jumalaton kulttuurilehti

Käännös: Asta Leppänen

Paul Kurtz

Kulttuurisota

"The Passion" poliittisena aseena

The Passion of the Christ ei ole pelkästään elokuva, vaan myös poliittinen nuija, jota ainakin johtavat konservatiiviset kristityt käyttävät sekularisteja vastaan. Televisiokommenttaattori Bill O’Reillyn mielesta Mel Gibsonin elokuva toimii nyt aseena Yhdysvalloissa syttyneessä kulttuurisodassa perinteisten uskovaisten ja sekularistikannattajien välillä - kuten the New York Times, Frank Rich, Andy Rooney ja hallitseva "kulttuurieliitti". Newt Gingrich nauraa hörötti, että elokuva voi olla vuosisadan "merkittävin kulttuuritapahtuma". James Dobson (Focus on the Family) ja lauma saarnaajia ennustaa sen olevan "loistavin elokuva mikä on koskaan tehty". Bussilasteittain hartaita kirkossakävijöitä on kuljetetettu päivittäin katsomaan elokuvaa, joka esittää yksityiskohtaisen raa’asti Jeesuksen vangitsemisen, oikeudenkäynnin, ristiinnaulitsemisen ja kuoleman. Sen on tarkoitus herättää sympatiaa Jeesusta kohtaan, joka puolialastomana kärsii väkivaltaisista, sadomasokistisista raipparangaistuksista vainoajiensa käsissä ja luoda vihamielisyyttä juutalaisia, sekularisteja ja separationisteja kohtaan, jotka ovat kehdanneet kyseenalaistaa Gibsonin käsikirjoituksellisesti paikkansa pitävän kertomuksen.

The Passion of the Christ vahvistaa sen tosiasian, jota sekularistitkaan eivät rohkene jättää ottamatta huomioon: enemmän kuin koskaan ennen, Raamatusta on tullut vaikutusvaltainen poliittinen voimakeino Yhdysvalloissa. "The Religious Right" - "Uskonnollinen oikeisto" - ei säästele sanojaan sekularismin romuttamiseksi ja toivoo muuttavansa Yhdysvallat jumalaapelkääväksi (hurskaaksi) maaksi joka tervehtii teemalla "one nation under God - (yksi kansakunta Jumalan alaisuudessa)" ja vastustaa homoavioliittoja ja muita liberaaleja tavoiteohjelmia. Voimakkaiden uskonnollisten ja poliittisten voimien julkisilla välihuomautuksilla on epäedullisia seuraamuksia. Perustuslain laatija James Madison oikeutetusti oli huolissaan ryhmien, ja varsinkin uskonnollisten ryhmittymien, sisäisestä eripurasta, mikä hajoittaisi kansalaisyhteisöt.

Elokuva on vaikutusvaltainen media. Sarjaelokuvat kuten Star Wars, The Lord of the Rings, Harry Potter, Star Trek, The Terminator ja Matrix on kirjoitettu mielikuvitusta apuna käyttäen ja ne ovat osoittautuneet erittäin viihteellisiksi, mukaansatempaaviksi ja huikeiksi kassa- ja yleisömenestyksiksi. The Passion of the Christ on kuitenkin paljon enemmän, sillä se hyökkää perusdemokraattisia sekulaarisia arvoja vastaan. Se esittää myös mielikuvia tosiasioiden sijasta ja pahaa-aavistamattomille ja hyväuskoisille elokuva on enemmän kuin luovan taiteen harjoittamista, se on taiteellista ja historiallista vilpillisyyttä.

Vääristelty versio Raamatusta

Gibson on väittänyt, että hänen elokuvansa on evankeliumien todenmukainen ja tarkka esitys. Näin tuskin on asianlaita. Monissa kohdin Passion esittää ylimääräistä raamatullista aineistoa, mikä vääristelee raamatunkertomuksia. Gibson käyttää taiteen vapautta huolettomasti.

