|
Modernissa yhteiskunnassamme oli kaksi henkilöä, joilla oli kokonaisvaltainen
ratkaisumalli elämään ja jotka halusivat muuttaa yhteiskunnan kokonaan. He olivat Karl
Marx ja Mohan Das Karamchand Gandhi. Vaikka Gandhi oli perusteiltaan aktivisti,
ei häntä voi olla pitämättä myös filosofina. Marx oli vain filosofi, koska hänellä ei
ollut aikaa eikä mahdollisuutta toteuttaa käytännössä elämänkatsomustaan. Leninille,
Stalinille ja Maolle jäi Marxin soveltaminen toimintaan. Marx korosti elämän ristiriitoja
ja tunsi, että ristiriitojen yhteentörmäys loisi uuden yhteiskunnan. Toisaalta taas Gandhi
uskoi, että elämän täydentävät seikat sekä niiden päällekkäinen yhteistyö loisivat uuden
yhteiskunnan. Samaan aikaan Gandhi edusti ei-yhteistyötä epämoraalisten ja epäsosiaalisten
itsevaltaisten suuntausten kanssa, joita institutionaaliset pyrkimykset loivat. Vaikka
marxilainen filosofia on kokonaisvaltainen elämänkatsomus, niin se on syvälle juurtunut
elämässä kohtaamiimme ristiriitoihin. Gandhilainen kokonaisvaltainen pyrkimys on etsiä
yhteistyön mahdollisuuksia rakentaa uusi yhteiskunta itsensä toteuttamisen keinoin ja
marssimalla yhdessä sellaisten kanssa, joilla on vastaava pyrkimys ja vastaava
aktiviteetti.
Molemmat filosofiset lähestymistavat uskovat itsekasvatukseen ja sosiaaliseen
kasvatukseen sekä molemmat ovat holistisia, kokonaisvaltaisia.
Gandhin mielestä millään filosofialla ei ole merkitystä, ellei sitä sovelleta
käytäntöön. Kun vertaamme Gandhia filosofisesti Marxiin, niin meidän on toiminnan osalta
verrattava Gandhia Leniniin ja Maoon. Pian Venäjän vallankumouksen jälkeen ensimmäisen
sosialistisen valtion oli kohdattava ensimmäisen maailman sodan aikana Saksan armeijan
hyökkäys. Tuolloin uuden valtion johtaja Lenin nähtiin kentällä innostamassa nuorisoa
taistelemaan Saksan lyömiseksi. Lenin johti edestä päin. Hänen johdollaan saksalaiset
lyötiin takaisin.
Etelä-Afrikassa Gandhi kokeili Satyagraha-ideaansa (satyagraha, sanskr.
totuus + taivuttelu, usein käännetty siviilivastarinnaksi tai
kansalaistottelemattomuudeksi, Gandhilla kuitenkin käsite, joka sisälsi totuuteen
pyrkimisen avoimuudella, kunniallisuudella ja reiluudella (satya), toisten
vahingoittamisesta kieltäytymisen (ahimsa) ja valmiuden itsensä uhraamiseen
(tapasya), käänt.huom.) ja ei-yhteistyötä polttaen ensimmäisenä ihmisenä
henkilöllisyystodistuksensa, jonka oli myöntänyt Etelä-Afrikan hallitus luokitellen
intialaiset toisen luokan kansalaisiksi. Niinpä Gandhi myös johti väkivallatonta
armeijaansa sijoittamalla itsensä keskelle taistelukenttää.
Kun Mao tuli Kiinan näyttämölle, hän koulutti alistettuja ja lannistettuja
lukutaidottomia pienviljelijöitä ja maatyöntekijöitä olemaan vallankumouksen välineinä.
Tämä oli suuri harppaus.
Vuonna 1917, kun Gandhi kokeili Biharissa Champaran alueella Satyagrahaa, hän nostatti
lukutaidottomat, köyhyyden lyömät pien-Indigo farmarit ja maatyöntekijät taistelemaan
brittiläisten maanomistajien riistoa vastaan. Täten Gandhi oli ensimmäinen historian
ihminen, joka todisti, että tavalliset maanviljelijät voivat olla vallankumouksen
välineitä.
Kun katsomme kaikkea tätä, näiden kolmen vallankumousjohtajan panosta, niin huomaamme
että kaikki kolme uskoivat kansan kouluttamiseen tuntemaan yksilöllistä itsetuntoa ja
taistelemaan kollektiivisen itsetunnon oikeuden puolesta.
Näistä kolmesta Gandhi teki omassa elämässään kokeita enemmän esittämänsä
elämänkatsomuksen puolesta kuin kaksi muuta kollegaa. On olemassa kokeilunkoulutusta, on
koulutusta epäoikeudenmukaisuutta vastaan, on koulutusta valmistaa ihmisyksilö paremmaksi
yksilöksi ja yhteiskuntaa paremmaksi yhteiskunnaksi.
Etelä-Afrikassa, jossa Gandhi halusi harjoittaa tasa-arvoista kunnioitusta kaikkia
yksilöitä kohtaan, hän pyysi vaimoaan Kasturibaa siivoamaan kristityn
yövirtsa-astian - vaimo kieltäytyi. Gandhi suuttui ja käski vaimonsa poistumaan kodistaan.
