Liiton varapuheenjohtaja Tauno Lehtonen, joka oli tehnyt laajimman työn
kesäpäivien järjestelyissä, avasi yleisötilaisuuden lauantaina puolelta päivin ja
luovutti puheenvuoron kaupunginjohtaja Olavi Tyrväiselle, joka piti lyhyen
tervehdyspuheenvuoron. Seuraavaksi vuorossa oli Vapaa-ajattelijain liiton puheenjohtaja
Erkki Hartikainen, jonka aiheena oli liitto ja sen tehtävät tänä päivänä.
Enemmän kuin ateismia
Hartikainen valotti puheessaan vapaa-ajattelijaliikkeen taustaa ja otti kantaa myös
nimikkeen ongelmallisuuteen: useimmat sivulliset eivät osaa yhdistää käsitettä ateismiin
tai uskonnottomuuteen. Tyypillinen reaktio yleisön taholta on "Osaan ajatella vapaasti
muutenkin".
Vaihtoehtoisina nimikkeinä maailmalla ovat olleet ateistit, rationalistit, humanistit,
posthumanistit tai sekularistit - riippuen siitä, mitä maallisen ajattelun näkökohtia
painotetaan. Vapaa-ajattelun nimikkeellä toimineet järjestöt olivat Hartikaisen mukaan
olleet historiallisesti lähimpänä työväenliikettä (esim. Saksan vapaa-ajattelijat ennen
natsivaltaa tai Neuvostoliiton "taistelevat ateistit", jotka Stalin hävitti
liittouduttuaan kirkon kanssa). Suomessa Vapaa-ajattelijain liitolla ja SKDL:llä oli aika
ajoin yhteinen puheenjohtaja - joskin merkittävinä liiton puheenjohtajina olivat
toimineet myös sellaiset porvarilliset intellektuellit kuten V.T. Aaltonen tai
Väinö Voipio.
Merkkipaaluna oli liiton kulttuuripoliittisen ohjelman laatiminen, joka alkoi Alli
Lehtisalon ehdottamasta yhden sivun mittaisesta julistuksesta, joka hyväksyttiin
Hartikaisen laatimassa hiukan laajemmassa muodossa. Kulttuuripoliittisen ohjelman
seuraajana oli 90-luvun lopulla toimineen puheenjohtaja Kari Saaren laatima
nykyinen
kulttuuriohjelma,
jossa vapaa-ajattelua määritellään selkeästi positiivisin termein. Vapaa-ajattelu
nykyisellään on enemmän kuin ateismia.
Hartikainen korosti, että jäsenmäärä ei vapaa-ajattelijoiden tavoitteiden kannalta ole
mikään menestyksen tae. Uskontokunnat kouluttavat oppineita vastustajia uskonnottomien
pään menoksi - mutta toistaiseksi ainoa uskonnoton vastine jumaluusopin tiedekunnille on
amerikkalaisen sekulaarihumanisti Paul Kurtzin perustama ateismin tutkimuskeskus.
Kun vapaa-ajattelijat eivät ole panostaneet perinpohjaiseen valistustyöhön kovinkaan
järjestelmällisesti, uskonnolliset piirit saavat edelleenkin liian helposti aatteellisen
yliotteen esimerkiksi arvokeskustelussa.
George Orwelliin viitaten Hartikainen painotti sitä, keillä on valta päättää,
miten sanoja käytetään. Jokainen meistä käyttää käsitteitä (sellaisia kuten ateismi tai
uskonto) oman etunsa mukaisesti, ja kiistoissa turvaudutaan useimmiten sanakirjojen
kaltaisiin auktoriteetteihin, jotka ovat jonkun kirjoittamia ja joissa niissäkin
käsitteitä useinkin määritellään tahallisesti "väärin" palvelemaan kirjoittajan edustamia
valtaetuja.
Hieman yllättäen Hartikainen päätteli lopulta, että Suomen vapaa-ajattelijoiden
tärkein tapahtuma lähiaikoina ei ollutkaan tulossa oleva liittokokous, vaan USA:n
presidentinvaali marraskuussa. Ateismin maailmanlaajuisen aseman kannalta tärkein
yksittäinen seikka oli hänen mukaansa se, miten pitkälle USA:n valtiollinen sekulaarisuus
kestää. Presidentti George W. Bush on toimillaan vakavasti vaarantanut
sekularismin aseman, mutta haastajaehdokas John Kerry on sitoutunut pitämään
kiinni liittovaltion uskontoneutraalisuudesta.
Hartikaisen esitykseen liittynyttä yleisökeskustelua seurasi paneeli, joka sai
julkisuutta mm. paikallisessa Paimio-Sauvo-Piikkiön Kunnallislehdessä. Paneelin aiheena
oli hautaustoimen nykytilanne kirkon, kunnan ja uskonnottomien kannalta.
Paneelissa esiintyivät Paimion kaupunginjohtaja Olavi Tyrväinen, pastori Timo
Järvilahti sekä vapaa-ajattelijoiden edustajana Henrik Sawela Helsingin
vapaa-ajattelijoista. Puheenjohtajana toimi paikallinen ay-aktiivi Tomi
Nieminen.