Arvostelijat ovat korostaneet, että Gibson on vääristellyt Pontius Pilatuksen henkilöhahmon, joka elokuvassa kuvataan suvaitsevana, hyväntahtoisena ja oikeudenmukaisena tuomarina - kun puolueettomat pakanalliset historianmukaiset tekstit osoittavat, että hän oli ilkeämielinen poliittinen opportunisti. Elokuva esittelee myös Pilatuksen vaimon, Claudian, hyväntahtoisena sankarittarena. Hän on myötätuntoinen Jeesusta kohtaan ja ajattelee hänen rangaistuksensa olevan kohtuuton, josta onkin jonkin verran tekstiperustaa Raamatussa. Mutta Gibson menee kuvauksessaan vieläkin pidemmälle: Elokuvan eräässä kohdin Claudia käyttäytyy ystävällisesti Mariaa ja Maria Magdaleenaa kohti, lahjoittaen heille pellavaliinoja. Niillä Maria pyyhki verilammikot siltä paikalta, jossa roomalaiset ruoskivat Jeesuksen. Näitä kohtauksia ei löydy mistään neljästä evankeliumista. Kirkkohistorioitsija Elaine Pagels on sanonut, että on mahdotonta, että juutalaisnaiset olisivat hakeneet tai saaneet minkäänlaista myötätuntoa tai apua roomalaisilta.

Evankeliumit eivät myöskään tue juutalaisten sotilaiden ja vartijoiden Jeesukselle antamia vakavia pahoinpitelyjä Getsemanen puutarhassa ennen roomalaisten antamia rangaistuksia. Eräässä karmeassa kohtauksessa juutalaisjoukot tuovat Jeesuksen takaisin Jerusalemiin vahvasti sidottuna, herkeämättä hakaten ja eräässä kohdin jopa pudottaen hänet sillalta. Tästä ei ole selvitystä evankeliumeissa. Se on napattu mukaan (elokuvaan) korostamaan vangitsijoiden raakuutta.

Evankeliumit kertovat, että pappien lähettämä suuri ihmisjoukko saapui puutarhaan pidättämään Jeesuksen. Syntyi tappelu ja Jeesus käski opetuslapsiaan laskemaan miekkansa. (Tässä kuten muuallakaan Jeesus ei vaikuta kuuluvan omaan kulttuuriinsa eikä uskonnolliseen juutalaiseen miljööseen. Sekä hän, että hänen kannattajansa on johdonmukaisesti luonnehdittu luopioiksi ja omaan sosiaaliseen ympäristöönsä kuulumattomiksi). Matteuksen evankeliumi 26:57 sanoo: "Vangitsijat veivät Jeesuksen ylipappi Kaifaksen luo, minne lainopettajat ja kansan vanhimmat olivat kokoontuneet". Markuksen evankeliumi 14:53 tulkitsee: "Jeesus vietiin ylipapin luo, ja koko ylin papisto sekä vanhimmat ja lainopettajat kokoontuivat sinne". Luukkaan evankeliumi 22:54: "He vangitsivat Jeesuksen ja veivät hänet mukanaan ylipapin taloon". Johanneksen evankeliumin versio 18:12: "Sotilaat, joita komensi korkea upseeri, ja juutalaisten lähettämät miehet vangitsivat nyt Jeesuksen, panivat hänet köysiin ja veivät hänet ensiksi Hannaksen luo. Hannas oli senvuotisen ylipapin Kaifaksen appi".

Jos juutalaisten vartijoiden pahoinpitelyt eivät löydy raamatunkirjoituksista, niin mistä Gibson on ne lainannut? Ne ovat lähtöisin katolilaisen nunnan ja mystikon Anne Catherine Emmerichin oletetuista paljastuksista. Itse asiassa, suurin osa Passion-elokuvasta on lainattu Emmerichin vuonna 1833 julkaisemasta kirjasta, mikä tunnetaan englannin kielellä nimellä The Dolorous Passion of Our Lord Jesus Christ. Nykyinen painos ylpeänä vakuuttaa kansipäällisessään, että se on jumalallisten paljastusten klassikkokertomus, josta Mel Gibson sai inspiraation elokuvaansa.

