|
Linjakeskustelua
Vapaa-ajattelijain liiton aatteellisesta linjasta on
väitelty monella tasolla, ja valitettavasti olemme liiton sisäisten
konfliktien vuoksi päässeet valtalehdistöönkin vähemmän
mairittelevissa merkeissä. En nyt puutu niihin asioihin, joista on
tapeltu äänekkäimmin - vaan sen sijaan kiinnitän huomion tiettyyn
taustalla käytyyn linjakeskusteluun.
Keskustelua on käyty siitä, mitä aatteita meidän tulisi
julkisesti sanoa edustavamme. Tulisiko meidän sanoa olevamme ensi
sijassa ateisteja, humanisteja vai vapaa-ajattelijoita? Onko jokin
näistä käsitteistä jo aikansa elänyt, tai onko jokin niistä kenties
liian ahdasrajainen, jotta sen käyttö olisi uskottavaa laajan
yleisön silmissä?
Yhtäältä on väitetty, että ateismin käsite on liian
rajaava. Olisi mielenkiintoista tietää tämän väitteen perusteet.
Voi olla totta, että suuri joukko ihmisiä vierastaa samastumista
ateismiin - mutta jos he määritelmän mukaan ovat ateisteja
(eli jos heiltä puuttuu jumalausko), silloin kyse ei ole
ateismikäsitteen ahtaudesta vaan jostakin aivan muusta. Kyse
saattaa olla esimerkiksi siitä, että jotkut ihmiset eivät
ateistisesta näkemyksestään huolimatta halua julkisuudessa
leimautua ateisteiksi.
Toisaalta on väitetty, että kaikki muut nimikkeet paitsi
ateismi ovat "vanhentuneita" - ja että esimerkiksi vapaa-ajattelun
käsite itsessään (humanismin käsitteestä puhumattakaan) olisi
sellaista roinaa, jolla on aikanaan ollut tarkoituksensa mutta
jota ei enää nykypäivänä tarvita. Tällainen väite perustuu siihen
oletukseen, että "vapaa-ajattelun" ja "humanismin" käsitteet
olisivat aatehistoriallisesti olleet lähinnä peitenimikkeitä,
joilla on haluttu kiertää vaarallisena pidetty ateismin leima.
Ymmärrän tämän logiikan, mutta en silti allekirjoita sitä
loppuun saakka. Henkilökohtaisesti kutsun itseäni ateistiksi
paljon mieluummin kuin humanistiksi tai vapaa-ajattelijaksi.
Kuitenkaan en ymmärrä, mitä radikaalia ateismissa sinällään on.
Jumalattomasta näkökulmasta on mahdollista päätyä vaikka
minkälaiseen dogmaattiseen, totalitaariseen ja jopa uskonnolliseen
itsepetokseen; jumalan olemassaolo tai olemattomuus ei loppujen
lopuksi ole niin kovin suuri kysymys, jos ajatellaan ihmisen
suhdetta elämään ja maailmaan.
Jumalan olemassaolo on kysymyksenä merkittävä
kristitylle tai muslimille - ja usein myös sellaiselle
ex-uskovaiselle, joka vastikään on kokenut jumalattomuuden
elämänsä suurimpana valaistuksena. Jean-Paul Sartren
eksistentialismi on esimerkki sellaisesta puolikristillisestä
ateismista, jossa jumalan poissaolosta rakennetaan kokonainen
elämänkatsomus. Vapaa-ajattelijoiden valtavirralle koko jumalan
käsite on kuitenkin luultavasti lähinnä yhdentekevä.
Varhaiset vapaa-ajattelijat saattoivatkin olettaa jumalan
jonkinlaisena alkusyynä, joka on pantu viralta (deismi) tai
luonnon kokonaisuutena (panteismi). Osittain kyse saattoi olla
myös puolustautumisesta kirkollisten piirien taholta tulevaa
vainoamisuhkaa vastaan - mutta osittain kyse oli myös
filosofisesta käsityksestä, jonka mukaan todellisuuden
rationaalinen ymmärtäminen edellyttää ensimmäisen syyn
olettamista. Nykyisin käsitetään paljon selvemmin, etteivät
tällaiset käsitteet selitä mitään.
En silti näe vapaa-ajattelun käsitettä pelkästään apologiana,
jonka taakse ateismi piilotetaan. Mielestäni vapaa-ajattelulla on
edelleen painoarvoa myös ateismin käsitteestä riippumatta - sillä
vaikka jokainen vapaa-ajattelija päätyisikin nykymaailmassa
ateismiin, niin jokainen ateisti ei suinkaan ole
vapaa-ajattelija.
Oleellista vapaa-ajattelussa on mielestäni se, että puolustamme
järkiperäisen eettisen ajattelun mahdollisuutta. Etiikan
autonomisuus merkitsee sitä, että hyvä ja paha sekä oikea ja
väärä perustellaan jollakin muulla tavoin kuin vetoamalla
kulloistenkin uskomuksien mukaiseen todellisuuskäsitykseen.
Eettiset ratkaisut eivät voi perustua myöskään tieteeseen, sillä
tosiasiatiedosta ei voi suoraan päätellä arvoja.
Toisaalta puolustamme rationaalista tiedonhankintaa.
Intuitiolla ja tunteilla voi olla osansa elämässä, mutta ne eivät
ole tietoa. Myöskään pitkä elämänkokemus ei sinällään ole tietoa -
vaan vasta kokemuksesta tehdyt rationaaliset johtopäätökset voivat
olla sitä.
Puheenjohtajaehdokas Eino Huotari oli sinällään
aivan oikeassa lausuessaan viime liittokokouksessa, että ateistien
asian ajaminen on eri asia kuin uskonnottomien. Kysymys kuuluukin,
kumpi näistä käsitteistä on poissulkevampi. Huotarin näkemyksen
mukaan ateismi on identiteettinä vieras monille sellaisillekin
ihmisille, joiden katsomuksesta puuttuu jumala. Kaikki
uskontokuntiin kuulumattomat eivät välttämättä ajattele koko asiaa,
vaan vain pieni joukko mieltää itsensä tietoisesti ateisteiksi. Sen
vuoksi ateismin käsitteestä ei aivan vielä ole kaikkien
uskonnottomien yhteiseksi nimittäjäksi eikä uskonnottomien
etujärjestö voi sitoutua yksinomaan siihen.
Nykyisen liiton puheenjohtaja Erkki Hartikaisen mielestä
taas keskeisenä tehtävänämme on tehdä valistustyötä ateismia
koskevien yleisten harhaluulojen poistamiseksi, jotta yhä useampi
asiasta tietämätön ymmärtäisi olleensa koko ajan ateisti. Jos
ateismi ymmärretään jumalauskon poissaolona, niin silloin kaikki
jumalattomat ovat ateisteja - ja tämä jumalattomien joukko on
tosiasiassa paljon laajempi kuin uskonnottomien ihmisten joukko.
Liiton säännöissä mainitaan erikseen sanat ateismi ja
uskonnottomuus ja todetaan liiton edistävän molempia. Periaatteessa
voimme siis puolustaa ateismia silloinkin, kun se ei ole
uskonnotonta. 80-luvulla liitto julkaisi suomeksi kaksi
buddhalaisten kirjoittamaa jumalanpilkkapamflettia, joissa tuotiin
esille buddhalaisten oppien ateistisuus. Jumalan poissaolo jostakin
tietystä uskonnosta on sinällään kannatettavaa, koska jumalan
oletuksesta voi seurata sellaisia erityisen haitallisia asioita,
joita ei mistä tahansa taikauskosta voi seurata.
Aatteellinen suvaitsevuus on mielestäni erittäin
kannatettavaa. Ei ole mielestäni järkevää syytä, mikseivät
humanistit, ateistit ja vapaa-ajattelijat voisi edelleenkin toimia
saman katon alla, kuten liiton kulttuuriohjelmassa määritellään.
Se, mikä mielestäni kuitenkin on epäoikeudenmukaista ja syrjivää,
on että toisinaan "suvaitsevuutta" vaaditaan yksipuolisesti vain
näiden katsomusryhmien edustajilta, mutta ei esimerkiksi
kristityiltä ja muslimeilta, joiden "suvaitsemista" meiltä
vaaditaan.
Olen puolustanut ateismi-käsitteen käyttöä aatteellisen
suvaitsevuuden nimissä, koska se tosiasiassa yhdistää huomattavasti
useampia ihmisiä kuin esimerkiksi humanismi, materialismi tai
naturalismi. Toisaalta ateismi yksinään on varsin ’köyhä’ käsite
eikä kerro muusta kuin jumalattomuudesta - ja sen vuoksi
sellaisilla käsitteillä kuten humanismi ja vapaa-ajattelu on
edelleenkin paikkansa (vaikka sanoisin itse ennemmin olevani
posthumanisti kuin humanisti).
Väljänä yleiskäsitteenä ateismi yhdistää laajaa kirjoa mitä
moninaisimpia jumalattomuuksia. Agnostikotkin ovat ateisteja,
jollei tiedon puuttuminen heidän mielestään anna perustetta
jumalaan uskomiselle (tosin hyvinkin monet teologit ja kristilliset
filosofit perustelevat uskoa juuri tällä tiedon poissaololla).
Ateisteja ovat myös kaikki ne pakanauskovaiset, joilla ei ole
jumalaa. Uskonnottomuus puolestaan tarkoittaisi tiukasti tulkiten
sitä, että ihmiseltä puuttuu kaikki muukin
yliluonnollisuususko.
Vaikka jälkimmäinen onkin varmasti useimpien
vapaa-ajattelijoiden ihanne, sitä on käytännössä hyvin vaikea
toteuttaa. Vain hyvin harvalla - jos kellään - on täysin
rationaalinen elämänkatsomus. Ihmiskunta on niin kauan osoittanut
taipumusta mitä mielikuvituksellisimpiin uskomuksiin, että niiden
puuttuminen olisi jo nietzscheläisessä mielessä yli-inhimillistä ja
edellyttäisi kykyä murtautua lukemattomien vallitsevan kulttuurin
muovaamien sovinnaiskäsitysten lävitse. Arkipäivän taikausko on
mitä monimuotoisinta; tosin uskonnoksi siitä ei aina ole, sillä
uskonnoillahan tarkoitetaan niitä oppijärjestelmiä, joissa
taikauskoa arvotetaan positiivisesti. Siinä onkin eroavuus esim.
sekulaarihumanistin ja buddhalaisen, shamanistin tai wiccan
välillä.
On vaikea nähdä, millä perusteella ateismi käsitteenä
leimaisi johonkin tiettyyn ajattelutapaan voimakkaammin kuin
humanismi tai vapaa-ajattelu. Ateismin käsitettä on helppo käyttää,
koska se kertoo vain, mitkä uskomukset minulta puuttuvat, mutta ei
määrittele ennalta, mitä minä ajattelen.
Janne Vainio
|