Tavoitteenamme on uskonnon ja katsomuksen vapaus ja kaikkien katsomusten tasa-arvoinen
kohtelu. Jos vihkimisoikeus on myönnetty luterilaiselle kirkolle, se kuuluu myös
wiccalaisille, meille ja Humanistiliitolle yhtälailla. Valtionkirkkojen verotusoikeus on
väärin, mutta vapaus levittää omaa sanomaansa omilla rahoillaan pitää olla myös
luterilaisella ja ortodoksisella kirkolla.
Tavoite ei ole kieltää uskontoja, ei polttaa raamattupainoja eikä tuhota moskeijoja.
Toisaalta levitämme tieteellistä todellisuuskäsitystä, meillä on oma vakaumuksemme joka on
ristiriidassa kaikkien uskontojen kanssa. Haluamme vauhdittaa sitä kehitystä, jonka
tuloksena raamattupainot häviävät tarpeettomina ja moskeijat jäävät käyttämättömiksi.
Vapaa-ajattelijoiden arvoista tärkeimpiä on vapaus. Vaikka jonkin uskonnon voisi
hävittää väkivallalla - mikä on onnistunut aika harvoin - kannatamme silti vapautta.
Miksi neutraali sivu?
Meillä on siis kaksi tavoitetta, jotka ovat ainakin osittain toisistaan riippumattomia.
Tämä kädessäsi oleva lehti sisältää todennäköisesti sekä uskontokritiikkiä että
vaatimuksia katsomusvapauden laajentamiseksi. WWW-sivuilla ei ole luontevaa jakaa juttuja
tekijän tai julkaisuajan mukaan, on parempi tehdä jako aiheittain. Uskonnonvapaus.fi ei
sisällä uskontokritiikkiä koska sitä varten on parempi tehdä oma sivustonsa.
Me voisimme tietysti tehdä sivun joka vaatisi ateisminvapautta. Samoin mormonit
voisivat tehdä sivun joka keskittyisi mormonien kenties kokemiin ongelmiin
uskonnonvapaudessa. Kuitenkin paljon on yleistä asiaa, joka koskettaa kaikkia vakaumuksia.
Mm. pohdinta uskonnonvapauden luonteesta tai uskonnon- ja vakaumuksenvapautta koskevat
kansainväliset sopimukset ovat tällaisia.
Neutraalina sivu myös menee paremmin läpi monenlaisiin linkkilistoihin. Tuskin me
saisimme muiden vakaumusten kannattajilta paljonkaan linkkejä sivuun, jossa joka toinen
virke kertoisi miksi se-ja-se uskonto on väärässä.
Neutraaliudella ei ole tarkoitus piilottaa tekijää. Sivustolla kyllä kerrotaan kuka on
tekijä, vaikka sitä ei pääasiana esitetäkään. Lisäksi tuodaan esille että va-liitto ei ole
vakaumuksellisesti neutraali. Näin on pakko toimia jo siksi, ettei liittoa kuviteltaisi
sivun perusteella ainoastaan uskonnonvapautta puolustavaksi järjestöksi.
Vapaa-ajattelijat sivuston taustalla näkyy siinä, että kaikissa teksteissä on huomioitu
myös negatiivinen uskonnonvapaus, vapaus olla uskomatta. Toisaalta ei tämäkään ateistien
yksinoikeus ole - bahá’í-oppilaille kuuluu yhtälailla vapaus viettää koulun joulujuhla
ilman joulukirkkoa kuin ateistioppilaillekin.
Suhde uskontoon
Sivusto on neutraali, mikä toisaalta tarkoittaa ettei uskontoja myöskään puolusteta.
Lähtökohta ei ole uskontojen merkitys tai sisältö vaan nimenomaan vapaus: ihmisellä on
oltava laaja vapaus toimia silloinkin kun enemmistö on toista mieltä.
Joiltakin osin sivuston tekstit eivät kosketa vapaa-ajattelijoita lainkaan.
Eräs tällainen on uskonnolliset ruokavaliot, joita sivulla esitellään. Se ei ehkä
edistä tavoitteitamme, mutta ei siitä ole haittaakaan. Tarkoitus on lisätä sivulle myös
erilaisia kokemuksia mm. perheistä joissa jäsenillä on erilaisia vakaumuksia.
Suvaitsevaisuuden lisääminen toisin uskovia tai kokonaan uskomattomia kohtaan on yksi
tavoitteista. Yleinen suvaitseva ilmapiiri ei varmaankaan ole huono asia, sillä meistäkin
monet kuuluvat erilaisiin vähemmistöihin. Raadollisempi perustelu on se, että tämä tekee
jälleen sivustosta lukemisen arvoisen useammalle.
Miten voin auttaa?
Ensiksi, lue sivustoa. Se on oikeasti aika laaja, sisältää noin 40 000 sanaa. Eräs
sivun tarkoituksesta on jakaa meidän vapaa-ajattelijoiden tietoja keskenämme. Unelmani on
tilanne jossa uskonnonvapaudesta kysyttäessä vastataan "en tiedä, mutta kysy
vapaa-ajattelijoilta jotka ainakin tietävät".
Toiseksi sivun tekstejä on lupa kommentoida. Mikä tahansa pienikin asia, vaikkapa vain
epäselvä kohta jota joutuu hetken pohtimaan, kannattaa kertoa.
Tärkeimpänä asiana sivustolta puuttuu vielä tietoa ja moni asia nojaa toisen käden
tietoihin. Tarvetta on erityisesti ET:n ja uskonnon opetusta, sekä sisältöä että
osallistumisoikeutta, selventäville sivuille. Toinen tärkeä asia on historia, liian vähän
on selvitystä siitä miten nykyiseen tilanteeseen on tultu. Työtä olisi myös jollekulle
vanhojen 1800- ja 1700-luvun lakien keräämisessä, samoin esimerkiksi uskontorikosten
oikeudenkäyntipöytäkirjojen haussa. Eräitä erikoistietoja kaipaan esimerkiksi
sairaaloista, hoidosta kieltäytymisestä vaikkapa verensiirtojen osalta ym, ja näihin
kaipaan kommentteja lääkäreiltä joita tiedän jäseninä olevan.
Lopuksi sivun ulkoasuun en ole tyytyväinen. Erityisesti etusivu kaipaa
jäntevöittämistä, mutta myös sisältösivuja voisi vielä hioa. Tähän tarvitaan joku, jolla
on värisilmää minua enemmän.
Aivan tekninen tehtävä on kunnollisen lokianalysaattorin tekeminen, tai jonkin valmiin
sovittaminen sivustoa varten. Toinen samantyyppinen tehtävä on parantaa sivuston sisäistä
hakua.
|