Emmerich, "Jeesuksen pyhien haavojen" innokas ihailija ja mietiskelyn harjoittaja, kuvailee kirjassaan kuinka sen jälkeen kun Jeesus oli pidätetty, hänet sidottiin, lyötiin herkeämättä, raahattiin perässä ja pakotettiin kävelemään paljain jaloin särmikkäillä kivillä. Keskittykäämme siltaan, jonka he pian saavuttivat ja jonka Gibson kuvaa filmissään. Emmerich toteaa: "Näin Herramme syöksyvän kahdesti ennen kuin hän saavutti sillan ja nämä syöksyt aiheutuivat pelkästään epäinhimillisestä käytöksestä, jolla sotilaat vetivät häntä perässään. Mutta kun he olivat sillan puolivälissä, vetivät he säälimättömän täysillä ja Jeesus iskeytyi niin rajusti, että hänet lennätettiin sillalta veteen ... Jos Jumala ei olisi varjellut häntä, olisi hän kuollut tässä putouksessa." (s.71).

Viittaan tähän kohtaukseen vain osoittaakseni, että Gibson meni huomattavasti evankeliumin kirjoitusten ulkopuolelle ja lisäsi käsikirjoitukseen kuulumattomia, etupäässä Emmerichin piirtämiä tapahtumia. Muistakaa, että nämä ovat meediomystikon subjektiivisia visioita, jotka on käännetty yli 1800 vuotta sen jälkeen kun ne olivat tapahtuneet. Menin katsomaan elokuvan toistamiseen nähdäkseni jos elokuvan lopussa Emmerichin teoksesta olisi minkäänlaista lähdemerkintää. En löytänyt mitään - silmiinpistävä laiminlyönti.

The Passion of the Christ keskittyy suurelta osin Jeesuksen ruoskintaan. Kaksi evankeliumeista toteaa yksinkertaisesti, että Pilatus "ruoskitti Jeesuksen ja luovutti ristiinnaulittavaksi"(Matteus 27:26, Markus 15:15). Johanneksen evankeliumin kuvaus yhtyy: (19:1-2): "Nyt Pilatus käski ruoskia Jeesuksen". Luukkaan evankeliumi (23:16) ilmoittaa Pilatuksen sanoneen: "Minä päästän hänet vapaaksi, kunhan ensin olen antanut kurittaa häntä".

Evankeliumien asiallisesti ja ilman kerronnallista kehittelyä ilmaistut kohdat on räikeästi laajennettu Emmerichiltä: "Ensinnäkin käytettiin okaisia risuja, päällystettynä solmuilla ja piikeillä. Näiden piikkien iskut repivät hänen ihonsa rikki veren suihkutessa ..." (s. 135). Emmerich kuvasi sitten piiskojen käytön: "koostuen pienistä ketjuista tai rautaisilla koukuilla päällystetyistä hihnoista, jotka upposivat luuhun asti ja repivät isoja kudosten palasia jokaisella iskulla." (s. 135). Lisäksi missään evankeliumissa ei kuvata ketkä olivat seuraamassa ruoskintoja. Emmerich toteaa, että: "juutalainen roskajoukko kokoontui pienen välimatkan päähän". Gibsonin versiossa korkein papisto katselee ruoskintaa sillä aikaa kun saatanan naispuolinen ruumiillistuma seuraa tapahtumaa heidän kanssaan. Tätä ei ole kuvattu missään Raamatun kohdassa. Gibson menee näin ollen Uuden Testamentin kirjoitusten ulkopuolelle antaen ymmärtää, että juutalaiset ja heidän johtajansa olisivat osallistuneet Jeesuksen raakaan pahoinpitelyyn.

Uuden Testamentin kirjoitukset toteavat aukiolle kokoontuneen korkeimman papiston ja muun kansanjoukon todistaneen Pilatuksen määränneen Jeesuksen ristiinnaulittavaksi ja saaneen mahdollisuuden vapauttaa Barabbas Jeesuksen sijasta. Tämä on yksityiskohtaisesti kuvattu Gibsonin elokuvassa.

