|
Vain vuosisata sitten Belle Époque'in rauhassa uinuvan Euroopan suurimmissa
kaupungeissa suljettiin juutalaisten ghettojen portit pääsiäispyhiksi, ettei hengellisen
riehan kiihottama kristitty roskaväki ryntäisi tappamaan "Kristuksen murhaajia".
Tämän mielessä pitäen ei tunnu uskottavalta, että eurooppalaiset, autuaasti unohtaneina
oman menneisyytensä, eivät tunnistaisi rahvaan uskonnollista raivoa, kun sellaista
näkevät. Lähi-idässä ja muussa muslimimaailmassa riehuvalle raivolle keksitään kuitenkin
läheltä ja kaukaa kaikkia muita selityksiä.
Satuin näkemään pätkän ranskalaisesta tv-ohjelmasta, jossa haastateltiin mustan Afrikan
(l’Afrique noire) poliittisia johtajia, entisiä ja nykyisiä. Eräs entinen ministeri sanoi
hivenen huokaisten, ettei demokratiansa lumoissa elävillä eurooppalaisilla ole enää
edellytyksiä ymmärtää afrikkalaista tapaa ajatella. Kuvailla afrikkalaiselle länsimaista
elämäntapaa on kuin kertoa lapselle Ihmemaasta, jossa kaikki hyvä tulee työtä tekemättä
ilmaiseksi ylhäältä ja ruoka eteen kun pyyhkäisee pöytää jäniksen käpälällä.
Alkukantaiselle kansalle puheet kaikkien ihmisten yhtä suuresta arvosta ovat kuin satua
tai leikinlaskua, pahimmillaan pyhien arvojen rienausta. Ja loppujen lopuksihan kaikki on
Korkeimman kädessä, eikä syntisen ihmisen itsensä ohjattavissa.
Jotain perverssiä on siinä, sanoi musta ministeri, etteivät sivistyneet ihmiset pysty
enää ymmärtämään yksinkertaisen ihmisen ajatuksenjuoksua.
Siihen ajatukseen ei voi kuin yhtyä.
Eurooppalaisten, entisinä siirtomaaisäntinä, luulisi tuntevan köyhien ja
kehittymättömien kansojen käytöstä ja ajattelua, joten merkillistä on, että erikoisesti
Britanniassa, muinaisen brittiläisen imperiumin emämaassa, primitiivisen ihmisen
tuntemusta ei tapaa enää kuin ehkä siellä missä se on pakollista, eli
maahanmuuttajaslummeissa.
Britanniassa pakistanilaissukuisessa muslimiperheessä syntynyt ja kasvatuksensa saanut,
menestysromaanistaan Maps for lost Lovers tunnettu kirjailija Nadeem Aslam
on hyvin tietoinen tämän tuntemuksen puutteesta, josta johtuvana hän pitää
monikulttuurisuudeksi kutsuttua ja yhä yleistyvää masokismin muotoa länsimaissa. Hän
mainitsee nykyisen terroristiaallon kätilöinä monikulttuurisuuden puuhamiehinä tunnetut
hyvää tarkoittavat lontoolaiset lehtimiehet ja kirjailijat, jotka ovat vaatimassa
musliminuorille valtion rahoittamaa omakulttuurista opetusta.
Britanniassa on hallitustasolla vaadittu työssäkäyville muslimeille vapaatunteja
maksetulla ajalla rukoilua varten ja muun muassa rukoustiloja kouluihin ja yliopistoihin
erikseen mies- ja naispuolisille rukoilijoille.
Nadeem Aslam on kirjoituksissaan kuvannut, missä synnin ja helvetin kauhussa nuoret
muslimit elävät Britanniassa. Suurimman osan elämäänsä, 25 vuotta, brittiläisen
pikkukaupungin pakistanilaisvaltaisessa työläiskorttelissa eläneenä hän sanoo tuntevansa
nuoria muslimeja, joiden nimet ja kuvat voisi odottaa milloin tahansa näkevänsä
sanomalehdissä jonkin uuden terroristihyökkäyksen tekijöinä.
Kirjassaan Maps for lost Lovers hän kertoo seitsenvuotiaasta muslimipojasta,
joka uskoo valkoihoisten luokkatoveriensa ja näiden vanhempien tulevan elävältä
nyljetyiksi helvetissä. Tämän on seitsenvuotias kuullut vanhemmiltaan ja saarnamiehiltä
moskeijassa.
Lehdissä ja televisiossa kertovat läheiset ja tuttavat päätään pyöritellen, miten hyviä
poikia Lontoon pommi-iskuihin syyllistyneet olivat. Eivät juoneet alkoholia, eivät
harrastaneet seksiä eivätkä esiaviollisia suhteita, yökerhoissa käyntejä, musiikkia,
laulua ja tanssia. Pitivät huolta siitä, että heidän sisarillaan oli huntu päässä kodin
ovesta ulos astuessaan.
Syyskuun yhdennentoista massamurhaajista olivat useimmat opiskelleet yliopistoissa ja
suorittaneet tutkintoja saavuttaakseen tiettyjä mekaanisia ja tieteellisiä valmiuksia.
Nadeem Aslam sanoo tulleensa ajatelleeksi, ettei kukaan lentokonekaappareista ollut
opiskellut maailman tai uskontojen historiaa, sosiologiaa, antropologiaa tai
kirjallisuutta, ja epäilee, ettei näiden muslimien maailmankuva ollut kolmetoistavuotiaan
tasoa korkeammalla.
Terrorismista, joka primitiivisistä maista on lähtenyt leviämään länteen, saavat
länsimaalaiset tosiaan suurelta osin syyttää itseään.
Se joka kaivaa rikkaa omasta silmästään ei näe malkaa lähimmäisensä silmässä.
|