|
Kansainvälinen uutistoimisto AP teetätti toukokuussa 2005 ranskalaisella
IPSOS-tutkimuslaitoksella gallupin uskonasioista kymmenessä suuressa maassa. Sen mukaan
jumalaan uskoi täysin kritiikittömästi (70 %) yhdysvaltalaisista, ja USA:ssa oli vähiten
(2 %) ateisteja. Eniten ateisteja oli Ranskassa ja Etelä-Koreassa (19 %).
Uskonnon merkitystä omassa elämässä pidettiin tärkeänä USA:ssa ja Meksikossa (86 %),
ja niiden jäljessä tuli Italia (80 %). Vähemmän tärkeäksi uskonto koettiin Ranskassa
(jossa sen koki tärkeäksi vain 37 % väestöstä), Englannissa (43 %), Espanjassa (46 %) ja
Saksassa (54 %).
Saksassa on vahva kristillisdemokraattinen puolue (CDU/CSU), mutta se ei pyri valtaan
ja hallinnoimaan maata uskon asioilla. Saksalaiset uskovat yksityiseen Jumalaan, kun taas
USA:ssa Jumala on enemmän yhteisöllinen. Saksan oikeiston "uskonnollisuutta" kuvaa
kuitenkin se, että monet kristillisdemokraatit vastustavat Turkin EU-jäsenyyttä, ja se
olisi mitä todennäköisimmin kääntänyt myös saksalaiset EI-kannalle, jos maassa olisi
järjestetty kansanäänestys EU:n perustuslaista. Mielipidetutkimuksissa EI on ollut
voitolla.
USA:ssa kirkon lobbauksen julkisen vallan asioihin hyväksyi suurempi osa (37 %)
kansalaisista kuin missään muualla. Hengellisten johtajien lobbausta politiikassa pitää
hyväksyttävänä vain 12 % ranskalaisista, ja tiukka linja asiaan on myös Espanjassa (17 %)
sekä Saksassa ja Englannissa (20 %).
Perustuslakikonventti
EU:n perustuslain valmistelua varten kutsuttiin koolle vuonna 2001 erityinen
valmistelukunta eli konventti. Siinä oli 207 osanottajaa (joista minä olin yksi). Tälle
pienelle ja epäedustavalle joukolle oli annettu tehtäväksi kirjoittaa perustuslain
luonnos yli puolelle miljardille muulle ihmiselle.
Käytännössä perustuslain luonnoksen sanelivat konventissa suuret jäsenmaat
edustajiensa välityksellä. Sen jälkeen ei sitten ollut vaikeuksia saada se hyväksytyksi
erityisessä hallitusten välisessä konferenssissa (HVK).
Kun konventti kirjoitti perustuslakiin unionin arvoperustaa, varsinkin katolilaisten
maiden (Italia, Espanja, Puola, Irlanti) edustajat halusivat Jumalan kirjattavaksi sen
artikloihin.
Sitä haluttiin ensiksikin siksi, että se olisi antanut uskonnolliselle ajattelulle
suuremman legitimiteetin eli yleisen hyväksyttävyyden unionissa, jossa uskonnollisella
ajattelulla on kansojen keskuudessa ollut vuosisatojen ajan suuri merkitys. Sillä tavalla
olisi myös tehty vaikeammaksi islamilaisvaltio Turkin ottaminen jäseneksi samaan unioniin
ristikansan kanssa, ja turkkilaiset tiesivät sen: konventissa sen edustajat vastustivat
kristittyjen Jumalan kirjaamista Turkki-yhteensopivaksi tehtyyn perustuslakiin.
Artiklat ja esipuhe
Perustuslakiluonnos koostui valmiina johdannosta ja neljästä osasta. Sen lisäksi
siihen oli liitetty myös pöytäkirjoja ja julistuksia. Artiklat ja kaikki pöytäkirjat ovat
aina lainvoimaisia, kun taas johdanto ja julistukset eivät sitä ole.
Jumala ja kristinusko yritettiin aluksi kirjata artikloihin, mutta asia ei mennyt
läpi, kun konventissa tavoiteltiin näennäistä yksimielisyyttä. Sen jälkeen uskovaisille
olisi riittänyt se, että perustuslain (juridisesti ei-sitovaan) johdantoon olisi kirjattu
Euroopan kulttuurien juutalais-kristillinen perusta. Maallisimpiin kansakuntiin kuuluva
Ranska (jossa uskovaisista 70 % oli IPSOS-tutkimuksen mukaan katolilaisia) oli tiukka:
perustuslakiin ei kuulu mainintaa Jumalasta tai uskonnoista.