Elokuva vaikenee kuitenkin siitä seikasta, että Jeesus, hänen äitinsä Maria, Pietari, Jaakob ja muut opetuslapset, muiden kansanjoukossa olleiden kannattajien ohella, olivat itsekin juutalaisia. Emmerichin ja Gibsonin versioissa juutalaiset irtautuvat Jeesuksen pääasiallisista vihamiehistä kiihottaen roomalaisia, ei vain ristiinnaulitsemaan hänet, vaan myös kiduttamaan ja aiheuttamaan maksimaalista kärsimystä. Mielestäni asianydin elokuvassa on vieläkin juutalaisvastaisempi: Pilatus yrittää tyynnyttää juutalaisia (Jeesuksen) pahoinpitelyn avulla, heidän ollessa yhä tyytymättömiä - todella verenhimoista touhua!

Onko The Passion of the Christ juutalaisvastainen? Kyllä, minun arvostelukykyni mukaan jopa räikeästi. The Passion toistaa keskiaikaisen taiteen ja kärsimysnäytelmien juutalaiskuvauksia, jotka provosoivat antisemitistisiin joukkovainoihin ja joista on kärsitty "Kristuksen tappajien - "Christ killers"" taholta jo vuosisatoja. On ollut paljon puhetta tosiasiasta, että Mel Gibsonin 85-vuotias isä, Hutton Gibson, kieltäytyy uskomasta juutalaisten joukkomurhien koskaan tapahtuneenkaan. Hänen kerrotaan sanoneen, että Vatikaanin II konsiili oli "juutalaisten tuella tehty vapaamuurarien salajuoni". Mel Gibson poisti elokuvan alkuperäisestä versiosta Matteuksen evankeliumin kirjeen (27:25-26) tekstityksen: "Hänen verensä saa tulla meidän ja meidän lastemme päälle!" vaikka se ilmeisesti säilyy puhutussa aramean kielessä elokuvan kohtauksessa.

Paavi Johannes Paavali II:n kunniaksi täytyy mainita, että hän teki vuonna 2000 historiallisen anteeksipyynnön julistaen, että nykypäivän juutalaisia ei voi pitää vastuunalaisina Kristuksen kuolemaan. Silti, The Passion sai ensi-iltansa aikana, jolloin juutalaisvastaisuus on maailmanlaajuisesti kasvussa, varsinkin Euroopassa ja islaminuskoisessa maailmassa.

Raamatunkirjoitusten (varsinkin Johanneksen evankeliumin) mukaan Kristus kuoli ristillä koska Jumala lähetti hänen ainokaisen poikansa kuolemaan syntiemme puolesta. Näin ollen kaikki syntiset ovat vastuunalaisia, ei pelkästään muinaisen Israelin juutalaiset. Mel Gibson on itse syyttänyt kaikkia syntisiä ristiinnaulitsemisesta. Jos näin on asianlaita, niin Kristuksen ristiinnaulitsemisen oli määrä tapahtua ja Hän (Jumala) oli sen muuten ennustanut. Miksi Jumala oli valmis sallimaan hänen ainokaisen poikansa kärsimään karmean kuoleman, on vaikea käsittää. Mutta kristittyjen "anteeksipyytäjien" mukaan se oli ennalta määrätty, jotta ne jotka Kristukseen uskoivat, pelastuisivat. Näinollen Jumala - eikä yksinomaan juutalaiset ja roomalaiset - oli vastuussa Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta. Joku saattaisi jopa sanoa, että jos tämä oli osa jumalallista suunnitelmaa, niin juutalaisten pitäisi saada meriittiä sen toteuttamisesta.

Ovatko raamatunkirjoitukset luotettavia?

Ovatko Uudessa Testamentissa kuvatut Jeesuksen kertomukset - tässä tapauksessa hänen oikeudenkäyntinsä, ristiinnaulitsemisensa ja kuolemansa (jättäen rauhaan hänen syntymän, elämän ja ylösnousemuksen) paikkansa pitäviä historiallisia tapahtumia? Epäilen. Tämä kielteinen arvio on vedetty Uuden Testamentin kirjoitusten huolellisten opillisten ja tieteellisten tutkimusten perusteella.

