|
Filosofian sanakirjojen mukaan termi ateismi tulee kreikan sanasta
A-Theos, joka tarkoittaa "ilman jumalaa". Toisaalta termiä saatetaan käyttää
kuvaamaan henkilöitä, jotka eivät usko tiettyyn jumalaan tai jumaliin. Sokratesia
syytettiin ateismista, koska hän "ei uskonut Ateenan virallisiin jumaliin".
Yksijumalaisen uskonnon pyhässä kolmiossa - juutalaisuudessa, kristinuskossa ja
islamissa - sana ateismi kantaa synneistä suurimman leimaa.
Arthur Schopenhauer on yksi aikamme selväjärkisimpiä ateistifilosofeja. Hän
väittää kirjassaan The Fourfold Root of the Principle of Sufficient Reason (1974),
että kristinusko ja islam eivät ole mitään muuta kuin juutalaisuuden lahkoja tai versoja.
Kaikki kolme uskontoa perustuvat ilmestykseen: Mooses sai ilmestyksen kautta kymmenen
käskyään, Jeesus oli jumalan elävä inkarnaatio ja Muhammed koki ilmestyksen
kirjoittaessaan Koraania.
Keskeistä Schopenhauerin väitteessä oli, että teismi ja juutalaisuus ovat identtisiä;
mistä seuraa että teismi on identtinen myös kristinuskon ja islamin kanssa. Hän hylkäsi
sanan ateismi todistusvoiman, koska "ateismi sisältää salavihkaisen oletuksen,
jossa oletetaan ennakkoon, että teismi on itsestään selvä käsite". Schopenhauerin mukaan
olisi rehellisempää puhua ateismin sijaan esimerkiksi ei-juutalaisuudesta ja
ei-juutalaisista.
Schopenhauer kehitteli ajatustaan pitkän ajan kuluessa vertaillessaan yksijumalaisten
uskontojen käsitteellisiä järjestelmiä kiinalaisiin ja intialaisiin uskontoihin, joissa
kaikkivaltiuden käsitettä - Jumalaa, Jehovaa tai Allahia - ei esiinny. Näissä uskonnoissa
ei myöskään esiinny käsitettä luojasta, joka olisi tehnyt maailman tyhjästä, ei
ilmestyksiä eikä pyhiä kirjoituksia, ei varsinkaan sellaisia kuin Koraani, jonka väitetään
olevan Allahin itsensä sanelema.
Kaikella kunnioituksella Schopenhauerin filosofiaa kohtaan, mutta todellisuudessa
ateismista eikä ei-teismistä on tullut jokaisen ei-uskonnollisen ajattelijan
älyllinen identiteetti läntisissä ja ei-läntisissä kulttuuripiireissä viimeisen sadan
vuoden aikana. Ystäväni tohtori Fritz Erik Hoevels totesi artikkelissaan Why an
Atheist Association (Journal of Brave Minds, 2004), että "ateismi ei ole
filosofia. Se vain sulkee pois joitain erityisen irrationaalisia filosofioita. Se vain
sulkee yhden tietyn väärän idean ilman että välttämättä lisäisi siihen mitään myönteistä
ideaa tai tarkoitusta". Hän selvästi alleviivaa ateistien ja uskovien välistä
eksistentiaalista ristiriitaa, kun hän toteaa, että "niin kauan kun on olemassa
uskovaisia, kaikki ateistit ovat vaarassa. Koska ateistien olemassaolo on sellaisenaan
potentiaalinen vaara uskoville, uskovat vaarantavat myös heidän olemassaolonsa - ei
niinkään olemassaolollaan vaan ennen kaikkia väistämättömillä aggressioillaan".
Ateismi ja islam
Arabialaisessa ja islamilaisessa kulttuurissa vastaava termi ateismille on yleisessä
mielessä ilhad, ja ateistille mulhed tai monikossa mulhedun. Näillä
termeillä on kuitenkin täysin erilainen historia, kuin mitä niiden läntisillä
vastineillaan.
Sallikaa minun tehdä muutamia hermeneuttisia huomiota arabian kielen termistä
ilhad vertaamalla sitä termiin ateismi. Käsitykseni ilhadista ovat
muotoutuneet monien vuosien islamin opiskelun, pohdinnan, lukemisen ja kirjoittamisen
kautta.
