Numeron 4/2006 sisällysluettelo | muut numerot | Vapaa-ajattelijain liitto


Vapaa Ajattelija 4 - 2006

62. vuosikerta




Pääkirjoitus



Tässä numerossa kerromme Vapaa-ajattelijain liittoa vastaan nostetusta rikosilmoituksesta, josta rikospoliisi on tehnyt kevään ja kesän aikana esitutkintaa. Poliisi tutkii, onko liitto rikkonut lakia julkaistessaan Osmo Tammisalon piirtämiä pilakuvia internetissä osoitteessa vapaa-ajattelijat.fi/pilakuvat

Minutkin kutsuttiin liiton edustajana kuulusteltavaksi ja vastaamaan syytteisiin Pasilan poliisitalolle. Yllätyksekseni sain kuulla, että tutkittavana rikosnimikkeenä ei ollut pelkästään uskonrauhan rikkominen eli jumalanpilkka (Rkl. 17. luku 10§) vaan myös astetta vakavampi kiihottaminen kansanryhmää vastaan, joka löytyy rikoslain 11. luvusta "Sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan", pykälästä 8§:

"Joka yleisön keskuuteen levittää lausuntoja tai muita tiedonantoja, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin kansallista, rodullista, etnistä tai uskonnollista ryhmää taikka niihin rinnastettavaa kansanryhmää, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi."

Tämä pykälä ei ole ainoastaan rangaistukseltaan kovempi kuin jumalanpilkka, josta voi saada korkeintaan kuuden kuukauden vankeustuomion - pykälä on myös laajempi kohteensa suhteen. Siinä missä jumalanpilkkapykälä edellyttää rikoksen täyttymisestä, että henkilö "loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä [...] kirkko [...] pitää pyhänä", ei kiihotus kansanryhmää vastaan edellytä edes loukkaamistarkoitusta - saati sitten että teolla olisi mitään konkreettisia haitallisia vaikutuksia kohderyhmälle.

Lain kirjaimen mukaan langettavaan tuomioon siis riittää, että Vapaa-ajattelijain liitto levittää www-sivuillaan yleisön keskuuteen tiedonantoja, joissa solvataan uskonnollista ryhmää. Onko näin sitten tapahtunut Tammisalon kuvien julkaisun kohdalla? Ehkäpä on - jos termit "tiedonanto" ja "solvaaminen" määritellään sopivalla tavalla ja pilakuvien joukosta valitaan esimerkiksi kuva, jossa aasit ratsastavat Jeesuksella.

Liittohallituksen puheenjohtajana olen valmis vastaanottamaan tuomion mahdollisesta rikoksestani - kunhan lain tasapuolisen soveltamisen nimissä Suomessa tutkitaan ja tuomitaan kiihottamisesta myös jokainen muukin henkilö ja taho, joka yleisön keskuuteen levittää tiedonantoja, joissa solvataan jotakin uskonnollista ryhmää taikka niihin rinnastettavaa kansanryhmää.

Liittohallitus päätti testata, onko kyseinen laki nyky-Suomessa käytännössä voimassa vai onko se vain kuollutta sanahelinää. Se pyysi poliisia tutkimaan, syyllistyykö Suomen evankelisluterilainen kirkko kiihotukseen ateistien kansanryhmää vastaan julkaisemalla www-sivuillaan Raamatun, joka sisältää lukuisia uskonnottomia solvaavia kohtia.

Kuten arvata saattoi, jo parin päin kuluttua poliisi ilmoitti, ettei Raamatun julkaiseminen ole rikos ja että tutkinta lopetetaan.

Katsomusten tasa-arvo on vapaa-ajattelijoiden pitkäaikaisia tavoitteita. Tasa-arvo voidaan saavuttaa enemmällä tai vähemmällä sananvapauden rajoittamisella. Vähäisempi rajoittaminen on toki itsessään meille tärkeä tavoite, mutta sitäkin tärkeämpää on, että maailmankatsomuskeskustelun eri osapuolia rajoitetaan tai ollaan rajoittamatta yhtäläisesti - että laki on kaikille sama.

Ateisteja saa puolestani solvata jatkossakin siinä missä kommunisteja, kapitalisteja ja vihreitäkin. Uskonnoilla älköön myöskään olko erityissuojelusta ideologioiden kentällä. Satiiri ja huumori eivät ole valtaosassa tapauksia hedelmällisin lähestymistapa uskontokritiikissä, mutta sillekin on paikkansa ja sen mikä on sallittua puhetta ja pilakuvaa politiikassa pitää olla sallittua myös kun puhutaan maailmankatsomuksista, niiden hyvistä ja huonoista puolista ja perusteista. Minä lähden hyvillä mielin ja itsevarmana seuraavaankin kuulustelusessioon Pasilan poliisitalolle, kun Tammisalon pilakuvien tutkinta syksyn tullen taas pyörähtää käyntiin.



Robert J. Brotherus



Numeron 4/2006 sisällysluettelo | muut numerot | Vapaa-ajattelijain liitto