|
Uusin nuorisobarometri antaa mielenkiintoista tietoa nuorten katsomuksellisesta
ajattelusta ja muistakin mielipiteistä. Siinä on haastateltu peräti 1900 iältään 15 - 29
-vuotiasta suomen- ja ruotsinkielistä nuorta, joten otos on varsin suuri.
Uskonnottoman maailmankatsomuksen ja vapaa-ajattelun kannalta tulokset ovat mielestäni
kohtuullisen hyviä, mutta samalla haasteellisia. Niihin kannattaa tutustua myös
uskonnoista vapaan tieteellisen maailmankuvan levittämisen näkökulmasta.
Barometrin tuloksista tiedotettiin väärällä, tarkoitushakuisella tavalla. Myös
tutkimuksen eräiden kysymysten muotoiluista herää kriittisiä kysymyksiä. Yleisen metodisen
kritiikin lisäksi herää myös jopa epäilys suoranaisesta tarkoitushakuisuudesta, mikä on
tietysti tutkimuseettisesti aika kovan luokan kysymys.
Omituinen kytkentä tiedotuksessa
Opetusministeriön tiedotteessa kerrottiin näin: "Barometrin mukaan kaksi kolmasosaa
haastatelluista nuorista uskoi Jumalaan, joskin vain hieman yli 40 % piti itseään
uskonnollisena. Toisaalta vakaumuksellisia ateisteja löytyi alle kymmenen prosenttia.
Kirkon oppien mukaan Jumalaan uskoi viidennes nuorista." Tämä ei vastaa barometrin
todellista tulosta, kuten tässä artikkelissa osoitan, mutta tuo sanoma meni läpi eli
uutisoitiin mediassa kattavasti.
Lisäksi barometrista tiedottamiseen yhdistettiin evankelisluterilaisen kirkon kaikissa
hiippakunnissa toteutetun Kuuluuko nuorten ääni kirkossa? -seminaarikiertueen
tiedotus. Seminaarien (10 kpl) toteutuksesta vastasivat valtion nuorisoasiain
neuvottelukunta (Nuora), kristillinen nuorisojärjestö Nuorten Keskus ry ja sen yhteydessä
toimiva NAVI-ryhmä, Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry, Nuorisotutkimusverkosto sekä
Kirkon tutkimuskeskus yhteistyössä evankelisluterilaisen kirkon hiippakuntien kanssa.
Miksi nuorten uskonnollisuutta koskeva tutkimus ja sen julkinen käsittely on näin
selkeästi sidoksissa yhteen uskontokuntaan? Eikö barometrin tulosten hyödyntämisen pitäisi
olla jokaisen katsomuksellisen suuntauksen oma asia eikä valtiovallan asia? Varsinkin
uskonnottomien etu-, kulttuuri- ja katsomuksellisen järjestön Vapaa-ajattelijain liiton
piirissä koetaan opetusministeriön menettely yhdenvertaisen kohtelun periaatteen
rikkomisena.
Omituisia tulkintoja ja kysymyksiä
Kysymyksessä "Jumalaan uskominen" annetuista vastausvaihtoehdoista valittiin
seuraavasti:
- Uskon kristinuskon jumalaan, kuten oma kirkkoni opettaa. (23%)
- Uskon kristinuskon jumalaan, joskin varsin eri tavalla kuin oma kirkkoni opettaa.
(10%)
- Uskon jumalaan/korkeampaan voimaan jonkin muun uskonnon mukaan. (1%)
- Uskon jumalaan/korkeampaan voimaan omalla tavallani. (31%)
- En todellakaan tiedä mitä ajatella. (19%)
- En usko, että on olemassa minkäänlaista henkeä, jumalaa tai elämänvoimaa. (16%)
Yllä olevaa tulosta ei voi tulkita niin, että jumalaan uskoisi kaksi kolmasosaa, niin
kuin tiedotuksessa tehtiin. Neljännessä vaihtoehdossa, jonka valitsi 31 prosenttia
vastaajista, on pienellä kirjoitetun jumalan lisäksi vaihtoehtona mukana ilmaisu
"korkeampaan voimaan". Tuota vaihtoehtoa ei voi pitää synonyyminä jumalan, eikä varsinkaan
isolla Jiillä kirjoitetun jumalan kanssa. Lisäksi vaihtoehdossa korostuu ilmaus "omalla
tavallani".
Vain alle viidennes sanoi uskovansa siten kuin oma, käytännössä tässä
evankelisluterilainen kirkko opettaa. Kirkon piirissä jumala kirjoitetaan johdonmukaisesti
isolla alkukirjaimella, koska sillä tarkoitetaan persoonallista subjektia.
Mihin sitten perustuu tiedotuksen väite, jonka mukaan vakaumuksellisia ateisteja
tutkimuksessa löytyi alle kymmenen prosenttia? Jos 16 prosenttia vastaajista ilmaisee
olevansa uskomatta minkäänlaiseen henkeen, jumalaan tai elämänvoimaan, eikö silloin
ateisteja ole itse asiassa enemmän kuin 16 prosenttia?
