Vapaa Ajattelijaan Lindfors on kirjoittanut jo 60-luvun alussa (mm. "Marxilaisuus
ja tieteellinen ateismi"). Hän ilmoittaa yhä edelleen olevansa ennen kaikkea
"tieteellisen sosialismin edustaja", mutta jo tuolloin hän oli vakaasti sillä kannalla,
että neuvostomarxismi ei ollut tieteellistä ateismia.
Parhaana uskonnottomuuden tietolähteenä hän pitää Erkki Hartikaisen teosta
"Tieteellinen maailmankatsomus", joka nykyisin sisältyy Vapaa-ajattelijain liiton
ET-oppiaineistoihin (www.dlc.fi/~etkirja/).
Aatteellisiksi "profeetoikseen" hän mainitsee oppilaansa Erkki Hartikaisen lisäksi
opettajansa Eino Kailan ja työtoverinsa Jörgen Jörgensenin.
Entisellä alkoholistiparantolan psykologilla on ollut 40 vuoden katkoittainen
alkoholiprobleema. 7.7.2004 hänellä oli eräs merkkipäivä: hän on ollut 27 vuotta ilman
tippaakaan viinaa. "Vahvin alkoholipitoinen aine jota olen nauttinut on leipä."
Viimeisen oluen hän kertoo nauttineensa 6.7.1977. Sekin oli vain korvikealkoholin
jälkisammutusta, jollaiseksi lasketaan kolina, illodini ja muut sytytys- ja
liuotinnesteet. Raittiudesta hän sanoo päättäneensä seuraavana päivänä; se oli
"ensimmäinen päätös, joka on kestänyt 27 vuotta". Tuolloin hän juotti naisystävänsä
humalaan, mutta ei itse ottanut muuta kuin vissyvettä.
Lindfors arvioi olleensa julkisuuden henkilö jopa tarpeettomastikin, ja ihmettelee
sitä taustaa vasten, miksei hänen raitistumisensa mennyt medioihin. Selitys on ilmeinen:
hän vain yksinkertaisesti tuli väärällä tavalla raittiiksi. "En ole liittynyt AA-kerhoon
enkä ilmoittanut tulleeni uskoon."
AA:ssa on hänen mukaansa se hyvä puoli, ettei sieltä koskaan eroteta, ja lisäksi "ei
pyritäkään olemaan raittiina kuin 24 tuntia - ja tämä selittää AA:n voiman". Hän sanoo
elämänkatsomuksensa olevan kelpaamaton AA:n kuvioihin, joissa ei sopinut luottaa itseensä
enemmän kuin jumalaan.
Vaikkei AA ole avoimesti uskonnollinen liike, se on avoimesti ateismin ja tieteellisen
todellisuuskäsityksen vastainen. "50-luvun puolivälissä ateistinen 2. vaimoni kuljetti
minut AA-kerhoon - ja silloin havaitsin, että nöyryyttä painotettiin ja että hybrikseen
liitettiin ateismi ja se mitä sanotaan tieteisuskoksi."
AA:n pelastustie jakautuu askeliin, joista ensimmäinen vastaa syntisen tunnustusta
(Tunnustamme olevamme voimattomia alkoholismin edessä) ja seuraava antautumista
henkilökohtaiselle vapahtajalle (Annamme itsemme korkeamman voiman käsiin sellaisena
kuin me sen tajuamme). Teoriassa ei vaadita uskoa jumalaan, vaan korkeammasta
voimasta puhutaan sellaisena kuin me sen tajuamme - mutta jumalattomasta näkökulmasta
retoriikka on Lindforsin mielestä "filosofisesti perseellään"; ristiriitaista on jo se,
että AA:n uskontunnustukseen kuuluu kiittää jokaisesta raittiista päivästä ja rukoilla,
että saisimme voimaa raitistumiseen.
"Olkoonkin se korkeampi voima vaikka lämpöpatteri - mutta on sähköopillisesti
mahdotonta, että lämpöpatteri tässä jeesaisi."
Alkoholismi ja intellektualismi
60-luvun alussa Lindfors julkaisi Ylioppilaslehdessä maineikkaan kirjoituksen
"Alkoholismi ja intellektualismi", jossa hän käsitteli niitä ristiriitoja, joita
älyllisesti ajatteleva ihminen joutuu kohtaamaan yrittäessään parantua
päihderiippuvuudesta. Kirjoituksen pääargumenttina on, että alkoholismista ei voi
parantua ilman vaihtoehtoista elämänsisältöä ja että useimmat tarjolla olevat vaihtoehdot
ovat sellaisia, että ajattelevan ihmisen on mahdotonta niitä omaksua, koska ne eivät
kestä älyllistä kritiikkiä.