Avainasemassa on fakta, että evankeliumien kirjoittajat eivät olleet itse tapahtumien silminnäkijöitä noissa asiakirjoissa. Jos Jeesus kuoli n. vuonna 30 jaa (= jälkeen ajanlaskumme alun), (tämä perustuu oletukseen, koska osa ihmisistä jopa kyseenalaistaa onko hän koskaan elänytkään; ) niin Markuksen evankeliumi oli arvatenkin kirjoitettu ensimmäisen vuosituhannen seitsemännellä vuosikymmenellä, Matteus ja Luukas kahdeksannella ja Johannes noin 90-100 -luvulla jälkeen ajanlaskumme alun. Joten ne oli kirjoitettu noin 40-70 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen. Evankeliumit perustuvat suulliseen perimätietoon, juontaen juurensa toisen ja kolmannen käden todistajanlausunnoista, jotka on koottu varhaisten juutalaiskristittyjen joukosta, sisältäen kaskumaisia kertomuksia, sairainakin pidettyjen ihmisten lausumia sananparsia, tarinoita ja vertauskuvia. Evankeliumien väitteet eivät ole toisistaan riippumattomasti oikeiksi vahvistettuja puolueettomien silminnäkijöiden lausuntoja - sitä suuremmalla syyllä kannattaa olla skeptinen niiden asiapitoisesta totuudesta. Niitä ei kirjoitettu kuten historiikkiä tai elämänkertaa sinänsä - ja kirjoittajat eivät käyttäneet perusteellisia ja historiallisia kirjatietoja tutkimusmetodeinaan. Raamatuntutkija Randel Helmsin mukaan ne olivat pikemminkin propagandististen lähetyssaarnaajien kirjoittamia, jotka olivat kiinnostuneita "hyvien uutisten" julistamisesta yrittäen houkutella ja käännyttää ihmisiä kristinuskoon. Sen tähden evankeliumeja ei pidä ottaa kirjaimellisena totuutena vaan eräänlaisena (sen ajan) uutena ideologis-moraalis-teologismuotoisena oppina.

Evankeliumeja kirjoittaessaan kirjoittajat ilmeisesti palasivat takaisin Vanhaan Testamenttiin ja löysivät tekstikatkelmia, jotka viittasivat Messiaan uudelleen tulemiseen, syntymisestä nuorelle naiselle (neitsyelle) ja pystyivät seuraamaan hänen sukujuuriaan Daavidiin saakka – minkä vuoksi Matteus ja Luukas tekivät niin suuren hässäkän Jeesuksen syntymisestä Beetlehemiin. Niinpä evankeliumit pitäisi lukea sanataiteelliseksi tuotannoksi, luovan mielikuvituksen tarpeettomaksi pitkittämiseksi, jotta ne täyttäisivät kiihkeät vapahduksen kaipuut. Ne ovat kaikkein vaikutusvaltaisin kaunokirjallisuuden muoto, joka on hallinnut länsimaista kulttuuria kautta sen historian. Onko niillä olemassa pienintäkään totuudenjyvää on kyseenalaista, todelliset tapahtumat on vaikeaa osoittaa todeksi, erityisesti koska Jeesuksesta ja hänen ihmeparannuksistaan ei ole olemassa mainintaa missään pakanallisessa kirjallisuudessa.

Perimätiedon mukaan Markus kuuli Jeesuksesta Pietarilta. Eusebius (260-339 vuotta jaa) on tämän väitteen tietolähde, mutta Eusebius kirjoitti n. kolme vuosisataa Jeesuksen kuoleman jälkeen. Joka tapauksessa Matteus ja Luukas perustavat kirjoituksensa melko varmasti Markukseen. Nämä kolme synoptista evankeliumia ovat samantyyppisiä, vaikka ne ovatkin ristiriidassa toisiinsa nähden monessa merkityksellisessä tapauksessa. Tutkijat uskovat, että jotkut niistä juontavat juurensa jostakin muustakin kirjallisesta lähteestä. (Q, (saks. Quelle = lähde) väitetty kadonnut lähde).