Islam kehittyi kahta polkua. Olen uskaltautunut kutsua noita polkuja kahdeksi
erilaiseksi islamiksi; suufilaisuuteen perustuvaksi subjektiiviseksi islamiksi ja sharian
periaatteille rakentuvaksi tavoitehakuiseksi islamiksi. Islamia ei voi enää pitää yhtenä
uskontona vaan kahtena erilaisena uskontona. (Zayed käyttää termiä "objective Islam", joka
tässä on käännetty "tavoitehakuiseksi islamiksi", suom. huom.)
Suufilaisen subjektiivisen islamin alullepanijana pidetään Rabia’a al Adawiya
-nimistä naista ja hänen subjektiivisia vallankumouksellisia käsityksiään rakkaudesta.
Tämän rakkauden periaatteen kehitti huippuunsa suufilaisuuden teoreetikko Ibn
Arabi.
Subjektiivisesta islamista on muotoutunut täysin erilainen islamilaisuuden muoto tai
toinen islam, jolla on toinen Koraani, toinen Muhammed, toinen Mekka, toisenlainen tapa
lukea pyhiä tekstejä perustuen erilaisiin ideoihin, mielikuviin, periaatteisiin,
termeihin, merkityksiin, kirjallisuuteen, maailman ymmärtämisen järjestelmään ja
käsityksiin olemisesta maailmassa ja yhteisössä kuin tavoitehakuinen poliittinen ja
virallinen islam sellaisena kuin se ilmenee sunni- ja shiateologioissa.
Analogisesti subjektiivinen islam on verrattavissa Jeesus Kristukseen, eikä virallisen
islamin Muhammediin. En usko, että suufilaiset muslimit käyttivät sattumalta kristillisiä
symboleja kiehtovassa runo- ja proosakirjallisuudessaan. Koraanista tuli heille
hengellisen tiedon lähde eikä hallitsemiseen tarkoitettu institutionaalinen
sharia-lakikokoelma. Allahista, joka tavoitehakuisessa islamissa oli ikiaikaisen
auktoriteetin lähde, tuli suufilaisuudessa individualismin ja universaalin rakkauden
perusta.
Tavoitehakuisesta islamista on toisaalta muotoutunut täysin sisäistetyn vallan ja
dogmin keskus, jolla se kontrolloi ulkoista maailmaa. Historiallisesta Muhammedista,
sotilaasta, voittajasta, valtion perustajasta ja vastustajiensa tappajasta on tehty
pyhitetty ja abstrakti ikoni. Historiallinen Koraani, joka on kirjoitettu ihmiskielellä
arabiaksi, on puolestaan kohotettu ylimaalliseksi Muhammedin ihmeeksi. Koraanista tuli
sisäisistä ristiriitaisuuksistaan huolimatta näkyvä ihme näkymättömälle merkitykselle,
joka asettaa ylimaallisen instituution historian yläpuolelle ja inhimillisen järjen
ulottumattomiin. Edelleenkin me törmäämme järjettömiin koulukuntiin jopa tieteessä, jotka
yrittävät todistaa, että Koraani selittää suurissaan kaikki menneet, nykyiset ja tulevat
tieteet ja tieteelliset löydöt.
Huolimatta siitä, että olen itse eksistentiaalinen humanisti ja ateisti, pidän tätä
hölynpölyä Koraania itseään halventavana. Muslimiajattelijat eivät näe Koraanin
kiistatonta ristiriitaisuutta siinä, että sitä pidetään yli-inhimillisenä tekstinä,
Allahin omana kielenä, joka on ilmaistu ihmiskielen ilmaisun kautta.
Monia muslimiyhteisöjä, ryhmiä ja lahkoja on syytetty ateismista, kidutettu, vangittu
ja tapettu sen vuoksi, että he ovat uskaltautuneet kyseenalaistaa islamin absolutismin.
Suufeja tapettiin raa’asti, koska heidän katsottiin edustavan äärimmäistä sisäistä vaaraa
tavoitehakuisen islamin hankkeille.
On ironista, että useimmat länsimaiset islamtutkijat katsovat islamia subjektiivisen
islamin sisältämien pehmeiden mielikuvien kautta, ja vieroittaneet siten ymmärryksestään
tavoitehakuisen islamin rationaalisen kritiikin. Kunnioittamani saksalainen tutkija ja
hyvä ystäväni Günter Luling oli yksi harvoja poikkeuksia. Hänen
tohtorinväitöskirjansa ja merkkiteoksensa Der Koran maksoi hänelle kuitenkin hänen
akateemisen uransa.