Tarjolla olevat raitistumismenetelmät jaetaan neljään kategoriaan: 1)
maailmankatsomuksen menetelmä (esim. uskonto, AA tai politiikka); 2)
elämäntehtävän menetelmä (työ ja harrastus); 3) Suurten Rakkauksien
menetelmä; 4) paremmaksi ihmiseksi tekemisen menetelmä (psykoanalyysi,
ryhmäterapia yms. psykologiset sielutekniikat).
Lindfors toteaa, että hänen kohdallaan Suurten Rakkauksien menetelmä epäonnistui
rankasti. "Yritin vakuuttaa eräälle naiselle, että jos hän odottaa minua vuoden, niin
sitten olen raittiina. Se oli äärimmäisen typerä yritys." Viinan juominen kuitenkin
loppui "vahingossa" epäonnistumisesta huolimatta.
Syyksi tapahtuneelle hän tulkitsee olleensa tässä asiassa "niin kova jätkä", että
raitistuminen onnistui ilman ulkopuolista apua; sitä ennen hän oli juonut putkeen
kolinaa, illodinia ja muita korvikealkoholeja. "Ei ollut muuta mahdollisuutta kuin
itsemurha tai raitistuminen."
Luonnollisempi selitys raitistumiselle löytyy elämäntehtävän ja maailmankatsomuksen
metodeista. Taustalla oli vuosikausia kestänyt väitöskirjatyö, joka nyt oli tullut
päätepisteeseen. Vaikkei väitöskirjaa oltukaan vielä hyväksytty, oli jo epävirallinen
lupaus päästä tohtoriksi.
Pienen miettimisen jälkeen Lindfors myöntää, että kyseessä oli sellainen selkeämmän
tulevaisuuden saavuttaminen, joka usein ei ole mahdollista yhtä pahasti
alkoholisoituneille ihmisille. Miten sitten jumalaton raitistuminen onnistuisi alkkiksien
enemmistölle?
Lindforsilla on mielessä eräänlaisen ateistisen AA-liikkeen perustaminen, joka toimisi
samalla kertaa uskontoriippuvuuden ja päihderiippuvuuden vastavoimana ja suuntautuisi
selkeämmin yhteiskunnallisesti. "Ateistisen AA:n pitäisi kehottaa taistelemaan ja
tutkimaan tieteellistä maailmankatsomusta."
"Erittäin suuri voimapotentiaali ovat ne, jotka AA on parantanut mutta passivoinut."
Heidät pitäisi saada "taistelemaan uskonnottomien aseman ja luokkaetujensa puolesta",
mikä edellyttäisi irrottautumista AA:n puoliuskonnollisesta ideologiasta. Tulisi perustaa
älyllisiä keskustelukerhoja, joitten johtoajatuksena olisi siirtyminen alkoholismista
takaisin intellektualismiin.
Ateistisen AA:n tehtävät
AA:n haittapiirteenä Lindfors näkee "tuottamuksellisen" taantumuksellisuuden, joka
piilee suosituksessa, ettei kannata osallistua yhteiskunnallisesti. "Jotka AA parantaa,
se ostaa pois yhteiskunnallisesta taistelusta. AA on tie fyysisestä riippuvuudesta
henkiseen; kuitenkin alkoholismi lisääntyy käsi kädessä uskonnollisen mystiikan
kanssa."
AA ei ole näkyvästi poliittinen, mutta yhteiskunnallisten epäkohtien sijasta esille
tuodaan uuskonservatiivisen mallin mukaisesti yksilöllisiä pelastuskertomuksia. "Mitä
hurjempi juttu, sitä parempi. ’Olin 70-luvulla mielisairaalassa ja sen jälkeen tuli
tällanen Kake joka jeesas ja kertoi mulle tän AA:n sanoman; kattokaa, nyt mulla on
kilpahevoset ja asunto-osake ja pankkitili, että hyvin on jumala mua auttanut...’"
Vaikka AA ei ole uskonnollisesti sitoutunut, se on uskonnon mainostamista, koska
uskoon tulemiseen kannustetaan. "Tarkoitus pyhittää keinot; mikä hyvänsä tapa, millä
raitistuu, nähdään hyvänä asiana." Lindforsin mielestä "yhteiskunnallinen taistelu"
ajaisi paremmin saman asian kuin uskoontulo, koska se toisi vaihtoehtoisen
elämänsisällön, joka on kiinni tässä maailmassa.
Olisiko taistelu sidoksissa johonkin erityiseen käsitykseen politiikasta? Miten
esimerkiksi porvarillinen liberaali voisi liittyä mukaan Lindforsin kaavailemaan
taistelevaan AA-liikkeeseen?