Aktiivisesti ajettiin myös ehdotusta, joka olisi johdettu Puolan perustuslaista.
Jumala ja kristinusko oli siihen kirjattu seuraavalla tavalla:
"Me Puolan kansa, kaikki tasavallan kansalaiset, sekä ne, jotka uskovat Jumalaan
totuuden, oikeuden, hyvän ja kauniin lähteenä, kuten myös ne, jotka eivät jaa tätä uskoa
mutta kunnioittavat niitä yleismaailmallisia arvoja jotka perustuvat muihin lähteisiin;
tasa-arvoisina oikeuksissa ja velvollisuuksissa yhteistä hyvää - Puolaa - kohtaan,
kiitollisuudenvelassa esi-isillemme heidän työstään, heidän taistelustaan suurin
uhrauksin saavutetun itsenäisyyden puolesta, kansakunnan kristilliseen perimään ja
yleismaailmallisiin inhimillisiin arvoihin juurrutetusta kulttuurista..."
Johdannon kirjoitti viime kädessä puheenjohtajamaa Irlanti. Perustuslakiluonnoksessa
asia sai tämän katolilaisen maan kynästä muotoilun, jonka mukaan jäsenvaltiot "hakevat
innoituksensa Euroopan kulttuurisesta, uskonnollisesta ja humanistisesta perinteestä,
josta kehittyneitä yleismaailmallisia arvoja ovat ihmisen loukkaamattomat ja
luovuttamattomat oikeudet sekä vapaus, kansanvalta, tasa-arvo ja oikeusvaltioperiaate".
Päädyttiin siis siihen, että jäsenvaltioiden valtiofilosofiset taustat ovat niin
erilaiset, ettei kristinuskoa voi mainita yhteisessä perustuslaissa.
Perustuslakiluonnos
Perustuslain I osa on yleistä ja III osa erityistä asiaa. Voidaan jälkikäteen
arvioida, että konventti teki virheen, kun se kirjoitti EU:n perustuslaiksi tiiliskiven
kokoisen kirjan (jossa oli suomen kielellä 482 sivua). USA:kin on tullut yli 200 vuotta
toimeen alle 20 sivun perustuslailla.
Ilman laajaan III osaan kirjoitettua kapitalismin pakkopullaa, joka koettiin monissa
maissa hyökkäykseksi sosiaaliturvavaltiota ja julkisia palveluja vastaan, eurokraateilla
olisi ollut suurempi mahdollisuus saada perustuslakiluonnos hyväksytyksi myös Ranskassa
ja Hollannissa.
Unionin arvot kirjattiin I osan 2. artiklaan seuraavalla tavalla:
"Unionin perustana olevat arvot ovat ihmisarvon kunnioittaminen, vapaus,
kansanvalta, tasa-arvo, oikeusvaltio ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen. Nämä arvot ovat
jäsenvaltioille yhteisiä yhteiskunnassa, jonka ominaispiirteitä ovat moniarvoisuus,
suvaitsevaisuus, oikeudenmukaisuus, yhteisvastuullisuus ja syrjinnänvastaisuus."
Pöytäkirjasta (27-28.2.2003) saa hyvän kuvan siitä, miten asia oli esillä konventissa:
"Keskustelu uskonnollisia arvoja koskevan viittauksen mahdollisesta sisällyttämisestä
tekstiin oli vilkasta. Useat valmistelukunnan jäsenet kannattavat tällaista mainintaa 2
artiklassa. He pitävät sitä tarpeellisena, jotta pidettäisiin mielessä yhteisten arvojen
perustat. Nämä jäsenet katsoivat, että pitäisi olla mahdollista valita sanamuoto, jossa
ketään ei syrjitä. Useita erilaisia sanamuotoja on esitetty. Useat muut jäsenet
ilmoittivat päättäväisesti vastustavansa tällaista ehdotusta riippumatta sen
sanamuodosta..."
Kirkkojen ja ei-tunnustuksellisten järjestöjen yhtäläinen asema turvattiin 51.
artiklassa seuraavalla tavalla:
"1. Unioni kunnioittaa sitä asemaa, joka kirkoilla ja uskonnollisilla yhdistyksillä
tai yhdyskunnilla on kansallisen lainsäädännön mukaisesti jäsenvaltioissa, eikä puutu
siihen.
