Liittokokoukseen on aikaa vielä kolmisen kuukautta, ja kysymykset Vapaa-ajattelijain liiton tulevista johtotehtävistä ovat jälleen tulossa ajankohtaisiksi. Ehdolle on jo ilmoittautunut muutama vapaa-ajattelija.

Puheenjohtajaksi on ehdolle asettumassa Robert Brotherus, liiton entinen pääsihteeri Helsingin vapaa-ajattelijoista. Pääsihteeriehdokkaaksi on tarjoutunut Jori Mäntysalo Tampereen vapaa-ajattelijoista. Haastattelimme molempia siitä, mihin suuntaan liittoa heidän mielestään tulisi kehittää - mutta julkaisemme esittelyt vasta seuraavassa numerossa pitäen silmällä mahdollisuutta, että siihen mennessä ilmaantuisi vastaehdokkaita. Sikäli kuin tavoitteena on saada aikaan laajempaa jäsenkeskustelua liiton tulevasta suunnasta, toivoisin mahdollisten vastaehdokkaiden ottavan yhteyttä toimitukseen mahdollisimman pian.

Liiton sisäiset kiistat ovat välillä saaneet suhteettomasti palstatilaa sekä tässä julkaisussa että muualla. Pohjimmiltaan ne ovat kuitenkin merkityksettömiä siltä kannalta, mitä meistä valtamedioissa halutaan kirjoittaa. Nykytilanteessa emme voi syyttää huonosta julkisuuskuvasta pelkästään itseämme - sen enempää kuin esimerkiksi juutalaisia voitiin pitää vastuullisina siitä julkisuuskuvasta, mitä natsipropagandan levittämä valehtelu heistä 30-luvun Saksassa rakensi.

Ateistien mustamaalaaminen ei muutu miksikään, vaikka me esiintyisimme julkisuudessa diplomaattisesti ja maltillisesti. Viimeksi tämä osoittautui todeksi Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä ollutta toiminnanjohtaja Paula Vasaman haastattelua seuranneessa "keskustelussa", jossa hoettiin pelkästään luterilaisten tehtailemia mielikuvituksellisia valeita siitä, mitä ateismi on ja mitä vapaa-ajattelijat muka ajattelevat.

Kirkon palkkaamien ammattivalehtelijoiden lisäksi "keskustelijana" kunnostautui myös historiantutkija Jukka Relander, joka Metro-lehdessä väitti tietävänsä, että vapaa-ajattelijoiden keskeisen opinkappaleen mukaan fundamentalistinen raamatunluenta on ainoa oikea. Relanderilta on ilmeisesti mennyt ohitse, että päinvastoin juuri muut kuin vapaa-ajattelijat eivät vielä nykyisinkään uskaltaudu esittämään julkisesti, että kenties evankeliumit ovatkin pelkkiä kertomuksia ja Jeesus ei ehkä historian henkilö lainkaan.

Relander väittää, että me vapaa-ajattelijat suhtaudumme kirkkoon ikään kuin kyseessä olisi katolinen kirkko, joka ei anna uskovien ajatella itse omia ajatuksiaan. Vapaa-ajattelu on hänen mukaansa turhaa, koska "uskonpuhdistus on jo tehty, melkein puoli vuosituhatta sitten" ja koska kuulemma luterilainen kirkko on samaa mieltä hautausmonopoliaan vastustaneitten vapaa-ajattelijoiden kanssa siitä, että jokainen on oman elämänkatsomuksensa asiantuntija.

Tunteeko historiantutkija edes omaa alaansa, vai onko tietoisena tarkoituksena valehdella? Mainittakoon, että esimerkiksi noitavainot levisivät Suomessa vasta uskonpuhdistuksen jälkeen. Naishistorioitsija Kaari Utrion mukaan kidutuskuulustelu ei Suomessa ollut käytössä keskiajalla, vaan vasta luterilainen valtionkirkko ryhtyi toden teolla hävittämään perinteisiä ehkäisymenetelmiä hallinneita yrttinaisia. Noitavainojen tutkija Marko Nenonen vahvistaa, että inkvisitorinen oikeudenkäyttö yleistyi vasta kirkon ja kansallisvaltion yhdistyessä osana luterilaista uskonpuhdistusta.

Kirkon nykyisistä etuoikeuksista (yleisen hautaustoimen monopoli mukaan lukien) voi tietysti olla mitä mieltä tahtoo. On kuitenkin törkeää valehtelua väittää, että uskonpuhdistus olisi tuonut Suomeen oikeuden ajatella toisin kuin mitä kirkko opettaa. Sellainen oikeus tuli vasta 1900-luvulla, kun sekulaarin oikeusvaltion periaatteet alkoivat vaikuttaa kirkon asemasta huolimatta. Nykyaikainen Rechtsstaat (engl. rule of law käsitteellisenä vastakohtana jumalan asettamalle esivallalle) on valistusfilosofien keksintö, jotka pyrkivät erottamaan lainsäädännön, uskonnon ja moraalin pysyvästi toisistaan. Juuri näiden periaatteiden ajamisen vuoksi luterilainen kirkko äänitorvineen nimittelee meitä "ääriliikkeeksi" - jota he objektiivisesti arvioiden ovat itse kuvitellessaan yhä vieläkin, että kristinusko oikeuttaa heille yksinään sellaisen aseman, joka on kansainvälisten ihmisoikeusnormien yläpuolella.

Vapaa-ajattelijat eivät objektiivisesti arvioiden ole ääriliike, koska emme pyri tuhoamaan vastustajiemme mahdollisuuksia levittää omaa vakaumustaan ja toimia kansalaisyhteiskunnassa sen mukaisesti. Olemme maltillinen uudistusliike, joka on perustamisestaan alkaen ajanut vakaumuksien yhdenvertaista kohtelua, jonka vallitessa eri katsomusryhmillä (myös kristityillä) olisi nykyistä paremmat edellytykset kunnioittaa toistensa vakaumuksia ja elää sovussa keskenään.

Kirkko ja sen palkkaamat ammattivalehtelijat eivät objektiivisesti arvioiden halua mitään yhdenvertaista sovintoa. Ei heidän tarvitse tyytyä kompromissiehdotuksiimme, joiden niidenkin vallitessa kirkko vielä pitkään voittaisi katsomuksien vapailla markkinoilla. He tietävät voivansa säilyttää yksipuoliset etuoikeutensa tehokkaammin turvautumalla göbbelsmäiseen valehteluunsa. Ja he tietävät, että myös "puolueettomana" esiintyvä media tukee heidän mielikuvituksellista ajojahtiaan meitä vastaan - jopa sellaisten "neutraalien" asiantuntijoiden suulla, jotka selvästi puhuvat meistä täysin vastoin parempaa tietoaan.

Koska vastapuolen tavoitteena ei alun alkaenkaan ole ollut mikään sovinto, vaan yksipuolinen kirkon ylivalta, emme voi syyttää itseämme siitä, että vastapuolen tekojen seurauksena julkisuuskuvamme on joka tapauksessa meille epäedullinen - sanoimme me itse julkisesti mitä tahansa.

Janne Vainio