|
Jaksamisesta ja väsymisestä
OLEN OLLUT väsynyt ja kiireinen. Kuten monet muutkin.
Näin liittokokouskauden puolivälissä ja vuoden 2006 lähestyessä loppuaan, haluan kertoa
teille, mitä järjestönne puheenjohtajalle kuuluu, järjestötyön iloista ja suruista.
Kun kesällä 2005 asetuin ehdolle ja tulin valituksi liiton puheenjohtajaksi, osasin jo
etukäteen odottaa että rooliini kuuluisi sekä itselleni mieluisia osa-alueita sekä toisia
alueita, joissa osaamiseni tai innostukseni joutuisivat kovemmalle koetukselle. Näin onkin
käynyt, enemmän kuin odotinkaan.
Kuten odotin, olen nauttinut esitelmöinnistä jäsenyhdistyksissä, keskusteluista
jäsentemme kanssa, haastatteluista lehtiin, radioon ja televisioon, keskusteluohjelmista
ja dokumenteista, kirjoittamisesta Vapaa-ajattelija -lehteen. On mukavaa päästä
esittelemään uskonnotonta maailmankuvaa liiton johtajan ominaisuudessa, positiivisessa ja
raikkaassa hengessä. Olen ollut iloinen päästessäni hyödyntämään sanavalmiuttani sekä
luonnontieteiden ja ateismin filosofian tuntemustani.
Itse puheen johtaminen hallituksen kokouksissa on ollut enimmäkseen tyydyttävää - ei
erityisen innostavaa muttei mitään tervanjuontiakaan. Voin olla tyytyväinen siitä, että
liitollamme on nyt hyvä hallitus - kaikki fiksuja ihmisiä, kykeneviä tasapainoiseen ja
asialliseen keskusteluun kokouksissa, huumoria unohtamatta. Kiitokseni siitä! Ja
kiitokseni Marketta Ollikaiselle, joka on niinikään ollut ajoittain hyvinkin kiireinen ja
väsynyt, mutta silti pystynyt tekemään meille hienosti uudistettua lehteä!
Enemmän stressiä onkin sitten synnyttänyt vastuu asioiden valmistelusta, hoidettavien
tehtävien kartoittaminen ja esiintuonti oikeaan aikaan sekä muu kotona yksin tehtävä
"paperityö". Pelkästään liittohallituksen sähköpostilistalla on kirjoitettu noin 2500
viestiä kuluneen puolentoista vuoden aikana ja on ollut pikemminkin sääntö kuin poikkeus,
että olisin ehtinyt reagoimaan asioihin nopeudella ja innolla, jota puheenjohtajana
haluaisin itseltäni edellyttää.
Jos aikaa olisikin käytettävissä reilusti, varmaan noistakin selviäisi siedettävästi.
Mutta kuten järjestötyössä yleensäkin, minäkin teen tätä sivuhommana, vaativan palkkatyön
ohessa, lastenhoidon, tärkeiden ihmissuhteiden ja muiden harrastusten jättämässä raossa.
Omassa elämässäni on puheenjohtajuuteni aikana vielä tapahtunut muutoksia, jotka
vähentävät vapaaehtoistoiminnalle käytettävissä olevaa aikaa entisestään.
Ei ole mukavaa, kun kokous lähestyy ja esityslistaa ei ole. Ei ole mukavaa, kun
hallituksen sähköpostilistalla on 100 lukematonta postia. Ei ole mukavaa siirtää
vierailuja paikallisyhdistyksiin yhä kauemmas tulevaisuuteen ja muistella aina välillä,
että kenttä odottaa liiton myös lobbaavan eduskuntaa, toimeenpanevan kirkosta eroamisen
hyökyaallon, järjestävän tapahtumia, uudistamaan liiton graafista ilmettä ja lisäävän
jäsenmääräämme. Ei ole mukavaa joutua vetäytymään vastuista pakon edessä, kun kaikki
muutkin ovat kiireisiä ja delegointi onnistuu vain rajallisesti.
Ja miten inhoankaan byrokraattista pilkunviilaamista, jota joudun liitossamme
kohtaamaan! En kuulu niihin, jotka tuntuvat saavan nautintoa lukemalla suurennuslasilla
yhdistyslakia ja sääntöjä kokouksissa ja takertumalla jokaiseen mitättömään muotoseikkaan
niin, että tuntuu kuin oltaisiin lakitieteellisessä yhdistyksessä eikä aatteellisessa.
Löytyykö ihmistä, joka nauttisi ja olisi taitava näillä kaikilla osa-alueilla? Kestäisi
paineita ja omaisi paljon aikaa yhdistykselle annettavaksi? Ja olisi vielä valmis
kantamaan Vapaa-ajattelijain liiton puheenjohtajan titteliä? On hyvä kysymys, pitäisikö
vapaaehtoistyössä, jossa kokee alisuoriutuvansa ja välillä ahdistuvansa, purra hammasta ja
jatkaa vai väistyä ja tehdä tilaa mahdollisille reippaammille yksilöille reservissä.
Iloja ja suruja - toivottavasti ensi vuonna lisää edellisiä ja vähemmän jälkimmäisiä.
Iloista ja rauhallista uskonnotonta uutta vuotta haluan toivottaa myös kaikille
jäsenillemme!
Robert "Roope" Brotherus
|