Henrik Sawelan mukaan hautaustoimessa oli kyse ihmisoikeuksista. Perustuslain ja
voimassa olevien ihmisoikeussopimuksien mukaan eri katsomuksia on kohdeltava
tasa-arvoisesti - mutta yleisen hautaustoimen pitäminen kirkolla merkitsee, että eräät
ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. Eurooppalaisesta perspektiivistä katsoen hautaustoimen
pitäminen kirkolla oli Sawelan mukaan jäänne, jota ei voi puolustaa, koska muualla
Euroopassa yleinen hautaustoimi on kuntien tehtävänä.
Kaupunginjohtaja Tyrväinen totesi, että kunnat olivat hyvin varovaisia ottamaan uusia
tehtäviä. Suomessa oli yhä huomattavan suuri joukko kuntia, joista monet olivat
väkiluvultaan pieniä eivätkä kykenisi yksinään ylläpitämään yleistä hautausmaata.
Tyrväisen mukaan kunnallisten hautausmaiden malli toimisi vain, jos se voitaisiin
rakentaa kuntien välisen seutukunnallisen yhteistyön varaan, jolloin olisi useiden
kuntien yhteisiä hautausmaita.
Pastori Timo Järvilahti kiisti, että kirkon hautausmonopolilla olisi tekemistä
ihmisoikeuksien kanssa lainkaan. Hänen mukaansa Suomessa ei ensinkään ollut mitään
valtionkirkkoa, vaan kansankirkko. Toiseksi siinä ei hänen mukaansa ollut mitään
syrjivää, että kirkko hyväntahtoisesti suostui siunaamaan myös kirkosta eronneita
vainajia omaisten pyynnöstä. Järvilahti katsoi epärakentavaksi, että eduskunnan päätösten
laillisuutta ylipäätään kiistanalaistetaan; ilmeisesti siis kirkkoa suosivasta
lainsäädännöstä ei saisi valittaa ihmisoikeustuomioistuimiin.
Kysyttäessä Järvilahti vastasi kieltävästi kysymykseen, suostuisiko hän siunaamaan
ateistin. Hän viittasi kirkon sisäisiin ohjeisiin, joiden mukaan omaisten toiveita piti
kuunnella ja vainajan oletettu vakaumus huomioida. Vainajan vakaumusta oli kuitenkin
hänen mukaansa mahdotonta arvata, jos omaiset toivoivat pappia haudalle.
Yleisön joukosta Esa Ylikoski Helsingin vapaa-ajattelijoista vaati, että
vainajan kirkolliseen siunaamiseen pitäisi olla vainajan kirjallinen lupa, jotta
epäselvyyksiltä vältyttäisiin. Ylikoski arveli, että ilman tällaista sääntöä papit
tulevat aina tulkitsemaan vainajan oletetun tahdon parhain päin oman kristillisen
lähetyskäskynsä mukaisesti. Hän muistutti, että kirkko tarjoaa "ilmaisia"
seremoniapalveluita veronmaksajien rahoilla. Koska uskonnottomat vaihtoehdot eivät saa
vastaavaa tukea, niiden on vaikeaa kilpailla kirkon tarjoamien palveluiden kanssa.
Esko Jaakkola Pohjois-Kymen vapaa-ajattelijoista jatkoi, että seurakunnan
hautausmaa saa joka tapauksessa yhteisöverosta osansa. Jos vapaa-ajattelijahautausmaa
saisi vastaavalla tavoin osansa verotuloista, sillä voisi hoitaa koko hautausmaan
kustannukset seremoniapalveluineen. Kunnallisia hautausmaita oli jo tähän mennessä
järjestetty islamilaisille maahanmuuttajille, joille ei kelvannut kirkon hautaustoimi;
se, että jopa islamilaisten vakaumusta kunnioitettiin selkeämmin, oli hänen mukaansa
uskonnottomien vastaista rasismia.
Arto Tiukkanen Helsingin vapaa-ajattelijoista totesi, että eduskunnan
oikeusasiamiehen kanta oli tässä kohdin ristiriitainen. Oikeusasiamies oli todennut, että
muslimeja ei voida haudata kirkon hautausmaille, koska se olisi heidän vakaumukseensa
kohdistettua syrjintää. Samaa periaatetta ei kuitenkaan sovellettu uskonnottomiin.
Tauno Lehtonen kehui kaupunginjohtaja Tyrväisen ajatusta uudentyyppiseksi ja kehotti
pohtimaan, miksi ei voisi olla kuntarajat ylittäviä yleisiä hautausmaita. Lehtonen totesi
tehneensä kunnalle aloitteen tuhkahautausmaasta, mutta sekään ei ollut kelvannut.
Epäkohtana hän mainitsi kirkon etuoikeudet jääviyskysymyksissä: kirkon asioista
päätettäessä kirkkovaltuuston tai kirkon talousvaliokunnan jäsenillä oli etuoikeus olla
jääväämättä itseään, mutta jos kunnanvaltuustossa päätettäisiin jonkin valtuutetun omasta
tontista, hänet jäävättäisiin oitis.