Viimeinen kysymysvaihtoehto onkin laadittu kohtuuttoman laajaksi! Voidaan hyvin
ajatella, että joidenkin mielestä ei ole jumalaa, mutta on kuitenkin esimerkiksi
persoonatonta elämänvoimaa tai jonkinlaisia henkiä. Näin ollen he jättivät valitsematta
tämän vaihtoehdon. Olisi ollut tarpeellista tarjota yhdeksi vaihtoehdoksi yksinkertaisesti
"En usko, että on olemassa jumalaa." tai "En usko, että on olemassa Jumalaa."
Joka tapauksessa ateisteja on tuon kysymyksen valossa vähintään 16 prosenttia,
todellisuudessa aivan ilmeisesti enemmänkin. Tiedotuksen väite ateistien alle 10 prosentin
määrästä perustuu alla olevaan kysymyksenasetteluun.
"Riippumatta siitä, käytkö kirkossa tai uskonnollisissa tilaisuuksissa vai et,
sanoisitko olevasi..." sai seuraavat vastaukset:
- Uskonnollinen ihminen 42 %
- Ei uskonnollinen ihminen 51 %
- Vakaumuksellinen ateisti, jumalankieltäjä 7 %
Tässä on viimeinen vaihtoehto laadittu ilmaisumuodoltaan kohtuuttoman kovaksi.
Varsinkin nuorten, 15 - 17 -vuotiaiden osalta tuo vakaumuksellisuuden vaatimus on
kyseenlaista. Jos se ilmaisu välttämättä haluttiin, miksi ei sitten tarjottu yhdeksi
vaihtoehdoksi myös ilmaisua vakaumuksellisesti uskovainen tai edes vakaumuksellisesti
uskonnollinen?
Kysymyksessä myös otetaan kyseenalainen suomennus termille ateisti, koska ateismia on
paitsi jumalien olemassaolon kieltäminen myös jumalaan uskomisen puuttuminen. Henkilö voi
siis myös vain yksinkertaisesti olla uskomatta jumaliin tai olla sitä mieltä, että ei ole
perustetta uskoa jumaliin. Jumalankieltäjä-termi on siis ilmaisuna kyseenalainen,
yksipuolinen, vaikka toki usein kirkollisessa kielenkäytössä esiintyvä.
Voisiko olla mahdollista, että kysymysten muotoilu olisi tarkoituksella rakennettu
sellaiseksi, että ateismin, jumalien kieltämisen ja uskonnottomuuden kannatus olisi saatu
näyttämään mahdollisimman pieneltä?
Uskonnottomuuden kunnioittaminen katsomuksena
On tietenkin mielenkiintoinen tulos, että tässä tutkimuksessa kehitetyn eräänlaisen
hard core -ateismin kannatus on kuitenkin peräti seitsemän prosenttia. Jos nimittäin
puhutaan katsomuksellisista tai muista vähemmistöistä Suomessa, yleensä on kysymys paljon
pienemmistä vähemmistöistä (esim. ruotsinkieliset, maahanmuuttajat, ortodoksit, katoliset,
islamilaiset..)
Näin ollen jo seitsemän prosenttia on paljon, jos asiaa ajatellaankin vähemmistöjen
oikeuksien kannalta. Uskontokuntiin kuulumattomien, uskonnottomien ja ei-uskonnollisten
ihmisen osuus on kuitenkin vielä selvästi paljon suurempi.
Valtiovallan ja nuorisoasiain neuvottelukunnan tehtäväksi ei voi asettua pelkästään se,
miten nuorten toimintaa evankelisluterilaisessa kirkossa voitaisiin aktivoida, vaan paljon
enemmän myös esimerkiksi se, miten erilaisten uskonnottomien nuorten katsomukselliset
tarpeet otetaan kunnioittavasti huomioon julkisissa palveluissa, muun muassa peruskoulussa
ja lukiossa.
Vapaa-ajattelijain kannalta oli mielestäni myönteinen ja haasteellinen tulos, että 58
prosenttia vastaajista ilmoittaa olevansa vähintäänkin ei-uskonnollisia ja että vain 23
prosenttia ilmoittaa uskovansa jumalaan oman kirkkonsa opetuksen mukaisesti. Tämä antaa
hyvän perusteen ja oikeutuksen esimerkiksi tarjota ihmisille palveluja kirkosta
eroamiseen. Miksi kuulua katsomukselliseen yhteisöön ja maksaa sille suuria summia rahaa,
jos ei usko kyseisen uskonnon opin ja uskontunnustuksen mukaisesti?
Tämä tutkimus osoittaa myös suuren kehittämistarpeen uskonnottomien etujärjestön
toiminnan laajentamiseen. Vapaa-ajattelijain liiton jäsenmäärän kasvattamiselle on
olemassa hyvää pohjaa ja perustetta. Uskonnottomat tarvitsevat etujärjestöä, joka näkyy ja
jota kuullaan.
|