Lindfors myöntää avoimesti vastustavansa kaikkea liberalismia, mutta ei vaatisi sitä
muilta. Pääasia olisi pyrkimys oman alkoholismin selittämiseen tieteellisen
maailmankatsomuksen pohjalta. "Porvarillinen liberaali tulkoon vain keskusteluyhteyteen,
mutta tutustukoon sitten esim. Hartikaisen ja minun ja muiden profeettojen
kirjoituksiin."
Ateistisen AA:n linjana voisi siis olla väljemmin kehotus arvioida niitä
yhteiskunnallisia olosuhteita ja niitä epäkohtia, joihin henkilön oma alkoholismi
liittyy. Kerhoissa pitäisi olla keskustelua myös alkoholipolitiikasta, jotta alkoholistit
itse voisivat esiintyä asianosaisina heitä itseään koskevassa päätöksenteossa.
Ateistinen AA voisi toimia hiukan kuten Uskontojen uhrien tuki; se voisi olla sekä
alkoholistien tukijärjestö että uskontojen uhrien tukijärjestö. Tällaista järjestöä
Lindfors yrittikin perustaa 80-luvun alussa muutaman kaverinsa kanssa, mutta suunnitelmat
katkaisi tutkijanura Münchenissä.
Tieteelliseen yhteiskuntaan
Tieteellisen sosialismin johdonmukaisena edustajana Lindfors ei omien sanojensa mukaan
ole aivan yhtä suvaitsevainen uskontoja ja muita päihteitä kohtaan kuin vapaa-ajattelijat
eikä sallisi niiden levittämiselle samoja oikeuksia. Jos hän olisi määräävässä asemassa,
kieltolaki säädettäisiin uudelleen.
"Haluan tieteellistä yhteiskuntaa, jossa kaikki uskonnollinen yllytys on kiellettyä ja
totuuden vaatimuksin ei saa esittää mitään epätieteellistä. Julkisessa painotuotteessa ei
saisi esittää mitään epätieteellistä kannanottoa totuuden vaatimuksin." Raamattujen
kansilehdille pitäisi siis ilmeisesti vähintäänkin painaa, että teos on fiktiota.
Poliittisesti Lindfors on ollut jyrkkä vasemmistolainen, mutta hänen pahimpia
aatteellisia vastustajiaan on ollut taistolaisliikkeestä lähtöisin oleva asenteellinen
irrationalismi, joka hänen mukaansa on pitkälti nykyisenkin "pehmeän"
muoti-intellektualismin alkulähde.
Taistolaisliike esiintyi "kovan" tieteellisen maailmankatsomuksen tunnuksin, mutta
Lindforsin mukaan kaunokirjallisuus asetettiin ideologisesti matematiikan edelle. Ehkä
hiukan kuten nykyinen "punavihreys", kyseessä oli varsin pitkälle imagojuttu, jossa
älyllisiä perusteita ei juuri kyselty. Esimerkkinä sen ajan ilmapiiristä hän kertoo
huvittavan tarinan taannoisesta naisystävästään, jota hän yritti valloittaa takaisin
lopettamalla tenun naukkailun.
Naisystävä oli kuulunut pelastusarmeijaan ja seurakuntasisariin ja kirkkokuoroon - ja
oli yllättäen kiinnostunut marxilaisuudesta. "Peruste tähän kiinnostukseen oli umpihölmö:
mimmi kulta oli lukenut Dostojevskia ja Tolstoita ja sekoittanut
tsaristisen Venäjän ja inhorealistisen Neuvostoliiton toisiinsa. Hän oli kiinnostunut
minusta (marxilaisuuteen perehtymisen takia - toim.huom.), koska oli suomen ja venäjän
kielen opiskelija."
Rationaalisen ajattelun vastaisuus näkyi paljon konkreettisemmin tavassa, jolla
Lindforsia itseään kohdeltiin. Aikoinaan hän puolusti Eino Kailan loogista empirismiä mm.
Sosialistisen Opiskelijaliiton Soihtu-lehdessä, jonka vuoksi hänet leimattiin
"machilaisen idealismin" kannattajaksi. Kyseisen taistolaisen slangisanan tarkempi
määrittely oli, että "machilaisuus on sosialidemokraattinen liike, jonka tehtävänä on
saattaa työväenluokka kristinuskoon".
