|
Kuten tiedämme, julisti vuonna 1903 eräs kokous Forssassa muun muassa näin: "Uskonto on
julistettava yksityisasiaksi". Miten yksityisasiaksi? Julistus jatkuu: "Kirkko on
erotettava valtiosta ja kirkolliset sekä uskonnolliset yhdyskunnat katsottava yksityisiksi
yhdistyksiksi, jotka itse järjestävät sisälliset asiansa. Uskonnonopetus on poistettava
kouluista."
Julistuksen antoi työväenliikkeen kokous, mutta uskontoa koskevalta osalta siihen
yhtyvät vapaa-ajattelijat puoluekannasta riippumatta. Uskonnon tulee olla yksityisasia
vastakohtana yleiselle, valtiolle ja yhteiskunnalle kuuluvalle asialle. Uskonto ei kuulu
päiväkotiin, kouluun, puolustusvoimiin ja niin edelleen. Valtion ei pidä rekisteröidä
kansalaistensa uskontoa.
Ainoa asia, mikä Forssan julistuksesta ei ole toteutunut, on uskontoa koskeva kohta.
Sen sijaan nyt näkyy merkkejä uudesta tulkinnasta uskonnon roolissa yksityisasiana.
Sanalla ’yksityisasia’ on kaksi erilaista merkitystä: se voi tarkoittaa joko asiaa joka
ei kuulu valtiovallalle, tai asiaa joka kuuluu yksityiseen piiriin ja joka ei saa näkyä.
Seksi on esimerkki viimeksi mainitusta: se on sallittua, mutta julkisella paikalla
seksistä saa tuomion nimikkeellä sukupuolisiveellisyyden julkinen loukkaaminen.
Karrikoiden joukko tapauksia näyttää viittaavan siihen, että rikoslakiin halutaan pykälä
rikosnimikkeellä "julkinen katsomuksen näyttäminen".
Vapaa-ajattelijat kannattavat uskonnon julistamista yksityisasiaksi nimenomaan ensiksi
mainitun tulkinnan mukaan. Mutta minä vastustan uskonnon pitämistä toisen tulkinnan
mukaisena yksityisasiana, joka ei saisi lainkaan näkyä. Uskonnoista ja katsomuksista pitää
voida puhua, ja katsomusten puolesta pitää olla vapaus tehdä propagandaa aivan kuten
kaupallisista tuotteista ja poliittisista aatteista.
Viimeisin esimerkki tästä on väestörekisterikeskuksen päätös, että se ei luovuta
vapaa-ajattelijoille osoitetietoja eroakirkosta-sivuston mainostamiseen nuorille.
Väestörekisterikeskus myöntää, että kirkosta eroamista saa mainostaa, mutta osoitetietoja
se ei luovuta, koska silloin "kajottaisiin ihmisten vakaumuksellisiin kysymyksiin
mahdollisesti loukkaavalla tavalla".
Väestörekisterikeskus mainitsee päätöksessään, että evankelisluterilaiset
seurakunnatkaan eivät ole saaneet osoitetietoja mainostaakseen rippileirejä myös kirkkoon
kuulumattomille. Katsomusten markkinointiin ei siis osoitetietoja luovuteta, puolueiden
vaalimainontaan ja kaupalliseen mainontaan niitä sen sijaan saa.
Eroakirkosta-sivuston mainostus estettiin jo aiemmin Tampereen kaupungin
liikennelaitoksen taholta. Kaupungin busseihin ei mainoksia otettu, ja vieläpä
Hämeenlinnan hallinto-oikeus vihjasi, että mainos voi olla kiihotusta kansanryhmää
vastaan. Mainoksessa olisi lukenut vain ja ainoastaan "www.eroakirkosta.fi".
Eduskunnan apulaisoikeusasiamies puolestaan otti kesän aluksi kantaa seurakuntien
ilmaisjakelulehtiin. Ratkaisussaan hän erotteli täysin uskonnollisen mainonnan muusta
mainonnasta: "Vaikka kaupallisten mainosten jakaminen kaikkiin niihin postilaatikoihin ja
-luukkuihin, joissa sitä ei ole nimenomaisesti kielletty, voidaan vielä hyväksyä
sananvapauden käytön nimissä, on uskonnollisten julkaisujen jakaminen samaan tapaan
mielestäni eri asemassa."
Kuvio on siis selvä: uskonto ja katsomus halutaan tehdä yksityisasiaksi kuten seksi. Se
tarkoittaa sananvapauden kaventumista, ja sananvapautta kannattaa puolustaa. Se on
helppoa, kun kyse on omista sanomisistamme - siksi päätänkin tämän siteeraamalla
Vapaa-ajattelijan käsikirjaa: "Oikeudet tulisi myös sisäistää siten, että olisimme herkkiä
kaikenlaisiin perus- ja ihmisoikeusloukkauksiin, oli loukatun maailmankatsomus mikä
tahansa."
Jori Mäntysalo
|