|
Mutta se on kiehtovaa, usein nautinnollista, ja antaa eksoottista väriä matkoille,
joita tehdään kehityksen kelkasta jälkeen jääviin maihin.
Läntisestä hyvinvoinnista ja onnesta osallisiksi päässeille on köyhyys läheltä nähtynä
ja kosketeltavan matkan päästä koettuna eräs tavallisimpia iloja. Moderni matkailu
suuntautuu suurelta osin takapajuisiin maihin.
Vanhan porvarillisen vallan päivinä matkustivat elämän- ja kulttuurinnälkäiset
syrjäisestä Suomesta ensiksi Pariisiin ja sieltä muihin suuriin kaupunkeihin. Nykyiset
turistivirrat tulevat toisesta yhteiskuntaluokasta (ja niille on Pariisi nähty parissa
päivässä). Kehittymättömiin maihin köyhyyttä katsomaan kiirehtijät ovat tällä hetkellä
valtaosaltaan vaurastumaan päässeitä työläisiä.
Kulttuuriakin tämä luokka katsoo, mutta ikään kuin olan yli. Tyypillisimmän
maailmanmatkaajan kulttuuriharrastukset hoituvat pizzakioskin, täpötäyden uimarannan ja
hieromalaitoksen väliin jäävällä ajalla. Yleisin kulttuurimatkailija kysyy matkakohdetta
valitessaan aina ensiksi, onko siellä hyvä hiekka.
Köyhien ja primitiivisten kansojen lumovoima on noussut samaan tahtiin kuin elintaso
rikkaissa maissa. Tutkijat saavat selvittää, onko se yksinomaan työläisten, entisten
köyhien, noususta johtuvaa läntisissä demokratioissa. Nousukkaiden, äkkirikkaiden ja
rahoihin käsiksi päässeiden ensimmäisenä ajatuksena on päästä näyttämään rahojaan.
Nöyryytetyn halu on nousta nöyryyttäjän asemaan, käsketyn päästä käskemään. Työläinen
ottaa tilipäivänä taksin ravintolaan ja käskee, leveilläkseen, toisten taksien seurata
tyhjinä perässä.
Moderni matkailija, käärittyään rahat kokoon, halajaa lämmön ja auringon lisäksi
ympärilleen hyysäilyä ja hyvää palvelua. Sitä on köyhissä maissa.
Ongelmana on löytää köyhyyttä miellyttävissä mitoissa.
Kun punnitaan primitiivisyyden spektakuläärisiä puolia (joita teevee on tehnyt
tunnetuksi), on henkisesti lähes kivikautinen Afrikka asetettava ensimmäiseksi. Maanosa ei
kuitenkaan ole matkailijalle ihanteellinen uskonnoltaan eikä ulkonäöltään. Sen harvoilla
hyvähiekkaisilla rannoilla näytetään vieraalle kieltä, milloin ei tehdä muuta pahempaa, ja
aina ovat uhkana sodat ja sairaudet.
Köyhiä, jotka eivät ole korskeita, on valkoisen miehen etsittävä enemmänkin
itä-länsisuunnassa.
Minun tuttavapiirissäni tunnettu eläkkeelle jäänyt (ja asuntokaupoilla säästöjään
kartuttanut) työkalujyrsijä käy joka kevät "Karibialla" katsastamassa pikkurahalle persoja
poikia sikäläisissä rantahotelleissa. "Heität lantin lattialle, ja kun köyhä kumartuu...",
hän kuvailee käsiään apuna käyttäen, miten helppoa tuttavuuden tekeminen on viehättävän
luonnollisina pysyneissä maailmanosissa. Hänen kaverinsa taas, lomamatkoillaan, ostavat
Thaimaassa mitä irti saavat ja mitä ei myydä kotipuolessa.
Moralistit ovat nähneet tässä rikkaan ja köyhän kohtaamisessa kolonialismia, jossa taas
on totuttu pitämään rikasta hyödyn saajana ja siis moraalisesti epäilyttävänä puolena.
Raamatun populistinen sanoma on vakuuttanut kristityn maailman köyhän moraalisesta
ylemmyydestä. Kaikki pyhät miehet ovat olleet köyhiä. Rikasta, joka yrittää tunkea itsensä
näihin köyhän oletettuihin moraalisiin korkeuksiin, on kaksi tuhatta vuotta verrattu
kameliin, joka pyrkii liian pienestä portista sisään.
Tavallaan rikastumaan päässeen proletariaatin into käyttää hyväkseen itseään köyhempiä
on lyönyt kynsille näitä käsityksiä.
Tasa-arvo on hyvä asia, mutta pienet arvojen erot ovat nekin nautinnollisia.
|