Tieteellinen ajattelutapa

Puhuttaessa tieteestä ajatellaan tavallisesti vain sen teknillisiä saavutuksia ja niiden sovellutuksia aineelliseen kulttuurin palvelukseen jokapäiväisessä elämässä. Tieteeseen kuulu kuitenkin myös tieteellinen ajattelutapa. Vaikkakin siitä saamme harvoin kuulla puhuttavan tai julkisuudessa mainittavan, on sanottava, että tieteellinen ajattelutapa on inhimillisen älyn ja kulttuurin suurimpia edistysaskelia, itse asiassa suurempi kuin tieteeseen perustuvat teknilliset saavutukset ja keksinnöt. Kaikkeen siihen, mistä me nykyisin kiitämme tiedettä, on tultu vain ajattelemalla tieteellisesti.

Mitä tarkoitetaan tieteellisellä ajattelutavalla? Kysyttäneen, eikö se ole jotakin sellaista, jota ymmärtää vain ammattimies, tiedemies.

Tähän on vastattava, ettei tieteellinen ajattelu eroa tavallisesta järjellisestä ajattelusta laatunsa puolesta. Ero on vain siinä, että tieteellinen ajattelu on täsmällisempää ja tarkempaa. Tieteellistä ajattelua voi verrata mikroskooppiin, tavallisen ajattelun edustaessa vain paljaita silmiä. Voi sanoa myöskin niin, että tieteellinen ajattelu ei muovaile maailmaa toiveittemme mukaisesti, vaan se ilmoittaa meille järkähtämättömästi ja säälimättömästi, millainen maailma on ja mitkä lait sitä hallitsevat. Tieteellinen ajattelutapa on ottaa asiat sellaisina kuin ne ovat. Tieteellinen ajattelu ei siis ole mitään sellaista, jota ymmärtäisivät vain ammattimiehet. Kuka hyvänsä voi ajatella tieteellisesti, jos haluaa. Pääasia on, että pyritään totuuteen, suhtaudutaan pyyteettömästi ja ennakkoluulottomasti tosiasioihin sellaisina kuin ne ovat sekä ajatellaan selvästi ja johdonmukaiset.

Valitettava tosiasia on, että niistäkin ihmisistä, jotka ajattelevat jotakin muutakin kuin leipäänsä ja suvunlisäystä, harvat ajattelevat tieteellisesti l. järjellisesti. Useimmilla on lapsen päämiehen harteissa. Ei ole harvinaista saada kuulla sanottavan niinkin, ettei ihminen oikeastaan ole mikään järkiolento ollenkaan. Epätieteellinen l. epäjärjellinen ajattelu saattaa esiintyä monissa muodoissa ja yhteyksissä. Ajatellaanpa esim. ihmisten tavallista vanhoillisuutta ja tapaa, jolla he suhtautuvat johonkin uuteen.

Ihmiset ovat menneinä aikoina keksineet lukemattomia ratkaisuja tuntemattoman selitykseksi. Kun tieto on kasvanut, nuo selitykset ovat tulleet kelvottomiksi, mutta he pitävät yhä niistä kiinni. Ollaan kovin taipuvia ajattelemaan, mitä on ollut ennen, mitä asiasta on ajateltu ennen. Sanotaan, että vanhaa on aina pidettävä arvossa, että on kunnioitettava perinteitä. Usein suhtaudutaan uuteen halveksuvasti ilman muuta, sitä ensinnä edes tutkimatta. Perinne, traditio, ja järki ovat aina vastakkain. Valaisevana esimerkkinä käytännöllisen elämän piiristä sopii tässä yhteydessä viitata mm. niihin mielipiteisiin ja puheenvuoroihin, joita on viime aikoina julkisuudessa tuotu esille kysymyksen ollessa kirkon ns. rukouspäivistä.

Monet käsityksemme, mielipiteemme ja vakaumuksemme periytyvät jo lapsuusajaltamme ja sellaisina ne ovat erittäin vastustuskykyisiä kaikkia muutoksia kohtaan. Olemme monenlaisten ennakkoluulojen sitomia. Kuten esim. Bertrand Russell huomauttaa, meillä ei tavallisesti ole omaa käsitystä jostakin asiasta siksi, että me tosiasiain ja järkisyiden nojalla olisimme tulleet vakuuttuneiksi sen oikeudesta, mutta koska tuo käsitys meillä kuitenkin on - joskin aivan muista syistä - koetamme järkisyiden nojalla saada itsemme uskomaan, että se on oikea. Koetamme kaikin keinoin ylläpitää itsekunnioitustamme ja siksi koetamme saada järjellistä tukea mielipiteelle, jonka olemme omaksuneet jostakin muusta syystä.

Tieteellinen ajattelutapa ei vaadi, että meidän on suinpäin hyväksyttävä kaikki uusi. Se vaatii vai, että suhtaudutaan uuteen kriittisesti ja ennakkoluulottomasti ja että tehdään näin silloinkin, kun tuo uusi näyttää järjettömältä. Älä usko mitään järjetöntä, äläkä hylkää mitään järjettömänä ilman tarkkaa tutkimusta, niin kerrotaan jo Buddhan sanoneen.