Tarinaa siitä, miten älyllinen kritiikki vieraantui tavoitehakuisesta islamista, ei ole
vielä kirjoitettu. Suurin osa omasta tutkimustyöstäni on kohdistunut islamin tekstuaalisen
ideologian historian kritiikkiin. Se on toinen kertomaton, huonosti kerrottu tai
tarkoituksella vältetty tavoitehakuisen islamin historia.
Valittu kansa ja kieli
Miksi arabeista tai muslimeista tulee äärimmäisen harvoin mulhedeja (ateisteja), jopa
heistä, jotka elävät lännessä? Miksi ateismi ilmiönä ei esiinny tai on esiintynyt
äärimmäisen harvoin arabialaisessa ja islamilaisessa kulttuurissa?
Avain näihin kysymyksiin on ymmärtää tavoitehakuisen islamin kulmakivien ytimen
sellaisena kuin profeetta Muhammed ne sinetöi. Löydämme vastaukset, kun ymmärrämme, miten
tavoitehakuisessa islamissa nähdään tiedostamisen vapaus, ilmaisun vapaus, toisten
oikeuksien vapaus ja kaikkien ei-muslimien yksilöllisiä ja kollektiivisia vapauksia
koskevat kysymykset, mukaan lukien kysymys naisten vapauksista ja oikeuksista.
Esi-islamilainen arabia oli hyvin kaunopuheista. Runoutta arvostettiin ja runojen
kirjoittamista kunnioitettiin järjestämällä runokilpailuja ja festivaaleja.
Historiankirjojen mukaan parhaimmat runot kirjoitettiin kultakirjaimin ja ne kiinnitettiin
Kabban muureille. Egyptiläinen ajattelija Taha Husian väittää teoksessaan On
Jahiliyya Poetry (1926), että esi-islamilaisessa runoudessa elänyt humanismi elää yhä
arabialaisessa psyykessä islamilaisen inkvisition vanhasta ja uudesta Fatwasta
huolimatta.
Muhammed määritteli oman tuhoisan näkemyksensä runouteen Koraanin suurassa
"Al-Shua’ara" (Runous) ja katkaisi runofestivaalien pitkän perinteen kieltämällä ne sen
jälkeen kun hän oli vallannut Mekan ja julistanut Koraanin kaikkien kirjoitusten
kirjoitukseksi, Allahin ikuisesti eläväksi sanaksi kaikille ihmisille ja kaikille
kielille.
Koska Allah oli valinnut arabialaisen profeetan ja arabian kielen ilmoitukselleen,
arabit pitivät loogisesti ja teologisesti itseään "Uutena valittuna kansana" kaikkien
ihmisolentojen ja kansojen keskuudessa, asema joka oli aiemmin varattu juutalaisille.
Kieltäytyessään tunnustamasta Muhammedia profeetaksi juutalaiset alenivat eläimen asemaan
Koraanissa ja luokiteltiin iankaikkisesti vihattaviksi kaikkien ihmislajien joukossa.
Irakissa äskettäin kaatuneen Baa’th-puolueen kannattajat, jotka yhä hallitsevat
Syyriaa, uskovat, että arabit ovat valittu kansa, "ikuisen viestin kantajia maailmalle".
Tämän uskonnollisen iskulauseen voi löytää muun muassa julkisista tiloista
arabimaissa.
Vapaa ajattelu vararikkoon
Arabian kielen ateismia tarkoittava sana ilhad on johdettu sanasta hadd, jonka
perusmerkitys on tehdä ero kahden asian välillä, estää niitä mitenkään sekoittumasta tai
käymästä vuoropuhelua, on se sitten tarkoituksellista tai tarkoittamatonta. Muhammedin
mukaan Koranissa "on olemassa hadd jokaiselle sen kirjaimelle".
Sana hududd on hadd-sanan monikko. Teologisesti hududd ovat risteytymättömiä,
koskemattomia ja muuttumattomia Allahin koodeja. "Nuo ovat Allahin asettamat rajat" on
fraasi, joka Koraanissa esiintyy 14 kertaa. Hududd merkitsevät ikuista jakoa sen välillä,
mikä on kielletty ja mikä on sallittu ja ne määrittävät rankaisemisen muodon ketä tahansa
kapinallista vastaan, joka uskaltaa ylittää ne.