Toinen historiallinen tosiasia, joka kannattaa pitää mielessä on, että evankeliumit kirjoitettiin roomalaisten ja juutalaisten pitkän sodan jälkeen (vuosina 66-74), jolloin tuhoutui sekä Jerusalem että heidän temppelinsä (vuonna 70). Sadattuhannet juutalaiset menehtyivät ja hajaantuivat ympäri Välimeren aluetta näiden sotien aikana. Olot Jerusalemissa saatiin lopulta tasoitettua vuonna 135. Tuon ajan poliittiset olot vaikuttivat evankeliumien useisiin kirjoittajiin ja heidän synoptisiin evankeliumeihinsa, eikä suinkaan Jeesuksen aikakausi. Jonkin verran myöhemmin kirjoitettu Johanneksen evankeliumi heijasti kasvavaa kristinuskon suosiota. Toinen Johanneksen nykypäivänä erittäin vaikutusvaltainen kirja, Ilmestyskirja, ennustaa maailmanloppua, hurmosta ja Jeesuksen toista tulemista. Monien tutkijoiden mielestä tämä kirja heijastaa häiriintyneiden henkilöiden "märehtimistä". Meillä ei ole luotettavia todisteita siitä, että nämä tapahtumat tulevat tulevaisuudessa toteutumaan, silti sadat miljoonat ihmiset nykypäivänäkin ovat vakuuttuneita siitä, että ne toteutuvat - silkkaan uskoon perustuen.

Tarkastelkaamme toistakin historiallista kontekstia, mikä ajoittuu ensimmäisen vuosituhannen puolelle, jolloin suurin osa Uudesta Testamentista oli kirjoitettu. Kaksi juutalaista uskonlahkoa taistelivat valta-asemasta. Ensimmäinen oli rabbiininen juutalaisuus, joka noudatti tooran käskyjä ja rituaaleja (mukaan luettuna ympärileikkaus ja ruokavaliosäädökset). Rabbiiniset juutalaiset pitivät lujasti kiinni Vanhan Testamentin mallista, että juutalaiset olivat "valittu kansa". Ollessaan orjina Egyptissä he pakenivat Luvattuun maahan, Palestiinaan. Jonain päivänä diasporan jälkeen juutalaisten oli määrä palata takaisin Israeliin ja kunnostaa heidän temppelinsä.

Toinen uskonlahko oli varhainen juutalais-kristillisyys, joka yritti vedota Rooman imperiumin – ei vain juutalaisiin – vaan myös pakanoihin. Siinä se onnistuikin käytännöllisesti katsoen pelkästään murtamalla rabbiinisen juutalaisuuden. Tämä olikin syynä evankelistojen (varsinkin Johanneksen) kasvaviin negatiivisiin viittauksiin juutalaisista, syyttäen heitä Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta. Kristinusko pystyi tekemään suuren harppauksen värväämällä käännynnäisiä ja kilpailemalla muita uskolahkoja, kuten mithralaisuutta vastaan. Mutta se pystyi tähän ainostaan sanoutumalla irti rabbiinisesta juutalaisuudesta. Se synnytti paljon maailmanlaajuisemman sanoman, josta oli ohimennen jo vihjattu Paavalin kirjeissä (kirjoitettu n. 15-20 vuotta Jeesuksen ristiinnaulitsemisen jälkeen). Näiden uusien kristittyjen ei tarvinnut ympärileikkauttaa poikalapsiaan eikä noudattaa juutalaisia ruokavaliosäännöksiä.

Näin ollen, The Passion of the Christ -elokuvan raamatuntekstejä ei pidä lukea kirjaimellisesti juutalaisten vastaisina saarnoina vaan pikemminkin kahden juutalaislahkon - perinteisen ja kristinuskoon pohjautuvan juutalaisuuden - riitaisena taisteluna valta-asemasta.

