Vapaa-ajattelijain liitto ry

Kannanottoja

 

31.5.2006

Lausunto aselvollisuuslaista

Vapaa-ajattelijain liiton lausunto asevelvollisuuslain kokonaisuudistusta käsittelevään Puolustusministeriön komiteamietintöön 2006:2.

Tiivistelmä: Liitto esittää, että sotilasvalasta ja -vakuutuksesta siirrytään kaikille yhteiseen vakuutukseen. Liitto esittää myös yleistä vakaumuksen kunnioittamista koskevaa pykälää.

Yhteinen vakuutus kaikille

Puolustusvoimien tehtävänä on tuottaa toimintakykyisiä ja -haluisia, yhtenäisiä joukkoja kriisien ja sodan varalle. Eräs tärkeimmistä koulutuksen tavoitteista on luoda joukkoon kiinteyttä ja kaveria ei jätetä -henkeä. Kuitenkin varusmiesajan tärkein symbolinen ele, sotilasvalan vannominen tai vakuutuksen antaminen, jakaa joukon kahteen eri ryhmään.

Nykyinen juhlallisen vakuutuksen kaava on kaikille sopiva. Oman jumalansa, pyhän kirjansa tms. nimeen voi aidosti ja rehellisesti vannoa vain kunkin uskonnon tunnustaja. Sen sijaan uskonnollisesti neutraalin vakuutuksen voivat antaa niin ateistit kuin kristityt, muslimit ja muidenkin uskontojen tunnustajat.

Viimeisimmän tutkimustiedon (Kirkkomonitor 2004 -kysely) mukaan alle 25-vuotiaista 16 % pitää itseään ateistina. Muslimien osuus ei vielä ole kovinkaan suuri, mutta nousussa maahanmuuton vuoksi.

Kaikille samanlaisessa vakuutuksessa eri katsomusten edustajat sitoutuisivat yhdessä puolustamaan yhteistä Suomea.

Vakaumuksen kunnioittaminen

Sekä nykyisen lain että työryhmän esityksen mukaan aseeton palvelus on järjestettävä niin, ettei aseettoman vakaumus joudu ristiriitaan palvelustehtävien täyttämisen kanssa. Työryhmä ei esitä yleisempää säädöstä vakaumuksen kunnioittamisesta, joskin esityksen mukaan syrjintä mm. uskonnollisista tai vakaumuksellisista syistä olisi edelleen kiellettyä (57 §).

Vapaa-ajattelijain liitto kiinnittää tässä erityistä huomiota negatiiviseen uskonnonvapauteen. Eduskunnan oikeusasiamies on ainakin ratkaisussa 1861/4/03 korostanut, että negatiivisen uskonnonvapauden tulee tosiasiallisesti toteutua myös sotilasparaatiin liittyvässä kenttähartaudessa.

Tilanne puolustusvoimissa on liiton tietojen mukaan tältä osin nykyään hyvä. Perusoikeuden ollessa kyseessä on kuitenkin harkittava, tulisiko säädökset kirjata selkeästi itse lakiin. Liitto esittää esimerkiksi seuraavanlaista muotoilua: "Varusmiespalvelus on järjestettävä siten, ettei kenenkään katsomusta loukata eikä kukaan joudu vastoin tahtoaan osallistumaan uskonnon harjoittamiseen. Mikäli palvelusaikana järjestetään uskonnollista toimintaa, sen on oltava avoimesti vapaaehtoista ja siihen osallistumattomille on annettava vapaata tai järjestettävä muuta palvelusta." Vähintään asia on mainittava hallituksen esityksessä lain perusteluina, siten kuten mm. HE:ssä 263/2004 on tehty.

Liiton perustavoitteena on sekulaari, uskonnoista riippumaton valtio ja uskontoihin puolueettomasti suhtautuva armeija. Tällöin puolustusvoimatkaan ei enää järjestä uskonnonharjoitusta eivätkä sotilaspapit kuulu puolustusvoimien henkilökuntaan. Uskonnonharjoitus jää kunkin uskontokunnan omaksi tehtäväksi, puolustusvoimien mahdollisesti vuokratessa omakustannushintaan sopivia tiloja esimerkiksi jumalanpalveluksia varten.