Hududd määrittelevät myös perustan islamilaiselle laille, sharialle. Niistä tulevat
muun muassa määräykset avionrikkojien kivittämisestä, varkaiden oikean käden ja murhaajien
pään katkaisemisesta, mutta myös rangaistukset sharian hylkäämisestä järjellisin
perustein, muun kuin islamin uskonnon omaksumisesta ja oman uskonnon kieltämisestä.
Jos me luemme 1000-luvun alussa eläneen imaami Abu Hamel al-Ghazalin teosta
Uskonnollisen tieteen elpyminen, jonka hän kirjoitti uskoessaan vielä itse
tavoitehakuiseen islamiin, tulemme johtopäätökseen, että kyseinen islamin muoto on
aatehistoriassa ideologisesti ajattelun kaikkein suljetuin ruumis. Imaami oli yksi aikansa
älykkäin sunnilaisuuden teoreetikko ja jos hän olisi valinnut elämänurakseen filosofian
eikä sen älyllisen vastustamisen, hänestä olisi tullut arabian kielen Hegel, jonka
asemaa arabifilosofiassa ei olisi keskiajalla kukaan horjuttanut.
Filosofina al-Ghazali ei olisi itse voinut sietää tavoitehakuisen islamin sisäistä
sulkeutuneisuutta ja hän kääntyikin myöhemmällä iällään suufilaisuuteen sen jälkeen kun
hän oli kokenut itse-etsinnän ja epäilyn aiheuttaman traumaattisen henkisen myrskyn. Se
sai hänet vetoamaan Allahiin, jotta tämä "heittäisi valoja hänen sydämeensä", ja hän
pystyisi uskomaan ilman järkeilyä.
Valitettavasti vain al-Ghazali oli jo ehtinyt sinetöidä tavoitehakuisen islamin teesit
ja luoda järjestelmän, jota nykyisin kutsutaan poliittiseksi islamiksi, ja joka yhä elää
sunnimuslimien tietoisuudessa ja alitajunnassa.
Tavoitehakuinen islam on jakanut maailmaa ja sillä on kiistaton ideologinen halu
kontrolloida sitä. Ideologisesti islam sellaisena kuin se nykyisin näyttäytyy, on suljettu
järjestelmä, joka estää kaikki mahdolliset subjektiiviset sekaantumiset ja uudistukset.
Leibniz (Monadology, 1898) puhuu monadista - läpinäkymättömästä ikkunasta -
joka käy yksinpuhelua itsensä kanssa.
Länsi voi käydä vuoropuhelua ateismin ja ateistien kanssa, mutta islam ei ole sitä
koskaan tehnyt, eikä tee. Missään historian vaiheessa ei ole myöskään käyty vuoropuhelua
subjektiivisen ja tavoitehakuisen islamin välillä.
Islamin 1400-vuotisen historian aikana kahden islamin suhteet eivät koskaan
rakenteellisesti ole kohdanneet. Päinvastoin tavoitehakuisen islamin kielteinen ja
nihilistinen asenne subjektiivista islamia kohtaan oli ja on yhä käypä metodi sisäisiä
uudistumispyrkimyksiä vastaan. Uskon todella, että tämän pyhitetyn väkivallan juuret
löytyvät tavoitehakuisen islamin tekstuaalisesta teologiasta ja sen pyhistä, ihmistä
koskevista malleista. Aikamme traagiset tapahtumat ovat tuore todiste tästä
nihilimistä.
Kolmas tie?
Jotta välttyisimme putoamasta islamilaisen nihilismin mustaan aukkoon, meidän ehkä
pitäisi kysyä, onko olemassa mahdollisuutta kolmannelle islamin muodolle. Se voisi olla
sellainen, joka rajaa islamin uudelleen ihmisten yksityiseksi uskoksi tavoitehakuisen
islamin uudistumisen kautta ilman että siitä tulisi subjektiivista suufilaisuutta.
Aatehistoria on opettanut meille, että se on mahdollista. Ja se voisi toteutua
maailmanlaajuisesti, JOS tavoitehakuinen islam julistaisi ja toteuttaisi eron moskeijan ja
valtion välillä, luopuisi ajatuksesta, että se on yksi ja ainoa universaali vaihtoehto
koko ihmiskunnalle. Näiden utopististen vaatimusten kääntäminen eläviksi todellisuuksiksi
olisi kuitenkin hyvin pitkä prosessi, jona aikana monet syyttömät muslimit ja loppumaailma
saattaisivat kohdata traagisia seurauksia, eikä vähiten ateistit ja vapaa-ajattelijat
islamilaisissa maissa.
