|
Roy Brown
Poliittista islamia vastaan
Kirkon ja valtion ero on läntisissä maissa laajalti
tunnustettu monien tämän hetkisten johtohahmojen uskonnollisesta
asennoitumisesta huolimatta ja katsotaan kuuluvaksi sine qua non
moderniin demokraattiseen yhteiskuntaan. Kuitenkaan islamilaisissa
maissa, joista on hyvin vähän moderneja poikkeuksia, uskonto ja
valtio eivät ole koskaan olleet erillään. On riski tulla leimatuksi
luopioksi pelkästä islamin ja valtion erottamisen ehdottamisesta.
Kuitenkin islamilainen maailma ei ole aina ollut sellainen.
Vuosisatoja suhteellisen suopeilla liberaaleilla hallintokausilla
muslimit, kristityt ja juutalaiset elelivät rauhallisessa
sopusoinnussa.
1500-luvun sekulaareissa valtioissa oli hyvin vähän jännitteitä
eri yhteisöjen välillä, jotka elivät yhdessä suhteellisen
rauhallisesti. Mutta se, mikä on nyt korvannut ’sopuisan
isovanhempien aikaisen islamin’, on poliittinen islam -ilmiö. Tämä
1940-luvulta peräisin oleva liike sai lisää potkua Iranin
vallankumouksesta ja - mitä hirtehistä ironiaa - siitä tuesta, mitä
islamilaiset saivat USA:lta kylmän sodan aikana.
Poliittisen islamin nousu on saanut tuulta purjeisiinsa
muslimimaiden sekulaarihallitusten epäonnistuneista yrityksistä
ratkoa talouden perusongelmia ja lännen häikäilemättömyydestä
muslimimaita kohtaan. Nämä epäonnistumiset sekä amerikkalaisten
reaktio erityisesti 11.9. jälkeen kasvattivat islamilaisten
ääriainesten kannatusta. 1970-luvulta lähtien poliittinen islam on
tullut vahvaksi poliittiseksi liikkeeksi monissa Afrikan maissa,
Keski-idässä ja Aasiassa: Iranissa, Saudi-Arabiassa, Tsetsheniassa,
Sudanissa, Pohjois-Nigeriassa, ja mitä merkittävintä - Pakistanissa.
Islamilaiset ovat nyt onnistuneet tyrkyttämään tiukkaa islamin
lakia, shariaa, monissa näistä valtioista. Sharia tuli
pahamaineisen kuuluisaksi Afganistanissa Talibanien vallan aikana
sen naisten sortamisen ja petomaisten rangaistusten vuoksi.
Monille nuorille muslimeille, sekä islamilaisissa että läntisissä
maissa, poliittinen islam edustaa ainoata varteenotettavaa
vastalausetta läntiselle häikäilemättömyydelle ja taloudelliselle
imperialismille. Yhdistämällä uhriasennoitumisen ja täydellisen
varmuuden siitä että jumala on heidän puolellaan, islamilaiset
johtajat ovat valmistaneet juovuttavan sekoituksen islamilaisille
nuorille.
Mutta sapelia kalistelevan roskaväen rinnalla ovat kasvussa myös
tyytymättömyyden äänet. Poliittisessa islamissa ei ole kysymys
pelkästään lännen vastustuksesta. Se vastustaa kaikkea nykyaikaista
ja uutta. Tavalliset muslimit ovat alkaneet kapinoida tätä vastaan.
Heillä on paljon vastustettavaa.
Pääasiallinen väline, mitä poliittinen islam käyttää tavallisen
muslimin elämän kontrolloimiseksi, on sharia. Sharia määrää kaikkia
yksityisen elämän ja julkisen hallinnon osa-alueita: miten
valmistautua rukoukseen, milloin ja miten rukoilla; myötäjäisistä
naisten kuukautisten ajan käyttäytymiseen; varkaudesta rangaistaessa
jäsenen amputoinnista, aviopetoksesta kivittämiseen ja luopion
tappamiseen; ruuan valmistuksesta ja käsittelystä oikeudessa
todistamiseen. Mikään arkinen yksityiskohta, julkinen tai yksityinen,
ei jää huomiotta. Yksilölle jää tuskin mitään vapautta ajatella ja
päättää itse. Käytännöllisesti katsoen kaikki toiminta on ennalta
määrättyä. On vain hyväksyttävä Allahin laki, kuten mullahit ja
ajatollahit sen tulkitsevat.