2. Unioni kunnioittaa myös elämänkatsomuksellisten ja ei-tunnustuksellisten järjestöjen
asemaa.
3. Unioni käy avointa ja säännöllistä vuoropuhelua näiden kirkkojen ja järjestöjen kanssa
tunnustaen niiden identiteetin ja erityisen tehtävän."
Tältä osin perustuslaki ei erotellut kirkkoja ja ei-kirkollisia yhteisöjä.
Perusoikeuskirja
Perustuslakiluonnoksen II osaan liitettiin sellaisenaan sen valmistelua varten
kootussa konventissa vuonna 1999 hyväksytty "perusoikeuskirja". Siihen oli kirjattu
unionin kansalaisten oikeuksia, vapauksia ja velvollisuuksia.
Tämä asiakirja ei ollut erityisen radikaali. Sitä valmistellut konventti sai vain
kopioida valmiita kansainvälisiin sopimuksiin ja EU-lainsäädäntöön jo aikaisemmin
kirjattuja oikeuksia. Konventti ei saanut keksiä yhtään uutta sellaista oikeutta, jota
jäsenmaat eivät olleet aiemmin hyväksyneet.
Asiakirjaan, joka otettiin lähes sellaisenaan - eli muutamin Englannin vaatimuksesta
tehdyin heikennyksin - perustuslain II osaksi, oli kirjattu ajatuksen, omantunnon ja
uskonnon vapaus (perustuslain artikla 71) seuraavalla tavalla:
"Jokaisella on oikeus ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapauteen. Tämä oikeus
sisältää vapauden vaihtaa uskontoa tai vakaumusta ja vapauden tunnustaa uskontoa tai
vakaumusta joko yksin tai yhdessä muiden kanssa julkisesti tai yksityisesti
jumalanpalveluksissa, opettamalla, hartaudenharjoituksissa ja uskonnollisin
menoin."
Oikeuksien ja vapauksien vastapuoli on syrjintä. Syrjintäkielto oli kirjoitettu II
osaan (artikla 81) näin:
"1. Kielletään kaikenlainen syrjintä, joka perustuu sukupuoleen, rotuun, ihonväriin
tai etniseen taikka yhteiskunnalliseen alkuperään, geneettisiin ominaisuuksiin, kieleen,
uskontoon tai vakaumukseen, poliittisiin tai muihin mielipiteisiin, kansalliseen
vähemmistöön kuulumiseen, varallisuuteen, syntyperään, vammaisuuteen, ikään tai
sukupuoliseen suuntautumiseen tai muuhun sellaiseen seikkaan."
Sekä I että II osan artikloihin oli uskonto kirjattu sangen neutraalilla tavalla.
Perustuslakia ei tule
Perustuslaissa, joka ei Ranskan ja Hollannin äänestysten jälkeen ole tulollaan
(ainakaan nykyisessä muodossa), ei ollut mitään sellaista vinoumaa uskontojen suuntaan,
että se olisi pitänyt sillä perusteella hylätä. Pikemminkin sen olivat hylkäämässä
uskovaiset, jotka eivät saaneet rakasta Jumalaansa kirjatuksi unionin arvopohjaan.
Ranskan kansanäänestyksessä perustuslaki hylättiin ennen muuta vasemmiston EI:n
pohjalta: se koettiin hyökkäykseksi julkisen vallan varustamia hyviä julkisia palveluja
vastaan. Sitä täydensi oikeiston EI, joka piti sisällään Turkki-vastaisen kannanoton
kristinuskon puolesta ja islamia vastaan.
Hollannissa ääriuskovaiset lahkot vastustivat perustuslakia liian maallisena, mutta
heidän osuutensa ei ollut ratkaiseva. Heitä oli ehkä saman verran kuin
eläintensuojelijoita, jotka äänestivät perustuslakia vastaan sillä perusteella että se
salli rituaaliteurastuksen, hanhien pakkosyötön ja espanjalaiset härkätaistelut.
Hollannissa perustuslaki kaatui ennen muuta raha-asioihin ja vallansiirtoon suurten
maiden hyväksi - ja Turkin jäsenyyteen maahanmuuttouhkan mutta ei islam-uhkan takia.
EU:n perustuslaki olisi vaatinut voimaan tullakseen yksimielisen hyväksynnän kaikissa
jäsenmaissa. Nyt sitä ei ole - eikä tätä perustuslakia tässä muodossa tule.
|