Henrik Sawelan mukaan se, että kunnat eivät olleet tottuneet hoitamaan hautaustointa,
johtui kirkon ylivallasta. Sawelan mukaan hautauksessa oli kyse ennen kaikkea
puhtaanapitotoimesta; kyseessä oli jätteenhoidollinen ja terveydenhoidollinen asia. Turun
vapaa-ajattelijain aktiivi Hannu Raitanen yleisön joukosta jatkoi, että oli
epäloogista, että jo syntymä tapahtuu kunnallisena palveluna, mutta hautaus yhä
kirkollisesti. Teuvo Kantola Tampereen vapaa-ajattelijoista lisäsi, että kirkon
omistuksessa olevat hautausmaat voitaisiin oikeutetusti takavarikoida kunnalliseen
käyttöön, koska kirkko oli saanut nämä maat keräämällä kansalta varoja pakkouskonnon
avulla.
Kantola lisäsi kierroksia vetoamalla kuluttajansuojalakiin. Mitä kuluttajansuojaa on
lupauksella, että kirkon maalle haudattuina ruumiit nousevat ylös viimeisenä päivänä?
Pastori Järvilahti totesi, ettei uskon asioista voinut näyttöä ollakaan.
Onko tuhkakasa ihminen?
Lasse Luhtala Lahden vapaa-ajattelijoista toi esille kysymyksen ruumiin
omistusoikeudesta. Kenen omaisuutta on tuhka, joka kuolleesta jää jäljelle poltettaessa?
Miksi ei markkinatalous toimi siten, että vainajan tuhka olisi rinnastettavissa johonkin
muuhun hänen jälkeensä jättämään omaisuuteen, ja miksei asiaa käsitellä siten kuin mitä
tahansa muuta kysymystä, joka liittyy vainajan jälkeensä jättämiin jätöksiin ja niiden
siivoamiseen?
Pastori Järvilahti vastasi oitis, että vainajan tuhkaa ei voida käsitellä pelkkänä
jätehuoltokysymyksenä. Kaupunginjohtaja Tyrväinen säesti, että kukaan ei voi omistaa
ihmistä, ja että vainajan tuhkaa ei näin ollen pitäisi kohdella pelkkänä elottomana
omaisuutena.
Kasa tuhkaa samastui molempien puheessa "ihmiseksi" jollakin mystisellä ja
selittämättömäksi jääneellä tavalla. Mieleen tuli se retoriikka, jolla abortinvastustajat
ovat puhuneet vastahedelmöittyneestä alkiosta "ihmisenä" - paitsi että jopa jälkimmäinen
on siinä mielessä ymmärrettävämpää, että alkiokin on sentään elollinen olio, jota
vainajan maalliset jätökset eivät ole.
Lauantai-ilta kului hiukan taajaman ulkopuolella järjestetyn leiritulen ja
luontopolun merkeissä. Ilma oli sateinen, ja osa porukasta jäi vanhaan
verstasrakennukseen pelaamaan seurapelejä.
Myöhemmin illalla liittohallituksen asettama sääntötyöryhmä kokoontui viimeiseen
kokoukseensa ravintola Paimion Putkassa. Aamuyöhön kestäneeseen kokoukseen saapui
työryhmän viiden jäsenen lisäksi muitakin päivien osanottajia.
Sunnuntaipäivän ohjelma aloitettiinkin sitten sääntömuutosehdotuksien esittelyllä,
jota johti työryhmän puheenjohtajana toiminut liittoneuvoston puheenjohtaja Olavi
Korhonen. Muutosehdotukset oli työryhmän ilmoituksen mukaan tarkoitus pistää liiton
jäsenyhdistysten keskeiselle tarkastuskierrokselle, jossa niihin vielä voisi tehdä
parannuksia ja korjauksia. Enimmäkseen paikalla ollut yleisö vaikutti tyytyväiseltä
uusiin ehdotuksiin, joskin pieniä korjausehdotuksiakin tuli.
Päätteeksi pidettiin yhteenveto varapuheenjohtaja Lehtosen johdolla, jossa
keskusteltiin muun muassa lehden linjasta. Kriittisissä palautteissa yleisilmettä
pidettiin hiukan kuivana, joten toimitus on tulevissa numeroissa pyrkinyt luomaan lisää
kevennystä raskaiden asiajuttujen lomaan. Todettiin kuitenkin, ettei filosofista
keskusteluakaan silti kokonaan voida unohtaa, koska mikään muu media ei maassamme käy
sitä nimenomaan uskonnottomuuden näkökulmasta.
Kokonaisuutena kesäpäivät onnistuivat paremmin kuin viimevuotiset. Pienenä
pettymyksenä joillekin osanottajille saattoi olla, ettei tämänvuotisen Väinö Voipio
-palkinnon saaja professori Kari Enqvist päässytkään tulemaan paikan päälle
vastaanottamaan liittohallituksen hänelle myöntämää tunnustuspalkintoa työstä
uskonnottoman todellisuuskäsityksen hyväksi. Palkinnon luovutustilaisuus on päätetty
järjestää myöhemmin syksyllä.
|