Viimeisten parin vuosisadan aikana lännessä tapahtuneesta
yhteiskunnallisesta kehityksestä voidaan kiittää edelläkävijöiden
rohkeutta ja energiaa, jolla uudistukset kuten terveydenhuolto,
orjuuden lopettaminen ja jopa itse demokratia saatiin toteutettua
usein vallanpitäjien voimakkaasta vastustuksesta huolimatta.
Sellainen kehitys tuskin olisi ollut mahdollista ilman uskoa siihen,
että omantunnon pitäisi olla jokaisen ohjenuorana. Ilman yksilön
omantunnon uudelleen muovautumista ei olisi syntynyt käsitystä
yksilön vastuusta tai yksilön oikeuksista.
Ilman renessanssia ja reformaatiota ei olisi maailmanlaajuista
Ihmisoikeuksien julistusta. Islamilaisessa maailmassa sellaista
reformaatiota ei ole tapahtunut.
Sharia-laki vastustaa kovaotteisesti ajatuksen vapautta, ilmaisun
vapautta ja toiminnan vapautta. Vääräoppisuus-, jumalattomuus- tai
luopio-syytteet odottavat hiljentääkseen jokaisen tyytymättömyyden
ilmaisun. Sorto ja epäoikeudenmukaisuus muovaavat kaikkien
vapaamielisten elämää ja kaikkein eniten ateistien. Jos on syntynyt
muslimiksi on pakotettu pysymään muslimina elämän loppuun asti.
Islamilainen laki rajoittaa naisten ja ei-muslimien oikeuksia.
Uskonnottomia ei siedetä lainkaan: vaihtoehtona on kuolema tai
uskoon kääntyminen. Juutalaisia ja kristittyjä kohdellaan toisen
luokan kansalaisina.
Islamilaisiksi julistautuneissa maissa kuten Iranissa, Sudanissa,
Pakistanissa, joissakin Pohjois-Nigerian valtioissa ja talibanien
Afganistanissa, voimme nähdä sharian kavalat seuraukset:
henkilökohtaista vapauttaan käyttävien naisten kuoliaaksi
kivittäminen; ehdottomaan kuolemantuomioon johtavat umpimähkäiset
jumalanpilkkasyytteet, joita käytetään myös henkilökohtaisten
riitojen ratkomiseen; todellisten tai oletettujen luopioiden
julkiset hirttämiset; ja monet muut kohtuuttomat julmuudet.
Monet islamilaiset väittävät, että yleismaailmallinen
Ihmisoikeuksien julistus on yritys pakottaa länsimaisia arvoja ja
ihanteita niille, jotka eivät ole samaa mieltä. Mutta
ihmisoikeuksien väärinkäyttöä ei voida sallia kulttuurien
suhteellisuudella. Jos uskomme, että kaikilla on oikeus elämään,
vapauteen ja onnellisuuden tavoittelemiseen, niin meidän täytyy
vastustaa järjestelmää, joka yrittää kieltää nämä oikeudet toisilta.
Jos hyväksyy uskonnon, kulttuurin tai tradition oikeuttamaan
ihmisoikeuksien rikkomukset, on se hyväksikäytettyjen väärinkäyttöä
ja viestittää asenteesta etteivät uhrit ansaitse inhimillistä
kohtelua.
Ehkä kaikkein törkein piirre islamilaisessa laissa on annettavien
rangaistusten kovuus. Aviorikos, tai mikä tahansa muu sopimaton
käytös, on rangaistavissa ruoskimalla, amputoimalla tai kivittämällä
kuoliaaksi. Homoseksuaalisuus on myös kielletty ja on rangaistavissa
ruoskimalla – joskus kuoliaaksi. Kuolemantuomioiden
epäinhimillisyyttä lisää vielä niiden säännöllinen julkinen
toteuttaminen varoituksina muille.
Länsimaisittain katsottuna yksi pahimmista piirteistä
islamilaisessa yhteiskunnassa on naisten sortaminen. Tämä ei ole
pelkästään teoreettinen kysymys. Joka päivä televisiomme ovat täynnä
esimerkkejä naisten järkyttävästä kohtelusta. Vuoden 2003 Free
Inquiry -lehden syys-lokakuun numerossa Azam Kamguian
vaikuttavasti paljasti naisten päivittäisen epäinhimillisen kohtelun
sharia-lain varjolla.