Viime vuosisadalla tavoitehakuinen islam lähes tuhosi kriittiset ajattelijat ja
kirjailijat arabimaista, heidän joukossaan sheikki Ali Abd El-Razeq ja Taha
Hussain sekä salamurhatut Farag Foda ja Hussain Mrewah, vain muutamia
mainitakseni. Kaikki he olivat kriittisiä ajattelijoita, mutta yksikään heistä ei ollut
ateisti tai halunnut olla sellainen.
Olla ateisti/mulhed islamilaisessa kulttuurissa on samaa kuin olla yhteisön vihatuin,
halveksituin ja sosiaalisesti väheksytyin jäsen, jota pidetään moraalittomana ja
absoluuttisena pahana, joka tulisi eliminoida. Tavoitehakuisen islamin pyhien tekstien
mukaan sellainen ihminen pitäisi tappaa, on hän sitten syntynyt muslimivanhemmista tai on
kääntynyt islamista tai ei ole koskaan muslimi ollutkaan.
Tietämäni mukaan ateistisesta kirjallisuudesta arabian kielessä on olemassa vain yksi
teos, egyptiläisen ajattelijan Ismail Adhamin kirja Miksi olen Mulhed
(1937). Toinen aihetta sivuava teos on Agd el-Rahman Badawin artikkelikokoelma
ateistisista mieltymyksistä islamissa Pages From Ilhad History in Islam (1945).
Keskiajan tunnetuin ateisti oli Omer Ibn al-Riwandi "al-Mulhed", jonka nimeen sana
"mulhed" on yhdistetty kaikissa islamin kirjallisuuden klassisissa teoksissa.
Islam ja kylmä sota
Kapitalismin ja kommunismin välisenä kylmän sodan aikana tavoitehakuinen islam ei ollut
ideologisessa tyhjiössä vaan selvästi havaittava vastavoima sekulaareille ajatuksille ja
tiedostamisen vapaudelle. Yli 50 islamilaista maata muodosti kapitalismin ja kommunismin
välille puskurivyöhykkeen, joka Neuvostoliiton romahduksen jälkeen muuttui
räjähdysalttiiksi vyöhykkeeksi länttä vastaan.
Punainen kommunismi kesytti ateismin kahdeksaksi vuosikymmeneksi. Sen paremmin
kapitalismi kuin kommunismikaan ei pystynyt näkemään omien poliittisten iskulauseiden ja
ideologioittensa takaa, mitä tapahtui näkymättömälle yksilönkehitykselle itseensä
koteloituneessa tavoitehakuisessa islamissa.
Sitä paitsi länsi tuki islamia useita vuosikymmeniä, koska vihasi sokeasti sekulaaria
kommunismia tajuamatta koskaan, että tavoitehakuisen islamin nukkuva kiihkouskonnollisuus
voisi herättää sen itsemurhapommeilla, jotka murskaavat verellä yhtä lailla lännen kuin
idänkin ovia.
Nykyajan islamin ideologeista ehkä tärkein on egyptiläinen Sayyad Qutb, joka
poleemisessa teoksessaan The Ignorance of the Twentieth Century hylkäsi sekä
kapitalismin että sosialismin ja harkitsi teologisena velvollisuutenaan pyhän sodan,
jihadin, julistamista molempia vastaan. Hänen mielestään islam on ihmiskunnan
menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden yksi ja ainoa kiistaton, tosi ideologien
vaihtoehto.
Sayyad Qutbin teos oli tiettävästi perustana järkälemäiselle teossarjalle Under the
Shadings of the Koran, joka julkaistiin vuosina 1980 - 1982. Qutb oli kaikkien
sunni-islamististen liikkeiden pääideologi ja inspiraation lähde. Hänet teloitettiin
Egyptissä 1966 yhteyksistään muslimiveljeskuntaan.
Se, mitä haluan korostaa, on, että tavoitehakuiset muslimit ovat hyvin yhtenäisiä ja
selväsanaisia havainnoidessaan maailmaa, länttä ja muuta ihmiskuntaa. Näin ei ole laita
läntisten ajattelijoiden - humanistien, oppineiden, ateistien ja liberaalien - kohdalla ja
siksi heiltä on jäänyt näkemättä islamin ideologiset päämäärät. Minulla on kokemuksia
Kanadasta, jossa kritisoin sitä, että muslimiryhmät yrittivät ujuttaa islamilaisen sharian
piirteitä Kanadan oikeusjärjestelmään.