Palvelustiedot

Lakiesityksen 94. pykälän mukaan uskonnollinen asema voitaisiin tallentaa asevelvollisista pidettävään rekisteriin. Työryhmä toteaa vain lyhyesti: "Nykyiseen tapaan asevelvollisrekisteriin saisi tallettaa myös eräitä arkaluonteisia tietoja". Mietinnössä ei mitenkään perustella tarvetta uskontokuntatiedon tallentamiseen. Asiasta tulee pyytää tietosuojavaltuutetun lausunto.

Robert Brotherus
puheenjohtaja

Jori Mäntysalo
pääsihteeri

Pääsihteerin kirjallinen lausunto puolustusvaliokunnalle

8.10.2007

Uskonnottomat ovat yksi suurimmista katsomusryhmistä. Viimeisimmän Opetusministeriön nuorisobarometrin mukaan 16% nuorista ei usko, että on olemassa minkäänlaista henkeä, jumalaa tai elämänvoimaa. Uskonnollisina itseään pitää alle puolet. Uskonnottomien vakaumuksen huomioiminen asevelvollisuusaikana koskee siis merkittävää osaa varusmiehistä. Perustuslain takaamaan uskonnonvapauteen kuuluu keskeisenä osana oikeus olla harjoittamatta itselleen vierasta uskontoa.

Hallituksen esitys aselvollisuuslaiksi toteaa, että uskonnollisella valalla "katsotaan olevan erityistä merkitystä - - joukon yhtenäisyyttä korostavana tekijänä." Tämä tavoite on suoraan ristiriidassa sen kanssa, että joukko jaetaan kahtia valan vannojiin ja vakuutuksen antajiin. Käytännössä myös osa varusmiehistä ei halua herättää ylimääräistä huomiota uskonnottomuudellaan eli ei uskalla valita vakuutusta. Vannomalla julkisen valan "kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä" osa varusmiehistä siis joutuu valehtelemaan julkisesti.

Vapaa-ajattelijain liitto ehdottaa, että uskonnollinen sotilasvala korvataan kaikille yhteisellä, uskontoa mainitsemattomalla vakuutuksella. Tämä lisäisi yhteenkuuluvuutta ja kunnioittaisi samalla varusmiesten oikeutta yksityisyyteen myös uskonnollisen vakaumuksensa kohdalla. Jos uskonnollinen vala säilyy, tulisi asevelvollisrekisteriin tallentaa vain tieto siitä, että joko vala tai vakuutus on tehty, erittelemättä kumpi niistä.

Uskonnottomien varusmiesten mahdollisuudet saada vapautuksia kenttähartauksista ja muusta uskonnonharjoituksesta asepalveluksessa ovat parantuneet Eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisun 1861/4/03 jälkeen. Vapaa-ajattelijoiden liitto toivoo, että puolustusvaliokunta edelleen muistuttaa mietinnössään perustuslain takaamasta negatiivisesta uskonnonvapaudesta. Vertailukohdaksi käy vankeuslaki, jossa HE mainitsee nimenomaisesti "Rangaistuslaitoksen on huolehdittava siitä, etteivät vangit joudu vastoin tahtoaan ottamaan osaa uskonnollisiin tilaisuuksiin tai keskustelemaan uskonnollisista asioista."


Lausunnon tilanne

Hallituksen esitys 37/2007 annettiin 15.6.2007. Hallituksen esityksessä sotilasvala ja -vakuutus säilyisivät nykyisellään. Liiton lausunnosta on huomioitu se, että tarve arkaluontoisten tietojen sisällyttämisestä palvelustietoihin on perusteltu hallituksen esityksessä.

5.10.2007 asia oli puolustusvaliokunnan käsittelyssä, ja valiokunta on pyytänyt Vapaa-ajattelijain liiton edustajaa asiantuntijaksi valiokunnan kokoukseen.