Sharia määrää, etteivät muslimit ja ei-muslimit tule koskaan
olemaan tasavertaisia. Tiukan sharia-lain mukaan vain muslimit voivat
olla islamilaisen valtion täysivaltaisia kansalaisia. Monet valtiot
kohtelevat häpeämättömästi ei-muslimeja väärin. Oikeudessa
sharia-lain mukaan ei-muslimin todistajalausunnolla on vähemmän
painoarvoa kuin muslimin lausunnolla. Rikosoikeudenkäynnissä
ei-muslimille annetaan kovemmat rangaistukset kuin muslimille ja
muslimia kohtaan tehdystä rikoksesta saa usein kovemman rangaistuksen
kuin muita kohtaan tehdystä rikoksesta.
Uskonnon ja uskomusten vapaus ei tarkoita vain vapautta uskoa
johonkin vaan myös vapautta vaihtaa uskontoa ja ajatusmalleja. Mutta
sharian mukaan jumalattomuus ei ole sallittua ja monissa valtioissa
se on kuolemalla rangaistava teko. Vaikka kuolemantuomiota ei
saisikaan, ne joita siitä syytetään voivat joutua mitä julmimmalla
tavalla kohdelluiksi.
"Mikään uskonto ei saisi vaatia väitteillensä koskemattomuutta tai
vaatia vapautta sen käytännön toteuttamisen moraalikritisoinnilta.
Islamin lakien pitäisi olla avoimia analyyseille, tutkimuksille ja
kritiikille kuten mitkä tahansa ajatusrakennelmat tai
uskomukset."
Islamin kovat asenteet jumalattomuutta kohtaan ovat usein heikosti
seliteltävissä ja on verhoiltu Koraanista lainattuun säkeeseen:
"Uskonnossa ei pidä olla pakotteita."
Islamilaisessa maailmassa elävälle muslimille tämä ei
yksinkertaisesti ole totta. Lukekaa Leaving Islam, koonnut Ibn
Warraq (Prometheus, 2003), josta löytyy yli 20 rohkean henkilön
kertomukset islamin uskosta luopumisesta ja miten se usein myös
vaatii kovan hinnan.
Niissä valtioissa, joita poliittinen islam pitää otteessaan,
kielletään säännöllisesti ilmaisuvapaus kirjailijoilta,
ajattelijoilta, filosofeilta, aktivisteilta ja taiteilijoilta.
Islamilaiset vallanpitäjät ovat kuuluisia väkivaltaisesta ajatuksen
vapauden tukahduttamisesta. Mitä enemmän hallitus tunnustaa
islaminuskon, sitä todennäköisempää vääräoppisuudesta,
jumalanpilkasta tai jumalattomuudesta. Sharia-lain alaisina ihmisiltä
viedään monia nautintoja kuten alkoholin juominen, musiikin kuuntelu,
jopa kirjallisuuden ja filosofian lukeminen, ja heiltä kielletään
mahdollisuus toteuttaa seksuaalisuuttaan tai nauttia taiteesta.
Säännöllisesti väitetään, että islamin arvostelijat ovat syyllisiä
rasismiin ja islamin pelkoon. Mutta minkään uskon, rationaalisen tai
irrationaalisen, tieteellisen tai jumaluuden innoittaman ei pitäisi
olla kriittisen tutkimuksen yläpuolella. Jos usko on järkevä, se
kestää kriittisen tarkastelun. Jos se ei ole järkevä, se sortuu.
Väittämällä lakiensa olevan jumalallista alkuperää islamilaisten
ei pitäisi välttyä kritiikiltä sen enempää kuin kristittyjenkään, kun
he polttivat vääräuskoisia roviolla tai kun jumalattomia
joukkomurhattiin. Monet islamilaisen lain piirteet ovat kaukana
kansainvälisen yhteisön laajalti hyväksymistä normeista.
Nyt maltilliset muslimit ovat nousseet protestiin. Yhdistyneet
vapaamieliset muslimit ja ihmisoikeus- ja naistenoikeusaktivistit
ovat järjestäytyneet maailmanlaajuiseen nettipohjaiseen kampanjaan.
Katso:
www.notopoliticalislam.org nettivetoomus, linkit ihmisoikeudet,
naisten oikeudet, sekularistiset järjestöt ja viitteet islamilaiseen
teologiaan, tieteeseen, islamilaiseen reformiin ja shariaan.
Järjestäjien julkilausuma on alla. Monet humanisti- ja
sekularistijärjestöt kannattavat tätä kampanjaa. Se ansaitsee
jokaisen humanistin, sekularistin, ateistin, agnostikon ja
vapaa-ajattelijan kannatuksen.
Julkaistu Free Inquiry -lehdessä 1/2004 (käännös
Paula Vasama). Kirjoittaja Roy Brown on Kansainvälisen
Humanistisen ja Eettisen Liiton (IHEU) puheenjohtaja.
|