Huuhaa voidaan jakaa karkeasti kahteen luokkaan: uskonnot ja muu huuhaa. Muun huuhaan
alle lasken homeopatian ja astrologian tapaiset pseudotieteet, joiden kannattajat uskovat
jännittäviltä kuulostaviin asioihin ilman kritiikkiä. Kreationismin lasken tässä
yhteydessä uskonnoksi, vaikka sitä voisi pitää myös pseudotieteenä.
Me vapaa-ajattelijat etsimme totuutta kuin seuraisimme kompassinneulaa kohti pohjoista. On kaksi tapaa toimia toisin: ensiksi heittää kompassi roskiin, toiseksi merkitä
itsellemme kiellettyjä alueita.
Ilman kompassia olemme tietyssä mielessä vapaampia. Monikin huuhari kertoo olevansa
"vapaampi ajattelija kuin vapaa-ajattelija". Tästä puheenjohtaja puhui edellisessä
numerossa kirjoittaessaan, että mehän olemme sitoutuneet tieteelliseen menetelmään.
Näin tosiaan on. Emme voi heittää kompassia pois ja osoittaa sitten satunnaiseen
suuntaan väittäen pohjoisen olevan siellä. Jos järkemme sanoo, että ihmerohdot, telepatia
ja jälleensyntyminen ovat heikosti perusteltuja, emme voi väittää niitä totuudeksi.
Johonkin uskontoon tiukasti sitoutuneet puolestaan eivät ole vapaita samassa
merkityksessä. Heillä on kompassi, ja sitä he seuraavat - kunnes vastaan tulee aita. Se
aita on uskonnollinen dogmi.
Selvimmin tämä näkyy kreationisteissa. Kompassi - järki, luonnon tarkkailu ja kokeet -
näyttää maailman iäksi miljardeja vuosia ja ihmisen olevan apinoiden sukua. Mutta dogmi
sanoo, että maailma on kuusi vuosituhatta vanha ja ihminen luotu, koska niin joku on
Mooseksen kirjojen sukuluettelosta laskenut.
Viimeksi törmäsin dogmiin evankelisluterilaisen kirkon papereissa. Kirkkoherra Keijo
Rainerma oli jättänyt erääseen naispappeutta käsittelevään tekstiin eriävän
mielipiteensä: "Usko on kuuliainen Jumalan sanalle jopa vastoin järki- ja tunnesyitä."
Hyvin tiivistetty!
Siinä missä huuhari harhailee missä vain, uskovaisella on kiellettyjä alueita. Uskova
joutuu sulkemaan silmänsä tai väittämään kompassin erehtyvän. Maailma ei voi olla
vuosimiljardeja vanha, tai homoseksuaalisuus ei mitenkään voi olla hyväksyttävää, tai mitä
milloinkin. Dogmin kohde vaihtelee, mutta ajattelumalli säilyy.
Ehkä tämä selittää, miksi tiedemiehet ovat toisinaan uskovia mutta harvoin muita
huuhareita. Tiedettä voi tehdä, totuutta etsiä, jos lähestyy sopivalta suunnalta. Silloin
ei törmää aitaan, silloin ei uskonnollinen dogmi asetu järjen tielle.
Kumpi sitten on helpompaa, antaa kompassi sen pois heittäneelle vai kaataa aidat
uskovaisen edestä? Itse uskon, että yksilötasolla molemmat ovat yhtä vaikeita.
Yhteiskunnan tasolla kuitenkin vain dogmaattisuus muodostaa yhteisöjä, jotka siirtävät
dogmeja eteenpäin ja joskus myös pyrkivät pakottamaan muutkin elämään samojen dogmien
mukaan.
Siksi katson, että uskonto on enemmän vastustamisen arvoinen kuin muu humpuuki.
Jori Mäntysalo
|