanjasta, vaihda raamattusi pornoon, A-studio homoillasta, kuvia nettisivuilta…
o kasvokuvat nykyisestä (liitto?)hallituksesta?
o Tilastoja: eroakirkosta.fi sivuilta – hienosti animoituja pylväsdiagrammeja tms (eroluvut vuosittain, kastettujen lasten määrä vuosittain, kirkkoon kuuluvien prosentuaalinen osuus vuosittain, muuta?)
o Piirakkadiagrammi: Miksi ihmiset eroavat?
o Analyysiä – eroakirkosta.fi tilastoista?
o Tarinoita elävästä elämästä – jäsenet kertovat? Sitaattilainauksia eroilmoituksista? Jotain inhimillisiä tarinoita.
o Vertaileva taulukko tms – paljonko rahaa säästää milläkin kuukausituloilla jos eroaa? Tyyliin ’vuodessa opettaja menettää rahaa etelänloman verran’

——————————————-

Luku IV – Vaihtoehtoja ja Väärinkäsityksiä

Tässä luvussa käsitellään syitä miksi ihmiset kuuluvat kirkkoon. Lisäksi kerrotaan vaihtoehdoista eri uskonnollisille seremonioille, hyväntekeväisyystyölle, jne

– Miksi ihmiset kuuluvat kirkkoon? Piirakkadiagrammi
o Häät, hautajaiset, hautapaikat, kummit, diakoniatyö, hätäapu… mitä muuta merkittävää toimintaa?
o Kuinka moni kuuluu koska uskoo jumalaan?

– Kaikelle kirkon toiminnalle on olemassa vaihtoehtoja (onko?)
o Prometheus leirit, proseremoniat, et-opetus, kirkon hyväntekeväisyystyö on tehotonta, hätäapua kriisitilanteessa tarjoaa kaupunki, jne jne.
o Nämä selvitettävä TARKKAAN

– Yli miljoona suomalaista ei kuulu kirkkoon. Julkkisateisteja – Roosa Meriläinen, Jörn Donner, Lasse Pöysti, Jone Nikula, Väinö Linna, Erkki Tuomioja, Hannu Lauerma, Esko Valtaoja, aika paljon kaikkia muusikoita, näitä pitää etsiä lisää.
o Kasvokuvia? Saisiko näistä osan lausumaan kameralle ”En kuulu kirkkoon” tms – siitä tulisi hieno kuva-montage? Entä ihan vaan tavallisia ihmisiä sanomassa ”En kuulu kirkkoon” tms?

– Haastatteluja: ET-opettaja, pro-seremoni perustaja, prometheus-leirien ohjaaja, Valtaoja?
o Haastattelut vaikkapa neljältä tyypiltä olisi hyvä. Näitä voisi käyttää tarinan kerronnassa. Eli esim. haastateltavat kertovat miksi ihmiset kuuluvat kirkkoon ja niitä sitten leikataan peräkkäin ja saadaan aikaiseksi ranskalaisilla viivoilla syyt miksi ihmiset eroavat. Koska puhujat vaihtuvat videossa jatkuvasti, saadaan aikaiseksi ihan viihdyttävää katsottavaa missä infoa tulee nopsaan.

————————————–

Luku V – Uskon Loppu

Tämä on lyhyt loppulauselma, take home message. Herätetään ajatuksia kirkon tulevaisuudesta.

– Mikä on tilastollisesti se kriittinen jäsenmäärä jolloin eduskunta ottaa asian käsiteltäväkseen?

– Tilastojen extrapolointia – Kaupunkien kirkkoonkuuluvuus alle 50% vuosikymmenen loppuun mennessä. Herätetään kysymys milloin kirkko lakkautetaan.

– Kirkosta eroajien keski-ikä (25v?), kirkkoon liittyvien keski-ikä (25vrk?)

– Uusi laki kansalaisaloitteesta – pitäiskö tähän tarttua? Tulisiko esim vapareiden koota tällainen aloite? Petri Karisman mielipide?

– Joku dramaattinen lopetus
o Tyyliin: Tuomiokirkko/raamattu fadeout, siinä päällä käy tekstinä muutamat dramaattiset loppulauseet, joku ääni (pasuuna?) äänitehosteena?

——————————————-

Credits
Millaiset lopputekstit?

Muuta:
Olisi hienoa jos videoiden läpi etenisi jokin pieni tarina, esim 1. mies on polvillaan alttarin edessä, 2. nousee ylös, 3. astelee käytävää, 4. avaa ulko-ovet, 5. astuu ulos. Onko mitään muita ’tarina’-ehdotuksia? Ehkä jokin tarina joka päättyisi Prometheuksen liekkiin?

Tekstitys ruotsiksi ja englanniksi

Jätä kommentti