|
Vapaa-ajattelijain liitto on poliittisesti sitoutumaton kuten puheenjohtaja viisaasti
pääkirjoituksessaan huomauttaa. Niin muodoin ei myöskään liiton lehti Vapaa
Ajattelija voi olla avoin foorumi millekään poliittiselle näkemykselle.
Tästä huolimatta ei voi olla nostamatta hattua vihreille, jotka Hämeenlinnan
puoluekokouksessaan 28. toukokuuta kirjasivat puolueohjelmaansa vaatimuksen valtion ja
kahden uskontokunnan - evankelisluterilaisen ja ortodoksisen - erityissuhteen
purkamisesta. Esityksen teki Helsingin vihreitä edustanut dosentti Tapani
Hietaniemi ja päätös nuijittiin läpi illan tunteina äänin 117 puolesta ja 84
vastaan.
Tosin ilman nikottelua kaikki vihreät ja varsinkaan puolueen johto eivät päätöstä
nielleet. Puolueen äänenkannattajan Vihreän langan mukaan helsinkiläinen Sirkku
Ingervo oli ollut päätöksestä niin järkyttynyt, että oli tentannut puolueen
kansanedustajia asiasta vielä äänestyksen jälkeen alkaneella kyselytunnillakin.
Puolueen puheenjohtaja Tarja Cronberg ilmoitti tuoreeltaan, että enemmistön
päätös jää puolueohjelmaan periaatekirjaukseksi, eikä kirjausta aiota mitenkään viedä
eteenpäin.
- Koska puolue on asiassa kahtiajakautunut, puoluejohtoa ei lähde ajamaan konkreettisia
toimenpiteitä valtion ja kirkon erottamiseksi, hän totesi.
Samoin enemmistön kannasta sanoutuivat irti kansanedustajat Kirsi Ojansuu ja
Tuija Brax. Myöskään Heidi Hautala ja Ulla Anttila eivät pitäneet
hanketta ajankohtaisena tai tarpeellisena.
Menetetty tilaisuus
Näyttää siltä, että vihreät ovat menettämässä elämänsä tilaisuuden saada aikaan
todellisia muutoksia yhteiskunnassa. Puolue puhuu suvaitsevaisuuden ja tasa-arvon
puolesta, mutta kun tulee tekojen aika, puoluejohto kaivautuu tiiviisti
bunkkereihinsa.
Sivullista puoluejohdon kannanotot ihmetyttävät, varsinkin kun kaksi puolueen
keulahahmoa kansanedustajat Roosa Meriläinen ja Irina Krohn tekivät tässä
taannoin asiasta perusteellisen lakipaketin, joka on nyt perustuslakivaliokunnan
käsittelyssä. Koko lakiesitys on vihreidenkin taholta vaiettu lähes kuoliaaksi. Meriläisen
ja Krohnin lakiesityksestä kerrottiin Vapaa Ajattelijassa
1/2006.
On oletettavaa, että kirkon ja valtiovallan erottaminen tuulettaisi suomalaista
tasa-arvokeskustelua enemmän kuin mikään muu tähänastinen vallitseviin
yhteiskuntarakenteisiin puuttuva aloite. Jos yhden uskontokunnan - tai tässä tapauksessa
kahden uskontokunnan - lakiin perustuva ylivalta purettaisiin, yhteiskunnan olisi melkein
pakko tarjota samat toimintamahdollisuudet yhtä lailla uskontokuntiin kuulumattomille kuin
muillekin uskontokunnille.
Lapsia ei voitaisi myöskään automaattisesti ja yhteiskunnan tuella kasvattaa vain
tietyn uskontokunnan kannattajiksi, vaan kasvatusvastuu olisi aidosti perheillä itsellään.
Tähän kaiketi termi "uskonnonvapaus" käsitykseni mukaan tähtääkin.
Mielenkiintoista asiassa on se, että edes valtiokirkon sisällä ei enää tunnuta uskovan
nykymenon jatkumiseen. Hiippakuntasihteeri ja pastori Mauri Vihko arveli
Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessaan 4. kesäkuuta, että kirkon jäsenmäärä
tulee joka tapauksessa lähitulevaisuudessa putoamaan - hänen arvionsa mukaan luterilaiseen
kirkkoon kuuluisi vuonna 2030 enää 55 - 65 prosenttia suomalaisista - ja siksi kirkon
yhteiskunnallisesta asemasta olisi hyvä käynnistää keskustelu jo nyt.
- Ei voi olla yhteiskunnankaan etu, että muutokseen ajaudutaan sammutetuin lyhdyin,
status quota hyssytellen, hän kirjoittaa.
Vaikka Vihko jo virkansakin puolesta kannattaa nykyisen valtiokirkkojärjestelmän
säilyttämistä toistaiseksi, hän myöntää, että kirkon asema tulee vääjäämättä muuttumaan ja
siksi keskustelu tästä muutoksesta ja sen seurauksesta sekä kirkkoon itseensä että
yhteiskuntaan kannattaisi aloittaa ajoissa.
Poliittista pelkuruutta
Miksi sitten vihreiden puoluejohdon on vaikea taipua puolueensa enemmistön tekemiin
päätöksiin? Yksi selitys lienee se, että puoluejohdossa ollaan nyt kauhuissaan äänestäjien
reaktioista.
Jyrki Räikkä harmittelee Vihreän Langan verkkosivuilla sitä, että
päätöksen myötä kirkosta tehtiin vastustajien bunkkeri ja kirkon sisäisessä
suuntataistelussakin vihreitä ajatuksia on jatkossa vaikeampi saada läpi. Räikän mielestä
vaalitaktisesti kirkon asemaan puuttuminen ei ollut viisasta varsinkaan kun vihreät
yrittävät haalia uusia äänestäjiä maakunnista.
- Vihreiden kannattajien ydintä ovat akateemisesti koulutetut ja etenkin pienillä
paikkakunnilla kirkko on yksi sivistyneistön sillanpääasemista, hän valistaa.
Räikkä arvelee, että ainakin puheenjohtajan urakka Pohjois-Karjalan vaalipiirissä
vaikeutuu kirkkolinjauksen myötä entisestään. Samoin Erkki Pulliaisen saattaa olla
vaikeata pitää asemansa Pohjois-Pohjanmaan raamattualueella, kuten hän asian ilmaisee.
Räikkä epäilee, että vaatimus kirkon erityisaseman purkamisesta horjuttaakin enemmän
vihreitä kuin kirkkoa itseään. Siksi puoluejohdon irtosanoutuminen koko asiasta oli hänen
mielestään vahinkojen minimoimiseksi tarpeen.
- Mutta se herätti kysymyksen, voidaanko muita ohjelmakohtia tarvittaessa kohdella
samoin, Räikkä aiheellisesti kysyy.
Tosin ei poliittinen pelkuruus ole vain vihreiden helmasynti. Sosiaalidemokraatit
asettivat tavoitteekseen kirkon ja valtion eron jo sata vuotta sitten, mutta kovin
hiljaista on tuntunut olleen sielläkin rintamalla.
|