Jos neljää evankeliumia lukee rinnan, kuten olen tehnyt useita kertoja, löytää useita aukkokohtia ja ristiriitaisuuksia. On ilmeistä, että niiden kirjoittajat eivät tunteneet omana elinaikanaan Jeesusta. Jokainen evankeliumi oli kyhätty käsin kokoon tyydyttääkseen silloisten kehittyvien uusien kristillisten kirkkojen pakottavat käytännön tarpeet. Ne olivat ihmisten laatimia, joita motivoi transsendenttinen houkutus uskoa Kristukseen, Jumalan poikaan, ihmiskunnan pelastajaan. Evankeliumit ovat täten historiallisesti epäluotettavia ja siksi myös The Passion of the Christ. Mutta Gibson menee vieläkin pidemmälle, kuten seuraavassa osoitan.

Kristinuskon syntyminen

Perusteiksi esitän, että tästä analyysistä on olemassa kaksi tärkeää johtopäätöstä: Ensimmäiseksi, uskontojen ja poliittisten voimien liittoutuminen voi olla erittäin tuhoisaa, varsinkin kun näiden uskontojen tukijana on valtio tai imperiumi. Keisari Konstantinuksen (vuoden 312 paikkeilla) muutosten myötä kristinusko vahvistettiin Rooman imperiumin viralliseksi uskonnoksi n. kolme vuosisataa Jeesuksen ristiinnaulitsemisen jälkeen. Nikean piispan vuonna 325 kirjoittaman Nikaian uskontunnustuksen mukaan Pontius Pilatus ristiinnaulitsi Jeesuksen. Se julisti myös, että Jeesus, Jumalan poika on yhtä Isän kanssa. Päätös, että mitkä kirjat olisi pitänyt sisällyttää Uuteen Testamenttiin oli poliittinen, Nikean hallituksen äänestykseen osallistuneiden piispojen säätämä. Tässä ja muissakin kirkolliskokouksissa Raamatun kaanonista jätettiin pois monia joidenkin kristillisten ryhmien arvostamia apokryfisiä kirjoja. Se siitä historiallisesta objektiivisuudesta.

Keisari Julius (331-363 jaa), Konstantinuksen veljenpoika ja filosofian opiskelija tuli skeptiseksi kristinuskoa kohtaan ja oli valmistautunut lakkauttamaan kristillisen kirkon, minkä hän olisi tehnytkin, ellei hänen armeijansa - arvatenkin kristitty - sotilas olisi murhannut häntä. Joka tapauksessa, kristinusko voitti ja suuri muinainen helleenis-roomalainen sivilisaatio lopulta heikkeni. Mutta tämä ei tapahtunut pienessä mittakaavassa poliittisten osatekijöiden vuoksi: Raamatun ymppäys miekan avulla ja absolutistisen kristillisen uskon luominen, suvaitsemattomuus muita uskontoja kohtaan ja valmius käyttämään mitä tahansa keinoja tehdäkseen loppu kerettiläisyydestä.

Viidennen vuosituhannen alkuun mennessä yhä useampi Rooman imperiumin asukas liittyi kristillisiin kirkkoihin, jotka korvasivat pakanalliset uskonnot. Kristinusko vallitsi suvereenisti halki Euroopan, Pohjois-Afrikan ja Lähi-Idän. Kaksi jälkimmäistä olivat muslimien vallassa 7. ja 8. vuosituhannen ajan, mutta feodaalinen Eurooppa pysyi kristityillä, kun se siirtyi niin kutsutulle pimeälle keskiajalle. Vain renesanssikauden, uskonpuhdistuksen, tieteen kehittymisen kaudella ja demokraattisten vallankumousten aikoina kristinuskon valta-asema heikentyi. Nykyaikaisen yhteiskunnan maallistumisen vanavedessä luonnonmukaiset aatteet ja humanistiset arvot yleistyivät.

Uskontojen ja poliittisten voimien yhteenliittymät ovat historiallisesti saaneet aikaan hirvittäviä uskonnollisia konflikteja pistäen vastakkain katolilaiset ja protestantit, islamin pyhää sotaa käyvät kristinuskon ristiretkeläisiä vastaan ja aiheuttaen jatkuvia sotia kristittyjen, juutalaisten, muslimien, hindujen ja muiden uskontojen kesken. Jumala suojelkoon meitä jumalista huumaantuneita leegioita vastaan, joilla on voima tuomita niitä, jotka ovat eri mieltä! Yhä suuremmalla syyllä kiittäkäämme amerikkalaisen perustuslain kirjoittajia, jotka säätivät kansalaisten perusoikeuksien julistuksen, mukaan lukien perustuslain ensimmäinen lisäys (First Amendment), kieltäen uskontojen perustamisen.