Yhtenä tavalliselle ajattelulle ominaisena piirteenä on mainittava, että jos jostakin syystä olemme ennakolta taipuvia uskomaan johonkin tiettyyn käsitykseen, silloin mielellämme otamme huomioon vain omalle käsityksellemme myönteiset seikat. Kun -vanhan kertomuksen mukaan- eräälle miehelle kerran näytettiin haaksirikosta rukouksen avulla pelastuneiden henkilöiden muistotauluja eräässä temppelissä ja häneltä kysyttiin, uskoiko hän jumalien voimaan, hän vastasi: "Mutta missä ovat niiden kuvat, jotka rukouksistaan huolimatta hukkuivat?" Kaikki taikauskot ovat samanlaisia, oli kysymys ennustuksista, unien selityksestä, astrologiasta tms. uskovat ottavat huomioon vain toteutuneen l. heille myönteiset tapaukset ja sivuuttavat pettymykset.

Tieteellisen ajattelutavan yhtenä tärkeimpänä perusteena on mainittava siihen kuuluva epävarmuus.

Melkein kaikki tietoa on enemmän tai vähemmän epävarmaa. Tiede tuntee vain todennäköisyyden, joka saattaa olla yhdessä tapauksessa suurempi ja toisessa pienempi. Välistä todennäköisyys on siksi suuri, että voimme käytännöllisesti katsoen puhua varmuudesta. Voimme esim. pitää varmana, että yön jälkeen seuraa uusi päivä, mutta ehdottoman varmaa ei ole tämäkään. On sanottu, että tiede ei ole varmaa mistään muusta kuin omasta epävarmuudestaan.

Ihmisille - varsinkin valistumattomille ihmisille - on ominaista varmuuden vaatimus, mutta olisi siunattu asia, jos oppisivat epäilemään ja tunnustamaan tietämättömyytensä silloin kun eivät tiedä. Tietää, ettei tiedä, se on viisauden alku, sanoi jo Kiinan Kungfutse aikoinaan.

Saamme mielipiteemme ja käsityksemme mitä erilaisista lähteistä, kodista, koulusta, ympäristöstämme ym. ja meidän on syytä aina tutkia, ovatko tietomme todella luotettavia. On mm. otettava huomioon, ettei se, että jollakin mielipiteellä on enemmän kannattajia, että se on laajimmalle levinnyt tai vanha, ettei tämä todistaa mitään sen totuudesta. Nykyään on niin, että enimmän kannatusta saavat sellaiset mielipiteet, jotka jättävät oven raolleen uskonnolliselle maailmanselitykselle.

Epäily on, kuten sanottu, siunattu asia. Kaikki edistyksellinen kehitys on mahdottomuus ilman sellaisia kansalaisia, jotka rohkenevat epäillä. Kulttuuri ja elintason nousu perustuu tiedon kasvuun, uuden tiedon hankkimiseen ja leviämiseen. Ihminen, joka ei epäile, ei kaipaa uutta tietoa. Hän on siten edistyksen jarruttaja ja vastustaja.

Tässä yhteydessä on syytä muistaa sellaisia tavallista ajattelua usein hallitsevia ja ohjaavia tekijöitä kuten auktoriteettiuskoa ja dogmeja. Auktoriteettiuskolla on tärkeä merkitys varsinkin primitiivisen kulttuurin piirissä, mutta se ei ole harvinainen nykyajan kulttuuriyhteiskunnassakaan. Uskotaan sokeasti joihinkin vanhoihin tai "pyhiin" kirjoihin, joidenkin vaikutusvaltaisten henkilöiden mielipiteisiin jne. kysymättä niiden pätevyyttä neuvonantajana. Jos esim. joku kuuluisa tiedemies sanoo, että ihminen on kuolematon, monet saattavat ajatella, että asia on niin, vaikka tuo tiedemies ei tiedä siitä sen enempää kuin kukaan muukaan. On kyllä niinkin, että tiedemiehen alituinen työskentely tosiasioiden ja niiden todentamisen ja tarkistamisen parissa, ja luonnon kanssa, joka aina koettaa vetää tutkijaa nenästä, että tällainen työ on omiaan kasvattamaan ihmisen rehelliseksi ja tunnolliseksi. Mutta tiedemiehiäkin on monenlaisia. Moni käytännöllisesti tärkeä ajatus tai keksintö on jäänyt pitkiksi ajoiksi syrjään ja tuntemattomaksi vain siitä syystä, että joku auktoriteetti on selittänyt sen kelvottomaksi. Tiede alkaa edistyä vasta sitten, kun auktoriteettien asemasta alettiin turvautua ennen kaikkea tarkkoihin havaintoihin ja järjelliseen ajatteluun. Ei niin ettei nykyajan tiede tunnustaisi mitään auktoriteetteja. Mutta se tunnustaa vain luotettavan ja pätevän auktoriteetin. Tähän olisi päästävä myöskin tavallisessa jokapäiväisessä elämässä.

V.T. Aaltonen

Artikkeli on julkaistu kokonaisuudessa Vapaa Ajattelijassa 6/1955.