"Ateistisen tulipalokommunistin" (kuten Lindfors itse itseään nimittää) ei tarvinnut
kuin puolustaa matemaattisesti muotoiltua formaalilogiikkaa filosofian perustana, niin
hetimiten hänet luokiteltiin porvariston ja kristinuskon kätyriksi. George
Orwellin kuuluisa toteamus, että 2 + 2 = 5, jos Puolue näin sanoo, ei ilmeisesti
ollutkaan liioittelua. Totalitaarisille liikkeille ja uskonnoille näyttää olevan
yhteistä, että niille on elintärkeää saada kannattajansa uskomaan, että looginen ajattelu
on jotenkin "rajoittunutta" ja että siitä luopumalla voidaan "todistaa" syvempiä
totuuksia.
Epätieteellinen neuvostomarxismi
Neuvostososialismin epätieteellisyys pohjautuu Lindforsin mukaan siihen
kummallisuuteen, että dialektiikka (joka marxilaisuudessa käsitetään vastakkaisten
voimien välisenä vuorovaikutuksena) käsitettiin yhdeksi logiikan osa-alueeksi,
jonka vieläpä katsottiin olevan muodollisen logiikan (päätelmien pätevyyttä koskevien
sääntöjen) yläpuolella. Todellisessa maailmassa olemassa olevat yhteiskunnalliset
vastakohtaisuudet, joiden kautta kehitys meni eteenpäin, katsottiin perusteeksi sille,
että loogisessa päättelyssä piti hyväksyä ristiriitaisuudet sikäli kuin ne olivat
Puolueen linjan mukaisia. Tällä tavoin loogisen päättelyn pätevyys kiistettiin; missään
tieteellisissä, poliittisissa ja eettisissä väittelyissä ei enää ollut oikeassa se, joka
esitti muodollisesti pätevät argumentit, vaan se, joka edusti oikeita luokkaetuja.
Lindforsin mukaan neuvostomarxismin ideologialla voitaisiin periaatteessa "todistaa"
aivan mitä tahansa, mitä kulloinkin katsottaisiin tarkoituksenmukaiseksi saada
kannattajat uskomaan. "Ristiriitaisesta lauseesta seuraa mitä tahansa."
Ymmärtämättömyys matematiikan ja logiikan perusasioista leimaa koko neuvostomarxismin
perintöä. "Lenin sekoittaa vastaluvun käsitteen ja negaation käsitteen toisiinsa
teoksessa Materialismi ja empiriokritisismi. Einsteinin suhteellisuusteoria
oli kielletty Neuvostoliitossa pitkään, koska Einstein oli sanonut tästä Leninin
teoksesta, että sillä ei ollut arvoa enempää historiana, filosofiana kuin fysiikkana."
Pahimman lajin tieteenvastaisuus loppui kuitenkin siinä vaiheessa, kun
neuvostoimperiumi joutui USA:n painostuksesta kilpavarustelun osapuoleksi. 1949 toveri
Stalin tuli eristyksessä olleiden fyysikoiden puheille ja vaati heitä kehittämään
atomipommin. Tästä eteenpäin heille annettiin lupa suhteellisuusteorian lukemiseen.
Toinen neuvostotieteen kummallisuus oli lysenkolainen perinnöllisyystiede, jonka
varaan Lindforsin mukaan luotiin koko "neuvostoihmisen" käsite. Se oli hänen mukaansa
neuvostoimperiumin vastine natsien rotuteorialle. Perusideana oli lamarckilaisen (jo
aikoja sitten hylätyn) evoluutioteorian mukaisesti, että lajiyksilön hankitut
ominaisuudet periytyvät suvussa eteenpäin. Vuonna 1935 teoria esiteltiin Stalinille, joka
haltioituneena huusi "Bravo, Lysenko!" Kouluttamalla yksi sukupolvi "neuvostoihmiseksi"
voitiin teorian mukaan varmistaa, että tulevia sukupolvia ei enää tarvinnut
uudelleenkouluttaa.
Lindfors on jo alun alkaen pitänyt neuvostomarxismia huijauksena, mutta silti
hän suhtautuu Neuvostoliiton romahdukseen varsin pessimistisesti. "Tänä päivänä
uskonnollinen myrkytys on tullut pahemmaksi; Venäjällä Putin tekee
ristinmerkkejä." Yhden uskomusjärjestelmän kaatuminen ei välttämättä merkitse, että jokin
parempi tulisi tilalle.
Ehkäpä näin voi sanoa myös alkoholismin suhteesta muihin päihderiippuvuuksiin.
"Intellektualistille" ei kelpaa, että alkoholismi vaihdetaan uskontoon tai johonkin
muuhun sellaiseen, mikä vaihtoehtona ei kestä kritiikkiä edes sen vertaa kuin älyllisen
tyytymättömyyden sammuttaminen sytytysnesteellä. Nämä eivät saa olla vaihtoehtoja.
Kenties vapaa-ajattelijoiden olisi aika harkita ateistisen AA-toiminnan aloittamista.
|