Kasturiba kyseenalaisti Gandhin toiminnan ja pyysi tätä toimittamaan hänet takaisin
Intiaan tai sallia jäämään kotiinsa. Jos Gandhi pyytää vaimoa pois kotoaan vieraassa
maassa, niin mihin vaimo menisi? Tässä vaimon toiminnassa Gandhi oivalsi, kuinka huonosti
kasvatettu hän itse oli. Nyt hänen gurunsa oli oma vaimo, joka Gandhiin verrattuna ei
ollut sosiaalisesti, poliittisesti ja koulutuksellisesti kokonaisuus. Gandhin elämänkoulu
alkoi tästä välikohtauksesta. Gandhi tahtoi kouluttaa vaimoaan kohtelemaan kaikkia
tasa-arvoisesti. Mutta hän yritti määrätä koulutukseen arvovallallaan. Toisaalta Kasturiba
oli koulutettu perinteisessä koulutuksessa olemaan hyväksymättä sosiaalista idealismia,
jos se perustui määräysvaltaan, vaikka määrääjä olisi hänen oma aviomiehensä. Niinpä
kouluttajasta tuli oppilas ja oppilaasta opettaja. Oikeassa koulutuksessa ei ole
opettajia, ei ole oppilaitakaan. Jokainen jakaa jokaisen kanssa omat tunteensa,
kokemuksensa, ideansa ja toimintansa; ja kaikki yhdessä marssivat yksilön valistusta ja
yhteiskunnan hyvinvointia kohti. Gandhi kutsui tätä pyrkimystä peruskoulutukseksi tai
uudeksi koulutukseksi.
Siirtomaavallan koulutusjärjestelmät valmistivat oppilaita olemaan kuuliaisia
siirtomaavallan palvelijoita. On tragedia, että vieläkin Intiassa jatkamme samaa
koulutusjärjestelmää, missä nuoret oppilaat jaotellaan arvosanoin ja eroavaisuuksin eikä
luonteen ja sitoutumisen hengen mukaisesti. Nykykoulutusjärjestelmässä on voittajia ja
häviäjiä, koska koulutamme heidät uranrakentajiksi eikä luonteen kehittäjiksi. Gandhi
halusi koulutuksen rakentavan luonnetta ja sitoutumista kohti yleistä hyvää. Hän aloitti
koulutuksen Etelä-Afrikassa Phoenix Ashramissaan ja Tolstoi-maatilallaan. Hän
kehitti koulutusta Intiassa, kun hän aloitti Sevargramissa Talmi
Sanghin-keskuksen.
Elämisen koulutuksessa Gandhi ja Tagore ovat kuin kaksoset. Molempien mielestä
koulutuksen tulee teroittaa ei vain itsekunnioitusta ja itsetuntoa vaan myös
perustarpeiden itseriittoisuutta ja kauneuden sekä hyvyyden kunnioittamista missä tahansa
ja kaikkialla. Luonto on anteliaan kaunis ja ihmiset ovat osa luontoa. Niinpä taide ei ole
jotain ihmisenä olemisen ja luonnollisena olemisen ulkopuolista. Niin myös koulutuksen on
edistettävä taiteellisia näkemyksiä kaikkien saatavilla olevien tavaroiden luomisessa eikä
edistää vain tuotantokapasiteettia määrällisesti. Näin koulutus on universaalia ja
koulutus on sidoksissa sekä sisäiseen että ulkoiseen kasvuun. Koulutus on luokkahuoneen
yläpuolella. Se on koulun ja opettajien yläpuolella. Koulutus laajentaa suhdetta itsen ja
universumin välillä. Lukutaito, kielenoppiminen, kutsumus ja tiedon kerääminen ovat
satunnaista. Koulutuksen oikea päämäärä on edistyksellisesti parantaa yksilöä ja
yhteiskuntaa elämään sopusoinnussa ja rauhassa luonnon kanssa. Mahatma Gandhi halusi
oppimisprosessin olevan osallistuvaa. Osallistuminen on ympäristön pitämistä siistinä sekä
mielen ja sydämen pitämistä puhtaana. Näin ollen ulkoisen siisteyden tulee heijastaa
sisäistä puhtautta. Vakuus toimeentulon ansaitsemisesta pitäisi heijastaa järjen ja
intohimon sosiaalista vuorovaikutusta. Missä tarvitaan kieltä, niin siellä on äidinkieli
parempi, sillä se voi olla sydäntä lähempänä. Koulutus on siis pään, sydämen ja käden
yhtenäisyys. Koulutus ei ole päämäärä. Se on prosessi. Koulutus ei ole väline, se on
elämää. Koulutus ei ole osa vaan kokonaisuus. Koulutus on kokonaisuus, joka heijastelee
yksilön ja yhteiskunnan sosiaalisen ja moraalisen elämän kehitystä.
Mahatma Gandhin koulutuksen käsite saattaa tuntua pilvilinnojen rakentelulta tämän
päivän yhteiskunnassa, jossa väkivalta ja ahneus, kilpailu ja lahjonta sekä
epäoikeudenmukaisuus ja epätasa-arvo on kasvussa. Gandhi kylläkin samalla kouluttaa kansaa
laittamaan konkreettiset perustat noille linnoille, jotka lopulta tulevat todellisiksi
linnoiksi, ei pilviin vaan rikastuttamaan elämää. Gandhilainen koulutuksen konsepti tekee
jokaisesta rohkean visionäärin ja tekee myös jokaisesta rakennustyöntekijän kääntääkseen
visiot todellisuudeksi. Niinpä Gandhin koulutus on silta reseptin ja käytännön välillä,
vision ja todellisuuden välillä, menneen ja nykyisen sekä nykyisen ja tulevan välillä. Se
on jatkuvaa elämän jatkumisen koulutusta sekä koulutusta arvokkuuteen, antaumukseen ja
sosio-ekonomiseen kehitykseen.
Gandhilainen koulutus pistää meidät pitämään päät pystyssä ja samalla se saa meidät
pitämään jalat maassa.
|