Moskeijalaitoksen ja valtion erottaminen toisistaan on universaali periaate, joka
pitäisi tuoda esiin kaikissa yhteiskuntaa ja sekulaaria ajattelua koskevissa julkaisuissa.
Tämä on ensimmäinen järkeen perustuvan islamkritiikin kirjain. Miksi me olemme
hämmästyneitä siitä, että ateismia ei ilmiönä esiinny arabialaisessa ja islamilaisessa
aatehistoriassa ja että arabi tai muslimi ei voi julistautua ateistiksi? Jopa ateistiksi
julistautunut Sallaheddin Muhssain yrittää välttää sanaa ateismi, vaikka hän jatkaa
maanpaossa vapaana ja sekulaarina kirjoittajana.
Avoin johtopäätös
Uskonkiihko lymyää yksilön suljetussa tietoisuudessa, ja islamin säännön mukaan se
saavutetaan ensimmäisenä. Tämä suljettu mikrokosmos kytketään sisäisesti pyhän ideologiaan
rukoilemalla viisi kertaa päivässä, ja valmennetaan pysyväksi mekanismiksi, jotta voidaan
muodostaa suljettu kuviteltu mikrokosmos samaan tapaan kuin Umman pyhässä universaalin
ideassa tai ideassa globaalista islamilaisesta hallituksesta.
Ateismi siinä mielessä, että sen olemassaolo maailmassa on avoin, ei ole vain negaatio
uskonnon totaaliselle sulkeutuneisuudelle objektiivisessa todellisuudessa ja
subjektiivisessa tiedostamisessa. Ateismi on myös vahvistus ja vakuus sille, mitä ihminen
on, miksi, miten ja mitä varten maailmassa. Ateismi ei ole sitä varten, että se tekee
ihmisistä epäinhimillisiä, meta-ihmisiä, vie ihmiseltä ihmisyyden ja sulkee hänet maailman
olemuksen ulkopuolelle. Uskonto uhraa ihmisyyden epäihmisyyden olemukselle samalla kun se
pyhästi väittää tällä tavoin pelastavansa sen.
Rationaalisen kritiikin on vietävä Koraani, profeetta ja islamin opinkappaleet järjen
oikeuden eteen. Muutoin islamilainen maailma ja muslimit - nekin jotka elävät lännessä -
ovat jatkossakin "suljettuina" Koraanin ja sharian 1400 vuotta jatkuneeseen väkivaltaan,
joka on tuhonnut heitä sisäisesti ja ulkoisesti.
Saksalainen filosofi ja hermeutiikko Hans Gadamar opetti meille päätyössään
Totuus ja metodi (1994), että vaikka "kielemme vaikuttaa ajatteluumme ... me
ajattelemme sanoilla ... kieli on avoin muutokselle, koska se on ideologia siinä mielessä
että se sosiaalistuttaa". Siksi olen yrittänyt tutkia arabialaisia ja ei-arabialaisia
perusmerkityksiä ja sanoja, joiden kautta tavoitehakuinen islamilainen teologia ja
ideologia voidaan jäljittää.
Subjektiivisten muslimien intohimoiset sydämet ovat vapauttaneet heidät sotaisasta
tavoitehakuisesta islamista ja näyttäneet meille islamilaisen uskon humanistiset kasvot.
Rohkeat mielet ja islamin ideologien objektiivinen ja tekstuaalinen perusta on polku
islamilaiseen muutokseen pimeydestä valaistumiseen.
Jos oppineet verhoavat kritiikkinsä hiljaisuudella, heistä tulee teknokraattisia
opettajia. Ja kun älymystö kadottaa intohimonsa vapaaseen ajatteluun, heistä tulee
kulttuurisia mesenaatteja. "Kuka tahansa, joka voi ostaa sinut, voi laittaa sinut jälleen
myyntiin" kuten vanha viisaus on opettanut meitä.
Marvin F. Zayed
Zayed johtaa kanadalaista islam-kritiikkiin erikoistunutta "DiaHumanism Institute for
Studies in Freethought" -järjestöä. Artikkeli perustuu hänen kesäkuun alussa Filosofian ja
itämaisen tutkimuksen instituutissa Moskovassa pitämäänsä alustukseen. Tekstin on
kääntänyt ja lyhentäen toimittanut Marketta Ollikainen.
|