Tutkimustyön vapaus

Toinen vedettävissä oleva johtopäätös on, että kristillisten legendojen syntyperät ovat aivan liian kauan maanneet tarkastamattomina, hautautuneina ajan hiekkaan. Uskovaiset ottivat Uuden Testamentin vastaan kuten se annettiin, ja kenelläkään ei ollut oikeutta kyseenalaistaa sen pyhiä oppeja, jotka luultavasti perustuivat ilmestyksiin korkeammalta taholta. Mutta skeptisyyttä vaaditaan - sitä samaa skeptisyyttä, jota pitäisi käyttää myös Mooseksen Siinai-vuorella tapahtunutta ilmestystä ja muita Vanhan Testamentin profeettojen ilmestyksiä kohtaan. Ortodoksijuutalaiset, jotka tunnustavat legendan "valitusta kansasta" ja lupauksen, että Jumala antoi Israelin juutalaisille, niin ikään perustavat tämän tuomitsemisen todeksi, vahvistamattomiin todistajanlausuntoihin pohjautuen.

Nykypäivänä meillä on tieteelliset välineet historiantutkimukseen ja Raamatun kritisointiin. Voimme käyttää apunamme kahden vuosituhannen aikana kehittyneitä opillisia ja tieteellisiä tutkimuksia. Voimme syventyä seikkaperäiseen todistusaineistoon, arkeologiaan, kielitieteelliseen analysointiin ja tekstiarvosteluihin todistaaksemme tai diskonfirmoidaksemme muinaisten kirjallisten dokumenttien uskottavuuden. Valitettavasti suuri yleisö on lähes täysin tietämätön tästä tärkeästä tutkimustyöstä. Vastaavanlainen tapaus on Koraanissa olevat Muhammedin ja hänen islamilaisen syntyperän paljastukset. Koska ne ovat samantapaisesti puolueettomien silminnäkijöiden todeksi vahvistamattomia, ne pohjautuvat vastaavanlaisesti epävarmalle perustalle. Koraanistakin on olemassa rikas skeptinen kirjallisuusaineisto. Mutta suurin osa tutkijoista pelkää tuoda heidän eriäviä johtopäätöksiään julki.

Niin kutsuttuja Aabrahamin kirjoja - Uutta ja Vanhaa Testamenttia sekä Koraania – pitää tarkastella huolellisesti käyttäen järkiperäistä ja tieteellistä analyysiä. Ja näiden tutkimusten tulosten pitää päästä ulos tutkimuslaitoksista ja olla luettavissa ja omaksuttavissa yhä laajemmin. Valitettavasti tutkimuksen vapaus harvoin luo pohjaa "pyhille teksteille". Itse asiassa, uskonnollisesti toisinajattelevien ankarat rangaistukset ovat olleet olemassa oleva normi monessa maailmankolkassa aina viime aikoihin asti.

Ottaen huomioon Mel Gibsonin elokuvan yleisömenestyksen, muitakin Jeesus-elokuvia tullaan tuottamaan - sillä Jeesus myy Amerikassa! The Passion of the Christ voi valitettavasti lisätä suvaitsemattomuutta toisinajattelijoita kohtaan ja voi pahasti vaarantaa helposti haavoittuvaa yhteiskunnallista (mielen)rauhaa. Se voi edesauttaa kaivamaan maata perustuslain ensimmäisen lisäyksen (First Amendment), uskontojen perustamisen kiellon, alta, joka on ollut amerikkalaisen demokratian tukipilari. Tämä on todellakin kaikkein huolestuttavin saastelaskeuma minkä Gibsonin elokuva todennäköisesti synnyttää.

Lähteet: