|
Rukouksien sekakuoro
"Mikään uskonto ei voi väittää, että viha on hyvästä.
Muslimit, kristityt, buddhistit, hindut ja juutalaiset rukoilevat
kaikki armeliasta jumalaa." Näin kertoo Dalai lama, jota
pidetään monikulttuurisen suvaitsevuuden valovoimaisena ikonina.
Tarina on tuttu, mutta sadunkertoja on tällä kertaa hieman
yllättävältä taholta. Dalai lama edustaa toki yliluonnollisuususkoa
siinä missä Osama bin Laden tai Johannes Paavali II -
mutta oletus jumalasta yliluonnollisten ilmiöiden takana esitetään
buddhalaisuuden eräissä keskeisissä opeissa ristiriitaisena ja
perustattomana. Henkilökohtaisesti olen pitänyt muinaisia
buddhalaisia jumalattomuustodistuksia vakuuttavina - ja juuri nämä
saivat minut pitämään iankaikkista kaitsevaa luojaolentoa paitsi
kuvitteellisena, myös mahdottomana.
Mitä sitten Dalai lama voisi tarkoittaa "jumalalla" jota kaikissa
uskonnoissa rukoillaan? Yhteistä maailmanuskonnoille on vain jokin
palvonnan kohde, joka asetetaan muiden edelle. Voidaan puhua
pyhyyden keskiöstä, joka esimerkiksi kristityille on
Jeesus ja buddhalaisille buddhatilan lukemattomat eri muodot.
Jumala on kuitenkin kaikille jumalaan uskoville jotakin aivan muuta
kuin "sellainen pyhäinkuva jota palvotaan kuin buddhaa" - ja tämän
seikan huomiotta jättäminen olisi ainakin useimpien kristittyjen,
muslimien ja hindujen näkökulmasta selvää jumalanpilkkaa.
Dalai laman esitystavassa on kuvaavaa, että hän käyttää sanaa
"jumala" ikään kuin se viittaisi samaan asiaan eri
uskontoperinteissä. Jumalan käsite - tarkoitettiinpa sillä mitä
tahansa - viittaa kuitenkin aina jonkin tietyn uskonnollisen
käsityksen mukaiseen jumalaan. Hinduille jumaluus tarkoittaa aivan
muuta kuin muslimeille.
Kristilliset lähetyssaarnaajat ovat nimenneet "jumaliksi" kaikki
sellaiset palvonnan kohteet, joilla vieraissa kulttuureissa on jokin
pyhyyden keskiöasema. Buddhan lisäksi myös Mao tse-tung on
eräässä suomalaisessa peruskoulun uskontokirjassa esitetty
kiinalaisena jumalana, jota rukoillaan uskonnossa nimeltä maolaisuus.
Nimeämällä palvonnan kohteet "jumaliksi" on haluttu todistella, että
pakanakultit ovat "väärien jumalien" palvontaa - ja samalla on
haluttu vakuuttaa jumalasta tietämättömät pakanat siitä, että he ovat
koko ajan etsineet jumalaa, jonka luo kristus johdattaa.
Kristillisen lähetysliturgian peitelty muoto on uuden ajan hömppä,
jossa uskotellaan kaikkien uskontojen vievän samaan päämäärään -
selventämättä, mikä se "sama päämäärä" eri uskomuksien sekamelskan
välillä on, jollei se ole mielisairaalan suljettu osasto. Dalai laman
ihailijalauma länsimaissa koostuu enimmäkseen tällaisesta yleisöstä,
jolle "kaikkien uskontojen ykseys" on "suvaitsevuuden" nimissä pyhin
mahdollinen opinkappale täsmälleen siihen rajaan asti, kunnes joku
erehtyy tulkitsemaan kosmista konsensusta siten, että myös jumala ja
perkele ovat sama asia.
Dalai laman viihteellisenä roolina on olla eräänlainen
uskontomaailman esasaarinen, joka kertoo medialle sitä, mitä laaja
yleisö kaikkein todennäköisimmin haluaa kuulla. Laaja yleisö
puolestaan haluaa kuulla, että kaikki "kivat" ja "kiltit"
maailmankatsomukset ovat jollakin epämääräisellä yleishyvällä
asialla. Mikä se hyvyyden asia sitten on, siihen ei Dalai lamalla
itsellään ole enää kovin paljoa sananvaltaa. Johannes Paavali II:lla
on jo huomattavasti enemmän.
Kulttuuriministeri Tanja Karpela on tehnyt
lakiesityksen, jonka mukaan tasavallan presidentin virkatehtäviin
kuuluisi rukouspäiväjulistuksen antaminen. Lakiesitys vahvistaisi
käytännön, jota toistaiseksi on noudatettu ilman mitään laillista
perustetta "vanhan kristillisen perinteen" nimissä. Kristilliset tavat
ovat lain yläpuolella niin kauan, kunnes toisin on säädetty.
Vapaa-ajattelijain liitto on lähettänyt kansanedustajille ja
tiedotusvälineille kannanoton, jonka mukaan uskonnollisten tehtävien
asettaminen presidentille on katsomusvapauden vastaista ja rikkoo
perustuslakia. Liiton puheenjohtaja Erkki Hartikaisen ja
pääsihteeri Juha Kukkosen allekirjoittamassa kannanotossa
todetaan, että rukouspäiväjulistus on "uskonnollinen, kristillinen
asiakirja, jossa suomalaisia pyydetään osallistumaan uskonnon
harjoittamiseen. Pyyntö osoitetaan kaikille kansalaisille riippumatta
siitä, ovatko kansalaiset kristittyjä. Sen vuoksi julistus on erittäin
loukkaava ei-kristittyjä kohtaan, eikä julistus kunnioita perustuslain
11 §:ssä taattua uskonnon ja omantunnon vapautta."
Perustuslain mukaan kukaan ei ole velvollinen osallistumaan
omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen. Lakiesityksellä
presidentille osoitettaisiin kuitenkin uskonnonharjoittamista
merkitsevä tehtävä ottamatta huomioon hänen vakaumustaan. Tällaista
tehtävää ei voida perustuslakia rikkomatta antaa presidentille, jollei
presidentillä ole kristillistä vakaumusta. Presidentin
virantoimituksen edellytyksenä olisi siis kristillinen vakaumus.
Rukouspäiväjulistuksessa kaikkia kansalaisia yllytetään
osallistumaan jumalanpalveluksiin; kyse on samalla kertaa uskonnon
harjoittamisesta ja kehottamisesta siihen. Kukkosen ja Hartikaisen
mukaan "huomionarvoisinta julistuksessa on se, että siinä ikään kuin
oletetaan, että kaikkien suomalaisten uskonto olisi kristinusko. Vain
maahanmuuttajilla oletetaan olevan jokin muu uskonto. Uskonnottomien
vakaumus julistuksessa sivuutetaan kokonaan."
Asetelmaa ei muuta miksikään, vaikka rukouspäiväjulistus
muotoiltaisiin monikulttuurisuuden ja suvaitsevaisuuden nimissä niin
ympäripyöreäksi, ettei se erityisesti viittaisi islamilaiseen,
kristilliseen tai hindujumalaan. Tätä seikkaa on alleviivattava siksi,
että todennäköisesti ateisteja syrjiviä lakiesityksiä tullaan jälleen
kerran runnomaan läpi jonkinlaisen "suvaitsevuuden" nimissä.
"Suvaitsemattomiksi" leimataan kaikki, jotka eivät allekirjoita
muodikasta uuden ajan hokemaa, että jokainen tie vie samaan
päämäärään.
Ehkäpä Dalai lamaa tarvitaan kertomaan nykyajan
kvasihumanistisille kristityille, että nämä ovat oikealla asialla
vaatiessaan "suvaitsevuuden" nimissä, että jumalan nimi kirjataan
Euroopan perustuslakiin. Monikulttuurisen suvaitsevaisuuden ikoni on
julistanut, että "armeliaan jumalan" rukoileminen on se, mikä voi
yhdistää kaikkia maailman ihmisiä rakentamaan yhteistä planeettaa -
joten vastalauseet ovat tietenkin merkkejä suvaitsemattomuudesta, joka
ei ole poliittisesti korrektia.
Kristittyjen keskuudessa on muotia viljellä itsesyytöksiä, joiden
mukaan kristinusko on "suvaitsematonta" verrattuna hindulaisuuteen,
jonka mukaan kaikkien uskontojen jumalat ovat hindujumaluuden
ilmentymiä. "Suvaitsevuudella" tarkoitetaan orwellilaisesti sitä, että
vääräuskoisia ei ole, koska toisinajatteleminen on jo käsitteellinen
mahdottomuus.
Hindukulttuurissa buddhat nimettiin Vishnun inkarnaatioiksi ja
buddhalaisten todisteltiin palvovan armeliasta Vishnua. Vastaavasti
Dalai lama on nyt saatu käyttämään kristillistä jumalan käsitettä,
jolle ei löydy perustaa buddhalaisuudesta. Uskonnollinen imperialismi
on täydellisintä silloin, kun toisin uskovat on saatu omin sanoin
puhumaan valtauskonnon käsitteillä.
Afganistanissa Taleban -järjestö räjäytti joukon muinaisia
buddhapatsaita siitä syystä, että nämä erehdyttiin tulkitsemaan
jumalankuviksi (islam kieltää jyrkästi jumalan kuvaamisen). Sacred
Media -konferenssissa viime heinäkuussa amerikkalainen
islamintutkija Stewart Hoover selitti minulle ja toimittaja
Suvi Laukkaselle, että perinteisesti islamilaiset ovat sietäneet
buddhalaisuutta helpommin kuin hindulaisuutta, koska buddhakuvia ei
ole tulkittu jumalankuviksi. Tilanne on muuttumassa, koska
nykyisin paikallinenkin tieto suodattuu maailmanlaajuisten medioiden
kautta. Jos Dalai lama kristillisiä kuulijoita mielistelläkseen kertoo
koko maailman kuullen, että buddhalaiset rukoilevat samaa jumalaa kuin
kristityt ja muslimit, niin käytännössä se on suorastaan pyhään sotaan
yllyttämistä kaikilla buddhalaisuuden ja islamin yhteisillä
levinneisyysalueilla. Sellaisella lausunnolla Dalai lama todistaa
kaikille muslimeille (kuten myös monille protestanttisille
kristityille), että buddhalaiset ovat omistautuneet pilkkaamaan heidän
jumalaansa kumartamalla hänen kuvalleen.
Yhteisen jumalan fiktio ei siis palvele uskontojen välisen
rauhanomaisen rinnakkainelon asiaa, vaikka toisin uskotellaan. Sen
sijaan Jumalan käsitteen yleistyminen erisnimenä ja isolla J:llä on
voitto yksijumalaisuudelle, jossa jumalan kunnia on pyhyyden keskiönä.
Kaikki muut uskonnot voidaan tällä tavoin katsomuspoliittisesti
valjastaa eräänlaisiksi kristinuskon ja islamin hengellisiksi
apupuolueiksi. Kristittyjen ja muslimien väliset voimasuhteet
puolestaan ovat läpi koko historian määräytyneet verenvuodatuksen
kautta, joka tiedetysti ainakin kristillisen opin mukaan on armon
jumalallinen edellytys.
Janne Vainio
|